Rauha Kourilehto – Kodinhoitaja teki kaikki kodin työt

Rauha Kourilehto (o.s. Karvonen) on syntyjään Piehingin tyttöjä. Piehinki sijaitsee entisen Saloisten kunnan alueella, joka liitettiin Raahen kaupunkiin vuonna 1973. Rauhan vanhemmilla, Aili Sofia (o.s. Röning) ja Frans Emil Karvosella, oli pieni maatila: 3-4 lehmää, mulleja, lampaita ja hevonen. Rauha syntyi Karvosen perheeseen 23.2.1935 kuudentena lapsena. Hänen  jälkeensä syntyi vielä seitsemäs lapsi.

1930-luvulla elettiin niukkuudessa: Ei nähty nälkää, mutta herkkuja kuten esimerkiksi kananmunia saatiin Karvosella nauttia harvoin, koska heillä ei ollut kanoja. Mutta naapurissa oli. Rauhan isoveljellä, Väinöllä, (s. 1928) teki kovasti mieli kananmunia. Kun Rauha oli syntynyt, niin naapurin Maija-tytär tuli vauvaa katsomaan ja ihasteli kaunista tyttölasta. Silloin isoveli lupasi, että saat tuon tursakkeen, jos minä saan teiltä yhden kanan. Vanhemmat eivät vaihtoon suostuneet. Alkujaan Karvosen talossa oli kamari ja keittiö. Rauha sanoo, ettei koti tuntunut ahtaalta. Lapset leikkivät usein lammaskarsinassa karitsoiden kanssa.

– Me leikeltiin lehdistä kuvia ja liimattiin niitä keitetyllä perunalla navetan seiniin, hän muistelee.

Taloa laajennettiin rakentamalla jatkeeksi lisää huoneita, kun esikoispoika Veikko (s. 1917) toi taloon morsiamen, Liljan. Rauha muistaa päivän oikein hyvin. Silloin oli Vappu ja Liljalla oli kaunis lierihattu päässään. Veikko pyöräili Raahen rautatieasemalle morsiantaan vastaan ja toi nuorikon kotiin pyörän tarakalla. Veikko oli ollut Oulussa elokuvateatterissa ja hänen edessään oli istunut nainen leveälierinen hattu päässään. Veikko oli koputtanut naista olkapäähän ja sanonut, ettei elokuviin pitäisi tulla tuollaisessa hatussa, joka estää takana istuvaa näkemästä elokuvaa. Siinä se rakkaus roihahti.

Isän mukana talon töissä

Maaseudulla lapset otettiin mukaan talon töihin pienestä pitäen. Eipä siinä tainnut muuta vaihtoehtoa olla, kun mitään päivähoitojärjestelmiä ei ollut. Koko perhe lastattiin hevosen kyytiin, kun mentiin metsäniityille sydänmaalle heinäntekoon.

Siniluodossa oli satama, johon jokia myöten uitettiin kesäisin puita. Ne niputettiin kettingillä pyrräiksi, jotka vedettiin hinaajalla redillä odottavan laivan kylkeen. Siellä ne lastattiin laivoihin ja kuljetettiin sahoille. Usein pyrräitä kuitenkin hajosi myrskyissä ja puut ajautuivat rantaan. Rauha oli isän kaverina keräämässä puita, jotka lajiteltiin niin, että kunkin yrittäjän puut tulivat omaan kasaansa. Puut oli leimattu yrityksen leimalla, joten ne oli helppo lajitella. Rauha muistelee toimineensa kirjanpitäjänä merkiten vihkoon kunkin firman puumäärät tilintekoa varten. Tämä oli mieluista tienestiä rannikon asukkaille.Perheen Taru-koira oli aina matkassa, menivätpä Karvoset mihin tahansa. Eräänä jouluna perhe istui joulukirkossa kirkon lehterillä, kun hiljaisuuden keskeltä alkoi kuulua kuiskauksia. Taru oli jätetty rekeen odottamaan jumalanpalveluksen ajaksi. Mutta sillä lienee tullut aika pitkäksi, koska se tassutteli avoimesta ovesta sisälle kirkkoon, kiersi alttarin ja ilmestyi sitten lehterille perheensä luokse.

Rauhan vanhempi sisko Elsa (s. 1932) paimensi kesäisin lehmiä. Paimentaminen oli tarpeen, koska lehmien laidunmailla ei ollut aitoja. Hän oli innokas lukemaan ja lainasi Arkkukarin kirjastosta repullisen kirjoja mukaan. Pyhäisin tehtiin vain välttämätön. Isä Eemeli oli uskovainen mies ja usein hän kävi seuroissa sunnuntaisin. Aamuaskareiden jälkeen koko perhe pukeutui pyhävaatteisiin. Kesäisin perhe saattoi ajaa hevosella rantaan retkelle tai käydä sukulaisten luona kylässä. Naapurit piipahtivat raataamaan ilman varoitusta.

Mukavia koulumuistoja

Rauha kertoo pilke silmäkulmassa, että hän kävi esikoulun Alatalossa. Talon tytöt Saimi ja Aliina (s. 1927) olivat innokkaita pitämään leikkikoulua itseään nuoremmille naapurin lapsille. He opettivat eskarilaisille kirjaimet ja numerot. Esikoulua kävivät Rauhan lisäksi Elsa-sisko ja Kettu-Topi. Alatalon lapsilla oli vihkoja, kumeja ja jopa värikyniä. Alatalon tytöt pitivät myös uimakoulua Piehinkijoen suulla.

Piehinkijoen vesi oli kirkasta ja puhdasta. Pyykki pestiin kesäisin joessa. Kerran tytöt olivat pyykkäämässä mutta pulahtivat kesken touhun uimaan. Yks kaks he huomasivat, että pyykkipata seilasi joessa kovalla vauhdilla kohti merta.

Rauha kävi kansakoulua sotavuosina. Oppikirjoja oli vain yksi: aapinen. Hän muistaa elävästi, kuinka oli pilvissä tultuaan kotiin uuden aapisen kanssa. Äiti oli juuri sinä päivänä paistanut pannareita.

– Se aapinen oli ihana, hän huokaa. Antikvariaatista hän on löytänyt ja ostanut vuoden 1929 aapisen muistoksi. Hänellä on muitakin aapisia kotikokoelmassaan.

Opintielle asteltiin Nurkkalan kouluun eväiden kanssa. Kansakoulua käytiin neljä vuotta, sen lisäksi oli jatkoluokka. Rauhan kouluaikana tuli kouluruokailu. Opettajan saunan padassa keitettiin keittoa.

Rauha osasi olla itsepäinen, kun sille päälle sattui. Kerran hän marssi kouluun avojaloin, koska oli sitä mieltä, että hänen kenkänsä ovat niin rumat, ettei niillä kehtaa kouluun mennä. Kun kaikki kauhistelivat hänen tempaustaan, hän antoi periksi ja otti rumat kengät käyttöön.Kerran Elsa ja  Rauha saivat naapurilta, Juusolan Hermannilta, rahaa kiiltokuvien ostoon. Tytöt tekivät ostosmatkan Raahen kirjakauppaan kävellen.

Sota ei Piehinkiin yltänyt. Maaseudulla ruokaa riitti. Rauhan isä oli liian vanha rintamapalvelukseen. Veikko-veljellä oli huonot keuhkot, eikä hän läpäissyt terveystarkastusta. Hän oli vartioimassa venäläisiä sotavankeja Piehingin sydänmaalla, jossa vangit tekivät metsätöitä. Sukulaisia ei kaatunut sodassa, vaikka heitä oli maata puolustamassa.

Opintielle kansanopistoon

Kun Rauha täytti 16 vuotta, hän meni Limingan kansanopistoon vuoden mittaiseen koulutukseen, josta sai valmiuksia kodinhoitoon. Taidot tulivatkin tarpeeseen, sillä hän ahersi koulun jälkeen piikana Porvoossa serkkunsa perheessä.

Tämän jälkeen hän pääsi opiskelemaan kodinhoitajaksi Raudaskylän Kristilliseen Opistoon. Koulussa oli kova kuri.

– Ehkä kovempi kuin armeijassa, Rauha arvelee. Iltaisin oli tiukasti noudatettava sisääntuloaikoja. Kotiin pääsi vain joululomaksi. Koulu antoi kuitenkin hyvät eväät tulevaan työelämään.

Kodinhoitaja teki kaikki kodin työt

Nuoren kodinhoitajan työura alkoi Rautavaaralla. Siihen aikaan kodinhoitajan tehtäviin kuuluivat kaikki kodin työt lukuun ottamatta isännän vieressä nukkumista: veden kantaminen, polttopuiden pilkkominen, pyykinpesu, siivous, ruuanlaitto ja lastenhoito. Usein ensimmäinen tehtävä oli leivän leipominen. Siinä piti sitten nopeasti keksiä, miten talon uuni toimii, että leivän paistaminen onnistuu. Jos talossa oli tuohikatto, oli ensin kiivettävä katolle sitä kastelemaan, ettei talo syty palamaan. Kun kodinhoitaja oli kutsuttu taloon, jossa oli karjaa, karjanhoito kuului hänen tehtäviinsä.

Rautavaaralla lähin lääkärinvastaanotto oli Nurmeksessa 60 kilometrin päässä. Oli tavallista, että kodinhoitaja meni taloon kätilön kanssa, kun perheen emännän oli aika synnyttää. Joskus hänen oli autettava synnytyksessä. Hän jäi auttamaan perhettä synnytyksen jälkeen. Siinä oli osattava hoitaa vasta syntynyttä vauvaa ja synnytyksestä toipuvaa äitiä. Rautavaaran kätilö oli naimaton nainen, ja hän pelkäsi kovasti synnyttäjän verenvuotoa. Vasta paljon myöhemmin Rauha on ymmärtänyt tilanteen vakavuuden. Jos synnytys ei olisi sujunut hyvin, olisi avun saaminen ajoissa syrjässä sijaitsevaan kotiin ollut lähes mahdotonta.

Eräässä talossa Rauha työskenteli kaksi viikkoa yötä päivää, koska äiti oli joutunut sairaalaan. Talossa oli vain yksi huone. Isä, lapset ja kodinhoitaja nukkuivat pirtin lattialla: lapset nukkuivat isän ja kodinhoitajan välissä. Isä oli niin huomaavainen, että meni ulos siksi aikaa, että Rauha sai vaihdetuksi yöpuvun päälle.

Talvella pyykkiä pestiin ulkona. Pihalle oli pystytetty riu’uista kodan tapainen rakennelma, jossa oli muuripata, jossa kuumennettiin vesi. Usein vettä sulatettiin lumesta. Hatarassa kodassa vesi ei tahtonut pysyä lämpimänä ja jalkoja paleli. Jos talo, jossa apua tarvittiin, sijaitsi tiettömän taipaleen takana, oli sinne mentävä pitkospuita pitkin.

Rautavaaran kunta osti kodinhoitajille miestenpyörät, koska ne olivat halvempia kuin naistenpyörät. Miestenpyörällä ajaminen hame päällä oli sangen hankalaa.

– Naiset eivät tuohon aikaan käyttäneet pitkiä housuja, Rauha huomauttaa. Tasaisiin maisemiin tottuneena Rautavaaran mäkiset tiet pelottivat Rauhaa ja usein hän talutti pyörää sekä ylä- että alamäkeen.Talvella taloihin oli mentävä hiihtäen umpihangessa. Kelirikon aikana eivät linja-autot liikennöineet ja erään kerran Rauha käveli työpaikkaansa 20 kilometrin matkan. Rautavaaralla ihmiset olivat tyytyväisiä ja ystävällisiä. Toimistolle ei tullut valituksia kodinhoitajien työstä.

Ala-Torniolle kodinhoitajaksi

Rauhan sisko, Elsa, oli muuttanut Ala-Torniolle saatuaan harjoittelijan paikan kunnalliskodissa. Hän houkutteli Rauhankin sinne. Kodinhoitajan työ oli siellä periaatteessa samanlaista kuin Rautavaaralla, mutta karjanhoitoon hänen ei tarvinnut osallistua. Joskus ihmiset kitisivät turhista asioista ja tekivät valituksia toimistoon. Eräs asiakas valitti siitä, että kodinhoitaja oli jättänyt pöytäluutun pesuvatiin lähtiessään talosta.

Rauha työskenteli kaksi kuukautta eräässä talossa Kourilehdon kylässä, kun perheen kaksi lasta oli hukkunut koulumatkalla. Kylän läpi virtasi joki, jonka yli koululaiset kuljetettiin veneellä. Oli toukokuu ja viimeinen koulupäivä, kun veneenkuljettaja otti veneen täyteen lapsia. Vene kaatui matkalla ja kuusi lasta hukkui. Myös veneenkuljettaja hukkui.

Ala-Torniolla Elsa löysi Aapo Kourilehdon ja Rauha tapasi Lauri Kourilehdon (s. 1930). Rauhalle ja Laurille soitettiin hääkelloja vuonna 1959.

Takaisin Piehinkiin

Häiden jälkeen Rauha ja Lauri muuttivat Piehinkiin, jossa he asuivat ensin Karvosella, sitten Anttilanmäellä ja lopulta Arolammentiellä. Lauri sai työpaikan Rautaruukilta, josta jäi sairauseläkkeelle 55-vuotiaana. Naimisiin mentyään Rauha jäi kotiin.

– Meillä oli 3-4 lehmää, hän kertoo. Esikoinen syntyi vuonna 1960. Perhe kasvoi vielä kahdella lapsella.

–  Sitten rupesin miettimään, että kotiäidin eläke taitaa olla aika olematon ja päätin palata työelämään, Rauha selvittää. Kodinhoitajan työtä tarjosi Saloisten kunta. Saloisissa työ oli perheiden auttamista, karjanhoito ei kuulunut kodinhoitajan toimenkuvaan. Kodinhoitaja kävi päiväseltään auttamassa suurperheissä. Perheillä oli mahdollisuus saada kodinhoitajan apua nimellistä korvausta vastaan, jos äiti oli joutunut sairaalaan tai perheessä tarvittiin apua jostakin muusta syystä. Yleensä kodinhoitajan päivä sisälsi kolmen kodin hoidon. Välimatkat Rauha kulki pyörällä. Kodinhoitajan työ muuttui vähitellen lapsiperheiden auttamisesta vanhustyöksi. Ammattinimikkeitä oli jonkin aikaa kaksi: kodinhoitaja ja kotiavustaja. Kodinhoitajan ammattia ei enää ole.Toimenkuva rajattiin tiettyihin tehtäviin.

– Mutta kun oli totuttu tekemään kaikkea mahdollista, niin raja häilyi ja kaikkea mahdollista tehtiin vanhusten huusholleissa, kun ei kehdattu sanoa, ettei tuo kuulu minulle, Rauha selvittää.

Asiakkaan luo saavuttuaan kotiavustaja laittoi ensimmäiseksi pyykkikoneen päälle, sitten matot kartanolle ja ruokaa laittamaan. Hän siivosi huushollin, kylvetti asukkaan, kävi kaupassa. Kylpypäivänä ei siivottu. Toisinaan hän saattoi leipasta pullaa tai paistaa pannukakkua.

Eläkeläisen päivät

Rauha jäi eläkkeelle 55-vuotiaana. Elämä tarjosi uusia haasteita: lapsenlapset tarvitsivat hoitajaa.

Kaksi vuotta sitten Rauha ja Lauri muuttivat Pyhäjoen Jokikartanoon, jossa heillä on pieni asunto ja kaikki palvelut lähellä. Lauri siirtyi ajasta ikuisuuteen talvella 2018. Rauha asustelee nyt Jokikartanossa yksin monet muistot seuranaan.