Työnnän kädet syvälle taikinaan. Vaikka tiedän, etten oikein osaa tätä. En osaa vaivata taikinaa tarpeeksi riuskasti ja samalla sulavasti. Kuten kätesi. Vahvat käsivarret, jotka väsymättä leipoivat.
Imelä on leipomon vastaleivotun leivän tuoksu, joka leijuu edelleenkin ympärilläni kun muistelen leipomon sokkeloisia käytäviä, jäätelöannoksia, vanhoja taikinapainoja, vastapaistetun munkin makua ja leivinuunien ikuista hohkaa.
Miten kuljin käytävillä jännityksestä mutkalla, samalla odottaen ja peläten Sirkan kohtaamista.
Lapsena ajattelin, että on toi nainen aikamoinen sadisti. Monet itkut sai vääntää tiukan ja järkähtämättömän naisen katseen edessä. Olin joskus jopa niin vihainen, että jätin menemättä mummolaan vuodeksi. Ehkä pidemmäksikin aikaa, en muista enää. Koska on helppo vaan suuttua ja kääntää selkä, kun ei ymmärrä.
Kädet lämpimässä taikinassa muistan Sirkka-mummun ryhdikkään olemuksen. Tumma siluetti ovisuussa. Kasvot, joita komistaa kotkamainen iso nenä, joka halkoisi ilmaan väylän. Väistäisi sulavasti kaikki esteet tieltään.
Iho, joka höyrysi.
Olemme Pyhäjärven rannalla opiston saunan naistenvuorolla. Sirkka katsoo minua ovisuusta ja odottaa, että hipsin ujona lauteilta ja uskaltaudun viileään veteen. Olimme tulleet saunomaan ja uimaan, kolmenkymmenen täysin oudon muun naisen kanssa. Siellä oli meitä tyttöjä ja naisia sukupolvesta toiseen ja vartaloita pienistä, ryppyisistä aina pulleisiin, hintelöihin ja raskasluisiin.
Tuijotan Sirkan vaaleaa ihoa ja isoa takapuolta. Annan silmieni liikkua kohti erimuotoisia tissejä, vatsoja ja roikkuvia käsivarsia. Eivät nämä naiset välittäneet tuijottelustani, vaan katsoivat loistavin silmin takaisin. Sinä pieni, ihana tyttö, heidän silmänsä juttelivat.
Leveät puiset lauteet täyttyivät naurusta, saunavihtojen läiskeestä ja tuoreen koivun tuoksusta.
Menimme uimaan järveen saunan kuumuudesta höyryten, rannat raikasivat jälleen kaikesta siitaä naurusta, puheensorinasta ja hiljaisista väreistä, kun joku lähti pidemmälle uinnille hakien rauhaa järven iltaisesta hehkusta.
Saunomassa ja uimassa saattoi vierähtää monta tuntia, jonka jälkeen istahdettiin hiukset pyyhkeisiin käärittyinä saunan pihalle grillaamaan makkaraa ja juomaan pillimehua. Saunassa koettu häpeämättömyys ja kollektiivinen intiimiys kietoi meidät kaikki johonkin onnelliseen yhteisymmärryksen kuplaan.
Hiljenevässä illassa ja nuotion rätinässä asui taivas. Muisto, jonka emme tienneet karkaavan. Kehollisuus, jonka hyväksynnälle ei ole sanoja.
Kun istun omien poikieni kanssa yleisen saunan lauteilla, ajattelen sen kovan kuoren alla ollutta naista, jolla ei ollut vaihtoehtoja. Kuten minulla oli nyt. Hän joutui halkomaan esteitä tieltään, joskus suisti jopa minut.
Aviomies Antti, oli ollut sotaveteraani. Antin mieli taisi kuitenkin jäädä sotatantereelle, vaikka mies palasikin kotiin vaimon ja lasten luokse leipomoa pyörittämään.
Kun Antti kuoli kipuileviin sotajälkiinsä, Sirkka jäi yksin kantamaan kaiken. Harteiden oli oltava leveät. Käsien riuskat. Pään kova. Sydämen kylmä. Olla yksinhuoltajaäiti ja yrittäjä 50-60-luvun sodanjälkeisessä Suomessa. Unohdettava oli oman sielun kipu ja siirtää katse itsestä poispäin. Unohtua varjoihin ja silti nousta valoon.
Ei ehkä lempeydellä, mutta siten kun pystyi. Kovuudella, joka kursi kasassa kuin lanka. Jotta ei murenisi palasiksi.
Katsoin Sirkkaa uudella tavalla, kun olin aikuinen.
Muistan illan kun saunatakeissa takkatulen loimussa illalla me selailimme satoja ja satoja kuvia elämän varrelta – ja mummo kertoi kaiken.
Pihasaunan loimussa me nauroimme, pesimme toistemme selät, selailimme satoja ja satoja valokuvia – ja hän kertoi kaiken. Jokaisen matkan kaukaisiin maihin, ajoista kun lapset kasvoivat, ihmisten tarinoita leipomon ympärillä, yrittäjärististä ja miten vaikeaa kaikesta olisi luopua.
Pojasta, joka katosi. Äpärästä, jota ei hyväksytty. Kipu nousi pintaan, henkäyksinä, kuvien rapisevina laitoina.
Kertoi pelkävänsä päästää irti.
Ja luopumisen aika tuli. Piti päästää irti jostakin, joka oli ollut oman elämän kivijalka ja merkitys 45 vuotta.
Luopuminen oli vahvan naisen murenemista. Pala kerrallaan.
Unohdettu oma kipu nousi myrskyn lailla ja irtaantui. Silloin aloin kaivata ja ikävöidä sitä tuikeaa ja tiukkaa katsetta, jolta ei jäänyt mitään huomaamatta. Ja kieltä, joka sivalsi terävästi kuin piiska.
Olisin antanut mitä vain, että olisi saanut olla tuon vahvan naisen simputettavana, kunhan olisi saanut edes hieman enemmän aikaa.
Mieluummin sellainen mieli kuin tämä, josta elämänhalu hiipui kuin tiimalasin hiekka. Kaappikello, joka kumisi järkähtämättömänä.
Kun viimeisen kerran kävin oman lapsen kanssa katsomassa Sirkkaa hoitokodissa, loisti silmistään tyhjyys. En löytänyt häntä enää.
Kun nyt pyörittelen sämpylöitä, näen edessäni naisen joka seisoo leipomon pihassa ja katsoo tiukasti. Ja aivan yhtäkkiä kasvot nauraa. Elämän kovettama, joka kuitenkin rakasti omalla tavallaan.
Sämpylätaikinan pinnasta pöllyävä jauho tuo aina mieleen mummun kasvot, hohkaavat uunit ja tippaleivät vappuisin. Hermojaraastavan ärsyttävän ja jotenkin tosi pelottavan ovikellon, joka soitti epävireisiä lauluja.
Kaappikellon, joka valtavalla äänellään julisti ajan kulun, kaikki puolitunnit ja tasatunnit. Sirkka, joka nukkui kaappikellon kuminassa kuin tukki. Aivan kuin tuo vanha jyrähtelevä kello olisi ollut mummon elämänlanka – sydämen tasaiset lyönnit.
Kaappikello on nyt hiljaa ja Sirkan sänky tyhjä.
Sivelen Sirkan vanhaa pyjamaa. Ymmärrän sinua nyt, mummu. Se oli se kipu ja kaikki herkkyys, jotka toivat meitä lähemmäksi toisiamme.
Kun surkeat sämpyläni paistuvat uunissa, kirjoitan seuraavat sanat paperille:
olenko täällä
vai pölyhiukkanen seinien raoissa
auringon varjoissa
lattialankuissa
laine tai tuuli
kuin henkäys
ja olen poissa
laula mulle se sävel
jonka vaan mä tiedän
ei sitä kukaan muu kuulisikaan
sillä äänesi on toisilla taajuuksilla
laulusi aalloissa uinun
nukkuneen rukous, laulat
kunnes mulle sosiaalisessa mediassa kerrottiin
että rukouksessa nukuit
olet poissa
olen täällä niin kauan
kun kuulen sen sävelen
jonka vaan mä tiedän
kuljen hiukkasen lailla
taajuuksillasi
Kirjoittaja
Terhi-Anneli Koivisto
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.
Mikäli kirjoituksessa on virheitä, olethan yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta. Henkilötietojen tarkastuksesta löydät lisätietoja tietosuojalausekkeesta.