Vieno Kalliola – taiteen tytär, yhteiskunta-aktiivi ja rakastava voimanainen

Vieno Gunnel Tuulikki Kalliola (os. Jääskeläinen) oli monipuolinen taiteilija, yhteiskuntavaikuttaja ja maatalonemäntä. Kalliola maalasi, kirjoitti, esiintyi, käsikirjoitti ja onpa hänen runoistaan tehty sävellyksiäkin.

Maatalon toimien lomassa hän kasvatti poikaansa yhdessä miehensä kanssa, sekä myöhemmin auttoi myös lastenlastensa hoitamisessa.

Eläkkeelle jäätyään Kalliola ehti omistautua entistä enemmän taiteelle ja perheelleen. Varauksettomasta rakkaudesta sai nauttia vielä kolmaskin sukupolvi, Kalliolan pojanpojan jälkeläiset, poika ja tytär. 

Varhaiset vuodet 

Vieno Kalliola syntyi maataloon Hankasalmen Armisvedelle syyskuussa 1932. Hän oli sisarusparvensa esikoinen: myöhemmin hänelle syntyi vielä kaksi pikkusisarta. Vieno kävi Armisvedellä kansakoulun, minkä jälkeen siirtyi jatkamaan opintojaan Pieksämäen yhteiskouluun.

Opinnot katkesivat kuitenkin isän jouduttua vakavaan onnettomuuteen. Vieno Kalliola palasi takaisin kotiinsa pitämään huolta isästään ja kotitilastaan. Isän toivuttua Kalliola jatkoi opiskeluaan vuoden verran Keski-Suomen opistossa Suolahdessa.

Kotikylän luonto järvineen, vuorineen ja metsineen oli ollut Vieno Kalliolalle jo lapsesta saakka tärkeä, ja myöhemmin rakkaus kotiseutuun näkyi hänen taiteessaan. Keski-Suomen opistossa vietetty aika taas sytytti Kalliolan intohimon kirjoittamiseen, esiintymiseen ja yhteisiin asioihin vaikuttamiseen. 

Kotitilalle paluu ja yhteiskunta-aktivismi 

Vieno Kalliola avioitui miehensä kanssa vuonna 1956 ja seuraavana vuonna he saivat pojan. Aluksi nuori perhe oli Monaalan kartanossa työtehtävissä, kunnes he muuttivat lähemmäksi kotia, Laukaan kunnan maatilalle niin ikään töihin.

Kun kotitila jälleen kutsui, muuttivat he asuttamaan Armisveden Iisakkia. Vieno Kalliola perheineen uudisti kotitilan karjanpidon ja pellot ja osallistui itse myös tarmokkaasti yhteiskunnallisiin asioihin. Kalliola toimi muun muassa Hankasalmen maa- ja kotitalousnaisissa ja sen paikallisosastossa Armisvedellä, Keskustapuolueen paikallisosastossa, Hankasalmen Osuuspankin naistoimikunnassa, Hankapohjan kotitaloustoimikunnassa, Hankasalmen kunnanvaltuustossa, Hankasalmen kulttuurilautakunnassa ja sosiaalivakuutustoimikunnassa.

Vieno Kalliola sai osallistumisestaan myös palkintoja, kuten Kuntaliiton pronssisen ansiomerkin, Maatalouskeskuksen myöntämän kultaisen merkin ja Keskustan myöntämät hopea- ja kuparimerkit. Myös Hankasalmen kunta palkitsi Kalliolan laaja-alaisesta ja pitkäaikaisesta kulttuuri- ja yhteiskunnallisesta työstään.

Vieno Kalliola johti myös eri järjestöjä: Hankasalmen kulttuurilautakuntaa valtuustokauden ajan ja Hankasalmen maa- ja kotitalousnaisia peräti kahdeksan vuotta. Tuona aikana pitäjään perustettiin Kalliolan aloitteesta myös kuvataideryhmä Taiteen Tyttäret, jota Kalliola niin ikään johti.

Vieno Kalliolalle oli tärkeää, että myös maaseudun naiset saattoivat harrastaa kulttuuria ja omien näyttelyidensä lisäksi ryhmä kävi myös tutustumassa lukuisiin eri taidenäyttelyihin toimintansa aikana. Ryhmä oli Kalliolalle monella tavalla hyvin merkittävä, ja hän muisteli Tyttärien 12-vuotista taivalta useaan otteeseen elämänsä aikana. 

Taiteen tytär 

Kuvataiteen lisäksi Vieno Kalliola oli lahjakas kirjoittaja. Kalliolalta syntyi niin runoja, proosaa kuin näytelmiäkin. Kalliola oli myös lahjakas esiintyjä, ja hän loi lapsuusseutujensa inspiroimana lausujahahmon, Hiidenvuoren noidan, joka esiintyi lukuisissa hankasalmelaisissa juhlatilaisuuksissa Kalliolan runoja lausuen. Runoja syntyi myös eri järjestöjen ja yksityishenkilöidenkin merkkipäiviä juhlistamaan.

Runoissa on kansanlaulumaisuutta ja ne saivat aiheensa rakkaudesta ja kotiseudun luonnosta. Vieno Kalliola julkaisi runoistaan omakustanteena neljä kokoelmaa. Keski-Suomen Kynärit ja Maatalouskeskus ja Maataloustuottajat myös palkitsivat Kalliolan runoja. Lisäksi hänen runoistaan on sävelletty kaikkiaan 18 eri kappaletta.

Häneltä syntyi myös viisi näytelmäkäsikirjoitusta, jotka perustuvat muun muassa hänen isoäitinsä kertomaan Hiidenvuori-tarustoon ja Hankasalmen paikallishistoriaan. Näytelmiä syntyi kalevalamitallakin, mistä paras tunnustus on armisvetisen Hiidenvuoren teatterin kanssa saatu nuorten sarjan voitto Kalevalaisen Runonlaulun MM-kisoissa.

Eläkkeelle jäätyään Vieno Kalliola innostui enemmän proosakirjallisuudesta, ja häneltä syntyi yksi tietokirja ja kaksi muistelmateosta, jotka liittyvät Armisveden ja Iisakin tilan historiaan. Kirjoissa on saatu historia ja muistelmat elämään huumorin avulla. Lisäksi Kalliola on kirjoittanut myös lukuisiin antologioihin ja teokseen Hankasalmelaisia loitsuja. 

Perhe jää kaipaamaan 

Kulttuurin ja yhteiskunnallisen toiminnan lisäksi Vieno Kalliolalle tärkeää oli oma perhe. Kirjoittajat muistavat Kalliolan ennen kaikkea rakastavana isoäitinä ja anoppina. Erityisesti mieleen on jäänyt hämärätunnit, joiden aikana Kalliola kehitteli tarinoita yhdessä lapsenlapsiensa kanssa. Hetket alkoivat usein kysymyksellä: ”Kerrotaanko kummitusjuttuja?” Osa tarinoista oli nimenomaan jännittäviä, joskus pelottaviakin kummitusjuttuja, osa taas liittyi kuvitteelliseen metsäneläinten kylään – missäs muuallakaan kuin Armisvedellä.

Noista illoista muodostui paitsi tärkeä side Vieno Kalliolan ja hänen lastenlapsiensa välille, mutta myös kirjoittajalle usko mielikuvituksen kaikkivoipaan voimaan ja ennen kaikkea kipinä kirjoittamiseen. Kalliola oli myös rakastava isoisoäiti seuraavalle sukupolvelle, pojanpoikansa lapsille. Anopilla, mummolla ja isomummolla oli aina aikaa – ja roppakaupalla rakkautta annettavana.

Kun Vieno Kalliola lensi tuonilmaisiin syyskuussa 2015, oli paikalla kunnioittamassa ja kaipaamassa perhe ja ystävät. Vaikka yhteinen aika maan päällä päättyikin, muistot elävät sydämissä aina.