Seija Tyrninoksa - maailman kansalainen

Vanha sanonta “Kauas on pitkä matka” pitää kirjaimellisesti paikkansa Kainuun pikkukylässä Puolangan Puokiovaaralla kasvaneelle Seija Tyrninoksalle (os. Kyllönen). Maailman monet kriisipisteet, kylät ja kaupungit ovat tulleet tutuiksi, niin myös eri kansainvälisten humanitääristen järjestöjen ohjelmat ja toimistot, joiden neuvonantaja- ja johtotehtävissä hän on saanut työskennellä pitkän uransa aikana, lievittämässä omalta osaltaan maailman hätää.

Hänen tiensä on kulkenut Afganistanin, Bangladeshin, Intian, Kamputsean, Kenian, Sri Lankan, Thaimaan ja Ugandan kautta Etelä-Afrikkaan, sieltä Unkariin ja nyt viimeksi Sveitsiin. Väliin on mahtunut työjaksoja niin kotimaassa Suomessa kuin Ruotsissakin sekä paljon opiskelua myös eri yliopistoissa Englannissa, Ranskassa, Sveitsissä, Intiassa, Japanissa, Etelä-Koreassa ja Kanadassa.

Terveydenhuollon tehtävät ovat vaihtuneet vähitellen yhä vaativampiin ja monimutkaisempiin kansainvälisiin kuvioihin. Seijan pisin työura on ollut Punaisen Ristin liikkeen palveluksessa ja 2017 häntä huomioitiin myös Suomessa Tasavallan Presidentin myöntämällä Suomen Punaisen Ristin kultamitalilla tunnustuksena vuosikymmenien palveluksesta.

Tutustuin Seijaan muutama vuosi sitten yhteisen ystävämme välityksellä, jolloin hän vielä asui Budapestissä. Tätä kirjoitusta varten tapaan hänet marraskuun lopulla 2017 Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälisen liiton (IFRC) päätoimistossa Genevessä, jossa hän nykyisin työskentelee. Helpottaakseen keskusteluamme hän on valmistanut maailman kartan, jossa näkyvät hänen työtehtävänsä vuosikymmenien aikana.

Minua hengästyttää: miten monessa tämä nainen onkaan ollut mukana! Toteamme, että koska molemmat olemme kiireisiä ja uutta tapaamista on vaikea järjestää, on parasta jatkaa keskustelua sähköpostien välityksellä. Kirjoitin Seijalle kysymykset ja hän vastasi niin mielenkiintoisesti, että on parasta kopioida vastaukset sellaisenaan!

Mitkä lapsuuden ja nuoruuden kokemukset ovat jääneet mieleen?

“Elin lapsuuteni turvallisessa maalaisympäristössä ydinperheessä, jossa minua jo pienestä pitäen kannustettiin ottamaan vastuuta itsestäni ja muista. Opin jo varhain, että kukaan ei pärjää yksin ja sitä hyvää, mitä itse on saanut osakseen, miten pientä se onkin, kannattaa jakaa.

Kasvoin sosiaalisessa ympäristössä, jossa auttaminen ja toisesta huolehtiminen oli itsestäänselvyys. Naapurit auttoivat toisiaan esimerkiksi viljankorjuussa, heinätöissä ja metsätöissä – tehtiin yhdessä.

Vanhempieni rakkaus, oikeudenmukaisuus ja arkiviisaus, kuten kutsun sitä, heidän vaatimattomuutensa ja lasten edun ajatteleminen jättivät minuun syvän jäljen. Heidän rohkaisunsa ja kannustuksensa kasvattivat minusta rohkean ja elämälle uteliaan nuoren naisen.

Jo 16-vuotiaana muutin peruskoulun jälkeen Kajaaniin jatkamaan opintojani ja edelleen Ouluun, Ruovedelle ja Helsinkiin työn ja opintojen perässä. Unelmoin ja haaveilin paljon jo pikkutytöstä lähtien, omasin vilkkaan mielikuvituksen ja työskentelin systemaattisesti valintojeni kautta siihen suuntaan, että kansainvälisyydestä, avustustyöstä ja asiantutijatehtävistä maailmalla voisi tulla minun juttuni.

Uteliasuuteni elämää kohtaan vaikutti siihen, että tiesin jo varhain haluavani nähdä ja kokea elämää maailman eri kolkissa, eri kulttuureissa. Perhe, lapsuuden ystävät, luonto, Kainuun kirkasvetiset järvet ja joet, jylhät metsät luonnonantimineen ja sen vahva multa antoivat minulle vankan kasvualustan, josta ponnistaa. Olin onnekas, sain lapsuudessa ja nuoruudessa vahvat eväät elämäni matkalle. Muistan sen aina. Kiitollisena.”

Minkälaiset olivat ensimmäiset työkokemuksesi ja miten ne ovat muokanneet sinua?

“Ehdin työskennellä lähes 10 vuotta terveydenhuollon sektorilla sekä Suomessa että Ruotsissa ennen kansainvälistä uraani. Rohkea vastuun ottaminen, viisaat ja kannustavat ihmiset ympärilläni työyhteisöissä ja ystäväpiirissäni tukivat, motivoivat ja inspiroivat minua alusta lähtien.

Olen aina rakastanut työtäni, kaikkia sen eri ulottuvuuksia ja vivahteita sekä terveydenhuollon sektorilla että kansainvälisissä tehtävissä ja olen ollut tyytyväinen ja ylpeä panoksestani yhteiseen tavoitteeseen. Elämän uteliaisuus ja positiivinen asenteeni ylipäätään, luottaen siihen, että yhdessä aina selvitään tilanteesta kuin tilanteesta, on ollut voimani.

Kansainvälistä uraani ajatellen, ensimmäinen pidempi, yli 4-vuoden työrupeama Keniassa Elgonin vuorella, lähellä Ugandan rajaa vuosina 1984–1988, on ehkä ollut minun elämäni vaikuttavin korkeakoulu sen jälkeen, kun olin jo työskennellyt lyhyempiä jaksoja Thaimaassa, Intiassa ja Bangladeshissa.

Vastuualueenani Keniassa oli käynnistää ja laajentaa pienen maaseutuklinikan toiminta Kipsigonin kylässä, rakentaa äitiys- ja lastenneuvolatilat ja henkilökunnan asunnot, hankkia paikallinen henkilökunta ja perustaa kyläyhteisön koulutusohjelma alueelle. Se oli suuri haaste nuorelle suomalaiselle sairaanhoitajalle, jonka tukena arjessa tuolla kaukaisessa vuoristokylässä oli ainoastaan pieni paikallinen tiimi.

Tuo aika Keniassa entisestään vahvisti tiimityön, yhteisöllisyyden ja verkostoitumisen merkitystä sekä työn suunnitelmallisuuden ja tiedottamisen tärkeyttä. Kun kuulee lapsen ensimmäisen itkun vaikean synnytyksen jälkeen tienvierustalla, kun sairaalaan ei ehditty, ja näkee äidin helpottuneen ilmeen, se pyyhkäisee hetkessä pois kaiken vaivannäön. Elämä on ja se kantaa, vaikeissakin olosuhteissa.”

Mitkä vaiheet johtivat päätökseesi lähteä maailmalle? Mikä voima on vienyt sinua eteenpäin?

“Edesmennyt äitini usein muisteli, että jo 5-vuotiaasta saakka olin kertonut, että kun kasvan isoksi, minusta tulee lääkäri ja menen auttamaan Afrikan lapsia. On vaikea sanoa, mistä sellainen ajatus asettui pienen tytön sydämeen tuolla Kainuun pikkukylässä, mutta ehkä “Ambomaan rainakuvilla”, joita lähetystyöntekijät kävivät kylillä aina silloin tällöin näyttämässä, on osuutensa.

Pieni siemen oli kylvetty sydämeeni ja se osui hedelmälliseen maaperään. Minulla on aina ollut sydämen syvä halu osallistua ja kantaa oma korteni kekoon yhteisen hyvän vuoksi. Se on vienyt minua eri vaiheiden kautta eteenpäin, välillä sivupoluillekin, mutta aina eteenpäin. Se tavoite mielessä olen opiskellut ja työskennellyt monipuolisesti ja laajasti, sillä kaikki tieto, taidot ja osaaminen ovat myös kansainvälisillä areenoilla hyödyksi.

Koska olin selkeä tavoitteistani humanitäärisessä työssä, lähdin aluksi vapaaehtoisena ja lyhyempiin projekteihin testatakseni, onko minusta sellaiseen työn vieraassa ympäristössä, eri kulttuurin keskellä. Jo ensimmäiset kokemukset vahvistivat, että tämä on se sektori, jossa haluan panokseni elämässä antaa ja sille tielle jäin.

Elämäntapani, työni mukaan lukien, on vienyt minua nyt jo yli 30 vuotta ympäri maailmaa Aasiassa, Afrikassa, lähi-Idässä ja Euroopassa – se on ollut mielenkiintoinen ja rikas matka monine kokemuksineen ja haasteineen. Jo kotona oppimani arvot, toisen ihmisen ja elämän kunnioittaminen, luotettavat ystävät, perheeni, luonnon vahvistava ja parantava voima sekä henkilökohtainen uskoni ovat minun kantavia voimiani. On rauhallista olla oman itsensä kanssa, kaikki arjen haasteet mukaan lukien. Kaikesta aina jollakin tavalla selvitään.”

Teit avustustyötä vaikeissa olosuhteissa. Miten jaksoit?

“Uskon, että turvallinen ja vakaa kasvuympäristöni pienessä maalaiskylässä Suomessa antoi minulle erittäin hyvät edellytykset selvitä vaikeissakin olosuhteissa missä tahansa maailmassa. Olin tottunut lapsuudessa vaatimattomiin olosuhteisiin, luonnon läheisyyteen, itsenäiseen ajatteluun ja vastuulliseen toimintaan jo pienestä pitäen. Se kaikki on ehdottomasti auttanut minua sopeutumaan tilanteeseen kuin tilanteeseen eri puolilla maailmaa, monenlaisissa työtehtävissä.

Ajattelin usein, esimerkiksi siellä kenialaisessa pikkukylässä kansainvälisen työni alkuvuosina, miten elämä kyläyhteisössä voikin olla samanlaista eri kulttuureissa, vain kieli ja ihmisten ulkonäkö on erilainen, mutta peruselämä on hyvin samanlaista.

Ihminen on aina ihminen. Jos onnistunut koskettamaan toisen sydäntä kunnioituksen ja ystävällisyyden kautta, kohtaat sisaresi tai veljesi – kaikkialla maailmassa. Syvä kokemukseni myös on, että tiimityö on voimaa työyhteisössä. Kun koet, että voit omalla panoksellasi edesauttaa yhteisen tavoitteen saavuttamista, olet onnistunut, koet tyytyväisyyttä ja työn iloa.

Luonto, liikunta, ystävät, perhe, mutta myös selkeä oma aika ja mietiskely, vaikka pienenkin hetken, ovat olleet välttämättömiä jaksamisessa. Tiukan paikan tullen olen myös rohkeasti konsultoinut ammattiauttajia elämäni varrella sekä työni että yksityiselämäni vuoksi.

Varsinkin johtamistyössä saattaa olla haastaviakin tilanteita, joita ei voi jakaa työyhteisön jäsenten kanssa ja sen vuoksi oma, ulkopuolinen mentori on hyvin tärkeä, jotta positiivinen energia, motivaatio, inspiraatio ja työn ilo säilyvät – myös työyhteisössä.

Yksinhuoltajaäitinä, työn ja perhe-elämän tyydyttävässä yhteensovittamisessa vieraassa ympäristössä eri maissa on myös matkan varrella ollut aikoja ja hetkiä, että ystävien ja ulkopuolisten neuvonantajien tuki on ollut todella tärkeää. Yhdessä jaksaa paremmin.”

Miksi lähdit johtamiskoulutukseen?

“Työskennellessäni terveydenhuollon suunnittelu- ja johtotehtävissä komennuksillani, minua pyydettiin jo varhain lomittamaan maajohtajia useissa maissa. Huomasin, että vastuun kantaminen myös isommasta kokonaisuudesta kuin vain terveydenhuollon sektorista tai tietyistä projekteista, on todella mielenkiintoista ja antoisaa. Se on kuin johtaisi suurta orkesteria lavalla: jokaisen erityisosaamista tarvitaan, jotta kokonaisuudesta tulee hyvä. Sain myös siinä roolissani paljon positiivista palautetta sekä työyhteisöltä että organisaation johdolta.

Siirtyminen kokoaikaisesti maajohtajaksi ja siitä aluejohtajaksi, on ollut osa luonnollista kehitystä pitkän urani aikana. Johtamiskoulutus- ja työ terveydenhuollon sektorilla antoi minulle jo hyvät eväät laajempien kokonaisuuksien johtamiseen maa- ja aluetasolla ja oli luonnollista, että hakeuduin laajempaan kansainväliseen johtamiskoulutukseen, kun silloinen työnantajani tarjosi sellaista mahdollisuutta kansainvälisen maisteritutkinnon kautta.

Työskennellessäni maajohtajana Etelä-Afrikassa, kansainvälinen johtamiskoulutus vei minut opiskelemaan parin vuoden aikana lyhyitä jaksoja eri yliopistoihin Englantiin, Ranskaan, Intiaan, Kanadaan, Japaniin ja Etelä-Koreaan. Kurssilaiset olivat kaikki jo työelämässä olevia, lähinnä yksityissektorin kokeneita johtajia ja niinpä saatoin myös käyttää johtamiskoulutuksessani laajaa kansainvälistä kokemusta hyväksi ja tuoda uudet ideat ja opit saman tien käytäntöön omassa työssäni eri kuuden kurssikokonaisuuden välissä. Hyöty oli heti molemminpuolinen.

Koen vahvasti, että elämä on ikuista oppimista. Kaikesta oppimisesta sekä työ- ja elämänkokemuksesta on hyötyä – täytyy vain osata katsoa sitä aina siitä oppimisen näkökulmasta ja kysyä itseltään: miten tämä auttaa minua nyt jälleen askeleen eteenpäin tällä yhteisellä matkalla?”

Mitä suomalaisuus merkitsee sinulle?

“Sydämeni tasolla olen hyvin selkeä omasta identiteetistäni ja juuristani suomalaisena. Olen suomalainen, jonka työsarka on erityisosaamisen vuoksi pääasiassa ulkomailla, mutta kotimaani on Suomi, jota ylpeänä edustan, kun siihen on mahdollisuus.

Arvostan suuresti itsenäisyyttämme, vapauttamme, ihmisoikeuksiamme, peruskoulutustamme, sosiaaliturvaa, turvallisuuttamme, suomalaista sisua, rehellisyyttä, luotettavuutta ja erityisesti neljää vuodenaikaa.

Olen kiitollinen, että minulla on kansainvälisen ystäväpiirin lisäksi merkittävä joukko pitkäaikaisia suomalaisia ystäviä, jotka ovat säilyneet rinnallani kaikki nämä vuodet eri elämänvaiheissa. Se on valtava rikkaus ja voimavara.

Kun työelämäni saapuu päätökseen eläkeiän myötä, voin helposti kuvitella palaavani Suomeen, sekä sinne Kainuuseen kesän viettoon ja kotiin Helsinkiin. Peruskotini kulkee aina sydämessäni, se on aina ollut niin jo 16-vuotiaasta lähtien, kun lähdin lapsuudenkodistani.

On ollut onni, että minun on ollut kutakuinkin helppo perustaa koti milloin mihinkin maahan, jonne matkalaukkuni lasken. Koti on siinä, minä luon sen sydämeni eväillä – ei ole ikävä minnekään.”

Onko se, että olet nainen, ollut taakka vai etu työelämässä?

“Henkilökohtaisesti minulla ei ole vahvaa kokemusta eriarvoisuudesta työelämässä sukupuoleni vuoksi sillä tasolla, jossa olen työskennellyt. Koen, että minua on kunnioitettu ja arvostettu juuri osaamiseni vuoksi, ei sen vuoksi mikä on sukupuoleni.

Ainoa maa, jossa koin, että minun täytyi nuorena naisena, maajohtajan sijaisen ominaisuudessa, ansaita paikallisen johdon taholta kannukseni oli Sri Lanka, mutta puolen vuoden “näytön” jälkeen testaaminen loppui, koska työni laatu ja tulokset puhuivat puolestaan.

Humanitäärisellä sektorilla kärsimme kyllä usein edelleen miesvaltaisuudesta ylimmässä johtoportaassa sekä jopa palkkaluokkien eriarvoisuudesta. Emme ole osanneet viedä yhdessä niitä asioita tarpeeksi voimakkaasti tai taidokkaasti eteenpäin. Asia on pitkälti jäänyt muistioiden, puheiden ja voivottelemisen tasolle kaikkina näinä vuosina. Se on pelottavaa ja sen tilanteen korjaamiseksi täytyy edelleen tehdä paljon töitä tällä sektorilla.

Aivan oma keskustelunsa on sitten se, miten kansainväliset järjestöt voisivat tukea ja kannustaa enemmän naisia, joilla on perhe ja lapsia tai jotka ovat yksinhuoltajaäitejä, kansainvälisellä uralla ja johtamistyössä vaativissa tehtävissä. Tasapainon löytymisestä perhe-elämän ja vaativan kansainvälisen työn välillä naisena, etenkin yksinhuoltajaäitinä, tulee helposti taitolaji – omaan kokemukseeni perustuen se on vaativaa.”

Mitkä kokemukset ovat masentaneet?

“Välttämättömän byrokratian pyörittämiseen kuluva aika ison organisaation rattaissa, avun osittainen väärinkäyttö ja korruptio, epäoikeudenmukaisuus ja jatkuva riittämättömyyden tunne siitä, että ei voi tehdä enempää, ei voi auttaa kaikkia, ei voi olla kahdessa paikassa samaan aikaan, on aina riipaisevaa, koskettaa syvältä ja vaatii jatkuvaa työstämistä sisäisesti.

Lapsen kärsimys missä muodossa tahansa on myös asia, johon ei ikinä totu ja jonka edessä tuntee itsensä niin sanomattoman voimattomaksi ja pieneksi.

Harmittanut on myös se, jos ei nyt sentään masentanut, että järjestelmälliseen urasuunnitteluun kokoaikaisille avustustyöntekijöille, asiantuntijoille ja johtamistyöhön tällä sektorilla on hyvin vähän tukea eri järjestöillä.

Kokemukseni on ollut, että oma aktiivisuus ja yritteliäisyys on se, joka on avannut ovia ja työssä eteneminen on kulkenut yrittämisen ja erehtymisen kautta, joka ei välttämättä ole mielekkäin ja tehokkain tie. Se on tuntunut joskus jopa kohtuuttomalta. Olisi hyvin tärkeää, että nuorille, lahjakkaille avustustyöstä- ja asiantuntijatehtävistä kokoaikaisesti kiinnostuneille kehitettäisiin polkuja, joita pitkin voisi helpommin edetä.

Lyhyet työsopimukset, maksimissaan kaksi vuotta kerrallaan, ovat myös tuoneet paljon huolta matkan varrella työsuhdeturvan osalta, etenkin sen jälkeen, kun yli 20 vuotta sitten tulin äidiksi ja jatkoin kenttätyötä – en ole koko pitkän työurani aikana ollut koskaan jatkuvassa työsuhteessa. Nyt senioritasolla tarkkailen myös mielenkiinnolla, nostaako ikärasismi päätään työtilaisuuksien suhteen, etenkin naisjohtajuuden osalta.”

Mitkä kokemukset ovat rohkaisseet?

“Yksilötasolla kokemus siitä, että oman työpanoksen kautta on voinut omalta osaltaan vaikuttaa edes pienessä määrin toisen ihmisen hyvinvointiin, on voinut auttaa kanssamatkaajaa ja kulkea rinnalla kappaleen matkaa, nähdä uuden elämän alun, lapsen hymyn sairauden jälkeen, kuulla vanhempien helpotuksen huokaisun, kun lapsi toipuu ja löytyy uusi toivo, on aina se paras anti.

Organisaatiotasolla se, että saa olla kehittämässä parempia toimintatapoja, uusia strategioita, systeemejä ja prosesseja, uusia innovaatioita ja niin vaikuttaa oman työn kautta isompaan kokonaisuuteen, on aina rohkaisevaa. Kokemus siitä, että juuri minun työpanoksellani on merkitystä, tekee työn mielekkääksi, auttaa jaksamaan ja antaa työtyytyväisyyyttä. Upeat työtoverit, tiimityön mukanaan tuoma innostus yhteisestä osaamisesta ja tuloksien aikaansaamisesta yhdessä on aina rohkaissut. ”

Mitä neuvoja antaisit nyt nuorelle naiselle, joka miettii tulevaisuuttaan ja epäröi uravalinnoissaan?

“Opi tuntemaan itsesi, vahvuutesi ja heikkoutesi. Olemassa olevat ongelmat eivät ratkea kenttätyössä ja maata vaihtamalla – usein päinvastoin. Ole rehellinen itsellesi ja muille, opiskele, lue ja verkostoidu laajasti ja monipuolisesti. Luo luotettavia ystävyyssuhteita ihmisten kanssa, joilla on sinulle jotain annettavaa ja joille sinulla on annettavaa takaisin ja panosta niiden ylläpitämiseen pitkällä tähtäimellä. Valmistaudu sietämään uudelleen ja uudelleen jatkuvaa epävarmuutta ja satoja vastaamattomia kysymyksiä kaiken uuden edessä.

Muista hymy, ystävällisyys ja kunnioittava käytös kulttuurissa kuin kulttuurissa. Kunnioita eri kulttuureiden odotuksia sinun käytöksessäsi – kuuntele ja opi, olet vain vierailija. Konsultoi, kysy neuvoa, vinkkejä, ole rohkea, älä jää yksin.

Mieti laajasti ja tarkkaan perheen ja työn yhteensovittamista vieraissa, mahdollisesti alati vaihtuvissa olosuhteissa ja kulttuureissa, lasten koulunkäyntimahdollisuuksia kansainvälisessä ympäristössä ja sen vaikutusta mahdollisesti kotimaahan palatessa, mahdollista jatkuvaa muuttoa muutaman vuoden välein maasta toiseen sekä sinun että perheen ja lasten näkökulmasta, matkalaukkulapsuutta, juurettomuutta. And then: Go for it!”

Mitä itse toivot tulevaisuudelta?

“Olen hyvin kiitollinen perintönä saamistani hyvistä geeneistä, terveydestä, perheestä, ystävistä, työtovereista ja kaikista mahdollisuuksista, joita elämä on tähän saakka minulle tarjonnut. Toiveeni on, että saan edelleen olla terveenä ja energisyyteni säilyy, jotta voin vielä jatkaa muutaman vuoden tässä mielenkiintoisessa työssä.

Haluan nähdä nuoren aikuisen lapseni nousevan omille siivilleen, haluan edelleen tukea häntä äitinä ja vanhempana hänen kasvussaan ja kehittymisessään ja jollakin tavalla edistää sitä, että nuoret löytäisivät tarkoituksen elämälleen, sen oman polkunsa tässä nykypäivän haastavassa ja ajoittain hyvinkin sekavassa maailmamenossa.

Olen kiitollinen luotettavista, ihanista ystävistäni ja haluan viettää aikaa heidän kanssaan maailmaa edelleen rakentaen. Haluan vaikuttaa minulle tärkeillä sektoreilla, ottaa aikaa itselleni ja harrastaa minulle mieleisiä ja tärkeitä asioita.

Haluan varata aikaa hiljaisuudelle ja mietiskelylle, jota vuosien lisääntyessä koen tarvitsevani yhä enemmän ja enemmän. Suunnittelen jo aikaa aktiivityöelämän jälkeen ja sen mukanaan tuomia, uusia mahdollisuuksia ja vapaampaa aikaa ruuhkavuosien jälkeen. Uusi jakso elämässäni on aivan ovella – odotan sitä innolla. Sydän sanoo: elämälle kiitos tähän saakka, annoit minulle paljon.”