Sirkka Lankisen tahdonvoimaa kuvaa hyvin seuraava episodi.  Keski-Lahden evankelisluterilainen seurakunta alkoi 1970-luvun alkutaitteessa suunnitella vuonna 1890 valmistuneen hirsirakenteisen kirkon purkamista ja Alvar Aallon suunnitteleman modernin tiilikirkon rakentamista sen paikalle. Hanke herätti suuressa osassa kaupunkilaisia voimakasta vastustusta. Sirkka Lankinen ryhtyi heti toimintaan ja lähetti äitinsä Anni Tukiaisen ja poikansa Matin kanssa vastustavan mielipiteen Tampereen tuomikapitulille. Museo- ja taidelautakunnan puheenjohtajana Sirkka Lankinen jatkoi seuraavina vuosina taistelua puukirkon säilyttämisen puolesta kaupungin- ja seurakunnan hallintoelimissä sekä lehdistön palstoilla.

Uuden kirkon rakennushanketta ei voitu kuitenkaan enää pysäyttää. Sirkka Lankinen lupasi estää uuden kirkon rakennustyön kiipeämällä istumaan vieressä kasvavaan puuhun, jonka kaataminen olisi välttämätöntä puukirkon purkamisen vuoksi. Tämä tapahtuma jäi kuitenkin näkemättä, sillä vanhan kirkon purkaminen aloitettiin 1.3.1977, jolloin Sirkka Lankinen oli kuukauden kestäneellä kongressimatkalla Argentiinassa.

Sirkka Lankinen (o.s. Tukiainen) syntyi 1916 Ilomantsissa. Hänen vanhempansa, kansakoulunopettajia molemmat, muuttivat perheensä kanssa Lahden seudulle 1923. Sirkka Lankinen valmistui lääkäriksi vuonna 1946, ja vuonna 1951 hänestä tuli ensimmäisenä naisena Suomessa korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri. Hän avioitui vuonna 1940 lääketieteen lisensiaatti Sakari Lankisen (1915–2000) kanssa, joka erikoistui naistentauteihin ja synnytyksiin.

Monien vaiheiden jälkeen korvalääkäriksi

Sotavuosina naispuolisia lääketieteen opiskelijoita ja lääkäreitä komennettiin tehtäviin, joista miespuoliset lääkärit olivat joutuneet lähtemään rintamalle tai sotasairaaloihin. Sirkka Lankinenkin oli hoitamassa sijaisuuksia muun muassa 8. Sotasairaalassa Lahdessa, Helsingin yleisen sairaalan korva-, nenä- ja kurkkutautien osastolla, Suomen Punaisen Ristin sairaalassa aivokirurgian osastolla, Hämeenlinnan lääninsairaalassa sekä Kannuksen kunnassa ja Lopen kunnansairaalassa.

Korva-, nenä- ja kurkkutaudit olivat alkaneet kiinnostaa Lankista opiskelun aikana, ja lääkäriksi valmistuttuaan hän hakeutui hankkimaan lisäkokemusta juuri tältä erikoisalalta. Asiaan vaikutti muun muassa se, että Lääketieteenkandidaattiseura pyysi häntä vuonna 1942 tekemään muistiinpanot professori Yrjö Meurmanin luennoista, koska alalta ei ollut olemassa suomenkielistä oppikirjaa. Kandidaattiseura kustansi luennot monistesarjana vuonna 1943 ja ansaitsi sitä myymällä rahaa, josta Sirkka Lankinenkin sai stipendin Ruotsiin vuonna 1946 tehtävää opintomatkaa varten. Vuosina 1946–1949 hän työskenteli viransijaisena Ruotsissa kolmessa eri sairaalassa ja yhdessä sveitsiläisessä sairaalassa sekä Suomessa Lapin lääninsairaalassa, Nokian kauppalansairaalassa ja Helsingin yleisen sairaalan korva-, nenä- ja kurkkutautien osastossa.

Erikoislääkärin oikeuksia varten oli suoritettava kolmen vuoden sairaalapalvelu. Suomessa oli silloin vain neljä erikoistumispaikkaa Helsingin yleisen sairaalan korva-, nenä- ja kurkkutautien osastolla. Professori Meurman oli ilmoittanut, että sinne ei oteta naisia eikä ruotsinkielisiä, mutta kaikesta huolimatta Sirkka Lankinen sai sieltä lopulta kolmivuotisen apulaislääkärin viran vuosiksi 1950–1953.

Meurmanin kertoman mukaan korvaklinikalle pääsyyn vaikutti se, että siellä tarvittiin henkilö, jolla oli sosiaalista näkemystä. Erikoisalan aikaisemmat sairaalapalvelut huomioon ottaen Sirkka Lankiselle myönnettiin korva-, nenä- ja kurkkutautien eli lyhyemmin korvalääkärin-erikoislääkärin oikeudet vuonna 1951. Sen jälkeen hän toimi yliopistoklinikassa ajoittain myös apulaisopettajan tehtävissä. Lisäksi hän edusti erikoisalaansa muun muassa Kuulonhuoltoliiton hallituksen jäsenenä ja kuntoutusjohtokunnan puheenjohtajana. Lankinen sai ansioistaan Kuulonhuoltoliiton ansiomerkin ja hänet kutsuttiin ensimmäisenä naisena Suomen Otolaryngologiyhdistyksen kunniajäseneksi vuonna 2002.

Sirkka ja Sakari Lankinen sijoittuivat pysyvästi Lahteen 1950-luvun alussa ja tekivät täällä elämäntyönsä. Sirkka Lankinen tunnettiin uutterana, tarmokkaana ja peräänantamattomana vaikuttajana yhteiskunnallisen toiminnan monilla alueilla. Hänelle myönnettiin asessorin arvonimi 1995 ja Lahti-Seura nimesi hänet Vuoden lahtelaiseksi 2001.

Sirkka Lankinen toimi yksityisenä korvalääkärinä vuodesta 1952 lähtien ja hoiti potilaita vuosina 1953–1975 myös Lahden yksityissairaalassa. Koska kaupungissa oli paljon kuulovammaisia lapsia, käynnisti koulutoimi Sirkka Lankisen aloitteesta  kuulo-vammaisten erityisopetuksen 1954. Lisäksi aloitettiin alle kouluikäisten kuulovammaisten lasten päivähoito erään lastentarhan yhteydessä 1960.

Kunnalliset luottamustoimet kiinnostivat

Sirkka Lankinen tuli mukaan kunnallispolitiikkaan 1960-luvun alussa.. Toiminta alkoi sosiaalilautakunnasta, jonka jäsen hän oli vuosina 1960–1964. Lahdessa käytiin 1960-luvulla ”suurta sairaalasotaa” siitä, toteutetaanko kaupunginsairaalan laajennushanke vai jäädäänkö odottamaan keskussairaalan tuloa. Nykyinen Päijät-Hämeen keskussairaalapiiri oli silloin ainoana ilman keskussairaalaa, mutta jäi siitä huolimatta rakennusjärjestyksessä viimeiseksi.

Synnytysten ja naistentautien hoito oli suurissa vaikeuksissa ahtaissa tiloissa. Sirkka Lankinen ja kaksi muuta valtuuston naisjäsentä kokosivat vuonna 1966 Naiset yli puoluerajojen -ryhmän, joka keräsi nopeasti yli 21 000 nimeä kaupunginsairaalan rakentamisen puolesta. Se oli päättäjille selvä osoitus kaupunkilaisten mielipiteestä. Sisäasiainministeriön lupa kaupunginsairaalan uudistamiselle saatiin heinäkuussa 1967 ja rakennustyöt valmistuivat vuonna 1970.

Sirkka Lankinen toimi kaupunginvaltuuston jäsenenä vuosina 1965–1988. Valtuutettuna hän sai hoidettavakseen useita muitakin kaupungin luottamustehtäviä. Hän oli muun muassa musiikkilautakunnan puheenjohtaja vuosina 1965–1968, teknillisen lautakunnan jäsen vuosina 1969–1972, terveyslautakunnan jäsen vuonna 1972, museo- ja taidelautakunnan puheenjohtaja vuosina 1973–1976, kulttuuritoimikunnan jäsen vuosina 1979–1980, kulttuurilautakunnan jäsen vuosina 1981–1988, taideinstituutin (vuoteen 1984 taidekoulu) johtokunnan jäsen vuosina 1981–1988, kulttuurilaitosten lautakunnan jäsen vuosina 1999–2000 sekä taiderahaston johtokunnan puheenjohtaja 1977-1980.  Lisäksi hän oli kaupungin edustajana Lahden musiikkiopiston omakotisäätiön hallituksessa vuosina 1979–1985 sekä Reumasäätiön isännistössä vuosina 1979–1984.

Laajan kannatuksen kautta kansanedustajaksi

Toiminta kaupunginsairaalan rakennushankkeen puolesta toi Sirkka Lankiselle laajan kannatuksen kaupunkilaisten ja Lahden seudun asukkaiden keskuudessa. Hänet valittiin presidentin valitsijamieheksi vuonna 1968 ja  kansanedustajaksi Hämeen eteläisestä vaalipiiristä vuosiksi 1970–1971 ja 1972–1975,   Eduskuntakautenaan hän kuului suureen valiokuntaan, II lakivaliokuntaan ja sosiaalivaliokuntaan. Eduskunnan toimintaan liittyen hän oli muun muassa Antellin valtuuskunnan jäsen vuosina 1971–1976, Pohjoismaiden neuvoston jäsen vuosina 1974–1975 ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan jäsen vuosina 1975–1977.

Lankinen piti tärkeänä toimintaansa rintamasotilaseläkelain säätämisen hyväksi. Lain valmistelu oli aloitettu jo ennen hänen eduskuntaan tuloaan, mutta se jatkui edelleen vuonna 1970. Laki annettiin ja tuli voimaan vuonna 1971, lähes 25 vuotta jatkosodan päättymisen jälkeen. Sirkka Lankisen eduskuntakautena annettiin myös kansanterveyslaki vuonna 1972. Hän ei ollut tyytyväinen lain sisältöön ja valitti sitä, että Suomen Lääkäriliitto ei pystynyt vaikuttamaan riittävästi asioihin lain valmisteluvaiheessa.

Sorores ad optimas – parhaaseen pyrkivät naiset

Sirkka Lankinen osallistui useiden järjestöjen toimintaan, joista hän arvosti erityisesti Soroptimistijärjestöä. Minä tutustuin Sirkkaan Lahden Soroptimistiklubissa. Sirkka oli liittynyt vuonna 1952 Soroptimist Internationaliin, maailmanlaajuiseen eri ammatteja, kulttuureja ja maita edustavien naisten vapaaehtoisjärjestöön. Hänet kutsuttiin perustamamaan Soroptimistiklubia Lahteen vuonna 1953 ja vuonna 1955 Suomen Soroptimistiklubien Unionia. Sen jälkeen hän on oli Suomen Soroptimistiklubien Unionin hallituksen jäsen ja varagovernor vuosina 1958–1964. Hän oli myös Lahden Soroptimistiklubin varapresidentti vuonna 1962 ja presidentti vuosina 1963–1965.

Klubia johdettiin pitkälti Sirkan mukaan, häntä kuunneltiin ja kunnioitettiin. Riemukkaita olivat monet retket eri kohteisiin. Mieleeni on erityisesti jäänyt klubimme vierailu pietarilaisten soroptimistisisarten luona, jotka järjestivät meille unohtumattoman illan paikallisessa kulttuurikeskuksessa. Siellä Sirkka intoutui laulamaan tuttuja venäläisiä säveliä pietarilaisen soroptimistin säestäessä flyygelillä.

Välillä Sirkka pysäytti bussin jonkin taidegallerian kohdalla ja kävi ostamassa uuden teoksen taidekokoelmaansa. Kuvataiteiden harrastuksen seurauksena Lankisten kodin jokainen liikenevä tila oli täyttynyt kauniista taideteoksista.

Sirkka Lankisen taideharrastus oli alkanut posliininmaalauksesta, mutta vuosien mittaan siinä saivat yhä suuremman osan kuvataiteet, teatteri ja ooppera. Sirkka oli useiden  kulttuuriyhdistysten jäsen, kuten Suomen Taideyhdistys, Lahden taiteet, (Lahden) Nykytaiteet, Lahden Taidemuseoyhdistys, Lahden julistebiennale, Wäinö Aaltonen -seura sekä Lahden Oopperayhdistys.

Muita yhdistyksiä, joiden toiminnassa Sirkka Lankinen oli mukana, ovat Lahden Liikenaiset ja sen toiminnan jatkaja Lahden Liike- ja Virkanaiset, Lahden Akateemiset naiset, Lahden Yhteiskoulun seniorit, Lahden Purjehdusseura sekä tietysti Suomalaisen Naisliiton Lahden osasto.