Ulpu Iivari - Pienoiselämänkerta

Lapsuus Lapissa

Kaikki alkoi varsinaisesti Naruskasta. Kylästä, joka sijaitsee tiettömän tien takan, noin 50 kilometrin matkan päässä Sallan keskustasta pohjoiseen, aivan Venäjän rajan tuntumassa. Naruskan kylä rakennettiin joen rannalle asumattomaan korpeen. Naruskasta tuli rajan taakse sodassa jääneen Korjan kylän asukkaiden uusi kotipaikka. Sinne poltettuun ja miinoitettuun Lappiin palasivat muiden mukana Tornion seminaarista parhain arvosanoin valmistunut opettaja ja Sallan evakkoperheen poromies poika. Sinne tuotiin myös vastasyntynyt Ulpu kesän kynnyksellä 1948, jokea pitkin, mummolan törmälle.

Mummola oli Naruskan kylän ensimmäinen rakennus. Kylän lapset kävivät alakoulu Ulpun äidin opetuksessa mummolan vintillä. Ulpun perhe asui mummolassa, kunnes Naruskan koulu valmistui. Perhe muutti sittemmin uuteen koulurakennukseen. Äiti, keskisuomailainen tyttö, kasvatti lapsiaan vieraiden ihmisten keskellä, pienessä kylässä. Maalaiskoulun opettaja oli yhteisön silmätikkuna, ehkä yksinäinenkin. Maalaiskoulu oli ihana kasvuympäristö. Kaikki kirkolta tulleet, niin sanotun virkamieskunnan edustajat, jotka kiersivät erämaakyliä, pysähtyivät opettajan luona. Kuten pappi, lääkäri ja terveydenhoitaja. Kauempaakin tulevat, kuten koulutoimentarkastaja, jäivät yövieraiksi ja yhteiseen ruokapöytään. Alakoulunopettaja järjesti vuosittain kylän kuusijuhlan sekä äitienpäiväjuhlat tarjoiluineen.  Koko perhe osallistui tonttulakkien tekoon kreppipaperista sekä sideharsokeijupukujen luomiseen. Joulupussit askarreltiin kaikille kylän lapsille. Äitienpäivä leivonnaiset mittasivat opettajan pätevyyden.

Äiti piti jakaa monelle tarvitsijalle. Perheessä oli Ulpu Iivarin mukaan melko topeliaaninen meininki. Esimerkiksi ennen joulua ajettiin Urho-hevosella kaikista köyhimpiin perheisiin; vietiin leivonnaisia ja lasten vaatteita. Myöhemmin Ulpu Iivari on pohtinut, miten monen lapsen äidiltä riitti jaettavaksi vielä niin paljon muillekin. Äiti oli opettajana paljon vartijana ja suuri ymmärtäjä. Esimerkiksi joka maanantai lapsilla oli mahdollisuus tulla välitunnilla opettajan luokse kertomaan mieltä painavista tapahtumista. Turvalliselle aikuiselle.

Äiti oli kuitenkin vaativa. Esimerkiksi esikoisena Ulpun piti mennä rokotusjonon kärkeen ja näyttää mallia, miten suoriuduttiin pistoksista. Opettajan vanhin tytär ei itkenyt rokotusjonossa. Ulpulla oli vahva isonsiskon rooli jo hyvin nuorena. Hän yritti olla kiltti. Nuoremmat sisarukset kiusasivatkin häntä rallatuksellaan: ”Ulpu aina yrittää ”. Ulpu neuvoi pienempiään, että meidän tulee yrittää olla kilttejä, koska äiti on väsynyt.

Äiti halusi suojata perheen yksityisyyttä. Lapset eivät saaneet mennä koulun aitojen ulkopuolelle vapaa-aikanakaan keskenään. Kylän lasten kanssa leikittiin kyllä koulun pihalla. Onneksi seitsemästä lapsesta oli seuraa toisilleen. Perhe teki lisäksi paljon hauskoja retkiä, joihin isäkin osallistui.

Lapsuuden merkittävimpiä muistoja on traagisesti päättynyt erämaaretki isän kanssa.  Viisivuotiaana Ulpu pääsi vihdoin odottamalleen retkelle, isän kanssa luonnonniityn aitojen laittoon. Pikkuveli Juha oli samaan aikaan kuumeessa ja Ulpu ryhtyi mummon neuvojen mukaisesti keittämään pikkuveljelle karpalomehua isän sytyttämällä nuotiolla. Ulpu tiesi karpalomehu auttavan kuumeeseen. Ulpu lähti eväspullon korkeissa mehun keittoon, mutta yksi korkki kaatui. Sitä nuotiosta pelastaessaan Ulpu syttyi tuleen.  Hän juoksi isää kohti soihtuna. Samalla Ulpu muisti mummon neuvot ja hyppäsi veteen, suon silmään. Palohaavat olivat selässä auki puolitoista vuotta.  Ulpu oli lähes menehtyä tulehtuneisiin haavoihin kesän aikana. Selän palohaavoja hoidettiin kaksi kertaa päivässä kylvetyksellä, pihkalla ja perusrasvalla. Haavan hoitojen lisäksi äiti teki opettajan työtä ja kotiaskareita. Nyt Ulpu Iivari pohtii, miten tuo sairastamisen aika on muokannut häntä. Ulpu koki olevansa taakkana äidilleen.

Jo lapsuusvuosien aikana syntyi elämän läpi johdattaneita punaisia lankoja.
Vahvimpana Ulpu Iivari nimeää velvollisuuden tunteen.  Hyväosaisuus velvoitti. Vaikka Ulpun lapsuuden perhe ei ollut rikas, hän kasvoi hyväosaisuuden tunteeseen. Äidillä oli pyrkimys luoda kulttuurikoti. Tiettömien teiden taakse tuotiin piano ja käytössä oli koulun kirjasto. Myös isovanhemmat olivat vahvasti perheen elämässä. Isovanhemmat eivät olleet köyhiä siinä maailmassa. Lapset saivat heiltä herkkuja sekä hemmottelua. Perhe vietti aikaa yhdessä esimerkiksi retkeillen. Isovanhemmat olivat myös yhteiskunnallisesti velvollisuudentuntoisia. Mummokin kiersi köyhemmissä taloissa ja piti huolta huonompiosaisista sukulaisista.

Ulpu tiesi jo lapsuudessaan lähtevänsä synnyinseuduiltaan Metsä-Lapista pois. Äiti kaipasi Keski-Suomeen ja Helsinkiin asti.  Hän kasvatti lapsensa sen mukaisesti. Työt ja koulut odottivat eteläisessä suomessa. Kotiseuturakkaudelle ei ollut tilaa. Äidin jakamissa haaveissa oli muutto koululle, jossa opettajan asunnon pihalla kasvoi omenapuu, järven rannalla. Äidin haaveena oli ollut nuorena myös Ebenesen lastentarhanopettajaopisto, mutta sitäkin suurempana toiveena eli pääsy lauluopintoihin Helsinkiin.

Ulpun lapsuutta muokkasi osaltaan ajanvietto isän kanssa. Ulpu oli jopa viikon yhdessä miesten kanssa porokämpillä. Isän ajatusmaailmaa kuvaa, että esimerkiksi hillasuolle lähdettäessä oma perhe vaelsi kaukaisimmille apajille, koska huonojalkaisimmille ja heikompi kuntoisille oli lähimmät paikat.

Naisen roolin muodostumiseen vaikuttivat sekä vahva ja ulospäinsuuntautunut mummo että vahva äiti. Isoisä oli hiljainen ja vakaa henkilö, isä levoton kulkija. Nuorelle tytölle muodostui käsitys, että naiset ovat vahvempia ja fiksumpia kuin miehet. Tämä on vaikuttanut Ulpu Iivarin omiin miessuhteisiin. Hän ei ole ollut hyvä jakamaan elämää ja arkeaan. Siksi elämän tärkeät miehet ovat olleet kuin kylässä hänen luonaan.

Kouluvuodet

Ulpu aloitti koulun 6-vuotiaana. Siinä vaiheessa perheessä oli koulun aloittavan esikoisen Ulpun lisäksi jo kolme muuta lasta. Kaikkiaan lapsia syntyi 18 vuoden aikana seitsemän: ensin kolme tyttöä, sitten odotettu poika ja lopuksi kolme tyttöä. Ulpun vanhempien avioliitto oli lapsen silmin jännitteinen. Vanhoilla päivillään he vielä päätyivät eroamaan. Isä oli paljon poissa perheen arjesta työnsä vuoksi; uitoissa sekä porometsässä. Vanhimpana lapsena seitsemästä Ulpu Iivari kokee kuitenkin itsensä onnekkaaksi; isä ja äiti olivat hänen lapsuutensa ajan kaikella tapaa voimissaan. Heillä oli tulevaisuuden uskoa ja elämän kovuutta sekä pettymyksiä ei vielä ollut perheen kohdalle osunut.

Keskikouluun äiti halusi lähettää Ulpun parhaan opin äärelle Lahteen. Kouluun oli pyritty äidin kanssa keväällä ja käyty pääsykokeissa. Ulpu aloitti Lahden yksityisessä tyttölyseossa opinnot 10- vuotiaana. Äidin naimaton sisar Lempi-täti, joka oli opettajan Lahdessa, otti Ulpun asumaan luokseen. Lempi-tädin kasvatusmetodit olivat kovin erilaiset kuin oman äidin. Vuosi oli vaikea Ulpulle. Hän koki suurta riittämättömyyttä ja epäonnistumista, koska ei kyennyt täyttämään äidin ja tädin odotuksia.  Nöyryytyksen tunnetta lisäsi, että hän joutui raahaamaan kevätlukukauden päätyttyä Lahden rautatieasemalle kulkiessaan laukun lisäksi suksia. Ne olivat jääneet lähettämättä etukäteen Lappiin, vaikka täti oli käskenyt hoitaa asian.

Syksyllä alkoi uusi aika. Ulpu aloitti opinnot Sallan kunnallisessa keskikoulussa kirkonkylällä. Ulpu asui rintamiestalon yläkerrassa viikot ja lauantaisin hän pääsi kotiin Naruskaan. Pian myös Ulpun nuorempi sisko muutti kirkonkylälle kouluun. Tyttöjen elämä oli melko avutonta.  Syrjäkyliltä tulleet lapset söivät päivällistä osuusliikkeen ravintolan kabinetissa, mutta lisäravinnoksi kotoa tuodut poronlihakimpaleet tahtoivat homehtua kaappeihin. Sen sijaan tytöt ostivat välipalaksi kaupasta velaksi 100 grammaa lauantaimakkaraa, jonka siivut jaettiin aina huolella. Kauppavelan maksaminen vähistä taskurahoista oli välillä ongelmallista. Vielä nuorempi Hanna-sisko tuli joskus äidin lähettämänä kirkolle jöötä pitämään Naruskan taksin Hoppu-Alpon kyydissä. Hanna heitti pilaantuneet ruuat pois ja siivosi. Hannan vierailut olivat odotettuja.

Tyttöjen elämä oli kimppa-asumisen aikaan melko haastavaa ehkä äidillekin. Äiti oli sanonut, ettei voinut käydä kirkonkylällä olleenkaan, kun aina opettajakaverit kantelivat sisaruksista. Tytöt olivat olleet kuuleman mukaan, milloin minkäkin baarin ulkopuolella iltaisin. Miksi ihmeessä eivät kutsuneet tyttöjä, vaikka iltateelle, jos niin kovin olivat huolissaan? Äidillä ei kuitenkaan ollut muuta vaihtoehtoja. Ainoa tapa saada tytöille kunnon koulutus oli heidän asumisensa kirkonkylällä.
Kun lapset tulivat vuorotellen oppikouluikään, äitikin pääsi hakemaan Vaadinselän koululle opettajaksi, lähemmäksi Sallan kirkonkylää.  Ja niin loppui kovin nuorten siskosten yhteisasuminen, koulussa käytiin kotoa linja-autolla ja opiskeluun tuli ryhtiä.

Sallassa ei ollut noihin aikoihin lukiota ja kun lukioaika koitti, lähdettiin Sodankylään. Myös äiti muutti mukana koko lapsikatraan kanssa. Hän haki itselleen opettajan paikan Sodankylän liepeiltä, Kersilön -kylältä. Isä jäi edelleen Naruskalle poromiehen hommiin.

Lukioaika oli Ulpun osalta aktiivista.  Lukiolaiset perustivat näytelmäkerhon ja yhteiskunnallisen kerhon. Tärkeitä olivat myös keskusteluhetket koulun jälkeen Pohjolan Sanomien aluetoimittaja Terttu Hyttisen toimistolla. Hän tarjosi teetä ja ylelliseltä tuntuvia kinkkufilee voileipiä. Tertun kanssa puhuttiin kaikki ajanpolttavat maailmanasiat halki, kuten Vietnamin sota. Terttu keksi myös, että Ulpu voisi ryhtyä kirjoittamaan Pohjolan Sanomiin Nuorten Näkökulmasta- palstaa.  Ulpu sai lähes viikoittaisista palstakirjoituksistaan palkkiota, joka kattoi hyvin kaiken taskurahan tarpeen.

Huikeinta tämän aloittelevan journalistin kannalta oli, että näiden palstakirjoitusten ansiosta Ulpu pääsi Sanoman toimittajakouluun abiturienttikeväänään.  Ulpu oli huomannut Sodankylän linja-autoasemalla Helsingin Sanomissa ilmoituksen toimittajakoulun ensimmäisen vuosikurssin hausta. Jo tälle ensimmäiselle kurssille pyrki monta sataa nuorta. Ulpu Iivari epäilee päässeensä ensimmäiselle kurssille hieman eksoottisena kokeiluna, tosin kolumnistin kokemuksensa siivittämänä.

Helsinki

Toukokuussa 1967 Ulpu Iivari aloitti toimittajakoulun ja muutti Helsinkiin, äidin kaukaisen sukulaisen alivuokralaiseksi. Lakkiaisiin Sodankylään hän ei päässyt matkustamaan, mutta kirjoitti sinne juhlaesitelmän, jonka eräs luokkatovereista luki.  Jotenkin Ulpu Iivari pärjäsi opinnoissa, vaikka kokee, että hänellä oli huonot pohjatiedot toimittajan ammattiin nähden. Hän ei edes tiennyt mikä oli uutistoimisto ja paljon energiaa kuluikin kirjastossa tiedon etsintään ja asioiden selvittämiseen.  Lähes kaikki rahat kuluivat ensimmäisenä kesänä toimittajaharjoittelun myötä taksimatkoihin. Helsinki oli täysin vieras. Ulpu Iivari juoksi Ludviginkin kadulta Erottajan taksiasemalle ja otti mittarinauton toimituksesta annettuun osoitteeseen. Kuitteja ei voinut kuitenkaan viedä toimitukseen ja paljastaa, että liikkuminen Helsingissä tuotti vaikeuksia. Alle 20 -vuotiaana Ulpu Iivari oli päässyt töihin maan arvostetuimpaan sanomalehteen ja Hesarin arvovallalla haastatteli tärkeimpiä ihmisiä.

Kaksikymmentävuotiaan Ulpun Iivarin elämä alkoi muotoutua Helsingissä. Hän sai hyviä ystäviä, jotka olivat fiksuja ja puhuivat kansainvälisestä politiikasta sekä kulttuurista. Koulun päätyttyä hän jäi töihin Helsingin Sanomien kulttuuriosastolle. Ulpu Iivari liikkui ystävättärineen ulkomaantoimituksen nuorten herrojen kanssa. Nämä olivat toimittajajoukosta fiksuimpia, kulkivat ulkomaiset lehdet kainaloissaan ja puhuivat älykkäästi kansainvälisistä asioista. Ystävystymisen kautta Ulpu Iivari tapasi myös parivuotta vanhemman Kari Tapiolan, josta tuli pian hänen aviomiehensä.

Vuonna 1968 Ulpu Iivari liittyi sosialidemokraattiseen puolueeseen (SDP). Tuossa ajassa nuoret liittyivät puolueisiin. Puolueen valinta ei ollut kuitenkaan itsestäänselvyys, koska Ulpu Iivarin lapsuudenkoti ei ollut vasemmistolainen. Vaikka koti ei ollut puoluepoliittinen, kotona oli kuitenkin aina puhuttu yhteiskunnallisista asioista. Kodin ajatusmaailmaan kuului vastuunotto pienestä pitäen, myöskin yhteisöstä ja siten yhteiskunnallisista asioista. Ulpu Iivari kokee perhetaustansa olevan hyvin konservatiivinen. 

Toisaalta jo lukioaikana Lapissa Ulpu Iivari oli huomioinut puheet kasvukeskus -mallista. Demareiden idean keskeinen ajatus oli työpaikkojen ja koulutuksen keskittäminen maakuntiin. Tätä Ulpu Iivarikin kannatti syrjäseutujen kasvattamana.  Sinänsä demareille tyypillistä työväenliiketausta-ajattelua hänellä ei ollut. Tämän Ulpu Iivari kokee myös tietyllä tavalla puutteeksi. Lappilaisessa yhteiskunnassa ei ollut luokkarajoja. Teot puhuivat puolestaan; auktoriteetti tai kunnioitus ansaittiin. Demarit edustivat kuitenkin oikeudenmukaisuutta sekä yhteistä hyvää. Kuten demareiden halu tukea koko yhteiskunnan oikeudenmukaista kehitystä.

Fiksuimpien nuorten radikalisoituminen oli ajassa. Ensin liityttiin demareihin ja sitten virta vei yhä enemmän vasemmalla. Ulpu Iivarin aatemaailman kehittymiseen vaikutti kuitenkin suuresti vuoden 1970 keväällä tehty Viron matka. Hän oli taiteilijaseura Kiilan sihteeri. Matineamatkalle Tallinnaan osallistui joukko ajan kulttuurivaikuttajia ja radikaaleja taiteilijoita.  Kommunisteiksi heränneet suomalaiset nuoret taiteilijat selittivät innoissaan aatteen ihanuutta ja opettivat vanhemmille virolaisille isännille filosofiaa. Ulpu Iivari tiesi tämän Viron älymystö kokeneen Hitlerin ja Stalinin kauhut. Siinä sitä kuitenkin matkakumppanit istuivat vanhojen kirjailijoiden polvella ja kertoilivat kommunismin ihanuudesta. Matka jäi pitkään painamaan hänen mieltään ja maamiesten käytös hävetti vuosia.  Parikymmentä vuotta myöhemmin 1980-luvulla Ulpu Iivari tutustui Marju Lauristinin ja kertoi hänelle kulttuuripoliittisen seurueensa vierailusta. Lauristin oli antanut Ulpu Iivarille häpeästä vapauttavan lausunnon: ”Et tiedäkään kuinka me teille nauroimme”. Tuon matineamatka kokemusten jälkeen Ulpu Iivari ei olisi voinut koskaan kuvitella lähtevänsä enemmän vasemmalle SDP:stä.

Kohti aikuisuutta

Nuoruus loppui nopeasti, koska Ulpu Iivari meni naimisiin 21-vuotiaana. Avioiduttuaan Ulpu Iivarista tuli Iivari-Tapiola, mutta kaksoisnimeään hän ei koskaan käyttänyt. Appi oli kuitenkin odottanut kovasti ensimmäistä Ulpu Tapiolan kirjoittamaa juttua Helsingin Sanomien kulttuuriosastolle.

Pirkka-poika syntyi äidin ollessa 22-vuotias vuonna 1970. Kuukauden pojan syntymän jälkeen äidin oli kuitenkin palattava työhön, vaikka ensimmäisten vuosien koko nettopalkka meni lapsen hoitojärjestelyihin.  Silloin perheen perustaminen oli lähes itsestäänselvyys. Ulpu Iivari ei muista käyneensä Karin Tapiolan kanssa keskusteluita perhesuunnittelusta.  Kun päästiin naimisiin, niin totta kai lapsi tuli!

Yhteiskunnassa elettiin vapautumisen huumaa. Ulpu Iivari sai kirjoittaa vapaasta kasvatuksesta ja vapaasta seksistä. Ympärillä E-pillerit, sukkahousut, keskiolut ja kaikki muu hauskuus lisäsi vapauden huumaa ennen Aidsia. Elämä oli tavallaan hyvin huoletonta.  Kaveriporukka meni keskenään naimisiin, perustettiin perheet, istuttiin iltoja, tehtiin sunnuntailounaita ja ennen kaikkea puhuttiin kansainvälisestä politiikasta. Ei ollut ulkonäköpaineita tai aikaa ei mennyt kehon trimmaukseen, vaan aina kun oli mahdollista, juotiin viiniä ja puhuttiin viisaita.

Ulpu Iivari oli nuoresta iästään huolimatta noina vuosina erinomainen ja ahkera vaimo. Koti oli aluksi appivanhempien rivitaloasunto Konalassa. Appivanhemmat olivat puolestaan tuohon aikaan diplomaattityössä Moskovassa. Aviomies Kari Tapiolan ura lähti nopeasti nousuun ja Hesarista hänen tiensä kulki radion kautta vähemmistöhallitukseen ulkoministeri Kalevi Sorsan avustajaksi. Tie vei edelleen Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestöön (SAK). Kaksikymppisellä pariskunnalla kävi paljon vieraita.  Ulpu Iivari tuli toimittajan töistä Hesarin kulttuuriosastolta kotiin ja ryhtyi ruuan keittoon. Kari Tapiolan ollessa SAK:ssa hän kutsui kotiinsa kansainväliset vieraat päivällisille. Vieraat tulivat suurilta osin itäblokista. Kerrankin emännän perässä keittiöön kulkenut vieras purskahti itkuun: ”Teillä on sälekaihtimetkin!” Elämä näyttäytyi ulospäin hieman toisenlaiselta sen ajan nuoren perheen arkeen verrattuna. Toisaalta Ulpu Iivari kokee olleensa paljon perinteisen naisen roolissakin. Tosin ruuan keitto ja vieraiden kestitseminen olivat tuttua jo lapsuuden kodista, jossa äiti passasi etelästä tulleet asioidenhoitajat.  Pieni lapsi keikkui Ulpun Iivarin käsivarrella kotitöiden lomassa. Asuntoon mahtui onneksi vieraiden lisäksi lastenhoitaja, jolle pystyttiin aina tarjoamaan työsuhde-etuna asunto.

Hesarin kulttuuriosasto oli nuorelle Ulpu Iivarille hieno työpaikka, mutta koko ajan häntä vaivasi riittämättömyyden tunne. Hän koki, ettei ollut tarpeeksi hyvä, vaikka kaikki kokeneet sekä nimekkäät kollegat kohtelivat häntä hyvin sekä arvostavasti.  Hän olisi halunnut opiskella ja syventää osaamistaan, mutta siihen ei ollut mahdollisuuksia äitiyden ja edustusrouvan roolien lisänä. Helsingin Sanomalehtimiesyhdistykseen (HSY) tuli asiamiehen paikka auki ja niinpä Ulpu Iivari haki paikkaa. Hänet valittiin tehtävään vuonna1972. Ulpu Iivarista tuli ammattiyhdistystoimitsija.  Hän oli ollut jo aiemmin HSY :n hallituksessa ja siten ammattiyhdistyssidonnaisuus oli jo olemassa. 

Pian Ulpu Iivaria pyydettiin työhön SDP:n puoluetoimistoon. Hänen haaveenaan oli ollutkin pääsy työväenliikkeen palvelukseen ja näin ovet avautuivat uuteen maailmaan.  Kun hänelle soitettiin ja pyydettiin työhaastatteluun kyseiseen tehtävään, Ulpu Iivari vastasi miettivänsä vähän. Samalla hän kuitenkin lähti hiusten pesulle ollakseen siisti työhaastattelussa. Niin Pertti Paasio, Kalevi Sorsa ja Maunu Ihalainen haastattelivat nuorta lehdistösihteerikandidaattiaan ja paikka oli Ulpu Iivarin.  Hän tunsi kaikki toimittajat, mutta totesi pian puutteensa sosialidemokratian tietämyksessä. Melko kylmiltään hän lähti kiertämään maata ja esittelemään muun muassa SDP:n periaateohjelmaa Aimo Kairamon kirjoittaman kirjan pohjalta.

Kun Ulpu Iivari meni ensimmäisenä työaamunaan puoluetoimistolle, jännitys oli kova. Osaako hän edes puhua mitään kahvipöydässä?  Aamukahvipöydän puheet koskivat edellisen illan Peyton Place -sarjan käänteitä. Toisaalta tunne oli helpottunut, mutta toisaalta hieman pettyneenä, suurten odotusten jälkeen, heräsi mielessä kysymys: tätäkö tämä onkin? Politiikan sydämessä! Edustusrouvan päivällispöydissä kotona Kruunuhaassa, olikin paljon korkealentoisemmat puheet päivän polttavasta politiikasta. 

Aika oli mielenkiintoista SDP:ssä. Rafael Paasion oli puheenjohtajana, Kalevi Sorsa oli puoluesihteerinä ja Paavo Lipponen hoiti puolueosastojen päällikön tehtäviä.  Vaikka Ulpu Iivari ei silloin asiaa ajatellut, niin työyhteisö oli todella miesvaltainen. Kaikki toimitsijat olivat miehiä, paitsi hän.  Artikkelissaan Hesarin toimittajakin oli huomioinut kokouskuvauksessaan asian ja nostanut esille punamekkoisen tiedottajatyttösen SDP miesriveissä. Sosiaalidemokratia oli kuitenkin vahvaa ja muokkasi yhteiskuntaa.

Keski-Manhattan; New York, USA

Aviomies Kari Tapiola pyydettiin New Yourkin toimistoon Yhdistyneiden kansakuntien (YK) suomalaisen apulaispääsihteeri Klaus Ahlgrenin avustajaksi.  Perhe lähti Karin Tapiolan mukaan vuonna 1976.  Ulpu Iivarin sidos Suomeen pysyi Demarin kolumnistina, mutta muuten hän asettui edustusvaimon roolin.  Yhdysvaltoihin lähtö oli kuitenkin myös viimeinen yritys pelastaa huojuva avioliitto.

Amerikan aikana Ulpu Iivari vasta keittikin! Perheessä tarjottiin yli 100 vieraspäivällistä vuoden aikana. Kari Tapiolalla oli taito saada mielenkiintoisimmat kansainväliset nousevat politiikan vaikuttajat vieraakseen sekä jo isojen gurujen asemassa olevat ammattilaiset. Vaikka ajoittain Ulpu Iivari koki itsensä turhautuneeksi kotirouvaksi, aika opetti kuitenkin paljon ja hän pääsi tekemään muun muassa mielenkiintoisia haastatteluja. 

USA:n vuosien aikana Ulpu Iivari tutustui myös moderniin feminismiin.  Olipa nuori Paavo Lipponen yövieraana oltuaan ja rouvan hääräilyä katseltuaan ostanut hänelle ajan merkittävimpiin kuuluneen Feminismikirjankin.  Ehkä hän oli polvillaan lattioita kuuraavasta ja pää uunissa olevasta rouvasta huolissaan. Toivonut pientä ryhtiliikettä.

Kari Tapiolan ura jatkui Pariisissa vuonna 1978. Mutta avioerosta oli jo päätetty. Muutaman päivän Pariisissa olon jälkeen Ulpu Iivari ja Pirkka-poika palasivat Suomeen miehen jäädessä matkoilleen.

Työura

Suomeen paluun aikaan Ulpu Iivari täytti 30-vuotta ja koki olevansa aikuinen. Suomeen oli ihana palata.  Pirkka oli 8-vuotias ja YK:n kansainvälisen koulun jälkeen äiti laittoi lapsen Kaisaniemen ala-asteelle. Tästä poika on ollut myöhemmin hieman katkera. Äidin sosialismi meni liian pitkälle. Äiti halusi pojan sopeutuvan suomalaiseen yhteiskuntaa ja käyvän tavallista peruskoulua.  Pirkka kuitenkin keksi tiensä ja livahti latinan opiskelun siivittämänä yläasteelle Herttoniemeen, päästen hieman erilaiseen kouluyhteisöön.

Vuonna 1978 Ulpu Iivari pyydettiin Suomeen paluun myötä SDP:n eduskuntaryhmään työhön.  SDP oli löytänyt vahvan talouspoliittisen linjan ja toteutettiin inflaatio-devalvaatiokierteestä irrottautuvaa politiikkaa.  ”Suomi nousuun ” oli vuoden 1979 vaaliteema. SDP oli virkeä ja uudenlainen elvytys oli vallalla. Suomi näytti ulkomaan vuosien jälkeen parhaat puolensa ja isänmaallisuus korostui rapakon takaa tulleen Ulpu Iivarin omassa ajattelussa.  Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta oli sentään toista, kuin hieman etuoikeutettukin elämä Keski-Manhattanilla.

Työtä tehtiin ilman työaikoja ja lomiakaan ei voinut pitää, koska työväenliike tarvitsi. Aina oltiin kokouksissa ja iltatilaisuuksissa työpäivien päälle.  Appivanhemmat olivat suureksi avuksi ja huolehtivat kouluikäisestä Pirkasta, mahdollistaen Ulpu Iivarin ympärikellon venyvät työpäivät.  Iltatilaisuuksissa saattoi hillua huolettomasti ja Ulpu Iivari kokee, ettei ollut mitenkään loistava äiti tuohon aikaan.  Appivanhempien poika oli maailmalla ja ex-miniä teki uraa, kuitenkaan heiltä ei tullut moitteen sanaa, vaan jatkuva tuki. Pirkasta ei myöskään ollut äidille huolta. Kerran saunassa äiti avasi keskustelun Kansaneläkelaitoksella avoinna olevasta tiedottajan paikasta. Ulpu Iivari olisi saanut poliittisten sidonnaisuuksiensa kautta pestin säännölliseen päivätyöhön.  Mitäkö sitten poika pohti siitä, että äiti lähtisi tekemään 8-16 työtä ja elämä olisi siltä osin normaalia? Pirkka oli todennut: ”Äiti älä viitti, mä tiedän, että se ei sovi sulle ja onhan me tähänkin asti pärjätty, niin kyllä me pärjätään tällä eteenkin päin.” Hän antoi äidilleen armahduksen.

Vuonna 1987 Ulpu Iivari valittiin SDP:n puoluesihteeriksi. Ehkä aiemmin oli merkkejä ilmassa; hän valmisteli keskeisiä asioita, oli mukana hallitusneuvotteluissa, kirjoitti tärkeitä puheita ja oli aktiivisessa roolissa puoluekokouksen kokoamisessa.  Puoluesihteeriksi valinta oli kuitenkin yllätys monelle. Ehkä se oli puoluekokouksen aatonaattona, kun Ulpu Iivaria pyydettiin ehdokkaaksi.  Tämä ei hänelle itselleen ollut suuri yllätys.  Hän oli ensimmäinen nainen tehtävässä ja nousi paikalle avustajan roolista, ilman varsinaista järjestötaustaa tai sidosryhmien tukea.

Ulpu Iivari ei tiedä vieläkään tekikö hän oikein lähtiessään puoluesihteeriksi.  Homma ei mennyt hänen mielestään kauhean hyvin. Hän ei juuri uskalla palata ajan dokumentteihin, kuten vahoihin haastatteluihin. Ei hän koe täysin pöllöjä puhuneensa, mutta kokee, ettei ollut kovin hyvä yhteistoimintaihminen.  Loppujen lopuksi sosialidemokratian sisäinen dynamiikka oli hänelle melko virasta.  Ulpu Iivari oli todella yksin työssään ja ei edes osannut hankkia liittolaisia tai omia porukoita ympärilleen. Tapansa mukaan hän teki aivan hullunlailla töitä. Erkki Liikanen oli varoittanut häntä valinnan jälkeen, että älä väsytä itseäsi kenttää kiertämällä. Pitää jäädä aikaa ajatteluun ja television kautta voi puhua.  Mutta varoituksista huolimatta Ulpu Iivari kiersi vapaapäivittä maata, lopulta lähes loppuun palaneena.

Tuosta ajasta oppineena Ulpu Iivari haluaa viestittää valokeilassa oleville poliitikoille, että pitää ottaa omaa aikaa. Poliittisiin tehtäviinhän valitaan ajattelemaan muiden puolesta. Ajattelulle on jäätävä aikaa.  Ajokoirana ei työtä pysty tekemään. Ulpu Iivari toimi tehtävässä neljä vuotta, tullen uudelleen valituksi. Mutta ylimääräisen puoluekokouksen myötä, jota oli itse ainoana oikeana ratkaisuna ajamassa, hän luopui paikastaan.

Vuoden 1991 vaaleissa Ulpu Iivari valittiin eduskuntaan.  Silloin apuun tuli vanhoja puoluevaikuttajia kuten Pauli Burman ja Reino Tuomi.  Vaalikampanjan aikana Reino Tuomi oli sanonut, että: ”SDP:llä ei koskaan ole niin huonoa puoluesihteeriä, ettei me sitä vietäisi eduskuntaan ”.

Vuonna1995 Ulpu Iivari valittiin Europarlamenttiin (EU).  Vuoden 1996 vaaleissa hän putosi eduskunnasta kuvaamansa syntitaakan kanssa: hän oli järjestellyt ylimääräistä puoluekokousta, jossa vaihdettiin puheenjohtaja sekä edelleen Yleisradion hallintoneuvoston varapuheenjohtajana vaikuttanut puoluetovereiden kohtaloihin.  Hän ymmärtää nyt hyvin, että SDP:n väki ei ollut kovin ihastunutta Ulpu Iivariin.

Vuoden 1999 vaaleissa Ulpu Iivari pääsi jälleen läpi, mutta uusi putoaminen tapahtui vuonna 2004, vaikka äänisaalis oli suurempi kuin koskaan aiemmin. EU-parlamenttiaika oli historiallisesti merkittävä ajanjaksoa: oli toivon ja rakentumisen vuodet, Eurooppa oli yhdistymässä ensimmäistä kertaa rauhanomaisesti samojen arvojen alle.  Suomi oli noussut ihmisten mielikuvissa; oli Nokia ja oli Paavo Lipponen, jonka asema oli EU:ssa merkittävä.  Ulpu Iivari oli paljon EU:n laajenemisen kanssa tekemisissä ja se tuntui huikean hienolta työltä.  Kaikella tapaa, aika oli hyvää eurooppalaisittain. EU rakensi Venäjään yhteistyösuhteita tavoitteenaan vapaakauppa-alue. Oli toivon ja liennytyksen aika. Ulpu Iivari on ajasta kiitollinen.

Vuotta 2001 varjosti oma sairastuminen syöpään.  Siitä ei tehty julkista asiaa, mutta sairaus vei voimia.  Vaikka Ulpu Iivari kävi läpi sytostaattihoitoja hän ei jäänyt sairauslomalle, tosin tilanne vaikutti työkykyyn. Hän sanoo olleensa kaamean näköinen ilman silmäripsiä ja kulmakarvoja, peruukissaan, kasvoillaan kortisoniturvotus. Silloin ei kuitenkaan jääty pohtimaan tai pysähdytty, vaan pinnisteltiin ja selviydyttiin.

Kaiken kaikkiaan Ulpu Iivarille kertyi yli 40 vuotta aktiivisinta työelämää.  Hän tekee edelleen töitä eläkkeellä ollessaan. Työelämän analyysia pyydettäessä, Ulpu Iivari kertoo onnistumisensa olleen ylipäätään valituksi tulemista. Syyt valituksi tulemisiin ovat olleet ehkä jo lapsuudessa kehittyneissä ominaisuuksissa. Ulpu Iivari on ahkera, uhrautuvainen ja aina käytettävissä.  Työajoilla ei ollut koskaan merkitystä, vaan hän antoi työlle aina kaikkensa.

Pyydettäessä edelleen pohtimaan, missä Ulpu Iivari on ollut erityisen hyvä, hän löytää työuran kannalta merkittävää osaamista.  Ulpu Iivari on hyvä aistimaan ja ennakoimaan yhtiskunnallisia virtauksia ja tunnistamaan nousevia trendejä.  Ulpu Iivari on kiinnostunut historiasta ja aatehistoriasta. Liberaalidemokratian puolustus on kaiken johtotähtenä.  Suuret kokonaisuudet ovat määrittäneet tekemistä, ennemmin kuin yksittäisten ryhmien etujen ajaminen. Ulpu Iivari on ennen kaikkea hyvä kirjoittaja.

Suurin saavutus ja ylpeyden aihe työuralta löytyy SDP:n valmistautumisesta Euroopan integraatioon.  Ulpu Iivari perusti jo hyvin aikaisin epävirallisen integraatiotyöryhmän ja SDP:n aktiivit olivat kaikkien puolueiden aktiiveista tietoisimpia EU:n integraation suhteen.

Toisena asiana Neuvostoliiton hajoamisen aikaan ja Baltian itsenäistymisen tukemisessa Ulpu Iivari teki paljon työtä. Nimenomaan virolaisten itsenäistymisen tueksi Suomen sosialidemokraatit tekivät paljon. Neuvostoliiton hajotessa ja perestroikan aikaan Ulpu Iivari hoiti idänsuhteet asiallisesti. Tuossa ajassa tekemisessä ei ole mitään hävettävää.  Hän kertoo olleensa kohtelias, mutta riittävän rohkea.

Miesten maailmassa pärjäsi naisena, koska Ulpu Iivari oli oppinut miesten tavat jo lapsena. Hän kulki poromiesten matkassa tuntureiden laeille ja ei hävinnyt kestävyydessä isommille pojillekaan.  Hän kantoi itse retkillä reput sekä hillasangot. Ulpu Iivari ei ajattele myöskään koskaan naiseuttaan miesten keskellä työtä tehdessään.

Naisliikettä kuitenkin tarvitaan. Emme saisi unohtaa kehittyvien yhteiskuntien naisia, joita poljetaan, ympärileikataan ja pakkonaitetaan. Nykysuomessa olemme naisina ummistaneet silmämme paljolta. Jutta Urpilaisen uraa sivusta seuratessaan Ulpu Iivari havahtui, miten Urpilaista kohdeltiin. Ulpu Iivari heräsi ajattelemaan, että ehkä hän ei epäonnistunutkaan henkilökohtaisen tekemisen kautta puoluesihteerinä kokemissaan haasteissa. Yhteiskunnassa on olemassa edelleen naisia sorsivia rakenteita; vähättelyä, ukkojen sauna- sekä kabinettiseuroja sekä miesten luottokorttireissuja. Nyt Ulpu Iivari näkee toivoa Sanna Marinissa, joka selkeästi purkaa naisille epäedullisia kaksin kertaisia päätöksentekorakenteita.  Marin on viisaasti puhunut siitä, että päätökset pitää tehdä pöydissä joihin asiat tuodaan, vaikka naiset saunoisivatkin keskenään.
Naiset eivät saisi jäädä myöskään ulkonäköansaan. Itsensä ulkoiseen muokkaukseen kerätyt paineet eivät saa viedä liikaa energiaa tärkeämmiltä asioilta.

Yhteenvetoa

Ulpu Iivari on tänään 72-vuotias. Hän kokee, että aikaa on melko vähän jäljellä. Ulpu Iivari haluaa paketoida elämäänsä niin, että paketin kanssa voi elää.  Myös matkan varrella rapistuneiden tärkeiden ihmissuhteiden hoitaminen kuntoon on ollut tavoitteena viime aikoina.  Kaikki turha työelämän aikana kertynyt kitka on syytä poistaa ihmissuhteiden väliltä.

Lapsen lapset ovat tärkeitä mummille.  Mummi haluaa antaa nuorille itseluottamusta ja yleissivistystä. Ulpu Iivari ei henkilökohtaisesti pelkää mitään, mutta kuten kaikki mummit hän huolehtii lapsen lapsiensa tulevaisuudesta.

Yhteiskunta näyttäytyy tässä ajassa ristiriitaisena.  Ulpu Iivarin sukupolvi on halunnut nähdä yhteiskunnan kehittyvänä sekä eteenpäin menevänä. Nyt kuitenkin on jonkinlainen taantumus ja takapakki vallalla. Vihapuheet sekä antisemitismi ovat nostaneet päätään, eikä ihmiskunta vaikuta oppivan. Ulpu Iivari kokee energiansa menevän nyt siihen, että hän yrittää ymmärtää elettävää aikaa, eikä järki tunnu riittävän käsittämiseen. 

Iloa tuottaa hyvien kehityskulkujen löytäminen. Usko ihmisten hyvyyteen ei ole sammunut.  Hans Roslingin Faktojen maailmaa Ulpu Iivari suosittelee kaikille luettavaksi.  Toivoa tulisi nostaa esille, koska vastavoimana on kauhujen maalailu. Toivottomuuden voitto maailmassa pelottaa, koska silloin paha pääsee valloilleen.  Kun ihmiset ovat toivottomia, ei enää toimita hyvin ja järkevästi.   Yleensä voi kuitenkin tehdä jotakin. ”Kun ei voi tehdä suuria asioita, on tärkeää tehdä edes pieniä ”. Ulpu Iivari toivoo, että ihmiskunta olisi säilyttänyt kykynsä katsoa toiveikkaasti tulevaisuuteen. 

Suuret ikäluokat ovat onnekkaita ja vanhuus on melko hauskaa; voidaan pukeutua miten huvittaa, kengät ovat mukavia, on matalalattiaratikat ja kaihileikkaukset sekä keinonivelet. Ihmisiä ei tungeta iän mukaan muottiin, kuten ennen. Nyt 70-vuotiaat keikkailevat työelämässä ja höpötellään vapautuneesti ratikassa.

Ulpu Iivari odottaa edelleen viisautensa kasvavan ja ymmärryksensä lisääntyvän. Hän odottaa myös lisääntyvää mielenrauhaa ja elämänsä möhläysten unohtumista. Monella vanhenemisen myötä käännekohdissa tehdyt päätökset nousevat pintaan ja käydään sisäistä pohdintaa: toiminko oikein? Asioita on hyvä käsitellä, mutta niiden vangiksi ei pidä jäädä jossittelemaan tai kyselemään miksi. Ulpu Iivarin mukaan omaan elettyyn menneisyyteen tulisi pystyä suhtautumaan tyyneydellä.

Koko nimi:
Iivari, Ulpu Marjatta (ent. Iivari-Tapiola)
Syntymäaika ja -paikka:
20.3.1948 Salla
Koulutus:
ylioppilas 1967, toimittaja 1968 (Helsingin Sanomain toimittajakoulu)
Työura / Elämänkertatietoja:
Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja 1968-1971
Helsingin sanomalehtimiesyhdistyksen asiamies ja Sanomalehtimies-lehden päätoimittaja 1971-1973
Suomen sosialidemokraattisen puolueen lehdistösihteeri 1974-1976
freelancetoimittaja New Yorkissa 1978
Suomen sosialidemokraattisen puolueen eduskuntaryhmän tiedotussihteeri 1978-1980, 1982-1987
Suomen Sosialidemokraatin toimittaja 1980-1982
Suomen sosialidemokraattisen puolueen puoluesihteeri 1987-1991
vapaa toimittaja ja viestintäkonsultti 1996-1999
 viestintäkonsultti 2004-2019

Valtiolliset luottamustehtävät:
Suomen YK-valtuuskunta 1986
presidentin valitsijamies 1988
Parlamentaarinen puolustusasiain neuvottelukunta 1988-1990
 Kansanedustaja 1991-1995
Euroopan parlamentti, eduskunnan valitsemana 1995-1996
Euroopan parlamentti 1999-2004
Kunnalliset luottamustehtävät:
Helsingin kaupunginvaltuusto 1992-1996
Kirjallinen tuotanto:
Kansanvallan puolesta, Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä 100 vuotta,
Otava 2007
Suuret ikäluokat luokkakuvassa, yhdessä Riitta Hildénin kanssa, Ajatus 2008
Lähikuvassa Ulf Sundqvist, Otava 2009
Pannulappuja ja sosialismia, Ajankuvia Demarinaisten 110-vuotiselta taipaleelta, Sosialidemokraattiset naiset