Sirkka Littow – kulttuurin suurkuluttaja

Miellyttävä, tyylikäs, hillitty, iätön. Luonnehdinta kertoo 85-vuotiaasta zonta-sisarestamme Sirkka Littowista. Hän osallistuu Oulun Zonta-kerho I:n kokouksiin aina kun mahdollista. Kun useimmat meistä tulevat autolla, hän pyöräilee paikalle sään ja kelin salliessa.

Tasa-arvoon kasvatettu

Sirkka Littow, o.s. Hyyryläinen, on kotkalaisen, juuriltaan savolaisen puusepän ja talonrakentajan neljästä lapsesta vanhin. Perheessä oli kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Vanhemmat pitivät luonnollisena, että lapset pyrkivät oppikouluun. Kansakoulun neljännen luokan jälkeen oppikouluun meno merkitsi vanhemmille lukukausimaksujen lisäksi oppikirjojen ostoa. Moni tuon ajan nuorista siirtyi ansaitsemaan elantonsa viimeistään keskikoulun jälkeen.

Koulunkäynti Kotkassa sotien aikana oli ajoittain hyvin rauhatonta ja pommitusten vuoksi jopa vaarallista. Kotka oli pommitetuin kaupunki Suomessa. Pommitusten tihentyessä talvella 1944 koulunkäynti keskeytyi ja noin puolet tyttölyseon kolmannesta luokasta evakuoitiin Inkeroisiin, Littow heidän mukanaan. Siellä oli perhemajoitus. Muille oppilaille löytyi rauhallisia koulunkäyntipaikkoja sukulaisten ja tuttavien luota kaukana rauhattomasta Kotkasta.

Littow halusi jatkaa vielä lukioon. Se sopi isälle, joka totesi vain, että tytön oli huolehdittava hyvin koulunkäynnistään. Perhe ei olisi voinut maksaa luokalle jäävän opintoja. Littow pääsi lukiossa vapaaoppilaaksi ja eteni vuosi ja luokka tahtia ylioppilaaksi. Sisarukset seurasivat isonsiskonsa esimerkkiä.

– Feminismin siemen alkoi orastaa minussa jo lukiolaisena, kun 1940-luvulla uskonnon opettajani Ussa kertoi, mitä hyvää lähetystyö oli Afrikassa saanut aikaan. Esimerkiksi heimopäällikkö valitsi viidestä vaimostaan yhden. Minua jäi askarruttamaan, miten neljälle muulle kävi. Tuohon aikaan ei juuri kyselty asioita opettajilta.

Äiti oli kasvanut jo kotonaan tasa-arvoon. Myös Littow sisaruksineen oppi pienestä pitäen, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Mieleen on jäänyt, miten arvostavasti ja kunnioittavasti vaari lähestyi mummoa pyyntöineen, esimerkiksi: ”Me mentäisiin vielä illalla niitylle. Olisiko mahdollista saada evästä mukaan.” Hän tiesi saavansa eväät, mutta ei käskyttänyt mummoa tekemään niitä.

Nuoren naisen feminismiä tuki myös Jane Austenin kirja ”Ylpeys ja ennakkoluulo”. Se on kertomus 1700-luvun loppupuolen pikkuporvarillisesta perheestä. Keskeisenä hahmona on nokkelasanainen tyttö, Elizabeth, jolla on naisen ylpeyttä. Hän ei alistunut. Kirjan painos vuodelta 1922 on yhä Littowien kirjahyllyssä.

Opintojen ja työn yhteensovittamista

Lukion jälkeen syksyllä 1950 Littow aloitti opiskelun Helsingin yliopistossa pääaineenaan englanti. Pakolliset opinnot sisälsivät myös joitakin ranskan kursseja. Koska tavoitteena oli valmistua mahdollisimman nopeasti, ranskan laajempi opiskelu jäi kiinnostavuudestaan huolimatta. Opintoihin sisältyi estetiikan cum laude ja psykologia. Osana opintoja oli luettava englantilaista kirjallisuutta, joten ”Ylpeys ja ennakkoluulo” tuli luetuksi myös alkukielellä.

– Tuohon aikaan ei ollut opintotukea. Opiskelu oli rahoitettava pankkilainalla tai omalla työllä. Opintoja aloitellessani luin lehdestä, että Talouselämä etsii kolmea kausityöntekijää. Minut valittiin alkujaan kolmeksi viikoksi. Onnekseni sain kuitenkin jatkaa tuntityöntekijänä, kunnes valmistuin humanististen tieteiden kandidaatiksi. Tein kaikkea, mitä pyydettiin ja sain näin jalat oman pöydän alle. Työpaikkani sijaitsi Esplanadilla, joten saatoin joustavasti käydä välillä luennoilla ja palata työhön.

Heti ylioppilaaksi tulonsa jälkeen Littow oli kesätyössä Kymi Oy:n Hallan sahalla silloisessa Kymin kunnassa ja tienasi rahat polkupyörään. Koska Talouselämä ei tarvinnut kesäapulaista, Littow haki kesätyön opiskeluaikana kotiseudultaan. Kesinä 1951 ja 1952 hän oli Enso Gutzeitin Kymin Kotkansaaressa sijainneen sahan lautatarhalla aluksi ”merkkipiruna”, jonka tehtävänä on merkitä laudan päihin, kenelle ne kuuluivat. Jo ensimmäisenä kesänä hän siirtyi ylösottajaksi laskemaan, kuinka paljon puutavaraa lotjaan siirrettiin. Littow sopi etukäteen, että hän saisi pitää kesätöistä loman, jonka aikana matkustaisi ulkomaille, kesällä 1952 ensimmäisen kerran Pariisiin.

Rakkautta ensi silmäyksellä

Littow kävi harvoin tanssimassa, mutta kerran sisar tuli ja tahtoi hänet mukaansa Polille.

– Lopulta suostuin, kun sisareni ”vaati” edes käymään paikalla. Siellä tapasin miehen, joka oli juuri saanut Teknillisestä korkeakoulusta diplomi-insinöörin paperit. Lauantaina tavattiin, maanantaina hän kosi ja lähti saman tien sotaväkeen. Näin minusta tuli vuonna 1954 sotapojan tyttöystävä.

Sirkka ja Paavo Littow vihittiin seuraavana vuonna. Tytär Tiina syntyi vuonna 1956, kolme vuotta myöhemmin poika Pekka ja vuonna 1962 kuopus Maria.

Perheessä oli 1970-luvulla myös sijoituslapsi Seija. Tiinan luokkatoveri Seija oli sijoitettu lastenkodista perheeseen, jossa tyttö oli yksin ja onneton. Kaikista huolehtiva Tiina halusi tuoda ystävänsä omaan kotiinsa. Äiti Sirkka Littow lupasi, että tyttö voisi nukkua isän työhuoneen sohvalla, mutta Seija valitsi mieluummin tyttöjen huoneen lattian ja asui keskikoulun loppuun saakka Littoweilla. Tytöistä tuli hyvin läheiset, kuin sisarukset. Vielä opiskellessaan Seija palasi loma-ajoiksi sijaiskotiinsa. Hän perheineen kuuluu yhä perhepiiriin.

Yhden vuoden Littoweilla asui myös amerikkalainen vaihto-oppilas. Yhteys häneenkin on säilynyt. Lisäksi perhe on vuosien varrella tutustuttanut monia Oulun yliopistossa opiskelijavaihdossa olleita ulkomaalaisia nuoria Suomeen ja suomalaiseen elämään pihatöistä pikkujouluihin.

Runsaan kuukauden kuluttua tästä haastattelusta Sirkka ja Paavo Littowilla tuli täyteen 60 vuotta yhteistä taivalta. Timanttihäät vietettiin jo kesällä Helsingissä, jolloin suuren pöydän ympärillä oli lapsia, lastenlapsia ja lastenlastenlapsia.

Elämäntyö opettajana

Armeijan jälkeen Paavo Littowia odotti työpaikka kotipaikkakunnalla Oulussa, jonne perhe asettui. Sirkka Littowin gradu oli valmis, mutta muuten opinnot jäivät vielä kesken. Vuonna 1961 hän valmistui filosofian kandidaatiksi. Rauhallinen opiskelupaikka perheenäidille löytyi Oulun kirjaston lukusalista. Perheessä oli päiväapulainen, joten äidille jäi opiskelun ja työn ohessa aikaa olla lasten kanssa.

Pitääkseen yllä ammattitaitoaan Sirkka Littow opetti opiskelleessaan muutaman tunnin päivässä eri oppilaitoksissa ja valmistuttuaankin lasten olleessa pieniä. Hän auskultoi Oulussa. Tämän jälkeen hänet valittiin Lassinkallion lukion englannin opettajaksi.

– Kokeilukoulun tehtävä toi ylimääräistä, palkatonta työtä, mutta viihdyin erinomaisesti. Kurssimuotoista opetusta kokeilimme kymmenen vuotta. Minusta tuli muun muassa koko Pohjois-Suomen ensimmäisen kielistudion hoitaja ja olin mukana oppikirjoja tekevässä ryhmässä. Kävin myös luennoimassa kokeilusta eri puolilla Suomea. Koska pidin työstäni ja oppilaista, työn raskaus ei ollut ylivoimaista. Eläkkeelle jäin 60-vuotiaana.

Kuvia, musiikkia, tanssia, kieliä, matkoja

Sirkka Littow on isänsä tavoin kuva-ihminen. Hänelle elämä on kuvia. Tosin isän valokuvausharrastus tuli tyttärelle tutuksi vasta paljon myöhemmin, sillä isän harrastus päättyi sotaan. Littow osti jo teini-ikäisenä Kotkassa käytetyn bakeliittikameran. Seuraavana vuorossa oli laatikkokamera. Nykyisin hän kuvaa ammattitasoisella järjestelmäkameralla mustavalkokuvia ja digikameralla värikuvia. Ensimmäinen avioliiton aikana koottu albumi numero 1 on nimeltään Me kaksi. Albumi 42 on nyt työn alla. Lisäksi kaikki lapset ja lastenlapset ovat saaneet ja saavat omat albumit täyttäessään 18 vuotta. Samalla he ovat saaneet syntymäpäivänsä Kalevan, Helsingin Sanomat ja saman viikon Suomen Kuvalehden.

Lapsuudessa alkanut lukuharrastus on myös kulkenut mukana läpi Littowin elämän. Suomenkielisen lisäksi Sirkka Littow lukee englanninkielistä kirjallisuutta. Ranskaksi hän lukaisee lyhyitä, humoristisia juttuja.

– Tanssi on ollut aina osa minua. Minussa on tanssi, joka tulee isän suvusta. Isän ei tarvinnut opettaa minua tanssimaan, mutta hän opetti luokkatovereitani. Minä puolestani opetin koulussa luokkatovereilleni valssia yhden luokkatovereista säestäessä flyygelillä. Aloittaessaan tanssiharrastuksen tyttäreni Maria veti minut mukaan tanssin maailmaan.

Littow kuului 1940-luvulla Kotkan Naisvoimistelijoiden valiojoukkueeseen, jota ohjasi Viipurista tullut Annikki Laisaari. Hänen ohjaamaansa ”ilmaisuvoimistelua” voidaan pitää nykytanssin ituna. Sirkka Littow oli tammikuussa 1949 mukana joukkueen esitysmatkalla Tanskassa ja kirjoitti 23.1.1949 päivätyssä kortissa äidilleen muun muassa: ”En koskaan ole nauttinut niin voimistelusta kuin nyt. Arvostelut olivat loistavia.”

Tanssija Leena Ortola ilmoitti 1970-luvulla aloittavansa baletin ja jazzbaletin opetuksen Oulussa. Sirkka Littow, silloin alle 50-vuotias, ei empinyt vaan ilmoittautui tunneille, joilla kaikki muut olivat lapsia tai nuoria. Alkulämmittely oli balettia ja loppu jazzbalettia. Kun Oulun Tanssistudio perustettiin vuonna 1982, hän siirtyi oppilaaksi sinne. Opettajana toimi muun muassa tytär Maria Littow. Tanssistudiossa aloittivat myös tanssijan ammattiin tähtäävät. Niinpä Sirkka Littow kävi vuorotellen 1. ja 2. kurssia, mutta ei koskaan siirtynyt kolmannelle. Harrastus oli monella tavalla antoisa. Vielä 63-vuotiaana hän esiintyi ryhmänsä mukana. Varsinaisen tanssiharrastuksen Sirkka Littow lopetti 70-vuotiaana ja on sen jälkeen osallistunut erilaisiin liikuntamuotoihin, joissa on tanssillisia elementtejä.

Opiskeluaikana löytyi mainio ratkaisu kuunnella hyvää musiikkia.

– Kun Helsingin kaupunginorkesteri harjoitteli yliopiston juhlasalissa eri kapellimestareiden johdolla, kysyin kerran lupaa kuunnella salin sivustalla harjoituksia. Sain luvan ja toin mukanani muutaman muunkin musiikin harrastajan. Musiikkia kuunnelleessani piirtelin yleensä soittajia. Harmiksemme ylikapellimestari Tauno Hannikainen palatessaan orkesterin johtoon kielsi meiltä pääsyn harjoituksiin.

Ouluun muutettuaan nuorikko kävi säännöllisesti Oulun kaupunginorkesterin konserteissa. Osa yleisöstä oli varsin näyttävästi pukeutuneita, mutta nuorella rouvalla ei ollut varaa koreilla vaatteilla. Viisikymmentäluvun puolivälissä hänellä oli yksi itse tehty ruskea vakosamettinen hame ja kaksi valkoista puseroa, joista juhlavampi sopi konserttiin. Jalkineet olivat matalat poikien kenkien tyyliset, ja niihin hän leikkasi vanhasta huopakankaasta muodissa olevat hapsut ja kiinnitti ne kauniisti kenkien etuosaan nauhojen yhteyteen. Sirkka Littowilla on ollut jo kauan kausikortti konsertteihin. On vähän asioita, joiden takia hän jättäisi konsertin väliin.

Sirkka Littowia ovat aina kiinnostaneet myös vanhat kulttuurit. Jo 1950-luvulla hän kävi Pariisin lisäksi Lontoossa. Matkoillaan hän käy taidenäyttelyissä, puistoissa ja tutustuu maan ja kaupungin historiaan. Eläkkeelle päästyään hän teki sisarensa kanssa kaksi Interrail-matkaa reppu selässä eri puolille Eurooppaa. Mukaan tarvittiin vain hieman vaihtovaatteita, sadetakki ja passi. Myöhemmin hän kävi tutustumassa vanhoihin kulttuureihin eri maanosissa, esimerkiksi Intiassa ja Perussa.

Kiinteä, kansainvälinen perhe

Lapset ja nuoret, niin omat kuin oppilaatkin, ovat olleet Sirkka Littowille aina tärkeitä. Kun lapset kasvoivat omaan elämään, yhteydenpito vanhempien ja lasten välillä jatkui. Kun lastenlapsia syntyi, jokainen on tullut läheiseksi isovanhemmille, niin maammolle kuin taatolle. Lapset perheineen ja myös aikuiset lapsenlapset ilman vanhempiaan vierailevat Littowien omakotitalossa Oulussa ja isovanhemmat puolestaan lasten ja lastenlastensa luona. Yhteys on lämmin puolin ja toisin.

Helsingissä asuva tytär Tiina on diakoni, jolla on kolme poikaa. Vanhimmalla heistä on jo pieni tyttö. Tiinan perheeseen tuomalla sijoituslapsi Seijalla on neljä lasta, jotka kuuluvat Littowien lastenlapsiin. Seijan perheestä Sirkka ja Paavo Littowilla on kolme lastenlastenlasta.

Pekka-pojasta tuli arkkitehti, joka työskentelee nykyisin Pariisissa. Hänellä on kaksi aikuista poikaa ranskalaisen arkkitehdin Sophien kanssa. Pariskunta on eronnut, mutta yhteydet ovat säilyneet kaikkiin suuntiin. Nyt Pekka on naimisissa suomalaisen vaatesuunnittelijan Anna Ruohosen kanssa. Heillä on yhteinen poika. Perheeseen kuuluu myös Annan ja hänen hollantilaisen ex-miehensä tytär. Vuonna 2014 Pekka Littow ja Anna Ruohonen palkittiin Ranskassa Montparnasselle suunnittelemastaan Anna Ruohosen nimeä kantavasta kuusikerroksisesta muotitalosta. Sen eri kerroksissa suunnitellaan, leikataan sekä ommellaan ja kahdessa alimmassa kerroksessa myydään Anna Ruohosen suunnittelemia vaatteita. Pekan pariisilaisessa kodissa on oululaisen isänisän tekemiä puuveistoksia. Tämä isoisä oli maanviljelijä, joka eläkepäiväinään ryhtyi veistämään puuta. Taiteellisuus on siis suvussa.

Tytär Maria Littow on freelance-tanssitaiteilija, jolla on monipuolinen ura tanssijana, tanssinopettajana ja koreografina. Lisäksi hän on puualan artesaani. Hän suunnittelee ja tekee pääasiassa käyttöesineitä. Luontevasti Sirkka-äiti kertoo, että Maria tekee parhaillaan hänen toivomuksestaan äidilleen harmaasta laudasta hyvin yksinkertaista arkkua. Nyt kerätään myös lastuja, joiden päälle äiti aikanaan lasketaan arkkuun.

Oikeudenmukaisuutta, samanarvoisuutta, ystävyyttä

Jo kouluaikana uskonnonopettaja Ussa herätteli Litow’ssa ajatuksia siitä, miten paljon maailmassa on epäoikeudenmukaisuutta. Tiedotusvälineet kertovat samaa. Kun Sirkka Littow työskenteli Kauppaoppilaitoksessa, opettajakollega Kaisa Linna kertoi Zonta-toiminnasta. Kun järjestö kiinnosti Littowia, Linna ehdotti häntä Oulun Zonta-kerho I:n jäseneksi. Vuonna 1974 Littow’sta tuli kerhomme jäsen. Hallituksen jäsen hän on ollut toimikausina 1975–76 ja 1999–2000 sekä varapuheenjohtajana 1984–85. Sirkka Littow toimi digiaikaan asti kerhomme valokuvaajana ja huolehti valokuva-albumeistamme.

Hallituksen jäsenyys vei nopeasti Littowin sisälle Zonta-toiminnan ytimeen, mutta erityisen antoisana ja merkittävänä hän koki vuosina 1975–1979 kerhon ulkomaisena sihteerinä toimimisen. Hän piti yhteyttä niihin ulkomaisten avustuskohteiden naisiin ja tyttöihin, joiden elämässä zontien apu oli tarjonnut mahdollisuuden kouluttautumiseen ja ammattiin.

– Vaikka apu on pientä maailman laajuisesti, hyvää olisi vielä vähemmän, jos pienikin apu jäisi antamatta. Maailmanlaajuisesti zontat auttavat monia naisia ja tyttöjä parempaan elämään. Minulle on tärkeää kaikkien ihmisten samanarvoisuus. Oman kerhon toiminta tuo elämään myös lämmintä ystävyyttä.

Sirkka Littow on toimintaan sitoutunut zonta, joka ei puhu turhia mutta jolla on siviilirohkeutta uskaltaa sanoa silloin, kun tuntee sen tarpeelliseksi.