Tuuli Reijonen kirjoitti tosipohjaisessa romaanissaan Vedessä ja tulessa tarinan, jonka päähenkilö on Maria Elisabeth Cajanus (1804-1861). Elisabeth kuului pohjalaiseen virkamies- ja pappissukuun. Reijosen äidin suvusta kertovassa kirjassa on erityisen hieno tunnelma, ja hän kirjoittaa ihmisistä heidän oikeilla nimillään. Vuonna 1959 ilmestynyt teos on oiva todiste siitä, että totuus voi olla tarua ihmeellisempää.

Vedessä ja tulessa

Raahelainen lapsenpäästäjä Beatha Helena Lundahl (k. 1848) ja miehensä Lars saivat neljä lasta, joista ainoastaan yksi, Abraham, eli aikuiseksi asti. 

Maanmittarin tytär Elisabeth Cajanus rakastui kaupunginfiskaali Abraham Lundahliin, sisarensa mieheen. Suhteesta syntyi poika, Anders Gustaf (1833-1896). Elisabeth sai jäädä yksin kantamaan seuraukset kielletystä rakkaudesta. Häpeänsä peittääkseen hän suostui varakkaan kauppias Pehr Westerlundin (1795-1837) kosintaan.

Kun mies kuoli, Elisabeth jäi huolten piirittämänä hoitamaan liikeasioita lämpönään vain nuoren rakkauden muisto. Elämä vei elävän ihmisen läpi tuskankin eteenpäin. Hän oli hyväksynyt elämän sellaisena kuin se oli.

Anders Gustaf Westerlund sai opiskella. Hän tuli ylioppilaaksi vuonna 1864, suoritti teologian erotutkinnon ja vihittiin papiksi vuonna 1859. Seuraavana vuonna hänestä tuli Kuopiossa vankilan ja lääninsairaalan saarnaaja, minkä ohella hän toimi kaupungissa opettajana. Vuonna 1862 hän solmi avioliiton raahelaisen Anna Sofia Stormin kanssa. Kääntäjä Lyyli Reijonen (o.s. Westerlund), kirjailija Tuuli Reijosen äiti, oli heidän tyttärensä.

Porvarillinen kulttuurikoti

Tuuli (Tuulikki) Reijonen syntyi 19.10.1904 Tampereella. Koti oli hyvä, porvarillinen koti. Isä, toimittaja ja lähettiläs Erkki Reijonen, oli pohjoiskarjalaisia. Hän oli iskuvalmis sanomalehti- ja oikeakielisyysmies. Hän siirtyi myöhemmin diplomaattiuralle.

Äiti kuului Storm-Cajanus-Lundahl-sukuun. Se on taiteellinen, levoton ja liikkuva suku, jossa on näyttelijöitä, kirjailijoita, maalareita, muusikkoja, pappeja ja merimiehiä. Äidin, kääntäjä Lyyli Reijosen (o.s. Westerlund), vanhemmat olivat raahelaisia.

Kotona harrastettiin kirjallisuutta. Tuuli luki lapsena suunnattomasti. Luokka- ja toverikuntalehdet, ainekirjoitus ja päiväkirjat olivat nuoren tytön työkenttiä.

Kirjallisessa tuotannossaan hän pyrki kiinteään muotoon ja psykologisesti perusteltuun kerrontaan.

Toimittaja, kriitikko, kirjailija

Tuuli Reijonen oli naimisissa virolaisen kirjailijan Valev Uibopuun (1913−1997) kanssa vuosina 1944−1964 (eronnut).

Hän työskenteli Sirkan toimitussihteerinä vuosina 1928−1929, Naisten Ääni -lehden päätoimittajana vuosina 1937−1941, teatterilehti Naamion toimitussihteerinä vuosina 1938−1939, Suomen Kuvalehden toimitussihteerinä vuosina 1941−1945, Suomalaisen Suomen teatteriarvostelijana vuosina 1941−1942 ja taidelehti Kuvan päätoimittajana vuosina 1945−1954.

Tämän jälkeen hän oli vuoteen 1968 asti Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja, mutta oli jo sitä ennen toiminut lehden teatteriarvostelijana.

Esikoisromaani Ihmisiä itärajalla, romaani Rajajoen suulta, ilmestyi vuonna 1941. Reijonen oli Rajajoen tienoon hyvä tuntija. Sieltä hän oli saanut innoituksen romaaniinsa, jonka aiheena on miehekkään rajavartijan sisäisesti rikkinäinen avioliitto ja hänen vaimonsa Marjan hiljaisuudessa kehittyvä tragedia.

Tämän jälkeen ilmestyivät romaanit: Olen sanomalehdentoimittaja (1942) nimellä Meri Horsma, Valot syttyvät (1945), Silta (1950), Vedessä ja tulessa (1959), Kenen on syy? (1961) ja Kannaksen mosaiikkimaailma (1968).

Hän on julkaissut lukuisia novelleja ja näytelmiä. Hän teki myös käännöstöitä.

Hän sai novellillaan Makuusäkki yhden neljästä ensimmäisestä 1050 dollarin palkinnosta New York Herald Tribune -lehden vuonna 1952 järjestämässä kansainvälisessä novellikilpailussa.

Hänen romaaninsa Kenen on syy (1961) oli pohjana Veikko Itkosen elokuvalle Vaarallista vapautta (1962). Pro Finlandia -mitalin hän sai vuonna 1971.

Tuuli Reijonen kirjoitti myös nimimerkillä Meri Horsma. Hän kuoli 17.10.1997 Helsingissä.