Heinäkuussa 1931 syntyi Prince Rupertin pikkukaupungissa Brittiläisessä Kolumbiassa lähellä Alaskan rajaa Anna ja Erkki Havelan esikoistytär, joka sai nimen Salme Viola.
Suurliikemies Charles Hays oli johtanut rautatieyhtiöitä Pohjois-Amerikassa. Hänen ansiostaan oli Kanadan itärannikon suurista satamista vedetty hyvät yhteydet mantereen toiselle reunalle. Samainen Hays kuoli Titanicin onnettomuudessa. Siirtolaisvirtoja eri puolilta maailmaa suuntautui Kanadaan, missä tarvittiin paljon työvoimaa laajamittaisessa kaivosteollisuudessa. Erkki Havela oli lapsena asunut Yhdysvalloissa, missä hän oli käynyt koulunkin. Kielitaitoisena hän aikuisena Kanadaan saapuessaan sai esimiesaseman kaivoksessa, josta syystä Anna ja Erkki Havelan perheellä oli hyvä toimeentulo.
Vallitsevan käsityksen mukaan ihmisen elämänkaaren kannalta varhaislapsuuden vuodet ovat tärkeimmät. Pieni Salme varttui monikulttuurisessa ympäristössä, joka tarjosi runsain määrin kielellisiä ja muita vaativia virikkeitä. Kun Salme oli muutaman vuoden ikäinen, päätti perhe muuttaa Suomeen. Melkoinen sopeuttamisleiri oli matkanteko pienelle tytölle. Ensin kuljettiin junalla viikon verran halki mantereen. Atlantin ylitys kesti toisen viikon. Junissa ja laivoissa oli luokitus. Yleisesti tiedetään, että siirtolaiset matkustivat epämukavassa kolmannessa luokassa, missä lasta ei viihdytetty pallomeressä.
Rakastavien vanhempien hellässä huolenpidossa saapui pikku Salme Vimpeliin, mistä perhe hankki kodin Sääksjärven kylästä. Siellä syntyi pikkuveli Reima. Kyläkoulu sijaitsi Salmen kodin vieressä. Äidin paistamat lätyt houkuttelivat pikkutytön joskus kesken koulupäivän piipahtamaan kotona, arvatenkin välitunnilla.
Oppikoulun Salme kävi Vimpelin kirkolla, missä hän oli ”kortteeria.” Sääksjärvellä toimi Salmen nuoruudessa vireä nuorisoseura, jonka monipuolisuus ja saavutukset tunnettiin pitäjän ulkopuolellakin. Nuorisoseura oli siihen aikaan aito kohtauspaikka, missä maaseudun nuoret hyvin terveellä tavalla tutustuivat toisiinsa. Ei ollut harvinaista, että monet näytelmä- ja tanhuparit jatkoivat yhdessä oikeassakin elämässä.
Samanlainen arvo- ja aatemaailma johdatti yhteen sääksjärveläiset nuoret Salme Havelan ja Ahti Väkiparran. Tällä parilla oli samanlaista luonteenlaatua, sosiaalista lahjakkuutta ja yhteiskunnallista valveutuneisuutta. Sujuva kanssakäyminen hyvinkin erilaisia intressipiirejä edustavien ihmisten kanssa oli heille ominaista.
Yhteiseloa ja ystävyyttä Perhossa 1960-luvulla.
Perhon keskuskoulun pihaa ylittää hiihtäen nelivuotias paljassäärinen, pullea pikkutyttö Anna-Kaisa Väkiparta. Yllään hänellä on vain alusvaatteet ja kumisaappaat. Hiihtäjä kaartaa meille. Hän on tulossa hakemaan vähän nuorempaa pikkupoikaamme hiihtämään. Yöllä on satanut ensilumen, joka juuri ja juuri peittää maan. Meillä sukset eivät heti löydy. Lumi ehtii sulaa, ja asia unohtua muihin leikkeihin.
Tämä pikku konsultti saapuu päivittäin. Joskus hän ei jää leikkimään vaan kysäisee ohimennen, että sattuisiko olemaan hernekeittopäivä. Silloin hän jää syömään lempiruokaansa. Konsultti järjestelee myös perhetapaamisia. Pikkupoikamme antaa Väkiparran perheelle uuden nimen, Kaisat. Vielä vuosikymmeniä myöhemmin tamperelaistunut kieltenopettaja Anna-Kaisa järjestelee perhetapaamisia ja pitää perheittemme välillä yhteyttä. Meillä ystäväperhettä kutsutaan edelleen Kaisoiksi.
Teini-ikäinen Hanna-Maija astelee rivakasti koulun pihan poikki. Poninhäntä keikkuu kantaaottavasti puolelta toiselle. Hän on menossa keskustanuorten kokoukseen Veteliin. Kun katselee keittiön ikkunasta tuota osallistuvaa askeltajaa, tyhjä piha hänen ympärillään alkaa suorastaan henkisesti täyttyä. Hänessä on vaikuttavuutta. Illalla sitten pääsemme kuulemaan, mitä kokouksessa oli päätetty. Silloin kuulemme ensi kerran nimen Esko Aho. Ahti-isä myhäilee tyytyväisenä kuunnellessaan tyttärensä kannanottoja.
On lauantai-iltapäivä. Erkki Väkiparta astelee pihan poikki kohti kotia. Hän on ollut Vimpelissä viikon, missä hän käy oppikoulua. Kun Erkki saapuu, voidaan viikonloppu koulun pihalla julistaa alkaneeksi. Jos Erkki lähtee vasta maanantai-aamuna, järjestetään usein sunnuntai-iltana kahvitarjoilu jommankumman perheen luona.
Väkiparran perheessä on tapana, että nuoret osallistuvat keskusteluun täysivaltaisesti. Jos puhutaan koulutuksesta, heitä kuunnellaan asiantuntijoina. Poliittisissa keskusteluissa he esittävät omia näkökulmiaan. Kirjallisuudesta ja musiikista keskustellaan paljon. Nauru raikuu, vaikka perhevierailut ovatkin hyvin asiapitoisia.
Erkin penkinpainajaiset käydään seuraamassa Vimpelissä ja hänen ylioppilasjuhliaan suunnitellaan yhdessä. Verhon raosta seurataan Erkin ja Marjon nojailua postilaatikoilla ja istumista käsi kädessä puukoulun takana kaivon kannella. Vaikka suudelmia ei nähtykään, heistä tuli pari.
Kun meillä juodaan aamukahvia, Ahti Väkiparta astelee salkku kainalossaan aamuvarhaisella pihan poikki koulua kohti. Hänen päivänsä on työntäyteinen. Hän on kansalaiskoulun johtaja ja kansakoululautakunnan sihteeri. Siinä ominaisuudessa hän vastaa Perhon kunnan koululaitoksen toiminnasta. Hän on yhteiskunnallinen vaikuttaja, jonka aatemaailma on keskustapuolueessa. Perhe ja Perho ovat kaikki kaikessa.
Oikeudenmukaisuus ja suvaitsevaisuus välittyvät kaikessa, mihin hän ryhtyy. Hän lukee runoutta ja filosofiaa. Eniten hän arvostaa niitä suomalaisia kirjailijoita, jotka kuvaavat väkevästi Suomen maaseudun ihmisen elämää. Esi-isiensä tavoin Ahti Väkiparta on viimeisen päälle koulumies.
Perheen tukipilari Salme Väkiparta on hoitanut perheen aamutoimet ja lähettänyt väen kouluun. Tuskin hän on ehtinyt juoda omaa aamukahviaan, kun puhelin soi. Opettaja on sairastunut ja tarvitaan heti sijaista, onneksi tänään kirkonkylän koululla. Viidessä minuutissa Salme on valmis ja kiitää puolijuoksua takki auki pihan poikki kivikoulua kohti. Kiireestä ei ole jälkeäkään, kun hän astuu luokan eteen, ottaa rutinoidusti tilanteen haltuun, onpa kysymys mistä luokka-asteesta hyvänsä.
Hänellä on luontaista auktoriteettia, jollaista minkäänlaisella koulutuksella ei saavuteta. Hänen tasapainoisuutensa on hänen vahvuutensa ja huumorintaju hänen valttikorttinsa. Kurinpidollisia ongelmia ei yksinkertaisesti synny.
On aamu. Salme vastaa puhelimeen. Opettaja Salamajärvellä, Humalajoella tai Mehtäporasessa on sairastunut. Sakea lumipyry on jatkunut läpi yön. Salme ottaa pestin vastaan ja lähtee ajamaan kohti syrjäkylää aamuna, jolloin jäniksen jäljet ovat ainoat jäljet kyläkoulun pihaan johtavalla tiellä. Tämä sijaisuus kestää viikkoja, sillä talvella sairastetaan pitkään.
Elämämme Perhossa 1960-luvulla pyöri koulun ympärillä. Asuimme koululla, teimme koulutyötä ja valmistauduimme suureen koulumurrokseen, peruskouluun. Ystävyytemme Kaisojen kanssa ei päättynyt vaan syveni, kun perheemme 1970- luvun alussa muutti Hyvinkäälle.
Elämysmatka Sääksjärvelle vuonna 2010
On elokuun loppupuoli. Olen mieheni Heikki Heleniuksen kanssa matkalla Vimpeliin. Hyvä ystävämme Salme Väkiparta on kutsunut meidät taas kerran kylään Sääksjärvelle. Sää on ollut koko matkan ajan sateinen. Pilviverho alkaa repeillä, kun käännymme Vimpelin kirkolta Sääksjärvelle johtavalle tielle. Sääksjärvellä paistaa aina aurinko.
Tunnelma on ihanan odottava, sillä edessämme tulee olemaan elämysrikas viikonloppu. Pysähdymme vanhan tavan mukaan Havelan kohdalla. Muistelemme edesmennyttä Anna Havelaa, joka oli hyvä ystävämme ja hyvin vaikuttava persoona. Sääksjärvi ei ole ollut entisensä hänen poismenonsa jälkeen.
Ajamme Väkiparran pihaan, joka on kuin golfviheriö. Salme juoksee vastaan ja liikuttavien alkuhalausten jälkeen olemmekin tuvassa. Kaikki on niin kuin aina on ollut. On sentään jotain pysyvää tässä muuttuvassa maailmassa. Havelan mummon vuosia sitten kutomat matot hohtavat puhtauttaan, tulipunaiset pelakuut kukkivat ikkunoilla, keinutuoli odottaa istujaansa ja pöytä on katettuna.
Alan kuin huomaamatta järjestellä jo poisnukkuneitakin perheenjäseniä entisille paikoilleen. Muistatteko, kun Havelan mummo istui tuossa vihreällä puusohvalla hyvin ryhdikkäänä molemmat jalkapohjat lattiassa, Ahti nojasi kyynärpäätään pirttipöytään ja istui hajareisin penkillä, Heikki istui keinussa ja minä pöydän takana ikkunan edessä. Salme hämmensi keitoksiaan vastasilitetty esiliina edessään. Erkki seisoi tiskipöytänurkkauksessa ja väänsi vitsin toisensa jälkeen Havelan mummun säestyksellä. Pikkuväki ”häsläsi” edestakaisin. Hyvä piirtäjä voisi vieläkin tallentaa tuon tuokion Väkiparran tuvasta vuosikymmeniä sitten.
Nyt olemme kolmisin, Salme, Heikki ja minä. Syönnin jälkeen lähdemme kävelylle. Kävelemme käsikoukkua Salmen kanssa kuin silloin ennen. Menemme vanhan koulun ohi alas järven rantaan. Rantakivillä istuessamme loihtii Salme eteemme muistojensa kylämaiseman vuosikymmenien ajalta. Vallitsee täydellinen hiljaisuus. Yhtään ihmisen aiheuttamaa ääntä ei kuulu mistään. On auringonlaskun aika Sääksjärvellä. Ilta alkaa hämärtää, kun istumme jälleen Väkiparran tuvassa uuden kattauksen äärellä.
Iltayön pimetessä järjestää maailmankaikkeus vierailumme kunniaksi täydellisen tähtinäytännön. Siirrymme pihalle. Heikki ryhtyy opettamaan. Tuolla Perhon Mehtäporasen suunnalla on kirkas tähti Jupiter. Se on planeetta ja on tähän aikaan Kalojen tähtikuviossa. Sen yläpuolella on Pegasuksen neliö. Katsokaa Vimpelin kirkolle päin. Siellä on suuri Kesäkolmio, jonka tähdet ovat Vega, Deneb ja Altair. Opetus jatkuisi, ellei yön viileys ajaisi meitä sisälle.
Puolen yön aikaan astronomia vaihtuu astrologiaksi. Minä luen paperistani, että rapu on herkkä, muista huolehtiva, siipiensä suojaan ottava äiti, lempeä ja uskollinen ystävä, puoliso tai vanhempi joka pitää turvallisuutta tuovista asioista. Kun ilmoitan, että Salme on rapu, alkaa suuri skeptikko Heikki Helenius tarkistaa käsityksiään astrologiasta.
Olemme menossa nukkumaan, kun koemme vielä suuren elämyksen. Vastapäätä vuodetta on seinälle ripustettuna talon kaikkein kaunein esine, valkoinen brodyyrikankainen pikkutytön puku, jonka muistamme nähneemme valokuvissa. Tähän herkkään elämykseen nukahdamme.
Seuraavana päivänä saa Salme maiseman elämään teiden varsilla. Täydellisen matkaoppaan tavoin hän esittelee yksityiskohtia paikoista eri pitäjissä. Kaiken katoavaisuus tulee mieleen, kun seisomme hyvän ystävämme Ahti Väkiparran haudalla. Lauantai-illan rauha ei voisi olla täydellisempi, kun ajelemme hiljaa kapeita kyläteitä Vetelin syrjäisillä kylillä ja Haukalla, missä niin monet kerrat koululaisten kanssa retkeilimme.
Perinteiden mukaisesti tapaamme vielä lähtöaamuna Salmen Reima veljen. Elämysrikas viikonloppu Sääksjärvellä on pian ohi. Salme ei ole kertaakaan osoittanut väsymyksen merkkejä vierailumme aikana. Tiedämme, miten raskaita aikoja hän on kokenut vuosien varrella menettäessään niin monia rakkaita läheisiään, mutta hän ei valita mitään, ei moiti ketään, ei loukkaannu mistään, eikä tiedä mitä sana kateus tarkoittaa. Mielestäni hänen elämänhallintakykynsä on ainutlaatuista. Tulee väkisinkin mieleeni hänen varhaisimmat lapsuusvuotensa. Onko silloin saavutettu pohja sille vahvuudelle, joka häntä on aina kantanut ja toivottavasti kantaa edelleen.
Sääksjärvi jää taakse. Ensimmäiset vesipisarat alkavat sotkea tuulilasia. Muualla sataa, mutta Sääksjärvellä paistaa aina aurinko.
Kirjoittaja
Mirja Helenius
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.
Mikäli kirjoituksessa on virheitä, olethan yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta. Henkilötietojen tarkastuksesta löydät lisätietoja tietosuojalausekkeesta.