SEPÄN VAIMO, ELSA ITÄNIEMI, MUMMONI

Vanha kuva

Katson vanhaa valokuvaa, makaat arkussa ja sukulaiset ympäröivät Sinua. Sinulla on musta huivi päässä, ihmiset mustissaan, mutta muuten kaikki on valkoista, arkku ja puhdas lumi. Oli tammikuu kun elämäsi päättyi. Kuvassa ihmisten ilmeet ovat vakavia, lapset perheineen ja aviopuoliso, – jo vanha mies. Minä olen äitini sylissä. Minulla on valkoinen lampaankarvainen lakki ja samaa karvaa takin kauluksessa. Katseeni on suunnattu arkkuun. En varmaan ymmärtänyt mitä oli tapahtunut.

Pitkä avioliittonne päättyi Sinun kuolemaasi. Sanovat, että olitte sopuisa pari. Sinä arkussa makaava, olit paljon haltijana. Emännöit metsänvartijan taloutta valtion torpassa kaukana kaikesta. Kirkonkylän kauppaan oli parikymmentä kilometriä ja lähimpään naapuriinkin kilometrejä. En osaa kuvitella, miten sopeuduit nuorena syrjäiseen torppaan emännäksi. Ehkä se oli rakkaus, joka sopeutti ja olihan seppä komea mies. Amerikan valokuvassa isoisäni, seppä Kaarlo Itäniemi, istuu tyylikkäänä valokuvaamon tuolissa ja pöydällä pitsiliinan päällä on hattu.

Kaikki synnytyksesi sujuivat ilman ongelmia kotisaunassa ilman virallista kätilöä. Viimeksi synnytit kaksoset, kaksi poikaa, joista toisen menetit sodalle, mutta sitähän et onneksi synnyttäessäsi tiennyt. Kun lapset olivat vauvoja, hoivasit heitä, imetit maidolla, jota riitti kaikille. Vuosien ajan he pyörivät Sinun pitkän hameesi helmoissa. Opetit heitä tekemään työtä. Tytöille opetit kaikkia niitä taitoja, joita uskoit heidän omassa, naisen elämässään, tarvitsevan. Minäkin olen saanut nauttia niistä opeista äitini kautta, niitä on periytynyt sukupolvelta toiselle.

Lapsia, niitähän syntyi kaksitoista. Yksi tytär kuoli kolmetoistavuotiaana. Vanhin poikasi kuoli Kanadassa siltatyömaan sortuessa. Häneltä jäi Suomeen vaimo, kaksi lasta ja kolmas vielä syntymätön. Nuorin poikasi kaatui sodassa. Samoihin aikoihin oli huolta kahdesta pojastasi, jotka olivat rintamalla. Lisäksi murhetta kannoit tyttäriesi miehistä, hekin olivat rintamalla. Odotit heitä palaavaksi, päiväsi täyttyivät surusta ja huolesta. Arkiset työt oli tehtävä, aina aurinko nousi ja elämä jatkui.

Sinun arkesi

Kuvittelen, että arkipäivän ilojasi olivat, kun lehmä poiki, sait ternimaitoa uunijuustoksi ja pannukakuksi perheellesi. Runsas viljasato, täyteläinen muikkuverkko ja marjasato syksyllä antoivat toivoa talven varalle. Ja varmasti iloitsit, kun loit uuden loimen kangaspuihin. Syntyi värikkään iloisia raanuja. Niitä Sinä kudoit kapioiksi kuudelle tyttärellesi. Halusit jättää taidostasi näytteen, ja tottakai raanut olivat kauniita sängynpeittoja tyttäriesi kodeissa.

Vuosisadan alussa miehesi lähti Amerikkaan. Seppänä hän takoi siellä velipuoliensa kanssa rautaa työkaluiksi kaivoksiin ja maatalouteen. Sinä hoidit ”Amerikan leskenä” taloutta, lapsia ja karjaa. Miehesi palasi matkalta parin vuoden kuluttua. Amerikan tienesteillä lunastitte valtion metsänvartija-torpan itsenäiseksi, omaksi tilaksi. Se oli mahdollista uuden, Torpparien vapautuslain mukaan.Suomesta oli tullut itsenäinen valtio, tsaarin valtakausi oli päättynyt.

Sinä hoidit karjaa, lehmiä, lampaita, sikoja ja kanoja. Perkkasit ja suolasit kalat, joita järvi antoi runsaasti kaikkina vuodenaikoina. Metsästä perheesi sai lihaa, hirviä, jäniksiä ja lintuja. Kesäisin kasvatit juurikasvit, pellavat ja tupakat. Keritsit lampaat, karstasit villat, kehräsit ja värjäsit langat ja kudoit raanut, pyyhkeet ja miesten pukukankaat. Sinulla oli päätösvaltaa, taitoa ja kokemusta kaikkiin näihin asioihin. Sinä opetit lapset lukemaan ja töihin. Sinä annoit heille vahvan näytön ihmisen, naisen tahdosta ja voimasta

Toisessa kuvassa näen Sinut lastesi kanssa, niiden, jotka olivat kotona kun kiertävä valokuvaaja tuli taloon. Istut kiikkutuolissa ja päälläsi on puku, johon olit itse kutonut kankaan. Ympärilläsi ovat jo aikuisikään ehtineet tyttäret ja ja rippikouluikäinen poika sekä säikähtäneet kaksoset ja synkkäilmeinen, pitkätukkainen pikkutyttö, äitini.

Päiväsi olivat täynnä työtä ja huolta. Kanat eivät munineet talvella, mutta marjoja oli runsaasti. Oma tuulimylly järven niemessä jauhoi viljaa perheen ja karjan tarpeisiin. Pihan reunassa oli aitat kaloille ja lihoille ja luhtiaitta jyville sekä vinttikerros nukkujia varten. Kaiken tämän keskellä Sinun tehtäväsi oli suunnitella ja valmistaa ruoka perheelle. Iso tupa, hella ja uuni palvelivat Sinua ja perhettä aamusta iltaan. Sauna oli metsänreunassa ja samoin paja, jossa miehesi apupoikineen takoi raudasta työkaluja itselle ja pitäjän talollisille. Pajassa syntyi reenjalaksia, viikatteita, tukkisaksia, kirveitä, puukkoja jaemännille perunankuorimaveitsiä. Kaikki tarpeellisia työkaluja, eikä niitä saanut kaupasta.

Sinun pyykkitupasi oli kesällä järven rannassa. Pata kiehui kivien välissä ja savu kirveli silmiä. Pyykit huuhdeltiin järvessä ja raikas kesätuuli kuivatti ne hetkessä. Talvella pyykki pestiin kodassa, jonne vesi pumpattiin kaivosta ränniä myöten. Tämä oli Sinun ja perheesi arkea, välttämätöntä työtä, joka toistui viikosta toiseen. Kerran 2000 – luvulla vietimme serkkujuhlaa Sinun kauniissa pyykkirannassasi. Siellä on nyt pojanpoikasi kesäpaikka ja pyykkirannan patakivet ovat edelleen muistona Sinusta.

Kahvia Amerikasta

Toisen maailmansodan aikana sait Amerikasta kirjeitä ja paketteja. Sinun kaksi veljeä ja sisaresi olivat lähteneet sinne. Amerikassa asuva siskosi, Rosa, kävi Sinua tapaamassa kesällä 1939. Yhteinen lapsuutenne oli jo kaukana ja edessä tulevaisuus, – sotavuodet, joista ette vielä kesällä varmuudella tienneet. Tapasitte sukulaisia ja kävitte yhdessä Itäniemen naapureissa, jonne aina mentiin soutaen veneellä.  Ja niissä paketeissa sotavuosina oli aina rusinoita, riisiä, vaatteita ja kahvia kokonaisina papuina, jotka piti paahtaa ja jauhaa. Onneksi Sinulla oli se rännäri ja kahvimylly, jotka minäkin vielä muistan.

Minulle on kerrottu, että kodistasi ei vieraan koskaan tarvinnut lähteä pois kuivin suin, ilman kahvia tai ruokaa. Oli varmaan ilo tavata ihmisiä, istua pöytään kahvin tai keiton ääreen juttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia. Päivät ja viikot olivat pitkiä eikä vieraat olleet jokapäiväisiä kävijöitä.  Maailma oli kaukana, oma elämä työtä täynnä ja aviopuoliso, hän ei ollut suupaltti. Sepän työ vaatii tietoa, taitoa, sekä silmää, että rauta tottelee takojaa. Sanat ja loitsut eivät siinä auta. Itse asiassa Itä-seppä oli ”varoen puhuteltava”, kuten pojanpoikasi myöhemmin asian ilmaisi. Kerrotaan, että pitäjän kirkkoherra oli kerran kesällä tuonut viikatteita sepälle taottavaksi. Hän oli sanonut sepälle, että seppä raudan takoo, mutta Jumala terän tekee. Kirkkoherra oli kohta palannut Itäniemeen sepän luo uudestaan ja sanonut, että ei näissä ole terää. Johon seppä oli sanonut, että jättikö se toinen hommansa tekemättä. Sinähän sanoit, että seppä raudan takoo ja Jumala terän tekee. Tarina ei kerro, mitä kirkkoherra sanoi sepälle.

Tyttäresi menivät naimisiin varhain. Saivat oman talouden ja lapsia. Vain yksi tyttäristäsi muutti kaupunkiin, avioitui ja jäikin sinne pohjoiseen. Lapsenlapset vierailivat usein luonasi, viipyivät kesäisin pitkiäkin aikoja. Töitä heidän piti tehdä, painaa palkeita pajassa, haravoida heiniä pellolla ja poimia marjoja pihasta ja metsästä. Kasvatuksesi oli yksinkertaisen selvää, opetit, mikä on oikein ja mikä väärin. Voiko parempaa kasvattajaa olla olemassa.

Tupakka oli Sinun intohimosi. Esiliinan taskussa oli piippu ja tupakkapussi. Istuit hellan edessä jakkaralla ja hella nieli savut ilmoille. Sota-aikana tupakkasi oli itse kasvatettua kessua, mutta oli kai parempiakin aikoja ollut. Tupakan vaaroista ei puhuttu, joten nautinto oli täydellinen arjen keskellä. Minun muistissani on vieläkin kessutupakan tuoksu. Minun nenäni oli Sinun esiliinasi taskun tasolla. Mieleeni on jäänyt muistikuvia Sinusta ja kodistasi, kun asuimme äidin kanssa sotatalven luonasi Itäniemessä.

Minä, lapsenlapsistasi nuorimpia, olisin halunnut tutustua Sinuun paremmin. Olisin halunnut elää yhteistä aikaa enemmän. Kuolit viimeisenä sotatalvena ja minä olin silloin vielä pieni. Kun juoksin Sinun syliisi, tunsin tupakan tuoksun esiliinasi taskusta ja lämpimän vastaanoton. Sylisi oli hyvä ja lämmin – mummon syli. Usein mietin, mitä olisit voinut minulle opettaa, mitä elämästäsi kertoa jos meillä olisi ollut enemmän yhteistä aikaa . Mitä olisimmekaan voineet tehdä yhdessä.