Siiri Kiikka - kuvanveistäjä, keksijä ja kirjailija

Syyskuun 24. päivänä vuonna 1902 syntyi Isak Isakinpoika Kiikan (1852-1934) ja hänen ensimmäisen vaimonsa Emma Maria Juhontytär o.s. Aunelan (1861-1918) perheeseen neljästoista lapsi. Hänet kastettiin Sigrid Mariaksi. Siiriksi kutsuttu tytär sai myöhemmin vielä kaksi sisarusta ja yhden velipuolen.

Kotitalo Etelä-Pohjanmaalla Ylistaron kunnan Heikkoolan kylässä oli iso maalaistalo, jonka päärakennus, Rinta-Kiikan talo, oli rakennettu 1860-luvulla. Se sijaitsee vieläkin Kyrönjoen pohjoisrannalla ja on ollut saman suvun hallussa 1540-luvulta alkaen.

Siirin isä, Iisakki Ala-Kiikkana tunnettu, muhkeaviiksinen talonpoika, oli aktiivinen kylänsä asioissa. Siirin syntyessä tilalla oli kivinavetassa yli 20 lehmää ja maata oli yli 100 hehtaaria. Pihaan oli asennettu tuulimoottorilla toimiva vesijohto, josta saatiin juokseva vesi sekä tupaan hellan viereen että navettaan. Isäntä oli perustanut kylälle yksityisen vanhainkodin, oman meijerin ja hän oli mukana myös Heikkoolan rippusillan rakentamispuuhissa. Tilalla kasvatettiin myös hevosia. Perhe oli mukana myös nuorisoseuratoiminnassa. Pojista Kalle ja Nikolai kävivät Etelä-Pohjanmaan Opiston Ilmajoella 1910-luvulla ja myös Siirille aukeni koulutie.

Äiti Emma kuoli vuonna 1918. Isä Iisakki avioitui toisen kerran vuonna 1919 itseään nuoremman naisen kanssa ja he saivat vuonna 1920 pojan, Antin. Nuori vaimo oli kotoisin Siikajoelta ja he muuttivatkin vuonna 1920 ensin Raaheen ja sitten vuotta myöhemmin Haapaveden Mieluskylään, jossa isä kuoli vuonna 1934. Perheen lapsista kaksi poikaa, Juho ja Frans, muuttivat Amerikkaan jo 1900-luvun alussa. Perheen lapsista kuoli pieninä kaikkiaan seitsemän. Kiikan talo siirtyi Siirin vanhemmalle veljelle Kallelle (1889-1973) vuonna 1921. Vuonna 1923 kaksi nuorempaa Kiikan veljestä, Otto ja Nikolai, muuttivat Amerikkaan. Vanhin veljeksistä, Eetu, joka käytti nimeä Yli-Kiikka, asui omaa taloaan Isossakyrössä ja sisarista Olga asui Kiikkalassa kuten myös nuorin veli Lauri.

Siiri Kiikka aloitti vuonna 1918 kolmannelta luokalta Seinäjoen Yhteiskoulun. Vuonna 1920 hän innosti koulutoverinsa partiotoimintaan ja näin sai alkunsa vieläkin Seinäjoella toimiva Tasangon Talvikit ry:n lippukunta. Siiri Kiikka kirjoitti ylioppilaaksi reaalilinjalta keväällä 1924. Samana syksynä hän aloitti Helsingin yliopistossa lääketieteen opinnot, mutta koska ensimmäisen vuoden aikana aloitettu koe-eläinten leikkely oli hänestä vastenmielistä, hän vaihtoi pääaineekseen ensin matematiikan ja myöhemmin kemian.

Siiri Kiikka oli hyvin aktiivisesti mukana Eteläpohjalaisen Osakunnan riennoissa ja toimi civettärenä (emäntänä) lukuvuonna 1928-1929. Hän myös kirjoitti ahkerasti osakunnan kronikkaan teräviä kommenttejaan, lausui ja kirjoitti runoja sekä perusti osakunnan lehdelle kilpailevan lehden. Siiri Kiikka ei koskaan valmistunut maisteriksi, vaan keskeytti opintonsa vuonna 1933.

Siiri Kiikka jäi opintojensa jälkeenkin asumaan Helsinkiin ja sinne muutti myös pikkuveli Lauri (1908-1991) vuonna 1933. Siiri oli paljon tekemisissä Laurin ja hänen perheensä kanssa. Helsingin kaupungin keskusarkiston tietojen mukaan Siiri Kikkaa on vuosien 1924-1952 aikana asunut kymmenissä eri osoitteissa kantakaupungin alueella ja kesät hän vietti Ylistarossa lapsuudenkodissaan tai joen toisella puolen lapsuudenystäviensä Kuivisen sisarusten luona. Opintojen jälkeen hän pääsi Helsingin poliisilaitoksen palvelukseen kemian opintojensa ansiosta ja työskenteli jonkin aikaa Suomen ensimmäisenä naispuolisena etsivänä.

Siiri Kiikka elätti itsensä mm. tekemällä toimistotöitä ja myymällä lehtien ilmoituksia. Lisäksi hän teki itse koruja sekä suunnitteli ja teetti kultasepällä sormuksia ja rintaneuloja. Hän saattoi myös tehdä taloustöitä vuokranantajilleen ja sai näin asunnon ja ylläpidon. Hän oli hyvin kekseliäs ja saikin patentin ”jauhemaisten aineiden pakkausrasioiden aineenpoistoaukolle” ja haki sellaista kehittelemilleen naisten terveyssidehousuille. Ensin mainittua patenttia hyödynsi kosmetiikkayritys puuterirasioissa. Patenttia yritettiin viedä myös Ruotsiin ja Amerikkaan, mutta nämä toimet keskeytyivät varojen puutteeseen. Kiikka itse kuvaili itseään liian vapaaksi luonteeksi pysyäkseen kauan missään.

Vuonna 1941 WSOY julkaisi Siiri Kiikan kirjoittaman kirjan Auneelan pojat. Se oli pohjanmaan murteella kirjoitettu nuorisoromaani, jonka pohjana oli Kiikan pojat. Nimi taas viittasi hänen äitinsä sukuun Aunela. Myöhemmin hän ei julkaissut muita kirjoja, mutta hänen jäämistössään on viisi julkaisematonta romaanikäsikirjoitusta, novelleja sekä näytelmiä. Kiikka itse sanoi lehtihaastattelussa aikoinaan, että hän ei viitsi korjailla mitään ja siksi käsikirjoituksia ei ole työstetty kirjoiksi. Hän piti myös päiväkirjaa, josta on tallella 31 vihkoa vuosilta 1945-1952.

Sodan aikana Siiri Kiikka oli työpalvelussa ainakin Impilahdella ja Kauhajoella. Näistä töistä hän sai kultaisen ansiomerkin.

Vuonna 1946 Siiri löysi kuvanveiston ja saven ja samalla loppuelämänsä työn ja harrastuksen. Hänen tekemänsä lapsen muotokuva joutui kuvanveistäjä Gunnar Finnen nähtäväksi ja siitä alkoi yhteistyö. Kiikka sai työskennellä Finnen ateljeessa ja sai häneltä ohjausta. Siiri Kiikalla oli 1950-luvun puolivälissä näyttely Isossakyrössä Ikolan koululla. Suvun hallussa ei ole hänen töitään.

Siiri Kiikka ystävystyi näyttelijä-ohjaaja Mirjami Kuosmasen ja hänen puolisonsa elokuvaohjaaja Erik Blombergin kanssa 1940-luvulla. Hän jopa asui jossain vaiheessa heidän kanssaan samassa talossa. Heidän vinttikomerostaan löytyi Siirin unohtama matkalaukullinen muistiinpanoja ja kirjallista materiaalia vuonna 2012. Onneksi heidän tyttärensä ei heittänyt laukkua pois vaan toimitti kaiken aineiston Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan. Blombergin perheen hallussa on Siirin tekemä pronssipatsas Mirjami Kuosmasesta.

Olympiavuonna 1952 Siiri Kiikka palasi takaisin juurilleen Pohjanmaalle. Ensin hän vietti jonkin aikaa Ylistarossa, sitten hän asui muutaman vuoden Seinäjoella ja vuoden 1958 alussa hän muutti Vaasaan. Viimeinen vuosikymmen kului kuvanveiston parissa. Hän ei avioitunut koskaan eikä hänellä ollut lapsia. Elokuun lopussa 1961 hän sai aivoveritulpan, josta hän ei toipunut. Hän kuoli 5.10.1961 Vaasan kaupungin sairaskodissa. Hänet on haudattu Ylistaroon Kiikan sukuhautaan, jonka kivipaateen ei jostain syystä ole lisätty hänen nimeään.