Wendla Ivaska, isotätini ja kummitätini, syntyi ja kasvoi Viipurissa Karl Johan ja Ida Maria (os. Jordan) Ivaskan perheen nuorimpana lapsena ja tyttärenä. Wendla kävi vuonna 1898 perustetun Viipurin vanhan yhteiskoulun ja pääsi sieltä ylioppilaaksi vuonna 1909. Ajatus opiskelusta teologisessa tiedekunnassa syntyi ikään kuin luonnostaan, sillä hän oli lapsesta asti tottunut kulkemaan Viipurin Tuomiokirkossa vanhempiensa ja perheensä kanssa. Ripille Wendla pääsi Viipurissa vuonna 1904.

Viipuri oli vilkas ja monikielinen kulttuurikaupunki, jossa oli paljon erilaista teollisuutta, kauppaa ja runsaasti myös kouluja sekä oppilaitoksia. Monista kielistä ja kulttuureista johtuen kaupungissa oli myös paljon erilaisia seurakuntia ja hengellinen elämä oli monipuolista ja vapaata.

Teologian opinnot

Ylioppilaaksi päästyään vuonna 1909 Wendla ilmoittautui opiskelijaksi Helsinkiin silloisen Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston teologisen tiedekunnan dekaani G. G. Rosenqvistille. Dekaani oli tiedustellut, aikooko neiti papiksi. Wendla vastasi, että ensin hän aikoo päästä tiedekuntaan opiskelemaan ja sitten naisvankilaan sielunhoitajaksi.

Näin alkoi naispuolisen teologian opiskelijan opiskelu. Sen verran uteliaisuutta tämä teologityttö herätti, että muiden tiedekuntien opiskelijat kävivät luentosalin ovelta häntä katsomassa. Wendla Ivaska osallistui opiskeluaikana aktiivisesti teologisessa ylioppilastiedekunnassa (TYT) käytyihin keskusteluihin ja erilaiseen toimintaan ja oli yhdenvertainen omien opiskelutoveriensa kanssa. Osaltaan tähän saattoi vaikuttaa se, että hän oli kasvanut isossa perheessä ja oli muutenkin luonteeltaan avoin ja luonnollinen. Ivaska totesikin myöhemmin, että kun viikoittaisissa keskusteluilloissa alettiin hänen ehdotuksestaan tarjoilla teetä, niin opiskelijatoverit olivat todenneet tilaisuudet kodikkaammiksi kuin ennen.

Wendla Ivaska liittyi opiskeluaikanaan myös Naisylioppilaiden kristilliseen yhdistykseen, missä saman mieliset naiset saattoivat pitää keskenään yhteyttä. Opiskeluajoista hän mainitsi myöhemmin vain, että hän teki opintonsa ja suoritti aikanaan erotutkinnon samalla tavalla kuin muutkin silloiset jumaluusopin opiskelijat. Tosin professori Rosenqvist tarjosi kotonaan pidettyjen suullisten tenttien jälkeen Wendlalle suklaata, kun muut opiskelijat saivat savukkeita.

Koska Wendla Ivaska oli ensimmäinen julkisen erotutkinnon suorittava nainen, piti selvittää, miten tutkintoasia ratkaistaan. Tutkintosääntö oli ruotsin kielellä, eikä siinä eroteltu oliko kyseessä mies- vai naispuolinen tutkinnon suorittaja. Todettiin vain, että erotutkinto antoi pätevyyden sellaisille, jotka aikovat joko papin virkaan tai uskonnonopettajaksi. Lisäksi todettiin, että myös hakijan siveelliset vaatimukset täyttyivät. Valmistumispäivän publiikki oli 20.12.1913 Helsingissä, jonka jälkeen Wendla pakkasi tavaransa ja matkusti jouluksi kotiin Viipuriin.

Työura valmistumisen jälkeen

Wendla Ivaskan tavoitteena oli ollut sielunhoitajan tehtävä naisvankilassa. Tämä ei kuitenkaan toteutunut, sillä Hämeenlinnan vankilassa ei ollut sopivaa vakanssia. Naisvanginvartijan paikka olisi ollut, mutta sen sijaan hän valitsi auskultoinnin ja olikin sittemmin koulutyössä sota-aikaa lukuun ottamatta aina vuoteen 1962 asti, yhteensä lähes 40 vuotta.

Elämää Terijoella

Vuonna 1914 Wendla Ivaska aloitti Terijoen yhteiskoulussa sijaisopettajana. Hän opetti paitsi uskontoa myös monia muita eri oppiaineita.  Hän meni kihloihin vuonna 1915 koulun silloisen rehtorin Martti Salokkaan kanssa. Avioliitto solmittiin vuonna 1917, ja tytär Irja syntyi vuonna 1918.

Koulutyön lisäksi Wendla Ivaska osallistui oppilaiden erilaisiin harrastuksiin, esimerkiksi koulun raittiusseuran toimintaan ja raamattupiiriin. Myös kasvatusasiat olivat hänelle tärkeitä ja hän toimi vuodesta 1915 lähtien vuonna 1907 perustetun Kotikasvatusyhdistyksen puhujana. Lisäksi hän oli mukana Terijoen kunnallispolitiikassa ja hyvänä puhujana häntä pyydettiin usein luennoimaan paikkakunnan moniin eri tilaisuuksiin.

Wendla Salokas oli mukana Sotilaskotitoiminnassa heti Terijoen sotilaskotiyhdistyksen perustamisesta vuodesta 1924 lähtien, ollen sen puheenjohtajana 1926–1946. Sotilaskotityö olikin Wendlalle ehkä se kaikkein läheisin tehtävä. Jo Terijoella toimintaan kuuluivat varusmiehille eri yhteyksissä tarjotut pullakahvit sekä erilaiset hartaushetket.

Sodan aikana Wendla Salokas kulki Itä-Karjalassa sotilaskoteja tarkastamassa, mutta piti tarpeen tullen myös kenttähartauksia ja rintamalla joukko-osastoissa aamu- sekä iltahartauksia vihreässä sotilaskotisisaren puvussaan, josta syystä hän sai nimen ”vihreä piispa”.

Muutto Lahteen

Sotien jälkeen Lahteen asettui asumaan runsaasti karjalaisia, yhteensä noin 10 000 ja heistä valtaosa oli Viipurista. Joukossa oli paljon erilaisia yrityksiä, kauppiaita ja käsityöläisiä. Myös Terijoen yhteiskoulu siirtyi kaupunkiin ja aloitti Lahdessa nimellä Kannaksen yhteislyseo ja Wendla Salokas toimi siellä eri aineiden opettajana eläkkeelle jäämiseensä asti. Sotilaskotityö jatkui uudessa kotikaupungissa, ja Salokas olikin myöhemmin Lahden Sotilaskotiyhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja.

Eläkkeellä ollessaan Wendla Salokas toimi aktiivisesti Lahdessa eri yhdistyksissä ja järjestöissä. Vuonna 1949 Lahteen perustettiin aikanaan Viipurissa 1933 perustetun Torkkelin Killan perinteitä jatkava Lahden osasto. Wendla Salokas oli aktiivinen Killan jäsen ja hän oli myös Killan hallituksessa 1952–1959. Lisäksi hän vaikutti aktiivisesti Lahden kunnalliselämässä monin eri tavoin.

Wendla Salokas ei koskaan pyytänyt pappisvihkimystä, sillä hän ajatteli, että se olisi liian helposti liitetty naisasialiikkeeseen. Muutenkaan hän ei koskaan nostanut esille itseään minään uranuurtajana. Toisaalta hän ei myöskään kieltäytynyt nousemasta saarnastuoliin, jos tätä mahdollisuutta tarjottiin. Terijoen kirkossa tämä onnistui, sillä saarnastuolissa oli häntä varten jakkara, jota hän lyhyenä ihmisenä käytti, mutta muualla ei tätä ollut otettu huomioon.

Wendla Salokas löysi oman tiensä ja omat vaikutusmahdollisuutensa yhteiskunnassa, vaikka ei hänestä pappia tullutkaan. Luonteeltaan Wendla oli iloinen ja huumorintajuinen, vaikka oli tarkka järjestyksen ihminen. Hän oli myös äidillinen, lämmin ja ymmärtävä ihminen, jolle perhe ja suku olivat tärkeitä.