Rauha Hammar – korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri

Rauha Siviä Elisabet Hammarin vanhemmat olivat maanviljelijä Vilhelm Richard Hammar (s. 30.03.1841 Lemu, k. 12.07.1900 Uudenkaupungin msrk) ja tämän toinen puoliso Anna Liisa Kustaantytär (s. 05.04.1840 Laitila, k. 14.09.1920 Uudenkaupungin msrk). Aviopari asui aluksi Laitilassa ja muutti sieltä vuonna 1874 Uudenkaupungin msrk:n Salmen kylään, jossa he omistivat Salmi -nimisen rusthollin tai ”kartanon”.

Avioparilla oli kaikkiaan kuusi lasta: 1) Anna Emilia s. 1869 Laitila, aviopuoliso Frans Oskar Ahlsvik s. 1869 Uusikaupunki, tällä avioparilla oli kolme lasta: 2) Leonard Mikael 1871–1879, 3) Selim Richard 1874–1892, 4) Helmi Alina s. 1876, ottanut myöhemmin sukunimen Salmi; 5) Rauha Siviä Elisabeth s. 1878; 6) Sara Vilja Klara s. 1881, ottanut myöhemmin sukunimen Salmi.

Rauha Hammarin isä Vilhelm Richard Hammar oli kaikesta päätellen valistunut ja aikaansa seuraava maatilan omistaja. Hän kuoli Rauha-tyttären ollessa 22 vuoden ikäinen. Rauha Hammar kertoi, että kotona hänellä oli ollut mahdollisuus lukea kahta isänsä tilaamaa lehteä, Koti ja Yhteiskunta ja Terveydenhoitolehti, mutta kaikkien muiden lehtien lukemisen isä oli kieltänyt. Koti ja yhteiskunta oli Suomen Naisyhdistyksen vuosina 1889–1906 julkaisema järjestölehti ja Terveydenhoitolehti oli Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin vuodesta 1889 julkaisema väestölle tarkoitettu valistuslehti.

Näyttää siltä, että kyseisillä lehdillä oli Rauha Hammarin kohdalla hänen tulevaisuuttaan ohjaava vaikutus. Hänen vähäinen mielenkiintonsa sanomalehtiä kohtaan oli peräisin näiltä ajoilta. Harrastuksistaan Hammar kertoi, että hän oli lapsuutensa aikana soittanut viulua ja pianoa.

Rauha Hammar ilmoitti kirjassaan Laulufysiologian täydennetyt perusteet eräässä kohdassa   pituudekseen 174 cm ja toisessa kohdassa pituudekseen 172 cm ja painokseen 72 kg. Nämä mitat ovat ilmeisesti 1930-luvulta.

Opiskelu lääkäriksi

Rauha Hammar tuli ylioppilaaksi keväällä 1898 Turun yksityisestä lyseosta. Hän kirjoittautui Helsingin yliopistoon 28.5.1898 ja liittyi sen Varsinaissuomalaisen osakunnan jäseneksi. Hänen isänsä kuoli tyttären opiskelun alkuvaiheissa heinäkuussa 1900. Hammar suoritti medikofiilitutkinnon (lääketieteellisen alkututkinnon) 31.03.1902, lääketieteen kandidaatin tutkinnon 14.05.1904 ja lääketieteen lisensiaatin tutkinnon 31.12.1908. Hän sai 2.8.1910 Lääkintöhallitukselta luvan harjoittaa Suomessa lääkärintointa, oleskeltuaan välillä Saksassa.

Rauha Hammar oli opiskellut lääketieteen ohella laulua vuodesta 1905. Hän kertoi kirjassaan Laulufysiologian perusteet, että hän oli seurannut laulua harrastavaa ystävätärtään tunneille ja saanut itsekin esittää siellä pienen kansanlaulun. Tästä alkoivat hänen omat taideopintonsa ja hän kirjoittautui myös itse musiikkiopistoon. Hän sai kuunnella kahdella luokalla opetusta ja toisella myös laulaa. Hän kulki kahden lukukauden ajan opettajansa tunneilla ryhmässä, jossa oli kuusi neitosta. Opetus ei ollut mitenkään johdonmukaista tai tieteellistä, Hammarin mukaan se oli oikeastaan vain jäljittelemällä oppimista. Kun Hammar oli alkanut laatia tieteellistä selostusta laulamiseen liittyvistä elintoiminnoista. Hän päätyi nimittämään tätä aihetta laulufysiologiaksi.

Heti lääkäriksi valmistuttuaan Rauha Hammar kiiruhti vuoden 1909 alussa Berliiniin jatkamaan lääketieteen opintojaan. Kaiken kaikkiaan Hammar mainitsee opiskelleensa Saksassa eräin keskeytyksin noin kolmen vuoden ajan. Hänen opintonsa tähtäsivät korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoisalalle. Aluksi hän osallistui kolmeen Brühl-Sonntag-Wolfin korvatauteja käsittelevään dosenttikurssiin, Finder-Soberheimin nenä- ja kaulatautien hoitoryhmään sekä kolmeen Herman Gutzmannin (vanh.) fonetiikan luentosarjaan.

Rauha Hammar kirjoittautui myös Berliinin yliopistoon. Siihen kuuluvassa Charité –sairaalan ”kaulaklinikassa” hän teki B. Fränkelin johdolla erikoistutkielman. Se julkaistiin vuonna 1910, Hammarin ollessa A. Passowin korvaklinikalla, väitöskirjana Berliinin Friedrich-Wilhelms Universitätissä lääketieteen tohtorin arvon saamiseksi. Kirjan otsikkona oli Über doppelseitige Posticuslähmung als Frühsymptom der Tabes dorsalis (Kurkunpään molemminpuolisesta takalihashalvauksesta [kuppataudin aiheuttaman] selkäydinkadon varhaisoireena). Hammar suoritti myös suullisen examen rigorosum –tutkinnon (loppututkinto).

Lausumisvirheellisyyksiä käsiteltiin Gutzmannin johdolla yliopiston luentosalissa. Avun etsijöitä saapui hyvin vähän. Rauha Hammar tutki kirjastoissa saatavilla olevia puhetta, lausuntaa ja äänifysiologiaa käsitteleviä teoksia. Taiteellisen lauluäänen tieteellistä käyttöä koskevia kirjoja ei ollut ja hän alkoi itse suunnitella saksankielistä laulufysiologista teosta. Hän oli itse jakanut äänifysiologian käsitteen kahteen osaan, puhefysiologiaan ja laulufysiologiaan.

Erikoistumassa Saksassa ja erikoislääkärinä Suomessa

Rauha Hammar oli Saksassa opiskelunsa aikana oleskellut välillä Suomessa kesäkaudella 1909, jolloin hän oli sanomalehtitietojen mukaan pitänyt syyskuun alussa kirkkokonsertin Oulussa ja heti syyskuun puolivälin jälkeen Uudessakaupungissa. Saksassa taas opiskeltuaan hän on joka tapauksessa palannut Suomeen viimeistään kesällä 1910, jolloin hän oli asettunut heinäkuussa Ouluun harjoittamaan lääkärintointa, erikoisalanaan kaula-, korva- ja nenätaudit. Näihin aikoihin, 2.8.1910, hänelle myönnettiin laillistetun lääkärin oikeus Suomessa.

Rauha Hammar matkusti jälleen vuoden 1911 alkutaitteessa Saksaan ja erikoistui siellä korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäriksi. Hän palasi syksyllä 1912 Suomeen ja asettui asumaan Helsinkiin. Siellä hän aloitti vastaanoton pitämisen ja ilmoitti sanomalehdessä erikoisalakseen kaula-, korva- ja äänitaudit. Niistä viime mainittu aiheutti keskustelua ja ”äänenhoidon” väitettiin olevan hänen mielikuvituksensa keksintöä. Julkisen näytetunnin perusteella hän sai kuitenkin luvan luennoida musiikkiopistossa laulufysiologiaa.

Rauha Hammar matkusti vuonna 1913 jälleen Berliiniin, Hän seurasi siellä korvatautien klinikan yhteyteen järjestetyssä, Th. Flataun ja hänen jälkeensä Herman Gutzmann nuoremman johtamassa foniatrisessa poliklinikassa (”ambulatoriossa”) puhevikojen käsittelyä. Iltapäivät hän käytti kirjallisuuden tutkimiseen kirjastoissa. Lisäksi hän oli kuunnellut myös musiikkikorkeakoulussa prof. Katzenstein’in luentoja äänenhoidosta sekä kirkkomusiikkiopistossa lääkintäneuvos Pielke’n luentoja äänifysologiasta.

Tässä yhteydessä on mainittava, että Saksassa pitkiä aikoja oleskellessaan Rauha Hammar oli kiinnostunut keisari Wilhelm II:sta (1859–1941) sekä hallitsijana että ihmisenä niinä määrin, että hän seurasi varsin tiiviisti tämän elämänvaiheita runsaan kymmenen vuoden ajan.

Syksyllä 1913 Helsinkiin palattuaan Rauha Hammar jatkoi lääkärinä toimimista Helsingissä. Hän työskenteli mm. prof. Arthur Edvard af Forsellesin (1864–1953) kurkku- ja korvatautien poliklinikalla ja piti sen ohella kansantajuisia laulufysiologian luentokursseja kuorolaisille. Hammar kertoo toimineensa lääkärinä Helsingissä 12 vuoden ajan, siis noin vuoteen 1924 saakka, ensimmäisenä ja ainoana ”äänilääkärinä” Suomessa.

Kesällä 1914 Rauha Hammar oli Naantalissa ja kävi siellä keskusteluja mm. kaupungin kylpylaitoksen lääkärin, LKT, vapaaherra Kristian Axel von Alfthanin (1864–1919) kanssa. Kuvauksesta ei käy ilmi, oliko Hammar laitoksessa lääkärinä vai mahdollisesti hoidettavana. Hammarin johonkin noiden vuosien sairauteen viittaa hänen omistuskirjoituksensa lääkärilleen Karolina Eskelinille vuonna 1916 painetun kirjansa Die Physiologie der oberen Luftwege für den Gesang erään niteen nimiösivulla: ”Till min läkare Fr. Dr K. Eskelin Högaktningsfullt die Verfasserin”.

Maailmansota ja Suomen kansalaissota vuosina 1914–1918 

Ensimmäisen maailmansodan alkaminen osui Rauha Hammarin Naantalissa oleskelun ajankohtaan. Itävalta-Unkari julisti 27.7.1914 sodan Serbialle, Saksa Ranskalle 3.8.1914 ja Englanti Saksalle 4.8.1914. Parin seuraavan päivän kuluessa Itävalta-Unkari julisti sodan Venäjälle sekä Ranska ja Englanti Itävalta-Unkarille. Näin myös Suomi oli Venäjään kuuluvana suuriruhtinaanmaana sodassa Saksaa sekä Itävalta-Unkaria vastaan.

Rauha Hammar julkaisi Suomessa vuonna 1916 teoksensa Die Physiologie der oberen Luftwege für den Gesang (Dr. med. Rauha Hammar, Hals-, Nasen- und Ohrenärztin. Helsingfors, Aktiengesellschaft F. Tilgmann, Buch- und Steindruckerei. Druck 1916). (Esipuhe päivätty: Helsingfors, Januar 1913, R. Hammar). Kirjan otsikko on suomeksi tulkittuna: Ylempien hengitysteiden fysiologia laulamiseen sovellettuna.

Kirjan esipuheessaan Rauha Hammar totesi, että on olemassa lukuisia tieteellisiä oppikirjoja puheen fysiologiasta, mutta sen sijaan hän ei tuntenut ainoatakaan teosta laulun fysiologiasta. Hän oli huomannut, että laulun ja puheen vikoja poteneista monet olivat saaneet apua hänen Helsingin Musiikkiopistossa pitämistään yleistajuisista esitelmistä, joissa käsiteltiin järkevää äänenkäyttöä sekä lauluäänen fysiologiaa ja hygieniaa. Lisäksi monet hänen oppilaistaan olivat esittäneet toivomuksen kyseisten esitelmien painattamisesta. Siinä toivossa, että äänenmuodostuksen tutkimus ja äänen huoltaminen tulevaisuudessa hoidettaisiin tieteellisemmin, hän halusi omistaa kirjansa laulun opettajille ja opiskelijoille sekä ”kaulalääkäreille” ja äänen vikoja sairastaville.

Rauha Hammar asui ensimmäisen maailmansodan vuosina 1914–1917 Helsingissä. Saksan sotatapahtumia hän oli seurannut sanomalehdistä. Elämä oli Helsingissä kauan aikaa varsin rauhallista, mutta se muuttui levottomaksi vuoden 1917 puolella. Venäjällä tapahtui 12.3.1917 vallankumous, jossa proletariaatti ja sotaväki ottivat vallan käsiinsä. Levottomuudet heijastuivat myös Suomeen, jossa Venäjän sotaväki nousi 16.–17.3.1917 upseereita vastaan ja murhasi useita heistä. Myös Helsingissä kuultiin laukauksia eri puolilla kaupunkia. Tilanne rauhoittui 20.3.1917 annetun maaliskuun manifestin jälkeen. Venäjällä levottomuudet kuitenkin jatkuivat ja bolshevikit ottivat vallan käsiinsä 7.11.1917. Siinä tilanteessa Suomi sai tilaisuuden julistautua itsenäiseksi valtioksi 6.12.1917.

Suomessa alkoi kansalaissota 27.1.1918 ja ”valkoisten” joukot lähtivät liikkeelle Pohjanmaalta kohden Etelä- ja Itä-Suomea. Maailmansodan taistelut riehuivat edelleen Euroopassa. Sen aikana Suomi onnistui kuitenkin tekemään Saksan kanssa rauhansopimuksen 7.3.1918. Saksassa koulutetut jääkärit saapuivat laivalla Vaasaan 25.2.1918 ja saksalaisten sotajoukot nousivat maihin Hangossa 3.4.1918 ja Loviisassa 7.4.1918. Suomen ”valkoisten” joukot, Saksassa koulutettujen jääkärien avustamina, etenivät etelää kohden, ja saksalaiset joukot valtasivat Helsingin 14.4.1918 ja osan Etelä-Suomea. Taistelujen aikana Helsingissä oli kuulunut tykkien ja konekiväärien ääniä. ”Punaisten” joukot ja niitä avustaneet venäläiset joukot lyötiin lopullisesti 15.5.1918. Sota Keski-Euroopassa jatkui edelleen ja se päättyi 11.11.1918 tehtyyn aselepoon.

Saksalaisten joukkojen osallistuminen Suomen ”vapaussotaan” vaikutti merkittävästi Rauha Hammarin myönteisyyteen Saksaa ja saksalaisuutta kohtaan. Hän oli 16.5.1918 seuraamassa suurta paraatia, joka oli järjestetty Helsingin vapauttamisen kunniaksi. Hammar kävi tapaamassa sen jälkeen saksalaisten sotajoukkojen upseereita hotelli Kämpissä. Hän halusi lähettää heidän mukanaan Suomen vaakunalipun Saksan keisarille ja lupasi itse viedä keisarille lipputangon myöhemmin syksyllä Saksaan matkustaessaan. Hammar mainitsee Suomen vaikeuksista erityisesti vankileirit, nälänhädän ja vaikean influenssaepidemian.

Sotien jälkeen Saksassa ja Suomessa

Valtionhoitaja P. E. Svinhufvud teki kesällä 1918 matkan Saksaan ja kävi 26.8.1918 pyytämässä keisari Wilhelm II:n poikaa Oskaria (Oskar Karl Gustav Adolf 1888–1958, lapsista viides, pojista toiseksi nuorin) Suomen kuninkaaksi. Keisari kielsi kuitenkin tämän mahdollisuuden jyrkästi. Silloin Suomen kuningasehdokkaaksi tuli 9.9.1918 Hessenin prinssi Friedrich Karl (1868–1940), joka valittiinkin tehtävään 9.10.1918. Hän luopui kuitenkin tehtävästä 14.12.1918, kun Saksa oli antautunut 9.11.1918 ja julistautunut tasavallaksi ja kun kuningaskunta-ajatus oli kohdannut Suomessa voimakasta vastustusta.

Syyskuun lopulla 1918, maailmansodan vielä jatkuessa, Rauha Hammar matkusti Saksaan. Hän sairasti matkan aikana vaikeaa keuhkokatarria, ehkä influenssan jälkitautina. Hammar kävi Berliinissä Charité –sairaalassa ja keskusteli siellä mm. erään entisen opettajansa kanssa. Maa oli suurissa vaikeuksissa ja elämä siellä oli monilta osiltaan sekasortoista. Saksan antautumisen ja tasavallaksi julistautumisen jälkeen keisari Wilhelm II luopui 13.11.1918 tehtävästään ja hänen oli lähdettävä maanpakoon Alankomaihin. Siellä hän asui Doornin kaupungissa sijaitsevassa linnamaisessa rakennuksessa.

Joulun 1918 lähestyessä Saksan sanomalehdissä levisi tieto, että Wilhelm II oli sairastunut Alankomaissa vakavasti. Rauha Hammar päätti matkustaa Alankomaihin entisen keisarin sairaanhoitajaksi. Ulkomaalaisena hän saikin luvan matkustaa Alankomaihin, mikä antoi hänelle ”suloisen hyvänolontunteen”. Matka tapahtui junalla ja rajalla oli Saksan puolella tiukat tullimuodollisuudet ja ruumiintarkastus. Hammar asui Amerongenissa lähellä Doornia. Uutinen keisarin vakavasta sairaudesta osoittautui perättömäksi. Hammar ei päässyt tapaamaan suuresti ihailemaansa keisaria, mutta hän oli sentään ”saanut hengittää samaa ilmaa” kuin keisari. Hammar palasi junalla Berliiniin ja sieltä keväällä 1919 Lyypekin kautta laivalla Suomeen.

Suomeen palattuaan Rauha Hammar julkaisi vuonna 1919 kirjansa Suurten säveltäjien lauluja: saksalaiset mestarit ovat säveltäneet suomen kielelle (Tekijän julkaisema, Helsinki 1919, 117 sivua). Tässä teoksessa Hammar halusi osoittaa, miten tärkeää sanojen ja sävelen yhteisvaikutus ja erityisesti runomitan ja sävelrytmin täydellinen yhteen sopivuus olivat nimenomaan yksinlaulujen kohdalla. Sitä silmällä pitäen hän oli nyt itse kirjoittanut suosittuihin valiolauluihin suomenkielisiä tekstejä.

Suomen kielessä on muista poikkeavasti mm. vähän yksitavuisia sanoja ja paljon pitkiä sanoja, painotus alkutavulla sekä runsaasti suppeita etuvokaaleja. Sen vuoksi lauluissa käytettyjen runomittojen säkeet olivat suomen kieltä ajatellen ahtaita, loppusoinnut eli riimit hankalia sekä sävelten korkeus ja kesto ääntämisen kannalta vaikeita. Tiukkoja sääntöjä noudattaen laaditut suomennokset muodostuvat usein väkinäisen tuntuisiksi mm. lopusta lyhennettyjen sekä keksittyjen sanojen vuoksi. Näin on käynyt myös Rauha Hammarin monien runosuomennosten kohdalla. Aihe oli Hammarille tärkeä ja hän julkaisi siihen liittyen myöhemmin vielä kaksi teosta, Valiolauluja 1939 ja Valiolauluja 1963. Niitä selostetaan tässä kirjoituksessa myöhemmin.

Rauha Hammarin äiti kuoli syyskuussa 1920 Uudenkaupungin msrk:ssa. Hammarin kiinnostus entiseen Saksan keisariin Wilhelm II:een jatkui edelleen. Jo syyskuun lopulla vuonna 1920 Hammar oli tilannut Metsäseura Tapiolta 3000 kpl suomalaisen kuusen taimia lahjoittaakseen ne keisarille, jotta tämä voisi istuttaa niistä puistikon asuinpaikkaansa Doorniin. Äitinsä kuoltua Hammar lähti viemään niitä kolmeen pyykkikoriin pakattuina laivalla Alankomaihin. Laivan määräsatama oli Belgian Antwerpen, josta matka jatkui junalla Alankomaiden Utrechtiin ja sieltä edelleen toisella junalla Doorniin. Muistelmiensa mukaan Hammar olisi tällä kerralla tavannut ex-keisari Wilhelm II:n, mutta tämä kuvaus tuntuu olevan osa hänen muistelmiensa kuvitelmia eli ”Wahrträume”.

Matkailua maailmalla ja kirjallisia töitä 1920- ja1930-luvuilla

Rauha Hammarin elämää luonnehtivat 1920- ja 1930-luvuilla kirjalliset työt ja runsas matkustaminen Euroopassa ja vieläpä Turkissa. Vuoden 1921 jälkeen Hammar näyttää käyttäneen paljon aikaa saksankielisten muistelmiensa kirjoittamiseen. Niiden ensimmäinen, käsin kirjoitettu luonnos on valmistunut ilmeisesti vuonna 1924, jolloin hän oli jättänyt sen kahtena kappaleena Alankomaissa Suomen Haagin lähetystöön. Toinen kappale niistä löytyi sieltä vasta vuonna 1971, mutta Hammarilla on ilmeisesti ollut ainakin yksi kappale koko ajan käytössään, koska hän on laajentanut muistelmiaan myöhemmin. Lähetystö postitti käsikirjoituksen helmikuussa 1971 Suomen ulkoasiainministeriöön, kirjoittajalle edelleen toimitettavaksi. Ulkoasianministeriö ei pystynyt kuitenkaan toimittamaan sitä Hammarille, sillä hänen osoitettaan ei löydetty mistään. Hammar oli nimittäin kuollut jo vuonna 1965. Tämän ulkoasianministeriön arkistoon jääneen käsikirjoituksen sain tutkittavakseni huhtikuussa 2014.

Rauha Hammar on ilmeisesti ollut vuonna 1927 jonkin aikaa Pariisissa. Siellä hän oli osallistunut johonkin keskustelutilaisuuteen, jossa pohdittiin äänifysiologiaan liittyviä asioita. Hän oli käynyt Pariisissa uudelleen vuonna 1930, jolloin hän oli teettänyt eräässä Rue de Medici’n nuottikaupassa laulua pianon säestyksellä esittävän ”pikalevyn”.

Vuoden 1929 aikoihin Rauha Hammar oli oleskellut Viron luoteisrannikolla sijaitsevalla Vilsandin saarella ”parina kesänä” ja tehnyt siellä mm. metsälintujen visertelyä valaisevia merkintöjä. Päiväkirjan merkintöjen mukaan hän on käynyt vähän myöhemmin myös Unkarissa.

Rauha Hammar julkaisi vuonna 1938 kirjan Laulufysiologian perusteet (K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä 1938. 215 sivua.) Sen esipuhe oli päivätty Inkiniemessä (Sauvossa) jo tammikuussa 1932. Tämä kirja oli laajennettu suomenkielinen laitos hänen vuonna 1916 julkaisemastaan saksankielisestä kirjasta Die Physiologie der oberen Luftwege für den Gesang, jota on selostettu jo aiemmin. Hän julkaisi siitä vuonna 1962 vielä uuden laitoksen Laulufysiologian täydennetyt perusteet (Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, Hämeenlinna 1962), jonka esipuhe oli päivätty Helsingissä jo tammikuussa 1955. Tämän laitoksen alussa on Hammarin valokuva (Atelier Aino, Korkeavuorenkatu 38, Helsinki), joka lienee otettu 1930-luvulla. Kirjojen painoon saaminen näyttää olleen ongelmallista, koska esipuheiden päiväyksen ja painovuoden välinen aika on venähtänyt kummassakin useiden vuosien mittaiseksi. Näiden suomenkielisten teosten teksteissä on myös tietoja kirjoittajan elämänvaiheista.

Rauha Hammar näyttää olleen elokuussa 1939 Turkin pääkaupungissa Istanbulissa, jossa hän on silloin päivännyt vuonna 1939 ilmestyneen kirjansa Valiolauluja (K. J. Gummerus Osakeyhtiön kirjapaino. Jyväskylä 1939). Kirjassa on lisäksi sivulla 6 omistus: ”Vuosituhantemme suurimman miehen Gasi Atatürkin muistolle omistetut”. (Kyseessä on Turkin kansallisvaltion perustaja Kemal Atatürk (Atatürk, ”turkkilaisten isä”; Gasi, Ghazi, kunnianimi ”voittoisa”). Hammar mainitsee teoksessaan Laulufysiologian täydennetyt perusteet (1962) olevassa julkaisujensa luettelossa, että hänen kirjoittamansa teos Tulevaisuuden ihminen. Matkamuistelma on ilmestynyt Istanbulissa vuonna 1940. Viime mainittua teosta ei ole löytynyt eikä sitä ole mainittu missään muista lähteissä.

Suomen Rooman lähetystö lähetti Suomen ulkoasiainministeriölle 4.5.1940 päivätyn kirjeen, jonka mukaan lähetystö oli saanut lokakuussa 1939 Suomen Pariisin lähetystöltä Rauha Hammarin saksankielisen käsikirjoituksen kahtena kappaleena. Kirjeen mukaa Hammar oli pyytänyt, että toinen kappale lähetettäisiin Suomen Kaupalliselle Osastolle Istanbuliin, jonne Hammarin piti matkustaa, ja toinen kappale Kustannusosakeyhtiö K. J. Gummerukselle Jyväskylään. Lähetystöllä ei ollut levottoman ajan vuoksi mahdollisuutta lähettää arvokasta työtä kuriirin mukana Istanbuliin eikä myöskään postitse Suomeen.

Myöhemmin Hammar oli pyytänyt lähettämään molemmat käsikirjoituksensa Budapestiin, mutta lähetystö ei katsonut voivansa lähettää niitä myöskään sinne kuriirin puutteessa. Sen vuoksi Suomen Rooman lähetystö oli lähettänyt käsikirjoituksen molemmat kappaleet 4.5.1940 Suomen ulkoasiainministeriöön. Samalla lähetystö oli pyytänyt ministeriötä ilmoittamaan asiasta Kustannusosakeyhtiö K. J. Gummerukselle Jyväskylään, että se pitäisi huolen käsikirjoitusten noutamisesta ulkoasiainministeriöstä. Kirjeestä ei käy ilmi, mistä käsikirjoituksesta oli kyse, mutta se voisi olla Hammarin ”muistelmien” laajennettu versio.

Suomessa 1940-luvulla

Rauha Hammar on kaikesta päätellen työstänyt edelleen muistelmiensa saksankielistä käsikirjoitusta ja kirjoittanut siitä koneella uuden ja huomattavasti laajemman saksankielisen version kahtena kopiona. Niistä molemmat ovat tallella runsaasti käsin kirjoitetuilla korjauksilla, muutoksilla ja lisäyksillä varustettuina. Näistä käsikirjoituksista kerrotaan enemmän tämän kirjoituksen lopulla lähteiden yhteydessä.

Eräs Rauha Hammarin harrastus oli etunimien keksiminen. Se liittyi hänen kiinnostukseensa suomalaisten heimoyhteyksiä ja sukulaiskieliä kohtaan. Hän julkaisi vuosina 1942–1949 kaikkiaan seitsemän Nimikalenteria. (Nimikalenteri / 7 erillisnidettä. Valo, Helsinki 1942–1949.) Niistä on tehty myös yhdistetty nide nimellä Valionimiä. Niteiden esipuheiden mukaan Hammar on käyttänyt aikaansa etunimien keksimiseen mm. ulkomaan matkoilla ollessaan. Hammar halusi ehdottaa uusia vaihtoehtoja yleisimmin käytettyjen etunimien tilalle. Oman selityksensä mukaan hän pohti erityisesti nimien ”käsitesisältöä, sanasointua ja lausunnan poljentoa”. Suomalaisten sukulaiskielten ja heimoyhteyksien pohjalta hän haki esikuvia mm. viron, unkarin ja turkin kielistä.

Rauha Hammarin nimikalentereissa on yhteensä noin 7000 eri ristimänimiehdotusta tytöille ja pojille. Hänen ehdotuksensa olivat yleisestä käytännöstä suuresti poikkeavia. Hän totesikin toisen kalenterinsa esipuheessa, että ”kalenterini on joutunut, kuten odottaa saatoin, kunnioitettavan huomautushyökkäyksen kohteeksi.” Myöhemmissä nimikalentereissa nimet tulivat yhä erikoisemmiksi. Suurin osa ehdotetuista nimistä ei ole saanut kertaakaan vanhempien hyväksymistä ja vain joitakin harvoja nimiä on annettu lapsille kerran tai pari vuosien kuluessa.

Tiina Aallon kirjoituksen mukaan joskus käyttöön tulleita Hammarin nimiehdotuksia olivat Hoiva, Hurma, Joutsen, Joutsi, Kide, Kontio, Salka, Tuokko ja Vire. Kokonaan käyttämättä jääneitä tyttöjen nimiä mm. Ahera, Apakko, Ehvä, Ersja, Hoime, Horva, Lupikko, Ranka, Rievä, Sorma, Sukkula, Tarhina, Tiuhta ja Tuovle, poikien nimiä Ata, Inehmo, Jiervo, Kuontalo, Orja, Pamilo, Peitsi, Renko, Rouhto, Sanilo, Soidin, Talmo, Teikko, Tevote, Tomeri, Turso, Ujole ja Virvelö. Juri Nummelin on käsitellyt laajasti Hammarin etunimiehdotuksia blogissaan vuonna 2006. Hänen artikkelinsa on julkaistu aikaisemmin Vauva –lehdessä.

Rauha Hammarin kuolema

Christine Tammisto hankki 21.4.1984 itselleen kopiot Rauha Hammarin perunkirjoituksen asiakirjoista sekä perintö- ja lahjaveron laskelmasta. 18.5.1965 laaditun perukirjan mukaan Rauha Hammar kuoli Helsingissä 11.4.1965. Hammarilla ei ollut kuollessaan mitään kiinteää omaisuutta ja hänen varansa koostuivat muutamista osakkeista ja säästöistä. Kuolinpesän omaisuus oli 9563,29 mk, velka ja poistot yhteensä 3597,93 mk ja pesän varat 5965,36 mk.

Rauha Hammar oli kuollessaan kirjoilla Oulunkylän seurakunnassa ja asui alivuokralaisena Helsingin Katajanokalla osoitteessa Kauppiaankatu 8 A 7. Perukirjan mukaan Hammarin varoista maksettiin sairaala Mehiläiselle korvauksia sairaanhoito- ja kuljetuskuluista sekä Mehiläisessä lääkärinä toimineelle lääketieteen lisensiaatti Einar Marttiselle palkkiota kuolintodistuksesta. Einar Marttinen (1903–1966) oli ollut vakinaisesti Helsingin Diakonissalaitoksen lääkäri ja hoitanut yksityispotilaita myös Sairaala Mehiläisessä.]

Kuluista päätelleen sairaanhoito on ollut lyhytaikainen. Kuolinilmoitus julkaistiin Uudessa Suomessa ja Uudenkaupungin Sanomissa. Kuoleman jälkeen Rauha Hammarin ruumis siirrettiin Uuteenkaupunkiin ja haudattiin sen hautausmaahan. Myös muistojuhla pidettiin siellä. Kaikesta päätellen Hammarin kuolemaan päättynyt sairaus oli lyhytaikainen.

Yhteenveto

Rauha Hammar oli lääketieteen ja kirurgian tohtori, korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri. Lääketieteen lisensiaatiksi Helsingissä vuoden 1908 lopulla valmistuttuaan hän jatkoi heti opintojaan Saksassa, jossa hän väitteli tohtoriksi ja erikoistui sen jälkeen korva-, nenä- ja kurkkutautien lääkäriksi ensimmäisenä suomalaisena naisena.

Laulua harrastavana hän oli kiinnostunut laulamisen fysiologiasta sekä laulamisen ja lauluäänen virheiden hoitamisesta. Puhehäiriöiden hoitaminen lääketieteen keinoin käynnistyi vähitellen, mutta laulun ja lauluäänen laadun ja virheiden hoitaminen oli siihen aikaan aivan uusi toiminta-alue. Rauha Hammar alkoikin nimittää sen taustalla olevaa äänifysiologian osa-aluetta laulufysiologiaksi, erotuksena puhefysiologiasta, äänifysiologian toisesta osa-alueesta.

Rauha Hammar julkaisi aiheesta kolme kirjaa, vuonna 1913 saksaksi Die Physiologie der oberen Luftwege für den Gesang, vuonna 1938 suomeksi Laulufysiologian perusteet ja vuonna 1962 suomeksi Laulufysiologian täydennetyt perusteet. Näin hän edusti ensimmäisenä lääkärinä Suomessa, Euroopassa ja luultavasti koko maailmassa lauluäänen fysiologista tutkimusta, ja siihen liittyen hän toimi myös lauluäänen häiriöiden hoitajana. Myöhemmin lauluäänen häiriöiden tutkiminen ja hoitaminen ovat kuuluneet laulunopettajille ja ääniterapeuteille, ja vain kurkunpään sairauksista johtuneet äänihäiriöt ja niiden hoitaminen ovat kuuluneet kurkunpään sairauksien hoitoon erikoistuneiden lääkärien tehtäväpiiriin.