Sara Wacklin - Useiden tyttökoulujen perustaja ja kirjailija

Oululainen Sara Wacklin oli tyttöjen koulutuksen tienraivaaja. Hän oli kulttuurihistoriallisen ja satiirisen kirjallisuuden uranuurtaja. Ja luultavasti hän oli ensimmäinen suomalaisnainen, joka hankki opettajan pätevyyden, ei suinkaan Suomessa vaan peräti Sorbonnen yliopistossa Pariisissa vuonna 1836. Hänet valittiin vuonna 2005 kaikkien aikojen oululaiseksi.

Sara Elisabet Wacklin, arkinimeltään Saara Liisa, syntyi Oulussa vuonna 1790 porvarisperheeseen. Hänen isänsä oli Sakris Wacklin (1754-1793), Oulun kaupunginviskaali ja äitinsä kauppiaantytär Katarina Uhlander (1759-1847). Perheessä oli kolme lasta, joista kunnianhimoinen ja taiteellisesti lahjakas Sara oli nuorin.

Lapsuudenkoti oli köyhä

Kolmivuotiaan Saran isä kuoli ja perhe jäi tyhjän päälle. Toimeen tultiin joten kuten kiitos avustuksien. Sara on elämäkerrallisissa muistiinpanoissaan kirjoittanut seuraavasti: ”Lapsena makasin kaksi kertaa nälän vuoksi voimatonna, koskaan valittamatta. – – Mitään kiitollisuutta en ole tuntenut tyhjässä, ilottomassa elämässäni, minkä minulle lahjoittivat vanhempani, joiden ainoa perintö oli kurjuus.”

Sara pääsi Oulun pikkulastenkouluun, musterikouluun, opettajan apulaiseksi 16-vuotiaana. Hän elätti pienellä palkallaan äitinsä ja itsensä. Äitinsä toimeentulon hän turvasi yli 30 vuoden ajan kiitosta saamatta.

Sara muutti äitinsä kanssa Turkuun vuonna 1813 ja antoi yksityisopetusta lapsille. Olisiko oululainen apteekkari Turkuun vuonna 1811 Oulusta muuttanut Johan Julin nuorempi (1752-1820) antanut vinkin muutoksesta ja mahdollisuudesta rakentaa parempi elämä, jos opiskelee ja hankkii lisää sivistystä? Turussa Sara opiskeli nimittäin ranskan kieltä ja musiikkia.

Sara oli halukas matkustamaan ja näkemään uutta, joten hän toimi useilla paikkakunnilla varakkaissa perheissä kotiopettajana mm. maaherra Gustaf Hjärnen kodissa, jossa ystävystyi vapaaherratar Sofia Hjärnen kanssa. Ystävyys kesti aina Saran kuolemaan saakka. Sara matkusti ensimmäisen kerran Tukholmaan opiskelemaan vuonna 1819 ja ihastui kaupunkiin.

”Tant Sase”

Wacklin oli kiinnostunut historiasta ja politiikasta. Tuttavien kerrotaan tervehtineen häntä usein sanoen: ”Nyheter, nyheter Mamsell Wacklin!”

Tukholman matkan jälkeen vuonna 1819 hän perustaa Ouluun ensimmäisen tyttökoulunsa. Pitkää ja laihaa Sara Wacklinia kutsuttiin Tant Saseksi. Hänet tiedettiin originelliseksi opettajattareksi, hän oli huumorintajuinen, mutta myös kiivasluontoinen. Hän oli innostava opettaja ja vastusti ruumiillista kuritusta. Oppitunnit olivat monipuolisia ja toimittiin ryhmässä, oli retkiä, näytelmiä. Apteekkari Julin oli perustanut kasvitieteellisen puutarhan, joka oli useasti retken kohteena.

Hyvin alkanut opetus loppui vuonna 1822, kun Oulussa syttyi toukokuussa tulipalo. Oulu oli puutalokaupunki, tiheään rakennettu ja tuli tuhosi melkein koko kaupungin muutamassa tunnissa. Tulipalosta on Sara Wacklin kirjoittanut kirjassaan Hundrade minnen från Österbotten. ” Liekkien loimot valaisivat punertavalla hohteella puolet taivaanlakea. Ne riehuivat hirmuisella ryskeellä ja levittivät ympärilleen palavia hiiliä ja kipunoita. Äkkiä alkoi puhaltaa kova tuuli, joka jakoi liekit kahtia ja lennätti tulisateen koko kaupungin yli sytyttäen sen palamaan neljästä eri paikasta.”

Muutto Etelä-Suomeen ensin Helsinkiin vuosiksi 1822-1823, jossa hän toimi opettajana ja sitten jälleen Turkuun. Siellä hän avasi tyttökoulun vuonna 1823 ystävänsä Amalia Ertmanin (1800-1863) kanssa, ”koulun tyttöjen kasvattamista varten”. Onni ei vieläkään kohdannut tarmokasta opettajatarta. Turku nimittäin paloi 1827 ja siinä samassa myös koulu. Kaupungista paloi kolme neljäsosaa ja tuhansia ihmisiä jäi kodittomiksi. Sara muutti Helsinkiin vuonna 1828 ja toimi tyttöjen sisäoppilaitoksen johtajattarena.

Ruotsinkielinen tyttökoulu Ouluun

Paluu neljäntuhannen asukkaan Ouluun vuonna 1830 mahdollisti oman, ruotsinkielisen tyttökoulun perustamisen. Tyttökoululle tilat hän sai kauppaneuvos Franzénin talosta. Koulusta tuli suosittu, oppilaita riitti. Kaupungissa toimi myös toinenkin tyttökoulu, jossa opittiin tekemään käsitöitä. Saran koulussa opetettiin muista kouluista poiketen uskontoa, laskentoa, historiaa, maantietoa, saksaa ja ranskaa.

Opettajapersoonallisuuksia ja oloja Oulussa kuluneella vuosisadalla -teoksessa Sofia Gahmberg on kertonut tästä koulusta: ”Saara Liisan kouluun tultaessa vaadittiin jo vähän alkutietoja. Korkean koulumaksun tähden siinä kävi vain rikkaampien vanhempain tyttöjä, maaseudultakin asunto-oppilaina. Oppilaita oli noin 30. E ollut luokkia, vaan eri ryhmiä. – – Oppilailtaan vaati Saara Liisa kuitenkin paljon kaikesta leikillisyydestään ja ystävällisyydestään huolimatta ja saattoi olla suorastaan ankarakin seisoessaan ’kiivupöytänsä’ ääressä kuulustamassa itsekutakin kerrallaan, alkaen edistyneimmistä.”

Kokenut opettaja sai kuitenkin viiden vuoden ajan koulutyöstä rahaakin säästöön sen verran, että matka Keski-Eurooppaan toteutui vuonna 1833. Huono onni seurasi ahkeraa ja eteenpäin pyrkivää opettajaa. Matkareitti oli Kööpenhamina, Hampuri ja Lyypekki. Lyypekistä piti tulla takaisin Ouluun, koska kolera pysäytti matkan teon. Vuoden päästä 1834 matkusti Sara äitinsä kanssa Ruotsiin Wexiön seudulle, missä veljensä nimismies Karl Fredrik Wacklin asui. Sinne jäi myös äiti pysyvästi.

Helsingistä oli tullut Suomen uusi pääkaupunki Turun palon jälkeen. Mutta hyvin palkattua opettajantyötä Helsingistä ei saanut, jos ei ollut hyvin pätevöitynyt. Sitä Sara Wacklin ei suinkaan ollut.

Opiskelua Pariisissa

Kotimaassa ei naiset voineet vielä opiskella yliopistossa 1800-luvun alussa. Ja muutenkin naisen asema oli todella turvaton. Ylempien opintojen harjoittaminen tuli mahdolliseksi vasta vuonna 1901. 1870-luvulta alkaen heillä oli oikeus anoa erillisoikeutta opintoihin Helsingin yliopistossa. Ensimmäinen yliopistotutkinnon suorittanut nainen oli lääketieteen lisensiaatti Rosina Heikel vuonna 1878.

Heinäkuussa 1835 Sara sai keisarilliselta senaatilta luvan lähteä opiskelemaan ulkomaille. Hän päätti lähteä, ranskaa osaava kun oli, Pariisiin Sorbonnen yliopistoon suorittamaan opettajatutkintoa. Heinäkuussa 1835 hän lähti purjelaivalla Helsingistä Lyypekin ja Hampurin kautta Pariisiin. Asettui asumaan Soliet et Bretnet’in opistolle Fauburg St Antoine’ssa. Ranskan kielen opiskelu oli päätoimi ja hän suoritti täydellisen oppijakson. Sisua ja uskallusta Saralla oli. Vuoden päästä hän sai valkoiselle silkkikankaalle painetun opettajandiplomin juhlallisissa päättäjäisissä vuonna 1836. Hän oli ensimmäinen suomalainen nainen, joka oli suorittanut tutkinnon Sorbonnen yliopistossa.

Paluu Suomeen ja tyttökoulun perustaminen

Pariisista palattuaan Wacklin avasi Helsinkiin Senaatintorin varrelle n.s. Krookin taloon triviaalikoulua ja lukiota vastaavan tyttöoppilaitoksen syyskuussa 1836, jossa oli ranskan opettajana pariisilainen Theresa Zimmermann. Suosio oli taattu: Ranskasta saatu opettajapätevyys ja lisäksi ”aito” ranskatar opetti ranskaa. Koulussa luettiin myös saksaa, englantia ja venäjää. Oppilaita oli koulu täynnä, siinä oli useita luokkia ja ansiokkaat opettajat mm. itämaiden tutkija Yrjö Aukusti Wallin (1811-1852). Mutta koulu lakkautettiin kolmen vuoden kuluttua.

Sara jatkoi opettamista alemmassa tyttökoulussa Helsingissä vielä neljä vuotta, kunnes kesällä 1843 hän lopetti opettamisen kokonaan ja jätti kotimaansa lopullisesti. Miksi? Ehkä syitä oli monia. On arveltu, että Sara loukkaantui syvästi, koska häntä ei valittu Svenska fruntimmersskolanin, valtion vuonna 1844 perustaman tyttökoulun johtajattareksi. Siihen virkaan valittiin Saran ystävä Amalia Ertman (esiintyy myös nimellä Amalie Ertmann). Taloudellinen tilanne oli hyvä ja hän osallistui myös Helsingin seuraelämään. Vai oliko hyväksymättä jätetty suunnitelma rakentaa huvila köyhien naisten turvakodiksi Kaivopuistoon katkeroittanut hänet lopullisesti?

Muutto Ruotsiin

Syyskuussa 1843 Sara Wacklin muutti joka tapauksessa Tukholmaan holhoojansa suostumuksella. Tämän päivän ihmisen on vaikea ymmärtää, että laki pakotti sääty-yhteiskunnassa ei-naimissa olevan naisen olemaan miespuolisen sukulaisen holhouksen alaisena, vaikka hän oli itse varallisuutensa hankkinut kovalla työllä ja ahkeruudella.

Tukholma oli jo tuttu kaupunki. Siellä asui hänen sukulaisensa Klaran seurakunnan apulaispappi ja kirjailija Gustaf Henrik Mellin ja hänen sisarensa. Ruotsissa asui myös iäkäs äiti ja veli. Mellin ryhtyi ohjaamaan Saraa kirjailijanuralle. Sara oli säästänyt rahaa ja näillä varoilla hän osti vuonna 1844 talon nro 12 Tukholman vanhasta kaupungista Kauppiaankadulta. Eikä se ollut mikään pieni talo. Talo oli nelikerroksinen ja Sara itse asui ylimmässä kerroksessa neljän huoneen ja keittiön asunnossa. Merinäköala puuttui, mutta Sara maalautti makuuhuoneensa seinät merensinisiksi ja katon valkoiseksi meren vaahtopäitä kuvaten.

Saran perunkirjoituksesta käy selville, että hänen omistuksessa oli kolme sohvaa, yhdeksän pehmustettua tuolia, mahonkikehysteinen peili sekä astiakaappi. Taloustavaroita oli vähän, vaatteita paljon. Mm. hän omista neljä päällystakkia, 12 lenikiä, 7 kenkäparia jne. Sara pukeutui hyvin, hän kävi teatterissa ja tarvitsi useita näyttäviä asusteita. Kaiken muuttamisen jälkeen Sara Wacklinilla oli nyt koti ja uusi ura kirjailijana edessä.

Kirjailijan ura

Kirjailijan ura alkoi muistelmien kirjoittamisella. Kurinalaisella Saralla oli tarkkaan mietitty päiväohjelma. Kotona mieluisimmat paikat olivat keittiönliesi ja kirjoituspöytä. Vuonna 1844 ilmestyi kaksi osaa ruotsiksi kirjoitetusta teoksesta Hundrade minnen från Österbotten (suom. Satanen Muistelmia Pohjanmaalta). Teokset kustansi kirjakauppias K. R. Looström Tukholmassa.

Ennen kuin kirjat painettiin, oli kustantajalla tapana lähettää ennakkoon tilauslistoja. Satanen Muistelmia Pohjanmaan alussa on nähtävänä tilaajaluettelo. Noin 600 kpl tilattiin jo ennakolta etupäässä Suomesta mutta myös paljon Ruotsista. Tilaajina mm. tunnettuja nimiä kuten J. L. Runeberg, Z. Topelius, J. W. Snellman, F. M. Fransén, Fredrika Bremer. Kustantaja lupasi kustannussopimuksessa painattaa 1000 kappaletta, tekijäpalkkio oli 1000 pankkoriksiä (hist. nimitys Ruotsin valtakunnan säätyjen pankin seteli- ja vaihtorahasta). Teos kolmelta osalta maksoi ostajalle 3 pankkoriksiä.

Painos myytiin heti loppuun ja se sai hyvät arvostelut sanomalehdissä. Oulussa se herätti luonnollisesti huomiota ja jopa närkästystä. Kirja väännettiin nimeksi Satanen Valheita Pohjanmaalta. Kirjassa kuvatut tunnistettavat henkilöt eivät aina esiintyneet edukseen, naurettavat ja heikot puolet ivallisesti esitettynä suututtivat.

Teokset olivat ensimmäinen kulttuurihistoriallinen kuvaus Pohjois-Pohjanmaan olosuhteista 1700-luvun ja 1800-luvun alkuvuosikymmeninä. Kolmas osa julkaistiin seuraavana vuonna.

Kirjat suomennettiin ensimmäisen kerran vasta 1870-luvulla ja saivat nimeksi Satanen Muistelmia Pohjanmaalta. Ne suomensi J. Aulén: 1. osa 1872, 2. osa 1876 ja 3 osa 1876. Sen jälkeen teoksia on useampi kääntäjä suomentanut.

Saran kirjeenvaihtotoverit olivat sen ajan nimekkäitä kulttuurivaikuttajia kuten J. L. Runeberg, Fredrika Bremer, J. W. Snellman. Itse Z. Topelius ylisti teosta lehdessään.

Sarjan kolmannen osan Sara sai valmiiksi 1845. Kirja ilmestyi mutta Sara sairastui vilustumisen jälkeen keuhkokuumeeseen ja hän kuoli kotonaan tammikuussa 1846. Kirkonkirjoissa mainitaan kuitenkin syyksi sappitauti. Nuori taiteilijatar Edla Jansson asui Saran luona tuolloin ja hän maalasi muotokuvan kirjailijasta keinutuolissa istumassa. Edla kertoi kirjeessään siskolleen maaliskuussa 1846, että Sara oli jo vuotta ennen kuolemaansa ”useita kertoja saanut halvauksen”.

Saran hautajaiset olivat hänen pyynnöstään vaatimattomat. Hänet haudattiin Tukholman Pohjoisen tullin ulkopuolelle. Hauta unohtui yli sadaksi vuodeksi. Vuonna 1971 muutama oululainen päätti tutkia haudan sijaintia Tukholman seurakuntien hautausmaakarttoja apuksi käyttäen. Oulun kaupunki sekä eräät säätiöt kustansivat hautapaikalle kiven, johon kaiverrettiin Sara Wacklinin jälkisäädöksessä määrämä virke: ”Nyt lepo mulle vaivoista On valmis rauhan majoissa”.

Oulussa kunnioitetaan Sara Wacklinin muistoa

Vuonna 1908 Oulun Kuusiluodossa sijaitseva katu nimetään Saarankaduksi. Into Saxelin 
tekemä Sara Wacklinin muistoreliefi pystytettiin Oulussa Ainolansaareen toukokuussa 1927. 
Oulun Kokoomusnaisilla oli keskeinen rooli muistokivihankkeessa. Muistokivi on saatu aikaan 
Oulun Kokoomusnaisten aloitteesta ja suurimmaksi osaksi myös Oulun Kokoomusnaisten rahoituksella.

1971 Sara Wacklin valitaan Oulun ”vuoden naiseksi”. Oulu-seuran toimesta samana vuonna paljastettiin kirjailijan kunniaksi muistolaatat hänen Tukholman kotinsa ja Franzénin talon seinään Kajaaninkatu 10. Tuossa rakennuksessa sijaitsi Sara Wacklinin viimeinen koulutalo vuosina 1830–1834.

1987 Oulun Naisunioni ry. aloitti Vuoden Sara -kunniakirjan jakamisen Sara Wacklinin työtä kunnioittaen. Kunniakirja annetaan naiselle tai yhteisölle, joka on toiminut naisten hyväksi tai muuten muuttanut jäykkiä asenteita. Vuoden Sara julkistetaan kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3.

2005 Sara Wacklin voitti Sanomalehti Kalevan järjestämän äänestyksen kaikkien aikojen oululaisesta.

Oulusta löytyy myös Asunto Oy Oulun Sara Wacklin ja Sara Wacklin -koti sijaitsee Myllytullin alueella. Myllytullissa sijaitsee Sara Wacklinin puisto.

Sara Wacklin määräsi testamentissaan perustamaan stipendirahaston pohjoispohjalaisille ylioppilaille.