Sirkka Liakka - Ensimmäinen naismaanmittausinsinööri

Sirkka Liakka (1908-1999) oli ensimmäinen Teknillisen korkeakoulun maanmittausosastolta valmistunut nainen ja samalla Pohjoismaiden ensimmäinen kenttätöissä toiminut naismaanmittari.

Juuret Alatorniolla

Aulis Ilta Sirkka Liakka syntyi sivistyneeseen perheeseen Alatorniolla vuonna 1908. Hänen isänsä oli Alatorniolla syntynyt Niilo Liakka (1864-1945), suomalainen kanslianeuvoksen arvonimen saanut kansanvalistuksen edistäjä, maalaisliittolainen kansanedustaja (1919-1922) ja ministeri eri hallituksissa (1921-22, 1922-24,1924).
Perä-Pohjolan kansanopiston syntysanat lausui maisteri Niilo Liakka vuonna 1896. Vuonna 1904 Liakasta tuli kotipitäjänsä Alatornion Kivirannan kylässä toimineen Perä-Pohjolan kansanopiston rehtori vuoteen 1908.  Niilo Liakan puoliso oli vuodesta 1893 professori ja ulkoministeri Väinö Voionmaan (ent. Wallin) sisar, Flora Siveä Wallin (1877-1945). Liakan perhessä lapsia oli neljä: Armi, Laina, Sirkka ja Päivä. Kaksi lasta, Niilo ja Anna, kuolivat jo pieninä.

Ensimmäinen naismaanmittausinsinööri

Sirkka Liakka pääsi ylioppilaaksi Helsingin Suomalaisesta Tyttölyseosta 1926. Suomen Teknillisestä Korkeakoulusta hän valmistui maanmittausinsinööriksi vuonna 1931, ensimmäisenä naisena Suomessa. Oli itsestään selvää, että Sirkka hakeutui Teknilliseen Korkeakouluun, mutta opiskelu maanmittausosastolla ei ollut mikään selviö. Ylioppilaaksi tultuaan Sirkka oli ollut töissä enonsa apulaisena kesällä ja oli tutustunut siinä samalla alaan. Kesätyöt opiskelun lomassa jatkuivat yhä edelleen enon luona, palkkana täysihoito ja pikku seteli silloin tällöin. Ensimmäisenä naisopiskelijana miesten joukossa, siitä ei ollut haittaa eikä hyötyäkään, erityiskohtelua ei saanut, on Sirkka Liakka maininnut. Toista oli sitten työelämässä.

”Koskas se oikea maanmittari tulee?”

Valmistuttuaan insinööriksi 1931, Sirkka aloitti työt itsenäisenä maanmittarina Viipurin läänissä tammikuussa 1932. Hän pääsi maanmittausauskultantiksi ja hänet määrättiin maanmittausinsinööri Heikelin virka-apulaiseksi. Nimitys ylitti uutiskynnyksen, siitä kirjoitettiin useissa sanomalehdissä ympäri maata. Virkavala vannottiin maanmittaushallituksen istunnossa.

Viipurin läänin maanmittauskonttori oli aloittanut toimintansa vuonna 1812 Viipurin läänin tultua yhdistetyksi muun Suomen yhteyteen ja läänin maanmittauskonttorin oli oltava siellä missä lääninhallituskin. Maanmittauskonttorissa säilytettiin kantakartat ja asiakirjat läänissä suoritetuista maanmittaustoimituksista, maanjako-oikeuksien kantatuomiokirjat sekä maarekisterikirjat. Maanmittauskonttorin toiminnan tuloksena syntyivät keskeisimmät asiakirjasarjat: maarekisterit, niihin liittyvät erikoisluettelot sekä maanjakotoimituksiin liittyvät tiluskartat.

Virkaura kiinnosti Sirkka Liakkaa ja myös kenttäkokemus hyödynsi työtehtäviä. Kulkuvälineenä Sirkalla oli sivuvaunullinen moottoripyörä (Harley-Davidson 27 J 989 cc) hinnaltaan sopiva maanmittarille, joka oli vasta valmistunut. Bussivuorot olivat harvassa, oma kulkupeli helpotti työntekoa. Sivuvaunussa kulki työvälineet: prisma, mittanauha, tikkunippu, piikki pyykkien numeroimiseen ja asiakirjat.
Varsinaiset työt tehtiin taksapalkalla ja palkkiot maksettiin, kun toimitukset oli saatu päätökseen. Palkkiot tulivat joskus myöhemmin, jopa kuukausien kuluttua.
Työelämässä ja maaseudulla moottoripyörällä kulkenut maanmittarinainen herätti kummastusta. ”Koskas se oikea maanmittari tulee?” Ihmetystä ja kysymyksiä se aiheutti isäntämiehissä.

Viipurin maanmittauskonttori sodan jaloissa

Ura Viipurissa jatkui. Vuonna 1935 huhtikuussa Sirkka Liakka nimitettiin ylimääräiseksi maanmittausinsinööriksi Viipurin lääniin.
Vuonna 1937 sai ylimääräinen maanmittausinsinööri Sirkka Liakka maanmittaushallituksen määräyksen Viipurin läänin maanmittauskonttorin arkistonhoitajan virkaan, myöhemmin tarkastajaksi vuonna 1939. Kenttähommista oli siirrytty toimistotöihin.

1930-luvulla oli maanmittauskonttoriin hankittu evakuointeja varten liikuteltavia arkistolaatikoita ja muuta välineistöä. Olikohan uhka sodasta jo ennakoitavissa? Asiakirja- ja karttakaapit oli rakennettu siten, että ne saatiin suljettua ja pakattua hyvin kestämään kuljetusta.
Syksyllä 1939 alkoi konttorin tyhjennys. Sota oli ennakoitavissa. Yhdeksään tavaravaunuun pistoraiteelle pakattiin kaikki arkistoa myöten ja odotettiin lähtökäskyä. Puhelimeen kuitenkin vastattiin ja yhteys eri viranomaisiin ylläpidettiin. Muutoin työntekijät kutoivat armeijalle sukkia, käsineitä, kypäränsuojuksia ja muuta tarpeellista. Tuli uusi määräys: kaikki puretaan ja siirretään takaisin konttoriin.  Junanvaunut oli jo lähetetty takaisin.

Sitten alkoi Viipurin pommitus 30.11.1939. Konttori oli saatava pois Viipurista ja nopeasti. Muut saatiin pakattua, mutta isojaon arkisto oli pakko jättää Viipuriin. Määränpää oli aluksi Mikkeli. Iisalmi oli kuitenkin se paikkakunta, johon arkisto siirrettiin, osa kaupungintalolle ja osa samassa pihapiirissä olevaan poliisilaitoksen taloon. Henkilökunta asettui asumaan Iisalmeen ja poikkeusoloihin sopeuduttiin. Helmikuun 17. päivänä Iisalmea pommitettiin. Poliisilaitos sai täysosuman, kaupungintalokin vaurioitui. Onneksi henkilökunta ehti turvaan, mutta talossa olleet poliisit saivat surmansa. Poliisitalossa ollut maarekisteri tuhoutui. Loppu arkistosta siirrettiin maalaiskunnan puolelle pienellä VPK:n kuorma-autolla myöhään illalla ja aikaisin aamulla.
Onneksi halkomisarkisto ja arkiston säilytysluettelo olivat säilyneet, joten uusi maarekisteri täytyi tehdä uudestaan. Työ vaati tarkkuutta ja vei aikaa. Työ oli valtava. Viipurin läänin maarekisteri kattoi 68 kuntaa ja 140 000 rekisteriyksikköä. Aivan täydellistä maarekisteriä ei kuitenkaan saatu tehtyä.

Hämeenlinnan kautta jälleen Viipuriin ja takaisin

Seuraava paikkakunta arkistolle oli Hämeenlinna vuonna 1940. Tilat saatiin Hämeen läänin maanmittauskonttorin kyljestä. Loppuvuodesta sotatilanne rauhoittui ja konttori asiakirjoineen palasi takaisin Viipuriin. Taso- ja rullakartat jäivät Hämeenlinnaan ja Mikkeliin, onneksi.
Kevättalvella 1944 konttorin työntekijät huolestuivat ja ehdottivat pariinkiin kertaan, että osa aineistosta voisi siirtää pois Viipurista. Pyyntöön ei suostuttu ylemmällä taholla.
Kannaksen suurhyökkäys kesäkuussa 1944 muutti tilanteen. Tavarat pakattiin jälleen siirtokuntoon 15.-17.6. Ratapiha oli pommitettu, ainoa vaihtoehto oli odotella kuorma-autoja. Suurhyökkäyksen aikana ei asiat järjesty toivomalla tavalla. Osa arkiston henkilökunnasta lähti jalkaisin Tienhaaran asemalle toivossa saada junakyyti, osa taas etsi Viipurista kuljetusautoja. Kahteen kuorma-autoon pakattiin maarekisterit, arkiston säilytysluettelot, sekä toimiston kirjanpitoon ja kassanhoitoon liittyviä papereita, muut asiapaperit piti jättää. Sirkka Liakka onkin sanonut, että konttorin muuttojen käytännöllinen järjestely alkoi olla experttihommia.
Iittalan kautta siirryttiin jälleen Hämeenlinnaan syksyllä 1945, jossa oltiin vuoteen 1955 saakka. Pysyvämmät tilat löytyivät Kouvolasta. Kymmenen vuoden evakkomatka oli vaativa myös henkilökunnalle. Oma henki oli vaarassa ja samalla piti pitää huolta maamittauskonttorin dokumenteista.

Mitä tapahtui Viipuriin jääneille asiakirjoille? Arkistojen portti -sivustolla lukee: ”Suurta osaa Viipurin läänin maanmittauskonttorin asiakirjoista säilytetään edelleen entisen Viipurin maakunta-arkiston tiloissa, nykyisessä Leningradin oblastinarkistossa. Arkistofondi nro 268 sisältää yhteensä 12606 alunperin Viipurin maanmittauskonttorin arkistoon kuulunutta asiakirjavihkoa vuosilta 1704 – 1944.”

Syksyllä 1956 tuli Kymen läänin maanmittausinsinöörin virka auki. Viipurin konttorin muuttoja ohjannut Sirkka Liakka ei päässyt edes kärkijoukkoon. Hän päätti laajentaa osaamistaan ja aloitti maanmittaushallituksessa jakoasiaintoimistossa esittelijänä. Henkilöstö tuli tutuksi ja maanmittaushallituksen rooli samoin. Syksyllä 1965 sama virka tuli uudelleen hakuun ja nyt huomioitiin Sirkka Liakan hakemus. Hänet nimitettiin Kymen läänin maanmittausinsinööriksi.
Sirkka Liakka jäi eläkkeelle yli-insinöörinä maanmittaushallinnosta tasan kahdeksan päivää vaille neljäkymmentä vuotta palvelleena vuonna 1973.

Monessa mukana

Insinööri Sirkka Liakka oli monen yhdistyksen hallituksen jäsen. Suomen Naisten Liikuntakasvatuksen (SNLL) hallituksen jäsen hän oli 1930-luvulla. Hän jopa suunnitteli ja piirsi liitolle oman merkin vuonna 1931, jotta jokainen maaseutuyhdistyksen jäsenkin tuntisi kuuluvansa koko maata käsittävään liittoon.  Merkki oli kankainen, jotta se voitaisiin ommella harjoituspukuun, pohjaväri vaalean vihreä (yhdistysten johtajat ja apujohtajat) ja punaisen ruskea (voimistelijat). Hän oli kotiläänissään Viipurissa myös Viipurin Naisvoimistelijain hallituksen jäsen ja sihteeri.
Viipurin läänin Maanmittariklubi hyväksyi 2.5.1932 vuosikokouksessaan jäseneksi ja lisäksi ensimmäisenä naisena, maanmittausauskultantti Sirkka Liakan.
Hän kuului myös Suomenkielisten Teknikkojen Seuraan, Viipurin maanmittauskerhon hallitukseen ja Suomalaiseen Partiotyttöliittoon. Hän oli perustamassa Naismaanmittarit ry:tä.
DKW-vaunullaan Sirkka Liakka liittyi jäseneksi Yleinen Autoliitto Touring Clubiin. Yleisen Autoliiton autolehti Auto kirjoitti Sirkka Liakan osallistuneen Viipurin osaston haku- ja tarkkuusajokilpailuun Karjalan Kannaksella 22.-23.10.1938. Hän sijoittui kolmanneksi yöajossa (150 km) ja päiväajossa tuli toinen sija. Harvinaista tämäkin naiselle.

Yli-insinööri Sirkka Liakka kuoli Kouvolassa 91-vuotiaana vuonna 1999. Hän lepää Hietaniemen hautausmaalla isänsä ja äitinsä kanssa Liakan perhehaudassa.