Tuovi Monola - Lausuntataiteilija, dosentti

Tuovi Heleena Monola syntyi Viipurissa 11.5.1934 ja kuoli 28.11.2010 Oulussa pitkällisen sairauden murtamana. Hän koki evakon kohtalon eikä unohtanut koskaan rakasta Karjalaa. Monolan perhe asettui viimein asumaan Keravalle, missä Tuovi kävi koulunsa.

Tutkinnot:

Ylioppilas v. 1955 Keravalla, Filosofian maisteri, Helsingin Yliopisto v. 1961, Logonomin tutkinto v. 1961

Filosofian tohtori v. 1976, Puheopin dosentti v. 1979, jatko-opinnot Leningradin teatteri-instituutti v. 1982–84

Elämäntyö

Elämäntyönsä Tuovi Monola teki Oulun yliopistossa puheopin lehtorina vuodesta 1974 alkaen. Vuonna 2000 hän lahjoitti Oulun yliopiston kirjastolle kotikirjastonsa, 25 hyllymetriä mm. Venäjän kulttuurielämää, suomalais-ugrilaista ja suomalaista kansanperinnettä sekä suomenkielistä lyriikkaa koskevaa kirjallisuutta.

Runous oli oleellinen osa elämää

Monolan väitöskirjan aiheena oli Aino Kallaksen ja Marja-Liisa Vartion proosarytmit. Luovuutensa hän tiesi perineensä mummoltaan, joka sepitteli runoja ja lausui niitä lapsilleen. Opettamisen ja esiintymisten lisäksi hän julkaisi useita runouteen liittyviä julkaisuja sekä vuonna 1976 oman runokokoelmansa nimeltä Huomenna yhteys syntyy.

Oulun kulttuurielämän vaikuttaja

Tuovi Monola vaikutti monipuolisesti Oulun kulttuurielämään perustamiensa yhdistysten ja yhteisöjen kautta. Hänen aloitteestaan perustettiin 3.10.1977 perinne- ja kulttuuriyhdistys Oulun Ympäristön Kalevalaiset Naiset ry, jonka puheenjohtajana hän toimi kaksi kautta (yhteensä 12 vuotta).

Hän oli myös vuonna 1978 perustetun Oulun Akateemiset Naiset ry:n ensimmäinen puheenjohtaja. Molemmat yhdistykset toimivat edelleen.

Tuovi Monolan oppilaista muodostettiin lausujaryhmä, joka sai vuonna 1977 nimekseen Poetica. Ryhmä toimi vuoteen 1998 saakka tuottaen ohjelmallisia esiintymisiä sekä uutta, kokeellista runotaidetta.

Tunnettu lausuntataiteilija

Tuovi Monola tunnettiin lausuntataiteilijana sekä usealla taiteen alalla lahjakkaana henkilönä. Hän kuljetti usein mukanaan viisikielistä kannelta ja soitti sitä runoesitystensä yhteydessä. Hänen mielisoittimensa oli sello, mutta hän soitti myös muita soittimia kuten konserttikanteletta, mandoliinia, huilua ja jopa sahaa.

Monola oli myös innokas valokuvaaja. Hänellä oli useita valokuvanäyttelyitä, joissa esiteltiin mm. yksityiskohtia Leningradin rakennuksista ja arjen tilanteista. Muita valokuvanäyttelyiden aiheita olivat mm. maisemat, kukat ja ikkunat. Hän ikuisti valokuviin myös useita asuinympäristöstään purettavia rakennuksia.

Pienveistoksia syntyi hetken mielijohteesta Tuovi Monolan keittiössä olevalla höyläpenkillä luonnosta löydettyjen materiaalien tai puusepän hukkapalojen pohjalta. Osa veistoksista oli mukana vuonna 2000 Kaustisilla valtakunnallisessa ”Itse tehty elämä” -näyttelyssä. Tunnetuimpia taideteoksia olivat puukasvot ja niihin liitetyt runot. Taideteoksiaan hän esitteli ystävilleen perinteisissä pihajuhlissa.

Perinteet harrastuksena

Tuovi Monola oli perinteiden harrastaja ja noudattaja. Teenjuontiperinne tuli hänen vierailleen tutuksi ja hän saattoi opettaa kahvilan pitäjille haudutetun teen tekemistä pussiteen sijaan.

Karjalainen ruokakulttuuri karjalanpiirakoineen kuului hänen harrastuksiinsa. Monola opetteli tekemään aidot Viipurin rinkelit, mitkä paistettiin uunipellillä vehnänkorsien päällä.

Hänen saunavieraansa tulivat tietämään, mitä tapoja ja loitsuja saunomiseen liittyi.

Innostusten herättäjä

Kansanperinteen harrastajana Tuovi Monola sai Oulun Ympäristön Kalevalaiset Naiset innostumaan eri paikkakuntien perinteiden esille tuomisesta. Hän innosti Kalevalaisia Naisia esiintymään eri tilaisuuksissa ja ohjasi näytelmiä ja kuvaelmia. Hänen innoittamanaan Oulun Ympäristön Kalevalaiset Naiset kehittivät Kalevalainen sävelhartaus -nimisen jumalanpalveluksen, mitä esitetään edelleen Oulun ja lähikuntien kirkoissa Kalevalan päivän tienoilla. Kalevalaisten Naisten Liitto ry myönsi liiton korkeimman arvomerkin, Osman solmun, Tuovi Monolalle kunnianosoituksena hänen kansanperinteen eteen tekemästään työstä.

Venäjän kielen osaajana

Tuovi Monola tutustui useisiin naapurimaan kansalaisiin ja maahanmuuttajiin sekä petroskoilaiseen kulttuurielämään. Hän suomensi mm. Ahmatovan, Hippiuksen ja Jevtusenkon runoja.

Monola opiskeli ranskan kieltä vielä eläkeikäisenä. Tehostaakseen oppimista hän kirjoitti ranskankielisiä sanoja lappusille ja asetteli niitä milloin mihinkin paikkaan keittiössään.

Muistokirjoitus vuodelta 2010. Tuovi Monolan ystävä ja naapuri Kirsti Ojala.

Julkaistu myös sanomalehti Kalevassa.