Kun Tuula Koukku syntyi, äiti Tellervo oli 22- ja isä Leo 26-vuotias. Odotettu ja toivottu lapsi jäi ainokaiseksi. Äiti oli kotona, isä tehtaassa töissä ensin Karhulassa Ahlströmillä, sitten työnjohtajana Jyväskylässä Valmetilla. Tuula Koukku oli kaksivuotias, kun perhe muutti Jyväskylään.

Kummallakin vanhemmista oli teollisuustyöväen tausta.  Isä suoritti työteknikon tutkinnon ja siirtyi suunnittelutehtäviin. Äiti työskenteli ensin liikeapulaisena ja myöhemmin keskussairaalassa kahvilanpitäjänä.

Äiti luki tyttärelle paljon – hänellä oli hyvä muisti ja kielen taju. Pikkuinen Tuula oli äidin kertoman mukaan laiska liikkumaan. Kun muut lapset leikkivät pihalla, Tuula istui keinussa ja lausua lallatteli runoja.

Koulutie alkoi Kypärämäen kansakoulussa, jonne oli kolmisen kilometriä Valmetin tehtaan asuntoalueelta. Sinne iso lapsiporukka käveli tai hiihti. Jos pakkasta oli 25 astetta, sai hypätä linja-auton kyytiin.

Tuula Koukun syntymävuosi 1947 edustaa maan suurinta ikäluokkaa. Koulua piti käydä vuorolukuna, siis aamu- ja iltavuorossa. Mieleen on jäänyt, miten lauantaina illansuussa koulusta palatessa kotona tuoksuivat äidin juuri leipomat pullat.

Tyttölyseon kasvatti

Oppikouluun oli itsestään selvää pyrkiä. Tähän kannusti erityisesti äiti, jonka oman oppikouluun pääsyn oli tyrmännyt hänen vanhoillinen isänsä. Kodin arvoja olivat rehellisyys ja ahkeruus. Äiti myös painotti, että naisella täytyy olla hyvä ammatti, että voi erotessa elättää itsensä ja lapsensa!

Jyväskylän tyttölyseo oli Suomen ensimmäinen suomenkielinen tyttökoulu. Kouluvalintaa ei tarvinnut paljon miettiä, sillä samaan paikkaan menivät tyttökaveritkin. Tyttölyseo kesti vuoden pitempään kuin muut oppikoulut, yhdeksän vuotta.

Tuula Koukku muistaa, että koulun matematiikan ja fysiikan opetus oli todella hyvää. Ja koska opinahjossa ei ollut poikia, ei ollut myöskään ”poikien aineita” ja ”tyttöjen aineita”. Lukiossa tytöt suorastaan kilpailivat pitkän matematiikan tehtävissä. Koukku oli etevä, aina luokkansa paras.

Fysiikkaa yliopistossa

 Joka aineessa hyvän ylioppilaan ei ollut helppoa valita opiskelualaa. Tuula Koukku ei uskaltanut lähteä kotikaupungista, vaikka esimerkiksi arkkitehtuuri olisi kiinnostanut. Niinpä hän meni opiskelemaan matematiikkaa ja fysiikkaa Jyväskylän yliopistoon.

Opetus oli tasokasta, ja siinä pääsi tutustumaan muun muassa sellaisiin jännittäviin fysiikan alueisiin kuin kvanttimekaniikkaan ja uusiin alkeishiukkasiin kvarkkeihin. Nyt puhutaan esimerkiksi kvanttitietokoneista, mutta 1960-luvun lopulla oltiin vasta ihan alussa, perustutkimuksessa.

Toimittajan työkin kiinnosti hyvää kirjoittajaa, mutta muutamat Jyväskylän katukuvassa näkyneet uutisjournalistit eivät herättäneet luottamusta. ”Se ei ole kunniallisen naisen ammatti”, äiti puuskahti.

 Imatran kautta Helsinkiin

Vuonna 1971 Tuula Koukku meni naimisiin ja muutti Imatralle Ovako Oy:n terästehtaalle tekemään gradunsa. Ovakoon oli juuri perustettu tutkimuskeskus, jonka palvelukseen Koukku jäi maisteriksi valmistuttuaan. Imatralla hän kesti kolme vuotta.

Teräksen tutkimus ei sopinut Koukulle ollenkaan, sillä se oli hyvin etäällä siitä, mitä hän oli opiskellut. Hän oli perehtynyt atomiytimiin, mutta kollegat olivat vuorimiehiä, metallurgian diplomi-insinöörejä.  

Onnellinen sattuma pelasti Tuula Koukun. Teknillisten tieteiden akatemia oli alkanut julkaista pientä lehteä nimeltä Tutkimus ja tekniikka. Se haki toimittajaa, jolla olisi kokemusta teollisuudesta. Tähän työnkuvaan Koukku sopi loistavasti.

Avioliitto oli ohi, ja tuleva tiedetoimittaja muutti Helsinkiin.

Tie tiedetoimittajaksi

Tutkimus ja tekniikka -lehden toimitus sijaitsi Carl Ludvig Engelin suunnittelemassa idyllisessä Kaartin Lasaretissa, Kalevankadun ja Lönnrotinkadun välissä. Teknillisten tieteiden akatemiassa työskenteli viisi henkeä, joista kaksi teki lehtiä. Toinen niistä oli englanninkielinen tieteellinen julkaisu.

Akatemia tunnetaan nyt sen jakamasta Millennium-teknologiapalkinnosta. Akatemian kanssa samalla tontilla sijaitsi 1970-luvulla Teknologian tutkimuskeskus VTT, jonka pääjohtaja, fyysikko Pekka Jauho toimi myös Tutkimus ja tekniikan päätoimittajana.

Lehden toimituksen ideaali ei ollut enempää eikä vähempää kuin huippulehti Scientific American, vaikka mallista jäätiinkin kauas. Kaikki työt tehtiin täysin itse, asiantuntijoiden tekstit editoitiin, ja lehti taitettiinkin omin voimin. Kohderyhmänä olivat tekniikan tuntijat, lähinnä insinöörit.

Koukku luki journalismia kesäyliopistossa ja pääsi muun muassa Tampereen yliopiston järjestämille toimittajakursseille. Häntä kiinnosti lehdenteossa kaikki, esimerkiksi typografia.

Ihkauuteen lehteen

Vuonna 1979 Tuula Koukku kuuli, että perusteilla oli Suomen ensimmäinen populaari tiedelehti. Sitä puuhasi arvovaltaisten herrojen toimikunta, johon kuului myös oma esimies Pekka Jauho.

Päätoimittajaksi oli valittu diplomi-insinööri Jali Ruuskanen. Tämä oli työskennellyt Suomen itsenäisyyden juhlarahastossa Sitrassa ja hankkinut toimittajakokemusta teekkarilehdissä. Toimitusneuvostoon kuului joukko Suomen eturivin tutkijoita, kuten patologi Lauri Saxen, eläintieteilijä Kai Otto Donner ja sosiologi Erik Allardt sekä Suomen kulttuurirahaston johtaja Matti Ilmanen, Sitran yliasiamies C.E. Carlson ja Helsingin yliopiston kansleri Ernst Palmen.

Tuula Koukku marssi työnhakuun Pekka Jauhon luokse, joka otti yhteyttä Jali Ruuskaseen. Ruuskasen mukaan Jauho kehui Koukkua: ”On se vähän itsepäinen mutta kova tekemään töitä.”

Tiede 2000 onnistui

Uusi lehti sai nimen Tiede 2000, joka tuntui vuoden 1980 näkökulmasta aivan futuristiselta. Lehden julkaisija oli Tieteen tiedotus ry, ja sitä kustansi pian alun jälkeen suuri mediatalo Sanomat, joka hoiti myös myynnin ja markkinoinnin.

Lehti oli kokeiluprojekti. Tieteen isot rahoittajat lupasivat hankkeelle rahoituksen viideksi vuodeksi, sen jälkeen lehden piti tulla omillaan toimeen.  Tuula Koukun mielestä tämä antoi pontta: ei tässä millään tukiaisilla töitä tehdä! Tehdään niin kiinnostava lehti, että tilaustuloilla pärjätään. Se onnistui.

Päätoimittaja Ruuskanen ja toimittaja Koukku tekivät ensimmäisen numeron yhdessä. Lehdelle järjestettiin iso pressitilaisuus. Koukku muistaa jonkun julkistamistilaisuuden yleisössä ennustaneen, ettei yleistajuinen tiedelehti voi Suomen kaltaisella pienellä kielialueella pysyä hengissä viittäkään vuotta.

Lehti ylitti heti alussa levikkitavoitteensa ja löysi yleisönsä, uudesta tiedosta kiinnostuneet suomalaiset. Tiede 2000 -nimestä pudotettiin vuosituhannen vaihtuessa 2000 pois.

Tiede-lehdellä on nyt meneillään 45. toimintavuosi, ja sitä vetää historian kolmas päätoimittaja Jukka Ruukki. Kun alussa lehteä tehtiin kahdeksan numeroa vuodessa, nyt niitä tulee jo 14. On myös syntynyt uusi tytärlehti, Tiede Luonto.

Reipasta editointia

Vaikka Tuula Koukun titteli alussa oli toimittaja, hän ennen kaikkea editoi asiantuntijoiden tekstejä. Toimitusneuvosto antoi vinkkejä kiinnostavista tiedeaiheista ja kirjoittajista.

Joillekin kirjoittajille oman jutun välillä reipaskin editointi oli järkytys, mutta moni myös oli aidosti kiitollinen, kun oman erikoisalan tieto kääntyi ymmärrettäväksi ja kiinnostavaksi lehtiartikkeliksi. ”Puolet pois ja loppu uusiksi”, kuului Koukun hirtehinen sääntö tiedejutun toimitukselliselle käsittelylle.

Julkisuuteen hakeutuvia tutkijoita oli aiemmin leimattu tieteen helppoheikeiksi, mutta koska Tiede-lehden takana olivat arvovaltaiset asiantuntijat, kynnys kirjoittaa yleistajuisesti madaltui.

Alussa ainut nainen

Tuula Koukku oli aluksi toimituksen ainoa nainen eikä juuri kohdannut tekijäkunnassakaan naisia. Kohtelu oli kuitenkin asiallista. Myöhemmin toimitukseen palkattiin muitakin naisia, joista yksi tärkeimmistä oli pitkäaikainen toimitussihteeri Tuula Kinnarinen.

Tiede-lehden toimituksessa saivat päätoimittaja-Koukulta oppia tieteen popularisoimiseen esimerkiksi Helsingin Sanomien nykyinen tiedetoimittaja Annikka Mutanen, palkittu tiedetoimittaja Kirsi Heikkinen ja tämän jutun kirjoittajakin. Ja tietenkin lehden nykyinen päätoimittaja Jukka Ruukki.

Yksikään toimittaja ei pysty hallitsemaan kaikkia tieteenaloja, eikä se Koukun mielestä ole tarkoituskaan. Tiedetoimittajan täytyy olla ennen kaikkea hyvä toimittaja.

Kollegoiden keskelle

Vuonna 1985 tapahtui perustava mullistus, kun Tiede 2000 liittyi muiden Sanomien aikakauslehtien seuraan niiden muuttaessa Pitäjänmäelle. Nyt ympärillä oli toimittajakollegoita ja suuren mediatalon mahdollisuudet. Julkaisujohtaja Jukka Miettinen ymmärsi Koukun työn merkityksen ja nosti hänet toimituspäälliköksi.

Mediatalossa työskentely oli monella tavalla hyödyllistä. Kollegoiden kanssa pystyi jakamaan kokemuksia, ja tehokkaalla markkinoinnilla oli paljon annettavaa. Sanomilla oli runsaasti omaa koulutusta, ja toimittajat saivat myös matkustaa alan moniin tapahtumiin kotimaassa ja ulkomailla.

Yhdysvalloissa vakiokäyntien kohteita oli aikakauslehtien Folio-seminaarit ja tiedekonferenssit, joita järjesti AAAS, American Association for the Advancement of Science. Myös lehden julkaisija, Tieteen tiedotus ry. myönsi apurahoja opintomatkoihin, joista yksi tehtiin Roomaan ja Villa Lanteen. Tuolloin sitä johti lehden toimitusneuvoston puheenjohtajana toiminut professori Päivi Setälä.

 Viimein päätoimittajaksi

Päätoimittajaksi Tuula Koukku nimitettiin vuonna 1991, kun Jali Ruuskanen siirtyi niin ikään Tieteen tiedotuksen ja Lääkäriseura Duodecimin julkaiseman Terveys 2000 -lehden, sittemmin Hyvän Terveyden päätoimittajaksi.

Koukku halusi päätoimittajaksi, hän oli valmis ottamaan vastuuta. Päätoimittajan toimenkuva on hyvin monipuolinen. Tiiviin lehdenteon lisäksi hän solmii kontakteja tieteentekijöiden, journalistien, valokuvaajien, graafikoiden ja tietenkin myös lukijoiden kanssa. Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten kanssa päätoimittaja tekee jatkuvasti yhteistyötä.

Kaupallisuus ei Tuula Koukun mielestä voi olla ongelma, sillä lehteähän tehdään, jotta siitä olisi hyötyä ja iloa. Tiede on myös hyvää viihdettä. Tiede-lehden lukijoilta tuli kiittävää palautetta, joten tässä selvästi onnistuttiin.

Etujoukossa nettiin

Tiede 2000 sai nettisivut 1990-luvun lopulla, ensimmäisten lehtien joukossa. Nykyään samasta jutusta saadaan napin painalluksella versio nettiin, mutta alkuaikoina työ oli hyvin hidasta. Kun juttu oli lähetetty maailmalle modeemin välityksellä, kesti minuutteja ennen kuin toimittajat pääsivät näkemään, oliko operaatio onnistunut.

Nettisivuilla julkaistiin uutisia, ja oma saitti oli näyteikkuna lehden maailmaan. Lehdelle kehittyi myös vilkas keskustelupalsta.

Nykyisestä printtilehtien alasajosta ja digin noususta – puhumattakaan mainoseurojen siirtymisestä kansainvälisille verkkojäteille – ei vielä ollut aavistustakaan.

Työ palkittiin

Vuonna 2005 Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen soitti Tuula Koukulle ja yllätti hänet täysin. Koukulle myönnettäisiin Suomen Kuvalehden journalistipalkinto ja toimittaja Elina Järvinen tulisi häntä haastattelemaan.

Valintaraati sanoi Koukun toimineen ansiokkaasti tieteen popularisoimiseksi journalismissa sekä kouluttaneen suuren joukon tiedetoimittajia eri medioihin. ”Hänen työnsä osoittaa, että myös monimutkaisten ilmiöiden ja asioiden syy-yhteydet on mahdollista hahmottaa luotettavalla tavalla sirpaloituvan mediatulvan keskellä. Tieteen popularisoiminen on vaikea alue, jolla voi onnistua vain huippujournalisti.”

Lisää mannaa satoi, kun Tiede-lehden toimitus sai samana vuonna Suomen tiedetoimittajain liiton Tiedetoimittaja-palkinnon.

Missio toteutui

Työelämässä Tuula Koukku on perheettömänä voinut tehdä pitkää päivää. Silloin työstä tulee helposti liiankin tärkeää, ja tätä ansaa hän pystyi tuoreena päätoimittajana käsittelemään työnohjauksessa.

Osa-aikaiselle eläkkeelle ja Tiede-lehden tuottajaksi Tuula Koukku siirtyi 59-vuotiaana vuonna 2006. Hän oli työskennellyt päätoimittajana 15 vuotta.

Koukku tuotti ja editoi varsinkin tekniikan, fysiikan ja tähtitieteen juttuja ja kirjoitti omia tekstejään. Eläkkeelle hän jäi 63-vuotiaana mutta jatkoi vapaana toimittajana laatimalla kirja-arvioita. Myös omien juttujen kirjoittaminen ja muiden tekstien editointi jatkui.

Tuula Koukku on tyytyväinen elämäänsä. Työelämä täytti hänen suuren missionsa: kaiken ytimessä on tosiasioihin perustuva tieto ja sen kyky parantaa ja avartaa maailmaa.

Tieteelle vihkiytynyt nainen on kuitenkin ollut kiinnostunut monesta asiasta, ei vain tieteestä. Häntä puhuttelevat kirjallisuus ja kaikenlainen visuaalisuus elokuvista taiteeseen ja arkkitehtuuriin. Myös maailmankatsomuksellinen pohdiskelu on hänelle luonteenomaista. Nyt kaikelle tälle on entistä enemmän aikaa.