Tekla Hultin - naisten oikeuksien tienraivaaja

Jaakkimasta ollaan

Kun Tekla Hultin toisilla kymmenillään kävi Haminan yksityistä tyttökoulua, saman kaupungin kadettikoulun oppilaat tunsivat hänellä nimellä Savanderien loistomajakka. Nimitykseen oli hyvin luonnollinen syy. Tekla asui enonsa, kadettikoulun opettaja, kenraalimajuri Robert Savanderin perheessä ja istui usein sunnuntaisin koulukotinsa ikkunalaudalla katsellen ympyräkaupungin elämänmenoa; lie katsellut myös kadetteja. Ja hänellä oli huomiota herättävän punainen tukka!

Jos nimi on enne, niin voiko myös nimitys olla enne? Ehkä. Tosiasia nimittäin on, että Tekla Hultin on ollut monella tavalla 1800-luvun loppupuolen ja 1900-luvun alkupuolen suomalaisen elämänmenon loistomajakka. Kukapa olisi arvannut, että entisen Vanhan Suomen alueelta, pääkaupungista katsoen syrjäisestä Laatokan Karjalasta nousee se nainen, joka raivaa leveästi tietä kanssasisarilleen sanomalehtimaailmassa, tieteen maailmassa, politiikan maailmassa. Lyhyesti sanoen: miesten maailmassa.

Mutta kuka oli Tekla Hultin, Suomalaisen Naisliiton perustajajäsen, sääntöjen laatija ja ensimmäinen puheenjohtaja?

Hän syntyi 1864 henkikirjoittaja Julius Hultinin ja tämän vaimon Edlan esikoisena Jaakkimassa, josta katsoen maailmankaupunki Pietari lähellä ja Karjalan pääkaupunki Viipuri vielä lähempänä. Rouva Hultin kuului ruotsalaisen isänsä ja saksalais-hollantilaista syntyperää olevan äitinsä puolelta Viipurin valistuneeseen, kansainväliseen porvaristoon, jolle myös tyttärien kouluttaminen, mihin Vanhan Suomen alue tarjosi muuta Suomea paremmat mahdollisuudet, oli luontevaa. Tekla Hultinin isä oli syntyisin Tohmajärven Hovilan kartanosta.

Tekla Hultin aloitti varsinaisen koulunkäynnin yhdeksänvuotiaana Sortavalan tyttökoulussa asuen suomenmielisyydestään tunnetun kummisetänsä, isänsä serkun, apteekkari Eerik Relanderin perheessä. Sortavalasta hän 14-vuotiaana jatkoi Haminan yksityiseen tyttökouluun ja Haminasta 17-vuotiaana luokan priimuksen todistus suosituksenaan Helsinkiin, Helsingin suomalaiseen jatko-opistoon päämääränään opettajan tutkinto. Ja opettaja hänestä tuli.

Tässä ei ollut vielä mitään kovin poikkeuksellista ns. parempain perheiden tyttärien kannalta. Samaa polkua kulkivat monet. Mutta: se oli poikkeuksellista, että hänet jo Sortavalassa tunnettiin fennomaanina, että hän Haminan kouluvuosinaan omaksui luonnontieteellisen, lähinnä darwinistisen maailmankatsomuksen, että hän vapaaehtoisesti opiskeli suomea ja ─ fennomaanisuudestaan huolimatta myös venäjää.

Lehtinainen ja tohtori

Sanotaan, että menestyvän miehen takana on nainen. Voitaneen sanoa myös toisinpäin eli menestyvän naisen takana on mies. Kun Tekla Hultin tuli Helsinkiin jatko-opistoon, hän kävi viemässä vanhempiensa tervehdyksen Mechelineille, niin kuin sukulaisten kesken tapa oli. Tästä alkoi hänen, alta kaksikymmentävuotiaan jatko-opistolaisen ja ”farbror Leon”, valtio-opin professorin, talous-, pankki ja lehtimiehen, 1800- ja1900 -lukujen vaihteen näkyvimmän suomalaisen poliitikon Leo Mechelinin ystävyys ja työtoveruus, joka kesti Mechelinin kuolemaan asti eli ensimmäisen maailmansodan kynnykselle.

Mitä ilmeisimmin Leo Mechelin sai Tekla Hultinin innostumaan lehtimaailmasta; nimittäin syksyllä 1893 Päivälehden perustaja ja päätoimittaja Eero Erkko nimitti hänet lehden ulkomaanosaston vakituiseksi toimittajaksi. Se oli rohkea teko, jota päiviteltiin erityisesti sillä taholla, jossa lehden ympärille kertynyttä nuorta joukkoa pidettiin Jumalan maailmanjärjestystä vastaan kapinoivana joukkiona ja itse lehteä Belsebubin puhetorvena.

Ulkomaanosaston toimittajan rutiininomainen työ ei sallinut omien mielipiteiden esiintuomista, mutta Tekla Hultin sisäisti lehden me-hengen. Hän osallistui ainoana naisena toimituksen klubi-iltoihin, joissa keskustelu kävi kuumana, sillä nuorsuomalaisuutta ei ollut vielä patentoitu. Kun naisystävät ihmettelivät, miten hän AINOANA NAISENA tuli toimeen MIESTEN kanssa, vastaus oli, etteivät miehet edes huomanneet hänen sukupuolensa vuoksi poikkeavan joukosta.

Opettajatutkinnon jälkeen Tekla Hultinin joutui rahoittamaan oma opiskelunsa lainoilla ja lehtityöllä. Ensin yksityisesti ylioppilaaksi, sitten politiikkaa ja taloutta koskevilla tutkimuksilla filosofian maisteriksi ja lisensiaatiksi ja siis aikana, jolloin yliopisto-opinnot olivat naisille mahdollisia vain erivapaudella eli anomalla ja saamalla vapautus sukupuolesta. Mitä ikinä se sitten tarkoittikin! Hän toimi myös Mechelinin sihteerinä, suoritti historiaan kuuluvia tutkimuksia Pietarin ja Tukholman arkistoissa sekä opiskeli vuoden kansantaloutta Pariisissa. 1896 hän sai filosofian tohtorin arvon. Ensimmäisenä naisena Suomessa.

Kaikki edellä kerrottu mahdollisti vuonna1900 Päivälehden ”hätävaran”, siis mahdollisten lakkautusten varalta perustetun hätävaran, Isänmaan Ystävän tuulisen päätoimittajan paikan. Vaikka lehti lakkasi kenraalikuvernööri Bobrikovin päätöksellä ainiaaksi jo saman vuoden lopulla, niin, niin kuin päätoimittaja kirjoitti, Mitä siitä, jos Isänmaan Ystävä kuolee, kunhan isänmaan ystävät elävät.

Poliitikko

Seuraavana vuonna, siis 1901, Tekla Hultinista tuli Tilastollisen Päätoimiston, nykyisen Tilastokeskuksen, toinen aktuaari, eikä hän enää palannut vakituisesti lehtimaailmaan. Kuitenkaan virka, josta hän pääsi eläkkeelle lähes kolme vuosikymmentä myöhemmin, ei vastannut alun alkaenkaan hänen tietojaan, taitojaan ja pyrkimyksiään. Hänen oli pakko etsiä mielekästä käyttöä ylimääräiselle ajalle ja energialle.

Kun hän joskus 1880-luvulla suri, että maailmassa ei enää tapahdu mitään, että kaikki on jo tehty, niin nyt tuli aika tarkistaa tilanne. 1899 alkoi ns. ensimmäinen sortokausi. Tulivat adressit, hiljaiset mielenosoitukset ja asevelvollisuuslakot, tuli passiivinen ja vähitellen aktiivinen vastarinta, tuli herrakagaali ja sille rinnakkaisjärjestönä naiskagaali, tuli syksyn 1905 suurlakko.

Naiskagaali on ollut Tekla Hultinille järjestöistä mieluisin. ”En saata kuvitella taivaan autuuttakaan ilman naiskagaalia”, hän uskoi päiväkirjalleen ilman rienauksen häivääkään.

Suurlakko oli suomalaisille ”henkinen maanjäristys”, lainatakseni Ilmari Kiannon ilmausta. Siinä oli joukkovoimaa. Siinä oli nimenomaan työväestön ja naisten omasta voimastaan tietoiseksi tuloa. Tekla Hultinille siinä oli kansallista yksimielisyyttä, jollaista hän ei ollut kokenut koskaan aikaisemmin, aktiivisuutta ja tekemisen makua, jota hänen Pariisissa kipakoitunut jaakkimalaistemperamenttinsa oli jo kymmenen vuotta kaivannut.

Marraskuun manifesti lopetti suurlakon ja palautti Suomelle sen lailliset oikeudet. Valtiopäivät kokoontuivat laatimaan uutta valtiopäiväjärjestystä. Kun puoli vuotta myöhemmin, siis toukokuun lopulla 1906 säädyt päättivät korvata säätyedustuksen yleiseen ja yhtäläiseen ääni- ja vaalioikeuteen pohjautuvalla kansanedustuksella, ei yksikään ääni noussut vastustamaan naisten valtiollisia oikeuksia. Ainakaan avoimesti, on varmaan lisättävä. Tekla Hultin, joka seurasi Säätytalon lehteriltä päätöksen tekoa, tunsi, että tämä päätös oli maallisessa mielessä melkein yhtä tärkeä kuin aikoinaan kirkolliskokouksen päätös, että naisellakin on sielu.

Unionin äänioikeusjuhlassa Mechelinin tytär Cely Mechelin vakuutti, että juuri Tekla Hultinin poliittiset harrastukset ja monivuotinen kansalaistoiminta olivat eniten vaikuttaneet niihin, jotka ratkaisivat naisten poliittisten oikeuksien saannin. Tekla Hultin itse vielä paljon myöhemmin, kun jo koko elämäntyö alkoi hahmottua, piti tätä suurimpana saamanaan tunnustuksena.

Tekla Hultinin politiikan tekemisen oppipoika- ja kisällivuodet olivat ohi. Nyt oli aika astua esiin. Mutta millaisin eväin hän lähti päivänpolitiikkaan, tavoittelemaan kansanedustajan paikkaa nuorsuomalaisen puolueen ehdokkaana Viipurin itäisestä vaalipiiristä. Lyhyesti määritellen: hyvin!

Jaakkimassa hän oli ollut poikatyttö, joka pärjäsi kyllä veljiensä ja naapurin poikien kanssa; hänhän kantoi puukkoa vyössä siinä missä muutkin, kunnes isän toivomuksesta siirsi sen esiliinan taskuun. Kaikki kouluvuodet yhdeksänvuotiaasta lähtien hän asui sukulaisperheissä, mutta itse koulukäynti hänen oli hoidettava ilman vanhempien apua, vastoinkäymiset kaveripiirissä kestettävä yksin. Aikuisena Mechelin oli hänen tiennäyttäjänsä ja isällinen suojelijansa, Päivälehden nuoret miestoimittajat hänen työtovereitaan, naiskagaalissa herrakagaalin jäsenet poliittisen salaseuran veljiä.

Vuosien mittaan hänelle kehittyi ystävien, tuttavien, työ- ja opiskelutovereiden laaja ja vaikutusvaltainen verkosto. Kannattaa muistaa, että Helsinki oli 1900-luvun alkaessa vain 100 000 asukkaan kaupunki, jossa kaikki merkittävät ihmiset tunsivat tai ainakin tiesivät toisensa.

Suomalaisen Naisliiton perustaja

Maalisvaaleissa 1907 Tekla Hultinia ei valittu eduskuntaan. Kaiken kaikkiaan nuorsuomalainen puolue kärsi musertavan tappion. Sen naisehdokkaista valittiin vain Martta-järjestön aktiivit, opettajat Lucina Hagman ja Alli Nissinen. Viipurin läänin itäisestä vaalipiiristä valittiin ainoana naisedustajana maalaisliiton ehdokas, opettaja Hilma Räsänen, josta, niin kuin Tekla Hultin päiväkirjassaan toteaa, kukaan ei ollut kuullut yhtään mitään ennen vaaleja.

Puolueista riippumatta naiset katsoivat tuloksen tappioksi ja syyksi siihen naisten poliittisen kehittymättömyyden.

Heti kesäkuussa perustettiin Suomalainen Naisliitto. Opetusneuvos Hilja Vilkemaan mukaan huomattava syy liiton perustamiseen oli nuorsuomalaisen puolueen kahden eturivin naisen, Tekla Hultinin ja Maikki Fribergin, jääminen eduskunnan ulkopuolelle. Seuraavia vaaleja ajatellen haluttiin hyvissä ajoin ryhtyä lisäämään naisten kansalaissivistystä ja poliittista aktiivisuutta.

Koska vuoden 1907 vaaleissa ei tilastoitu erikseen mies- ja naisäänestäjiä, niin emme tiedä, kuinka passiivisia naiset olivat, jos todella olivat. Pikemminkin voi ajatella niin, että naiset eivät olleet tottuneet luottamaan naiseen. Kuinka oikeassa ”Työmies”-lehden päätoimittaja Edvard Valpas-Hänninen olikaan väittäessään, että jokainen pappi äänestää tuhannella akalla, kuinka oikeassa se kansannainen, joka kysyi kummissaan, miksi hänen pitäisi äänestää naista, kun miehiäkin on ehdokkaina. Naiset olivat toki toimineet kymmenin tuhansin raittiusyhdistyksissä, hyväntekeväisyysyhdistyksissä ja eri naisjärjestöissä, mutta äänestääkö naista päättämään mm. valtakunnan budjetista, kun naimisissa oleva nainen ei saanut päättää edes omasta ja perheensä budjetista, siinä kysymys.

Hallitsija hajotti ensimmäisen yksikamarisen jo huhtikuussa 1908. Uusissa vaaleissa Tekla Hultin oli nuorsuomalaisen puolueen ehdokkaana Viipurin läänin läntisessä vaalipiirissä. Nyt hänet valittiin. Kun tieto valinnasta tuli, hän tunsi iloa vain niiden puolesta, jotka olivat työskennelleet valinnan hyväksi, ”Toista olisi ollut ensimmäisellä kerralla”, hän tunnusti päiväkirjalleen.

Pioneeri 

Tekla Hultin oli tästä eteenpäin eduskunnan jäsenenä aina vuoteen 1924, jolloin hän vetäytyi sivuun omasta tahdostaan. Vuoden 1918 valtiopäivillä hän edusti vielä nuorsuomalaista puoletta, mutta jo vuoden 1919 valtiopäivillä juuri syntynyttä kansallista kokoomusta. Jos otetaan huomioon hänen koko eduskuntauransa, niin hän kuului ensimmäisiä valtiopäiviään lukuun ottamatta koko ajan 20-30 aktiivisimman edustajan joukkoon. Politiikasta vetäytyminen ei ollutkaan niin helppoa, kuin hän aluksi luuli. Pehmeän laskun varmistamiseksi ja vieroitusoireiden lääkitsemiseksi hän toimi presidentin valitsijamiehenä 1925 ja Helsingin kaupunginvaltuutettuna 1920-luvun loppupuolen.

Miksi hänestä ei tullut Suomen ensimmäistä naisministeriä? Todennäköisesti siksi, että kun Mechelin olisi voinut tasoittaa hänen tietään, yhteiskunta ei vielä ollut vielä valmis hyväksymään naisministeriä; ja kun Svinhufvud olisi voinut tasoittaa hänen tietään ja yhteiskuntakin olisi saattanut olla valmis radikaaliin ratkaisuun, hänen poliittinen aikansa oli ohi.

Tekla Hultin oli luonteeltaan pioneeri, uusien mahdollisuuksien etsijä, uusien ovien avaaja. Kun mahdollisuudet oli löydetty ja ovet avattu, alkoi pitkäjänteinen työnteko ja ainakin politiikassa kompromisseihin taipuminen. Siinä hän ei ollut omimmillaan.

Winston Churchill on sanonut jotenkin siihen tapaan, että jos nuorena emme ole liberaaleja, meillä ei ole sydäntä; ja jos vanhana emme ole konservatiiveja, meillä ei ole järkeä. Tekla Hultin oli nuorena liberaali ja vanhana konservatiivi. Siis sydän ja järki paikallaan ja siinä järjestyksessä, kuin niitä tarvittiin.

Tekla Hultin kuoli 31.3.1943, kesken jatkosotaa. Jaakkima kuului sotatoimialueeseen, mutta erikoisluvalla omaiset saivat saattaa hänen tuhkansa Hultinien sukuhautaan Jaakkiman kirkkomaahan.