Tuula Kellola – Keskikentän pelaaja sai maalin

Kulttuurihenkilö. Runokirjojen kirjoittaja. Selskaapilainen. Luontaishoitaja. Ihmisten tukija. Hyväntekijä. SPR:n vapaaehtoistyöntekijä. Omaehtoinen ihmisten auttaja. Kahden kauden kaupunginvaltuutettu. Näillä ansioilla on Tuula Kellola Pro Raahe -mitalin nro 118 vuonna 2022 ansainnut.

Raahelaisuus ei lähde Tuulasta

Tuula Kellola (o.s. Tervakangas) syntyi 18.5.1955. Kotipaikka oli Mansikkakari. Hän oli hädin tuskin täyttänyt neljä vuotta, kun koti siirtyi Katinhäntään Kirkkokadulle. Sieltä perhe muutti Ruukin Katinhäntään. Neljän vuosikymmenen ajan hän on asunut Romuperällä.

 – Isä oli sotaveteraani. Hän sai rintamamiespaikan Mansikkakarista. Hän oli kalastaja, lauloi, soitti, kirjoitti runoja. Meillä oli pari lehmää. Isä teki satunnaisia puutarhatöitä ihmisille, Tuula kertoo ensimmäisestä kodistaan.

Tuulan äiti oli kotoisin Savosta, Iisalmesta. Hän kävi koulua ja opiskeli. Tämän takia tytön kasvatus jäi neljän miehen huoleksi. – Isä, ukki, äidin setä ja veli, hän luettelee.

Raahen Katinhäntä on Tuulan lapsuuden maisema. Sinne sijoittuvat hänen rakkaimmat lapsuusmuistonsa. Siellä hän juoksenteli palosolia pitkin villinä ja vapaana, hyppeli aitojen yli ja sai elämäänsä ystäviä, jotka ovat ystäviä edelleenkin. Hän tuntee itsensä edelleenkin raahelaiseksi. Keväinen veneranta ja tervan tuoksu vievät ajatukset lapsuuteen.

Äiti olisi halunnut kouluttaa Tuulasta papin. Hänestä ei tullut pappia, kun hän ei pyrkinyt eikä mennyt oppikouluun. Ainekirjoituksessa ja piirustuksessa hän oli hyvä. Mielikuvitus siivitti monen sivun mittaisiin tarinoihin. Opettajan punakynä tosin väritti ainevihkon punaisen kirjavaksi, kun kielioppi ei ollut hallussa. Runoja on syntynyt aikuisena kahden kirjan verran. Pöytälaatikossa runoja on lisää. – Painetaanko niistä kolmas kirja, sitä ei Tuula osaa sanoa.

Hän kertoo, että on kymmenen vanhasta ollut lapsenlikkana ja tehnyt pientä siivoushommaa mummuja ja pappoja autellen. Lähimmäisten auttaminen on aina ollut osa hänen elämäänsä.

Kaupungin palveluksesta yrittäjäksi

Tuula kertoo, että hän oli Raahen kaupungin palveluksessa kaksi vuosikymmentä. Puutarhalta hän siirtyi vanhuspalveluihin, jossa työskenteli keittiössä ja siivosi.

– Tykkään laittaa ruokaa ja siivota, hän sanoo. Ei työssä mitään vikaa ollut, mutta 2000-luvun alussa hän päätti perustaa oman yrityksen, joka tarjosi luontaishoitoa. Oli aika siirtyä tekemään itselleen tärkeää auttamistyötä.

Luontaishoitaja valikoitui nimikkeeksi verotuksen takia. Kansanparantaja olisi ollut Tuulan työtä paremmin kuvaava nimike, mutta verottaja ei nimikettä tuntenut. – En ole kuppari enkä hieroja, hän täsmentää. Luontaishoitajan taidot ovat perintöä. Niihin ei ole koulutusta.

Tuula on hoitanut monen ikäisiä asiakkaita – lähes vauvasta vaariin ja mummuun. Asiakkaina on käynyt myös koko maan kuuluisuuksia ja työttömiä. Heille kaikille hän on halunnut välittää ennen kaikkea toivoa paremmasta. Avun tarvitsijoita on saapunut hänen vastaanotolleen monesta syystä. Kipu on aina todellista ja vaatii hoitoa.

– Joskus asiakas on tullut luokseni lääkärin ehdotuksesta. Joskus minä olen ohjannut asiakkaan lääkärin pakeille, Tuula muistelee.

Hän arvelee, että lapsuudesta löytyy selitys hänen valinnalleen ryhtyä luontaishoitajaksi. Hän sai kasvaa vapaasti ja toteuttaa itseään. Isä ei häntä patistanut naisen rooliin. Isä oli satujen kertoja. Velikin oli satusetä. Nyt maaliskuussa 2024 Tuula viettää eläkepäiviä.

Ihmisten auttaja pettyi politiikassa

Tuula kertoo, että on auttanut ihmisiä sekä yhdistyksissä että ilman yhdistyksiä. Hän oli pitkään SOS-lapsikylän rahallinen tukija. Hänellä oli kummilapsi Argentiinassa. Hän teki vapaaehtoistyötä SPR:ssä.

Tuulan suuri unelma oli perustaa Raaheen vapaaehtoisten järjestö, joka auttaisi ihmisiä monella sektorilla. – Tässä meidän keittiön pöydän ympärillä sitä suunniteltiin, hän muistelee. Näin sai alkunsa Raava, Raahen vapaaehtoiset Ry, joka keskittyy vähävaraisten ja hädässä olevien auttamiseen.

Sitten Tuulaa pyydettiin mukaan politiikkaan. Äiti seurasi ajan tapahtumia tiiviisti ja kannusti häntä asettumaan ehdolle kuntavaaleissa. Perussuomalaisista tultiin kysymään ehdokkaaksi. Viimein hän suostui. Mutta sitä ennen oli perustettava Raahen Perussuomalaiset ry. Ei liene yllätys, että perustamisesta keskusteltiin ja päätettiin Tuulan keittiössä.

Tuula oli kunnallispolitiikassa mukana kaksi kautta ja tuli valituksi ensimmäisenä perussuomalaisena kaupunginvaltuustoon ja -hallitukseen.

– Olin järkyttynyt, kun kuulin, että perussuomalaiset ovat turvallisuusuhka ja että oville pitää hankkia turvamiehet, hän kauhistelee vieläkin tilannetta. – Minähän olen kiltti ihminen, en minä ketään uhkaa, hän lisää ja sanoo olevansa idealisti. Hän uskoo, että maailmaa voi muuttaa.

Kahden kauden jälkeen hän jätti politiikan. – Yksilö katoaa isossa myllyssä ja omat hyvä ideat harvoin menevät läpi, hän summaa kokemustaan.

Elettiin vuotta 2016, kun Tuula päätti jälleen kerran perustaa yhdistyksen. Nyt oli vuorossa Romuperän kyläyhdistys.

Liisa Kanniainen esille

Kun Tuulan tapaa toreilla ja turuilla hienoissa hepenissä, hän on lukkarin rouva Liisa Kanniainen-Nordström, joka asui Kauppakadulla. Liisa on kadonnut jälkiä jättämättä. Edes hautapaikkaa ei ole löytynyt. Tuula on iloinen, että on Nordströmin suvun luvalla saanut herättää Liisan henkiin.

Nordströmit liittyvät Kellolan sukuun.

Tuula kertoo äitinsä suvusta, että sen juuret johtavat 1300-luvun Puolan Böömin aatelissukuihin. (Ennen vuotta 1350 Keski-Eurooppa – Böömi ja Puolan nykyinen lounaiskulma, Pyƚko). Siellä sukulaisia on ristiin ja rastiin. Tässä yhteydessä hän haluaa mainita yli 80-vuotiaan veljensä, joka oli jo maailmalla, kun hän syntyi. Suvulla on oma vaakuna.

– Historia kiinnostaa. Siksi liityin Selskaapiin. Osa jäsenistä ompelee itse upeat asunsa. Minä olen tilannut niitä netistä, hän kertoo.

Selskaapi Raahen tarkoituksena on vaalia historiallisten esikuvien tai tyylien mukaisten asujen, välineiden ja esineiden historiaa sekä tapakulttuuria. Yhdistyksen jäseniä tapaa kesätapahtumissa historiallisiin asuihin pukeutuneina.

Tuula nakkasi kiekon

”Minähän tein ensin runokirjoja ja teen vieläkin niitä. Olin Bio Hyvimyllyn ovella pelastamassa sitä ihan ensimmäisten joukossa. Ja aina olen ollut hyväntekeväisyyskeräyksissä mukana. Minä olen sellainen keskikentän pelaaja: nakkaan kiekon jollekulle, joka vie sen maaliin.” Tuula Kellola sanoi Raahen Seudun haastattelussa vuonna 2022 mitalin saatuaan.

– Parasta eläkeläisen elämässä on aikatauluttomuus, voi torkahtaa päikkäreille, jos siltä tuntuu ja silloin kun siltä tuntuu, Tuula kehuu maaliskuussa 2024.