Sodan ajan koululainen - ruustinna Maija-Liisa Lavanko

Maija-Liisa Lavanko s. Roininen syntyi 8.5.1926 Savossa Siilinjärvellä Eeti Roinisen ja Tyyne Roininen s. Pulkkisen perheeseen ensimmäiseksi ja ainoaksi lapseksi. Taivaan Isä otti 29-vuotiaan Tyyne-äidin luokseen Maija-Liisan ollessa 5-vuotias. Isä ja Liisa-taloudenhoitaja pitivät sen jälkeen rakkaudella huolen tyttösestä. 10-vuotiaana Maija-Liisa sai äitipuolen, joka sodan ajan toimi Lapinlahdella olevan suuren Lotta-ravintolan emäntänä. Isä oli Kuopion Karjanmyyntiosuuskunnan hankintamies. Eeti Roininen hoiti pitkät logistiikkatehtävänsä kesällä pyörällä ja talvisin hevosella istuen reessä vällyihin kietoutuneena.

Koululaisenaoloa Maija-Liisa leikki käymällä 6-vuotiaana kuunteluoppilaana yhdessä opettajan siskon kanssa. Koulutie alkoi 7-vuotiaana tutun Taimi-tädin luokassa. Hän oli Maija-Liisan-äidin serkku. Maija-Liisa kävi Lapinlahden kirkonkylän kansakoulua ensimmäiset kuusi kouluvuottaan. Käsityötunneilla teetettiin vaativia töitä, mm. kirjottiin liinoja. Kuudennella luokalla kaikki tytöt valmistivat itselleen tyylipuvut. Hiihtäminen ja pesäpallopeli olivat mieluisia harrastuksia. Reipas sivakoija kisasi koulujen välisissä hiihtokilpailuissakin. Monesti heti koulun jälkeen pesäpallokaverit tulivat kodin pihaan odottamaan, kun Maija-Liisa käväisi syömässä, vaihtoi kouluvaatteet ja säntäsi odottajien kanssa kentälle pelaamaan. Kuudennen kansakoululuokan jälkeen Maija-Liisa pyrki Iisalmen yhteislyseoon. Sinne haki neljä hänen 25 oppilaan koululuokastaan. Kolme heistä läpäisi pääsykokeen. Hyväksymättä jäänyt häpesi niin, ettei palannut toisten kanssa samassa junavaunussa, vaan meni yksin eri vaunuun.  Tämä koulun aloitus vei 12-vuotiaan oppikoululaisen asumaan kouluviikot vieraassa perheessä. Junalla Maija-Liisa matkasi viikonloppuina Iisalmesta Lapinlahdelle ja maanantaina toiseen suuntaan. Kotoa hän sai mukaansa puhtaat vaatteet, ruokaa ja 1000 markkaa asunnon kuukausimaksuun. Asunto oli järjestynyt kaupungista sillä ehdolla, että Maija-Liisa toi joka viikko viisi litraa maitoa ja yhden kunnolla hapatetun ruislimpun. Kotona ei leivottu ruisleipää, joten Maija-Liisa nouti ruisleivän runsaan kilometrin päässä olevasta tutusta talosta – talvisin potkurilla.

Potkuria tarvittiin myös maidonhakuun eri suunnassa olevasta talosta. Sota-aikaa elävä maidon ja leivän noutaja pelkäsi pimeässä desantteja. Viikonloppuina kotona pistäytyvän Maija-Liisan piti myös huolehtia mukaansa puhtaat vaihtovaatteet. Niitä ei aina löytynyt liinavaatekaapista, vaan ne olivat ullakolla kuivumassa. Ne oli tuotava pakkasilla jäisinä sisälle kuivumaan. Maanantaina kouluunlähtijällä oli raahattavanaan painava maitohinkki ja laukku, jossa oli ruislimppu, liina- ja pitovaatteet sekä koulukirjat. Pieni koululainen kävi sunnuntaisin iäkkään Mari-tätinsä kanssa Siilinjärven kirkossa, jonka kaunis sinivihreä-sävyinen alttaritaulu teki tutun ja turvallisen olon ja muodosti näistä väreistä Maija-Liisan mielivärit. Tyttönen halusi myös nähdä ”auringon”, joka parvella istujan silmissä syntyi, kun alttaritaulu muodosti sädekehän alhaalla saarnaavan kaljupäisen pastorin kiiltelevän pään ympärille. Täti ei aina olisi jaksanut kiivetä parvelle, mutta teki sen Maija-Liisan mieliksi.

Maija-Liisa kuului 9-vuotiaasta alkaen pikkulottajärjestöön ja sai näin pikkulottapuvun ja -merkin. Hän kävi mielellään suojeluskuntatalolla, missä yläkoulun Hilda-opettaja järjesti pikkulottailtoja. Niiden ohjelmiin kuuluivat isänmaalliset lauluhetket, kertomukset Suomen historiasta sekä käsityöt.  Käden taidoiltaan taitavana Maija-Liisa innostuneesti kirjoi pikkuliinoja ja virkkasi niiden reunaan pitsit. Liinat myytiin myyjäisissä lottatoiminnan hyväksi. Pikkulotat harjoittelivat ahkerasti myös ohjelmia, mm. näytelmiä, esitettäväksi lottien järjestämissä juhlissa. Marraskuun 30. päivänä 1939 Maija-Liisan ollessa 1. luokalla oppikoulussa syttyi sota. Johtajaopettaja tuli kello 12:n jälkeen luokkaan ja sanoi, että koulunkäynti loppuu, menkää kotiin mahdollisimman nopeasti. Maija-Liisa kävi asunnolla pakkaamassa tavaransa ja juoksi asemalle, josta kohta lähti juna kodin suuntaan. Isä oli Lapinlahden asemalla odottamassa. – Olihan se hyvä, että ehdit tähän päiväjunaan. Isä oli arvannut oikein junan, jolla Maija-Liisa tulee. Taivaanranta loimotti punaisena ja isä ja tyttö arvelivat jo pommien pudonneen Iisalmeen. Myöhemmin selvisi, että lähisahalla oli syttynyt tulipalo.

Illalla yläkoulun opettaja soitti, että Maija-Liisan pitää huomenna tulla koululle sinne saapuvien evakkolapsien leikittäjäksi. Ja todellakin – seuraavana päivänä oli koulu täynnä Karjalasta tulleita siirtolaisia ja heidän väsyneitä lapsiaan. Matkaa oli tehty pitkin yötä tavaravaunuissa. Polkupyöriä ei sodan aikana myyty kaikille ja niinpä Maija-Liisan isän aie ostaa tyttärelle pyörä ei onnistunut. Pyöriä myytiin vain niille, jotka työnsä takia pyörää tarvitsivat. Kankaitakin oli vaikea saada ja niinpä Maija-Liisa hyödynsi isän vaatteita. Tyttönen ratkoi isän berberitakin ja käytti sen nurjaa puolta ommellessaan itselleen oppikoulun neljäsluokkalaisena kauniin takin. Parit isän villakankaiset puvunhousutkin saivat uuden elämän Maija-Liisa kouluhameina.

Kaatuneiden siunaustilaisuuksissa seisoivat pikkulotat kirkossa toisella puolen arkkuja ja sotilaspojat toisella puolella. Kun sankareita lähdettiin siunaamisen jälkeen kantamaan pois kirkosta, muodostivat pikkulotat ja sotilaspojat kunniakujan. Maija-Liisa oli palvelemassa pikkulottana, kun eräs rintamalla kaatunut sukulaismies siunattiin. Häneltä jäi isättömiksi viisi pientä lasta. Maija-Liisaa itketti kovasti. Koska koulu oli suljettuna, näki Maija-Liisa mahdolliseksi mennä auttamaan isän menettänyttä perhettä. Kun täti lähti aamulla navettaan, hän pyysi Maija-Liisaa ottamaan viereensä alle vuoden ikäisen vauvan ja hämmentämään välillä tulelle pantua velliä. Reipas pikkulottahan teki työtä käskettyä. Velli syötiin, kun täti tuli navetasta ja lapset heräsivät.

Uuden lukukauden alkaessa vuonna 1940 opiskeltiin pari kuukautta 1. oppikoululuokan kursseja ja siirryttiin sitten 2. luokan opiskeluun.  Valtakunnallisesti oli tehty päätökset siitä, mitkä opiskeluosuudet jätetään lukematta. Matematiikassa, joka oli Maija-Liisan mieliaine, jätettiin mm. juurioppi opiskelematta. Saksan kieli alkoi toiselta luokalta. Pommihälytysten kuuluessa koululaiset ja opettajat juoksivat koulun pommisuojaan. Jos hälytys tuli kotona oltaessa, Maija-Liisa juoksi metsään valkoisen lakanan kanssa. Joskus hälytyksiä tuli kaksikin kertaa vuorokaudessa. Isällä ja äitipuolella oli määrätty paikka, mihin heidän piti mennä pommitusten aikaan.

Maija-Liisa teki kesäisin 14-vuotiaasta lähtien maataloustöitä tädin maatilalla Sotkamon Outojoella. Työvelvollisuus koski kaikkia yli 15-vuotiaita. Monet Maija-Liisan koulukaverit joutuivat itselleen vieraiden ihmisen tiloille töihin. Suomi tarvitsi sodan jälkeen rintamalla kaatuneiden korvaajiksi paljon uusia opettajia, joita pätevöitettiin pikakoulutuksella.  Maija-Liisa Roinisen työura opettajana alkoi Sotkamon kaksiopettajaisella kansakoululla. Kun Suomussalmen Ruhtinaansalmen kansakoululle haettiin johtajaopettajaa, Roininen haki ja tuli valituksi. Työ oli haastavaa. Hän oli vasta 20-vuotias.  Mennessään 25. elokuuta aloittamaan johtajaopettajan työtä Roininen kuuli, että koulutarvikkeita ei ollut vielä hankittu ja että ne piti saada ennen koululaisten tuloa 1. syyskuuta. Ja toimen naisena Roininen sai hommat pyörimään.

Toisen opettajan kanssa hän koulutti 40 oppilasta siten, että hän ryhmitteli opetuksen yhdistettyjen luokkien opetussuunnitelmien mukaisesti. Samaan aikaan Suomussalmen Ruhtinaansalmen rajaseutupastorina työskenteli Ahti Lavanko, tuleva puoliso. Nuoret tutustuivat ja rakastuivat. Ruhtinaansalmen uuden kirkon avajaisista jouluna 1947 tuli kihlaparin kultaisten sormusten juhlallinen julkistamistilaisuus. Kun kirkkoväki huomasi ensin saarnaamassa olevan pastorinsa sormessa kullan kimallusta ja sitten etupenkissä istuvan Mieslahden opiskelijoiden kanssa laulavan Marja-Liisan sormessa samoin, kulki supinaviesti läpi kirkon, ja koko kirkkoväki tuli jumalanpalveluksen jälkeen onnittelemaan.

Lapsia Lavangon perheeseen syntyi seitsemän: kolme poikaa ja neljä tyttöä.  Ahti Lavangon työ vei perhettä Ruhtinaansalmelta Sotkamoon, Vieremälle, Saarijärvelle ja Pyhäjärvelle, mistä hän rovastina jäi eläkkeelle vuonna 1977. Piispantarkastuksissa joutui ruustinna-Maija-Liisa monenlaisiin haasteisiin. Tarkastuksissa kulkeva piispan seurue piti ruokkia ja majoittaa. Väliin edellisessä tarkastuspaikassa palvellut papin rouva soitti Maija-Liisa Lavangolle seurueen erikoistoiveista. – Kyllä sinä osaat, kannusti Ahti-puoliso.

Ahti Lavangon eläkkeellejäännin jälkeen pariskunta muutti Oulun seudulle. Maalla pitkään asuneina heitä viehätti maaseutumainen Oulunsalo, josta löytyi mieluinen rivitalo-osake. Heti kohta heitä kutsuttiin seurakunnan tehtäviin. Ahti ja Maija-Liisa Lavanko olivat Oulunsalossa asuessaan aktiivisia lähetyspiiriläisiä. Viisikymppinen Maija-Liisa Lavanko tempaistiin luottamushenkilöksi kirkkovaltuustoon ja seurakuntaneuvostoon sekä puheenjohtajaksi lapsityön johtokuntaan. Hän organisoi pyhäkouluopetuksen koskemaan seurakunnan kaikkia lapsia ja veti kansalaispiston ja Punaisen Ristin vanhusten päiväkerhoa, jonne Ahti-puoliso toi Jumalan Sanaa. Autolla-ajo ei tuntunut mukavalta Oulun yksisuuntaisilla kaduilla vilkkaan liikenteen seassa, ja auto myytiin pois. Kaukana Oulusta asuminen ilman autoa ei kuitenkaan pitempään miellyttänyt ja niinpä Maija-Liisa ja Ahti Lavanko muuttivat valtuustokauden loputtua kaupunkiin. Uusi koti ostettiin Kaukovainiolta. Siellä Lavangot menivät mukaan seurakunnan diakonia-toimintaan. Ahti-puolison muuttaessa Taivaan Kotiin Maija-Liisa Lavanko muutti Kokkolaan. Oulu tuntui liian isolta. Kokkola oli tuttu sukuloinneista. Ihana asunto merenrannalta sopi Maija-Liisalle ja innostavat lenkkeilyt meren kuohuntaa katsellen voimaannuttivat. Tuon lisäksi oman puutarhan kauniiksi istuttaminen ja hoito sekä kälyn auttaminen pitivät hänet Kokkolassa kymmenen vuotta. Lavanko kävi huonokuntoiselle kälylleen kaupassa, otti samalla pestävät lakanat mukaansa ja toi seuraavan kerran tullessaan ne pestyinä ja mankeloituina. Sitten Oulu taas kutsui, sillä Juhani-poika oli saanut kirkkoherran viran Karjasillan seurakunnasta. Maija-Liisa Lavanko muutti Karjasillalle uuteen kerrostaloon. Kymmenen vuoden jälkeen löytyi mieluisempi koti vasta valmistuneesta senioritalosta Maikkulasta. Siellä ruustinna on nyt asunut vuoden omassa, huoneratkaisuiltaan toimivassa ja valoisassa osakkeessa. Näkymät vieressä olevalle lammelle ja metsään rauhoittavat. Sunnuntaisin Maija-Liisa Lavanko hurauttaa taksilla Karjasillan kirkkoon.