Salli Ylitalo - Sukunsa viimeinen tilallinen

On kaunis lokakuinen päivä (v. 2019), kun istumme Salli Ylitalon (s. 1941 o.s. Kari) tuvassa Siniluodossa. Ikkunasta avautuu upea maisema Siniluodonlahdelle. Joutsenet ovat laskeutuneet levähtämään muuttomatkallaan. Talo on paljon vuosia nähnyt. Pihapiirissä seisoo monta vanhaa rakennusta. – Kun minusta aika jättää, tämä paikka tulee myyntiin, Salli uumoilee. Ylitalon ainoa lapsi ja lapsenlapset asuvat eri puolilla Suomea. Kukaan heistä ei ole paluumuuttamassa tänne.

Menneitä sukupolvia

Ennen vanhaan Siniluodon niemellä, meren ja lahden välissä, sijaitsi yksi maatila, jonka manttaalinumero oli 6. Hannu Juusolan poika Matti osti Siniluodon tilan 1600-luvulla ja otti sukunimekseen Siniluoto.

Matin poika, Matti hänkin, jatkoi yhdessä veljensä ja sisariensa kanssa Siniluodon tilan viljelemistä. Matti on jäänyt historiaan talonpoikain johtajana valituskirjeiden viejänä kuninkaalle talonpoikien kirkkoriidoissa Raahen papiston kanssa 1700-luvulla. Hänet mainitaan ”Kuninkaissa kävijänä”. Kirkolliset olot vakiintuivat vuonna 1764, jolloin saatiin aikaan sopu papiston ja talonpoikain välille. Matti kuoli vuonna 1766. Siniluodon niemelle aikoinaan muuttaneiden asukkaiden sukunimi vaihtui Siniluodoksi aika pian muuton jälkeen. (Martti Levón: Saloisten asukkaita ja elämää, v. 1971)

Matin maista syntyi monta itsenäistä tilaa, jotka olivat osittain Matin jälkeläisten hallussa, osa joutui vähitellen vieraisiin käsiin. Tiedetään, että yksi muinaisista Matti-nimisistä Siniluodon asukkaista oli toiminut kirkkoväärtinä 1800-luvun loppupuolella. Salli kertoo, että kirkon viinejä oli säilytetty kellarissa heidän pihapiirissään.

Kun vuosisadat kuluvat ja lähestymme nykyaikaa, samoilla tanhuvilla asuvat ja elävät Matti (s. 1870) ja Matilda (s. 1872) Siniluoto. Matilda (o.s. Mäntylä) oli kotoisin Piehingin Ylipäästä. Heidän tyttärensä Hilda (s. 1910) solmi avioliiton Janne Karin (s. 1905) kanssa. Janne oli kotoisin Pattijoelta ja tuli kotivävyksi Siniluotoon.

Hildan siskosta Bettystä, tädistään, Salli tietää kertoa erikoisen tarinan tämän avioliiton alkutaipaleesta. Bettyllä (Senja Elisabet s. 1897) oli pitkät ja paksut hiukset. Yhtenä päivänä taloon oli tullut merimies Siniluodon satamasta ja kysynyt, että onko talossa tyttäriä. Matilda-äiti oli vastannut, että kaikki tytöt ovat riihessä viljaa puimassa. Mies oli mennyt riihen ovelle ja valinnut tytöistä sen, jolla oli pitkät hiukset. Betty meni tämän miehen, Sulo Vanhalan (s. 1891), kanssa naimisiin. He asuivat Etelä-Suomessa.

Sallin naapurissa asuneen Siniluodon Aukun, August Vasanojan, äiti Tilda oli ahkera nainen. Salli muistelee, että kävellessäänkin hän kutoi sukkia tai vanttuita. Lankakerä oli kainalossa. Käsityöihminen oli Matilda-mummukin.

Hilda ja Janne Kari

Salli Ylitalo, jonka tuvassa istumme, on Hilda ja Janne Karin tytär. Hänellä on Onni-veli (s. 1946). Suvun vaiheet ja isovanhemmilta kuullut tarinat ovat Sallilla hyvin muistissa. Hän kertoo, että talon rakensivat äidin vanhemmat Matilda ja Matti Siniluoto. Sallin vanhemmat, Hilda ja Janne, asuivat talossa koko elämänsä.

Siniluodon maanviljelijät saivat lisäansioita Siniluodon sataman lastaustöissä, jotka olivat laajimmillaan ennen sota-aikaa 1930-luvulla mutta toiminta jatkui vielä sotien jälkeenkin. Paikallisten kaatamaa puutavaraa, yhdenmittaisia pöllipuita, uitettiin Siniluotoon Haapa- ja Piehinkijokea pitkin. Lisäksi Pyhä- ja Kalajoesta uitettiin pöllipuita, jotka lajiteltiin jokisuulla vedessä omiin osastoihinsa. Laivan lastauksessa kulki miehiä Hurnasperältä asti. Kesäisin Karin talon pikku puolella asui vuokralla Santaholman työnjohtaja. Rakennus oli Siniluodon Iitan (o.s. Silvola) ja Viljamin talo. Viljami (1892-1958) oli Sallin eno. Talossa oli huone ja puoji. Kyläläiset kutsuivat Iitaa näppäräksi, kun hän piti aina sormikkaita kädessä. Viimeinen laiva lastattiin vuonna 1952.

– Olin noin 5-vuotias, kun sain yhdeltä merimieheltä limsaa ja suklaata, Salli muistelee. Tämä on jäänyt hänellä mieleen, sillä koskaan aikaisemmin hän ei ollut saanut maistaa tällaisia herkkuja.  Hän kertoo, että usein merimiehet kävivät heillä syömässä ja ostivat heiltä elintarvikkeita kuten perunoita, kananmunia ja maitoa huolimatta siitä, että niemen kärjessä oli Eemeli ja Aino Siniluodon työmaaruokala. Sallin mummu Matilda viilitti maitoa aitassa isossa kulhossa suuren tynnyrin päällä. Viiliäkin myytiin merimiehille. Heitä kävi myös Karilla saunassa.

Karin Janne vaihtoi laivoissa kahvia voilla, viilillä ja muilla elintarvikkeilla. Matilda paahtoi kahvinpavut hällällä rännärillä ja jauhoi kahvimyllyssä. Hänellä oli pieni kahvipannu, jossa keittää turautti kahvit naapurin emännälle. Yhdessä naiset nauttivat kupilliset oikeaa kahvia, jota ei tuohon aikaan juuri ollut tarjolla. Kahvi oli kortilla ja yleensä juotiin korviketta, jossa saattoi olla muuan kahvinporo mauksi seassa.

Yksi merimiehistä oli Moortiksi kutsuttu. Hän oli iso ja tumma. Hän oli tullut metsäpolulla erästä palvelustyttöä vastaan. Tyttö kertoi, että mies oli veistänyt puukolla ruisleivän kahtia ja levittänyt voita leivänpuolikkaalle. Palanpainikkeeksi hän oli hörpännyt maitoa pääläristä. Tyttö luuli miestä väkivaltaiseksi ja juoksi hädissään pakoon. Mies oli hyväluontoinen eikä hänellä ollut mitään aikomusta käydä tytön kimppuun. Yksi merimies katseli aina syödessään metsään. Kaverit sanoivat, että se aikoo hirttää itsensä. Ja niin siinä sitten kävikin.

Salli harppasi opintielle ensin Arkkukarin ja sitten Haapajoen kouluun. Jatkoluokkien kotitaloustunteja pidettiin Piehingissä Viitasen talossa, joka oli silloin tyhjillään.

Rippikoulun hän kävi Saloisissa. Matka Siniluodosta Saloisiin taittui pyöräillen. Oppituntien lisäksi tytöt haravoivat keväällä hautausmaan puhtaaksi. Pappina toimi tuolloin Kauko Kärkkäinen.

Kotitilan töihin Salli sanoo tarttuneensa heti kun kynnelle kykeni. Ensin hänelle uskottiin pieniä askareita kuten siivousta ja kanojen ruokkimista. Kun ikää karttui, hän sai lisää vastuuta talon töistä.

Entisinä aikoina elettiin luonnon kanssa sopusoinnussa. Luonnon ohjeiden mukaan lähdettiin merellekin. Pihahaavat kertoivat lehdistöllään kannattaako merelle lähteä vai onko parempi jäädä maihin. Haavan lehdet värisivät, kun tuuli nousi. Silloin oli kiireesti mentävä rysälle.

Salli ja Heikki

Salli solmi avioliiton Heikki Ylitalon (s. 1938) kanssa. Heikki oli kotoisin Pattijoelta. Hän oli nuoruudessaan metallialan töissä Ylitalon Uunolla ja Mämmelällä. Kun Sallin Onni-veli meni suorittamaan asevelvollisuuttaan, Heikki tuli kotivävyksi Karille. Pariskunta jatkoi esi-isiensä elinkeinoja: maanviljelystä, karjataloutta ja kalastusta. Lehmiä oli 8, lisäksi pidettiin mullikarjaa, sikoja ja lampaita sekä kolmisenkymmentä kanaa. Ylitaloilla oli peltoja Hurnasperällä asti. Sinne huristeltiin aamuisin traktorilla eväiden kanssa. Heinätöissä tehtiin pitkiä päiviä.

Maatalouden harjoittaminen muuttui vuosikymmenien kuluessa. Kun Ylitalot luopuivat lypsykarjan pidosta, he hankkivat 500 kanaa. Kananmunat myytiin alueen kauppoihin.

– Sikojakin meillä oli. Emakoita porsitettiin. Kunnalliskodissa oli karju, jonka tykönä emakkoa käytettiin. Keinosiemennystä ei vielä noihin aikoihin käytetty. Kunnalliskodissa oli karjaa: lehmiä, sikoja, kanoja. Se oli yksi alueen maatiloista.

Siniluodon maanviljelijät ovat aina harrastaneet kalastusta. Näin tehtiin myös Ylitaloilla. Salli kertoo, että isä kalasti rysällä ja Heikki jatkoi rysäkalastusta appiukkonsa jälkeen. Saaliiksi saatiin maivoja, siikoja ja silakoita. Saalis myytiin. Itse syötiin paljon kalaa. Maivoja kuivattiin leipomuspäivinä uunin jälkilämmössä. Talvella kapakaloista keitettiin makoisaa keittoa. Roskakalat kuivattiin ulkona. Niitä roikkui rautalangoissa seinustoilla. Näistä kapakaloista ja perunoista keitettiin kanoille evästä.

Kun maatilalla tarvittiin kesällä työvoimaa, Heikki haki renkipojaksi Pauli Koskisen (s. 1952), joka tuossa vaiheessa oli käynyt kansakoulun yhtä luokkaa vaille. Pauli jäi talon töihin moneksi vuodeksi. Hän kävi kansakoulun viimeisen luokan ja rippikoulun Ylitalolta käsin. Suoritettuaan ABC-ajokortin hän muutti omilleen.

Ylitalot luopuivat karjataloudesta 1900-luvun lopulla, kun Heikin kunto huononi. Pellot annettiin vuokralle.

Kun kysyn harrastuksista, Salli sanoo, että työ on ollut ainoa harrastus. Luppoaikoina hän on tehnyt käsitöitä. Hän ompeli vaatteita ja kutoi omiksi tarpeiksi. Matot on aina itse kudottu. Matonkuteiksi leikattiin riekaleiksi kuluneet vaatteet. Villat lähetettiin tehtaalle, josta ne palautuivat villalankoina.

– Mummu karstasi ja kehräsi itse villat langoiksi. Kyllä kai minäkin osaisin, kun lapsena seurasin mummun tekemisiä.

Salli kertoo, että on toiminut sekä hänen vanhempiensa että Heikki-puolison omaishoitajana. Heidän ei tarvinnut lähteä laitoshoitoon. Hän sanoo, että hän kannusti tytärtään opiskelemaan. – Kyllä se oli tietoinen valinta. Ei näin pieni tila ole nykyään elinkelpoinen. Kun minusta aika jättää, tämän saa myydä, hän pohtii lokakuussa 2019.