Sari Nurro - Katinhännän tyttö kriisinhallintatehtävissä Afrikassa

Norsunluurannikolla, Länsi-Afrikassa olevan rauhanturvaoperaation YK:n pääsihteerin erityisedustajan erityisavustaja Sari Nurro (s. 1971) viettää lomaa kesällä 2006 lapsuutensa maisemissa Katinhännässä, jota hän on maailman suurkaupungeissa asuessaan oppinut arvostamaan aina vain enemmän ja enemmän. Cortenkadun idyllisyys sekä meren ranta veneineen ja onkijoineen rauhoittavat maailman matkaajan. Sari Nurro muistelee kouluaikojaan lämmöllä. Hän menestyi koulussa hyvin, joten opettajistakin on jäänyt enimmäkseen hyviä muistoja. Varsinkin historiaa ja yhteiskuntaoppia opettanut Antti Saarimäki on jäänyt mieleen. ”Hän teki tylsästä aineesta mielenkiintoisen”, Sari kehuu opettajaansa ja kertoo, kuinka Antti sai pidettyä murrosikäiset oppilaansa kurissa ja nuhteessa. ”Toisin kuin eräät muut opettajat, jotka olivat meidän villien vekaroiden kanssa helisemässä”, Sari nauraa. Hän sai valkolakin päähänsä vuonna 1990. Kouluaikaisista kavereistaan Sari Nurro mainitsee Kaiskon Anun ja Silvastin Päivin, joiden kanssa yhteys on säilynyt vielä nykyisinkin. Kansainvälinen politiikka kiinnosti Sari Nurro kiinnostui jo nuorena kansainvälisistä asioista. Tästä syystä hän pyrki opiskelemaan kansainvälistä politiikkaa Tampereen yliopistoon, josta valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi vuonna 1995. ”Teen tällä hetkellä unelmatyötäni”, hän sanoo. Työ on kuljettanut Katinhännän tytön kolmelle mantereelle. Hän tapaa työssään valtionpäämiehiä, kansainvälisen politiikan tekijöitä ja konfliktien osapuoliakin. Rauhanturvaamistehtäviin päätynyttä Sari Nurroa kiinnosti opiskeluaikana erityisesti konfliktin hallinta ja siitä hän lähti hakemaan tietoa silloisesta sotakorkeakoulusta, jossa kävi turvallisuuspolitiikan ja strategianhallintan kursseilla. Ei kuulosta kovin naiselliselta valinnalta. ”Ei varmaankaan, olin ensimmäinen siviilioppilas ja nainen”, Sari myöntää. Turhaan eivät opinnot menneet, sillä maisterin paperit saatuaan hän aloitti työt puolustusministeriön rauhanturva-asioiden yksikössä. Runsaan neljän Suomessa vietetyn työssäolovuoden jälkeen Sari Nurro lähti virkamiesvaihdon kautta vuodeksi töihin Tukholmaan Ruotsin puolustusministeriöön. Sieltä tuli vastaava viranhaltija Suomeen hänen tilalleen. Hänen paikalleen tullut ruotsalaisnainen rakastui suomalaiseen upseeriin ja asuu nyt Suomessa. Sarin matka jatkui maailmalle. New Yorkin ihmisvilinässä Sari Nurron työkentäksi on muodostunut kansainvälinen turvallisuuspolitiikka, rauhanturvaaminen sekä konfliktien hallintaan ja ratkaisuun liittyvät kysymykset. YK:n päämajassa New Yorkissa kului runsas kolme mielenkiintoista vuotta. Sari työskenteli aseriisuntaosastolla joukkotuhoaseriisunta- asioiden parissa. Yllättävää ehkä, mutta tällä osastolla useat päälliköt ovat naisia. ”New York on jatkuvaa tungosta ja hälinää”, Sari kertoo. Lomalla Raahessa Sari Nurro nauttii nimenomaan Raahen hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta. Otto-koiran ulkoiluttaminen on mieluisaa loma-ajanvietettä. Yksi parhaimmista jaksoista Kahden vuoden jaksoa Liberiassa Sari Nurro sanoo yhdeksi parhaimmista työjaksoistaan YK:n palveluksessa. ”Ei helpointa aikaa mutta hyvää ja mielenkiintoista aikaa”, hän pohtii. Sari Nurro työskenteli sisällissodan täysin runtelemassa Liberiassa rauhanturvaoperaatiossa yksikössä, joka vastasi maanlaajuisesta entisten taistelijoiden aseriisunta- ja demobilisaatio-ohjelmasta. ”Tehtävä onnistui hyvin ja mahdollisti vaalien järjestämisen viime lokakuussa. Niissä Liberiaan valittiin Afrikan ensimmäinen naispresidentti”, Sari kertoo työn tuloksista. YK:n ansiosta Liberia on vähitellen palannut normaaliin elämään ja koulut aloittivat toimintansa syksyllä 2004. Saman vuoden jouluna sytytettiin jouluvalot ja ihmiset lauloivat joululauluja ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Tuhoisaa sisällissotaa oli Liberiassa käyty kaksi vuosikymmentä. Tuona aikana oli syntynyt ja kasvanut sukupolvi, joka ei osaa lukea eikä kirjoittaa. ”Vielä nytkään 95%:lla väestöstä ei ole sähköä tai juoksevaa vettä. Lapsikuolleisuus on korkea ja ihmisten eliniänodote vain 42 vuotta”, Sari Nurro listaa sodan aiheuttamia ongelmia. Maassa on turha uneksia elokuvista tai viihdekeskuksista. Sen sijaan upeaa, puhdasta valtameren- ja hiekkarantaa sekä vihreää viidakkoa on silmänkantamattomiin. ”Oma turvallisuuteni ei ole onneksi ollut koskaan uhattuna. Maalaisjärki auttaa hyvin pitkälle”, Sari huomauttaa. Hän sanoo myös pysyneensä terveenä Afrikassa. ”Kun on puhdas elinympäristö ja puhdasta vettä, vaatimattomissakin olosuhteissa voi elää yllättävän mukavasti ja ongelmitta”, Sari toteaa. Tropiikin kuumuuskaan ei ole kiusannut Saria. Hän viihtyy lämpimässä ja aurinkoisessa ilmastossa. Ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen Suomen koleat ja pimeät syksyt tuntuvat hänestä ahdistavilta. YK:n Liberian rauhanturvaoperaatiossa työskenteli ja työskentelee yhä 15000 rauhanturvaajaa, 700 siviiliä, satoja sotilastarkkailijoita ja poliiseja. Sari Nurro kertoo tulleensa hyvin toimeen paikallisen väen kanssa. ”Ihmiset ovat avoimia ja suorasukaisia”, hän sanoo. ”Maalla on paljon luonnonrikkauksia, joiden hyödyntäminen voi nyt alkaa.” Siirto Norsunluurannikolle Sari Nurro siirtyi kaksi kuukautta sitten Norsunluurannikolle Liberian naapurimaahan, jossa uudet haasteet odottavat. Maan poliittinen tilanne on epävakaa mutta laajaa sisällissotaa ei maassa ole käyty.  YK:n tehtävänä on tukea rauhanprosessin toimeenpanoa, johon kuuluvat mm. aseriisunta, identifikaatio sekä vaalit. Identifikaatiolla tarkoitetaan henkilöllisyyden määrittämistä ja laillisten henkilöllisyysdokumenttien antoa. Norsunluurannikolla osaa väestöä ei ole rekisteröity syntymässä. ”Elämä sujuu normaaliin tapaan: asun mukavasti kerrostalossa, käyn töissä. Koulut toimivat ja yhteiskunnan normaali infrastruktuuri on yhä jäljellä”, Sari vertaa olosuhteita sodan tuhoamaan Liberiaan. Norsunluurannikolla työskentelee 7000 YK:n rauhanturvaajaa, 500 siviiliasiantuntijaa sekä YK:n poliiseja ja sotilastarkkailijoita. ”Afrikassa on tällä hetkellä YK:n suurimmat rauhanturvaoperaatiot”, Sari toteaa. Teemme haastattelua kauniina kesäiltana Pikkulahden rannalla ja Sarin ajatukset palaavat välillä vuosien taakse. ”Täällä minulla oli turvallinen lapsuus ja terveellinen elämän ympäristö”, hän kehuu kotikaupunkiaan ja kertoo palaavansa Raaheen lomillaan säännöllisesti. Työt ovat tulevaisuudessakin kansainvälisissä kriisipesäkkeissä. Norsunluurannikolta Raaheen – Norsunluurannikolta lähdin rauhanprosessin jumiuduttua ja maan turvallisuustilanteen jatkuvasti heikennyttyä vuonna 2009. Väkivaltaisuudet puhkesivat maassa uudelleen presidentinvaalien tuloksen selvittyä vuonna 2010, kun häviäjä ei halunnut hyväksyä vaalien tulosta. Väkivaltaisuuksissa kuoli eri arvioiden mukaan 3000-4000 ihmistä. Taustana tilanteen kärjistymiselle oli YK:n silloisen uuden pääsihteerin ja päämajan rauhanturvaosaston virhearvio vuonna 2008 kieltäydyttyä uskomasta virallisen rauhansopimuksen pidennettyä salaista toimeenpanoaikataulua, Sari Nurro kertoo. Afrikan auringosta Cortenkadun kulmille Bobo nukkuu nojatuolissa rentona kesällä 2010. Havahtuu, kun vieras astuu huoneeseen. Ruskeat silmät tapittavat herkeämättä tulijaa. Sellainen hän on: valpas, arka ja varuillaan, ei päästä vierasta lähelle. Bobo on muuttanut Norsunluurannikolta Katinhäntään ja on kotiutunut hyvin alkuvaikeuksien jälkeen. Norsunluurannikolla syntynyt Bobo tuli Sari Nurron perheeseen sattuman kautta. Sari asui viime kevääseen saakka Norsunluurannikolla, sen vilkkaassa pääkaupungissa Abidjanissa. Naapurissa asui amerikkalainen nainen kissan kanssa. Hän oli muuttamassa takaisin Amerikkaan eikä halunnut viedä kissaa mukanaan. Niin tiikeriraitainen kissa muutti Sarin huusholliin. ”Meillä oli hiiriä, joten ajattelin, että kissasta voisi olla hyötyäkin”, Sari kertoo. Bobo on saanut nimensä Abidjanin Abobo-kaupunginosan mukaan. ”Abobo on vähän hankala sanoa, mutta kun jättää alusta a-kirjaimen pois, niin saa toimivan nimen Bobo”, Sari perustelee. Bobon ensimmäinen omistaja kutsui lemmikkiään ranskankielisellä kissa-sanalla (le chat), mutta Sari halusi kissalleen nimen, joka muistuttaisi Norsunluurannikosta. Bobon syntyperästä ei ole tarkkaa tietoa. Norsunluurannikon pääkaupungin kaduilla lapset myyvät kissan- ja koiranpentuja. Bobokin on ostettu lapsikauppiaalta. Sari asui kerrostalossa, joten Bobosta tuli kotikissa. Hiirien lisäksi hän sai saaliikseen sisiliskoja, joita vilisti huoneistossa. Kadulle kissaa ei voinut päästää, koska siellä oli autojen alle liiskautumisen lisäksi vaarassa joutua jonkin perheen päivälliseksi. Karkuteillä Katinhännässä Suomeen muutto oli Bobolle stressaava kokemus. Sari oli hommannut paksun nipun tarpeellisia papereita. Sitten vain Bobo kassiin ja lentokoneeseen. Kukapa sitä viihtyisi tunnista toiseen ahtaassa kassissa ja sen jälkeen älyttömän avarassa ja meluisessa lentokenttäterminaalissa! Ei ainakaan punaruskea tiikeriraitainen maahanmuuttaja. Katinhäntään saavuttuaan Bobo häipyi omille teilleen. Ei vastannut emäntänsä kutsuun. Nurron perheessä pelättiin pahinta: ehkä hän on jäänyt auton alle. Sitten laitettiin lehteen ilmoitus. Helpotus oli suuri, kun ystävällinen soittaja kertoi, että Bobo on löytynyt. Kissa oli majaillut Kirkkokadun autiotalon pihapusikoissa ja käynyt naapurin linturuokintapaikalla näykkimässä välipalaa. Bobo vastasi Sarin kutsuun ja tuli syliin laihana ja arkana. Ei hän oikein emäntäänsä luottanut, olihan tämä lennättänyt hänet maailman toiselle laidalle. Boboa oli pidettävä jonkin aikaa häkissä, että hän rauhoittui pitkän matkan aiheuttamasta kauhukokemuksesta. Kissanpäivät Cortenkadulla Uudessa kodissa Bobo kohtasi Oton, joka oudoksui uutta tulokasta. Otto oli ollut vuosikymmenen ajan talon vahti: pitänyt lukua tutuista ja tuntemattomista kulkijoista, ärissyt oudoille ja heiluttanut ystävällisesti häntäänsä tutuille. Nyt hänen reviirilleen tuli kissa! Siinä oli nielemistä. Monenlaisiin uusiin asioihin oli kaksivuotiaan maahanmuuttajan opittava. Yksi mielenkiintoisimmista oli lumi. Siinä oli hauska kieriä. Olihan se kylmää mutta muuten mukavaa. Sauna on Bobolle mieluinen paikka. Hän pujahtaa lauteille nauttimaan lämmöstä aina, kun saunaa lämmitetään. Löylyistä hän ei perusta, vaan poistuu tyylikkäästi siinä vaiheessa, kun vettä ruvetaan läträämään. Ikävää, jos tassut kastuvat. Vähitellen Bobo on tullut siihen tulokseen, että Cortenkatu on oikeastaan ihan mallikas asuinympäristö. Alakerran kuistilla hän istua napottaa ja seuraa elämää huonolla ilmalla tai tähystelee tapahtumia yläkerran parvekkeelta. Kauniilla säällä hän lähtee seikkailemaan: kiipeää aitoja pitkin, rimpuilee omenapuissa, pyydystää lintujakin. Kissa toimii villin luontonsa mukaisesti. Päiväunille hän asettuu pihan aurinkoisimpaan nurkkaan. Bobo on varovainen liikkuessaan kadulla. Lähestyvää autoa hän pujahtaa pakoon palosolaan tai kadun varteen parkkeeratun auton alle. Bobo viihtyy ihmisten parissa. On herkkä ja tunteellinen poikamies. Sarin sylissä hän nauttii rapsutuksista. Vilkkaat silmät painuvat kiinni. Ehkä hän palaa unissaan takaisin Afrikkaan. Otosta ja Bobosta on tullut hyvät kaverit. Vanha herra Otto on jopa piristynyt Bobon seurassa. Pihalla kaverukset ajavat toisiaan takaa ja painivat. Päiväunilla pötkötetään sulassa sovussa. Bobo katsoo ”sormiensa” läpi, kun Otto nappaa hänen ruokakupistaan makupaloja. Mokomakin ahmatti. Suomalaisesta ruokakulttuurista Bobon lempiruokien joukkoon ovat päässeet raaka jauheliha ja aamupuuron voisilmä. Arkiaterioiksi kelpaavat tehdasvalmisteiset kissanruuat. Katkaravut ovat Bobon suurinta herkkua. Vähän kun naukuu ja katsoo anovasti Eila-mummua silmiin, niin kohta pääsee herkuttelemaan. Katinhäntään kotiutuneella katilla on kissanpäivät Cortenkadulla. Sari Nurro kertoo kokemuksistaan Liberiassa Konfliktialueilla intuitio on hyvin tärkeä, se voi jopa pelastaa hengen. Liberiassa aseriisuntaprosessin loppuvaiheessa vaistosin, että ohjelman oli täytynyt onnistua – ehkä poikkeuksellisen hyvin. Kerättyjä aseita, räjähtämättömiä raskaan aseistuksen ammuksia (engl. heavy unexploded ordnance) oli monin verroin enemmän kuin NATOn KFOR operaatiossa palvellut kansainvälinen upseeri kertoi Kosovosta kerätyn. Liberian ohjelman aikana ei juurikaan ollut väkivaltaisuuksia. Yksi entinen taistelija menehtyi räjähtämättömän ison ammuksen huolimattoman käsittelyn seurauksena. Maassa pystyttiin nopeasti alkaa valmistella ensimmäisiä demokraattisia vaaleja 15 vuoteen. Yksi ehdolle asettujista oli USAssa pitkään asunut, entinen YK-virkanainen, äiti, isoäiti Ellen Johnson-Sirleaf, josta liberialaiset sotaan ja valehteleviin poliitikkoihin kyllästyneet tavalliset ihmiset sanoivat ”she knows the book”, tarkoittaen että Elleniin täytyy olla viisas opiskeltuaan paljon. Ellen Johnson-Sirleafin vastaehdokas oli sympaattinen miljonäärijalkapalloilija George Weah, joka ei ollut käynyt kouluja. Liberialainen kollega kertoi episodista, jolloin Ellen Johnson-Sirleaf oli melkein tullut ammutuksi Samuel Doen kaapattua vallan 1980-luvulla. Sama tuttu kertoi myös, kuinka Ellen tyttönä istui tuolille, joka rikkoutui hänen allaan, osoittaen että tyttö on tarkoitettu istumaan suuremmilla tuoleilla. Liberialaiset rakastavat tarinoita, ne tarinat ovat usein tragikoomisia ja täynnä viisautta.  Nykyajan digitodellisuudessa vastaavaa viisautta löytyy vähän. Niin kävi, että sympaattinen isoäiti Ellen Johnson-Sirleaf voitti vaalit selvästi. Vaalikampanjan aikana oli vähän väkivaltaisuuksia. Pari viikkoa ennen virkaanastujaisia olin operaation apulaisjohtajan, edesmenneen Luiz da Costan mukana Ellen Johnson-Sirleafin kotona. Ellenistä oli tullut presidentti, valtionpäämiesnainen, mutta valtio oli 95 prosenttisesti tuhottu ja valtion kassa täysin tyhjä.  Pitäisi järjestää virkaanastujaiset, mutta miten? Monrovian kadut olivat täynnä roskaa. Ellen Johnson-Sirleafin omat perheenjäsenet ostivat maalipurkkeja kaupasta tehdäkseen alkeellisia tiemerkintöjä resuiseen asfalttiin (siellä missä asfalttia oli!). Virkaanastujaisten vieraille olisi lähinnä vain valkoisia muovituoleja telttakatosten alle. Paljon elämässään kokeneella Ellen Johnson-Sirleafillä on Nelson Mandelan tapaiset syvät, tunteita välittävät silmät, jotka hymyillessä tukkivat kuin tähdet. Ne silmät osaavat olla myös hyvin surulliset.  Kokouksen lopuksi Ellen huokaisten totesi, että hänen valtaantulonsa myötä Liberialla on mahdollisuus päästä paremman kehityksen tielle, mutta helppoa se ei tule olemaan.  Afrikan ensimmäinen demokraattisesti valittu valtionpäämiesnainen ei haasteidensa edessä voitonriemua tuuletellut. Vuonna 2004 Liberian 3-miljoonaisen väestön valtion budjetti oli 80 miljoonaa dollaria ja kahden vuoden kuluttua 120 miljoonaa dollaria.  Nykyinen BKT 2–3 miljardia dollaria. Karmeita lukuja. 14 vuotta rauhansopimuksen solmimisen jälkeen koulujärjestelmä on yhä hajalla. Menetettyjen sukupolvien kohtalo on sydäntä särkevää; tapaamani lapsisotilaat kertoivat eniten surevansa menettämiään kouluvuosia sisällissodan aikana. Heidät oli pakotettu taistelijoiksi, ja 30-vuotiaina heillä oli tuhottu maa, eivätkä nämä aikuiset osanneet lukea tai kirjoittaa. Liberia on taas uuden edessä. Loppuvuodesta 2017 maassa järjestetään presidentinvaalit Ellen Johnson-Sirleafin toisen kauden loppuessa. Toivottavasti vaalit sujuvat rauhallisesti.  Kuten liberialainen sananlasku sanoo, love of liberty brought us there. Erityisen lämpimiä ovat muistot tavallisten ihmisten kohtaamisista Liberiassa ja Norsunluurannikolla.  Kafkamaisen kummallista on, ettei kukaan entisistä taistelijoista tai lapsisotilaista uhkaillut tai kopeloinut sopimattomasti. Heidän kanssaan oli ”turvallisempaa” työskennellä kuin pahimmassa tapauksessa miespuolisen YK-esimiehen, joiden tekosia mätä järjestelmä systemaattisesti lakaisi kerta toisensa jälkeen maton alle, ylentäen ainakin yhden kahden kollegani kopeloijan pääsihteerin toimistoon surkeiden viime vuosien aikana.  Mutta se on toisen tarinan aihe…