Raija Virtanen - usko naisten huomispäivään

Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa. Sananlasku pätee Raija Virtaseen, Suomalaisessa Naisliitossa yli 40 vuotta vaikuttaneeseen naiseen. Ensimmäiset vuodet hän istui rivijäsenenä Helsingin Osaston tilaisuuksissa vaiti, mutta kuunteli tarkkaan, sillä kukaan ei puhunut hänelle. Kun Raija Virtanen lopulta keksittiin ja valittiin hallitukseen ja pian puheenjohtajaksi, hänellä oli paljon Helsingin Osastolle ja Naisliitolle annettavaa.

Agronomista kansakoulunopettaja

Raija Virtanen syntyi vuonna 1924 Orimattilassa, jossa kävi kansakoulun. Ylioppilaaksi hän valmistui Lahdesta ja opiskeli Helsingin Yliopistossa agronomiksi.

Ensimmäinen työpaikka agronomiksi valmistumisen jälkeen oli Brahelinnan emäntäkoulu Ristiinassa, sitten verovirasto ja maatilahallituksen vesiensuojelutoimisto Helsingissä. Tuolloin Raijassa heräsi halu vaihtaa ammattia. Hän haki opettajakorkeakouluun opettajien poikkeusvalmistukseen, joka oli tarkoitettu akateemisen tutkinnon jo omaaville, ja pääsi sinne. Kertoessaan asiasta pomolleen tämä tarjosi lisäpalkkaa ja vakanssinkin. Hän ei kuitenkaan suostunut, mistä oli vuosikymmenet opettajana ollessaan tyytyväinen.

Kansakoulun opettajaksi valmistumisensa jälkeen 1963 Raija Virtanen haki virkaa Vantaalta.  Hänelle tarjottiin työtä tarkkailuluokan opettajana Kivistön koulussa. Lähipiiriä ja häntä itseäänkin tarjous hämmästytti: tehtävään ei vaadittu akateemista koulutusta eikä hän tiennyt tarkkailuluokan opettamisesta mitään. Kun hän kysyi tarkastajalta neuvoja, tämä vastasi: ”Kyllä sinä työssä pärjäät”. Kuten pärjäsikin – ja sai samalla hyvän kasvattajakoulutuksen.

Tämän jälkeen Kivistössä vapautui luokanopettajan virka, jota hän hoiti eläkkeelle siirtymiseensä saakka. Luokanopettajan työn lisäksi hän toimi koulunjohtajana 18 vuotta, sekä samaan aikaan yhdeksän vuotta sivutoimisena Uudenmaan lääninhallituksen ympäristöopin lääninkouluttajana.   Eläkkeelle hän jäi 1986.

Koulutustyö oli kiinnostavaa, joskin haastavaa ja raskastakin.  Raija Virtanen kiersi ympäri Uuttamaata kertomassa opettajille ympäristöopin havainnollisesta opettamisesta ja samalla peruskoulun mukana tulevista muutoksista.  Lisäoppia hän haki kouluhallituksen Heinolan kurssikeskuksessa.

Nopea nousu puheenjohtajaksi

Peruskoulu oli ponnahduslautana myös Naisliiton johtopaikoille. Oli vuosi 1974 ja osaston vuosikokous. Raija Virtanen oli osallistunut jo neljä vuotta liiton ja Helsingin Osaston tilaisuuksiin, mutta ypöyksin. Kukaan ei ollut tullut puhumaan hänen kanssaan, eikä näin ollen tiennyt hänen nimeään. Mutta vuosikokouksessa Maini Pelli, vilkas viipurilainen, ehdotti Raijaa pöytäkirjan tarkastajaksi sanoen ”tuo kaunis nainen mutta nimeä en tiedä”. Raija sanoi nimensä, ja hänet valittiin pöytäkirjan tarkastajaksi. Kun naisliittolaiset kuulivat, että tämä oli opettaja, häntä pyydettiin Helsingin Osastoon puhumaan peruskoulun nykyvaiheesta.

Raija Virtanen on myöhemmin kertonut, että häntä hirvitti suostua. Hänellä oli tilaisuutta edeltävänä lauantaina koulutuspäivä, ja hän tiesi saavansa migreenin heti kun se on ohi. Kuten saikin, mutta sunnuntai-iltana pää oli aivan kirkas ja hän aloitti esitelmän kirjoittamisen. Tuli tilaisuuteen sitten suoraan koulusta ja toi mukanaan paljon opetuskirjoja.

Esitelmä onnistui hyvin. Erityisesti Raijan mieleen painuivat mukana olleen opetusneuvos Hilja Vilkemaan sanat: ”Minä kiitän opettaja Raija Virtasta tästä erinomaisesta esityksestä. Opettajan sydämeni aivan hätkähti, kun sain nähdä näitä oppikirjoja.”

Tämän jälkeen Raija Virtasta pyydettiin puhumaan aiheesta Koulu kasvattajana. Siitäkin tuli menestys, sillä se poikkesi totutusta. Hän oli tottunut käyttämään opetuksessa paljon draamaa, ja koska oli kansainvälinen naisten vuosi, oppilaat tekivät näytelmän aiheesta. Kuulijat olivat aivan ihastuneita. Seminaarin puheenjohtaja halusi esittää kuitenkin yhden kysymyksen esiintyjille. Se oli: mehua vai jäätelöä?”

Onnistuneiden, uutta tuovien esitelmien jälkeen tie oli avoin ensin vuodeksi keskushallitukseen Elina Haavio-Mannilan tilalle, sitten viideksi vuodeksi sihteeriksi. Naisliiton puheenjohtajaksi hänet valittiin 1980, minä hän oli vuoteen 1988. Helsingin Osaston kunniajäseneksi hänet kutsuttiin vuonna 1984 ja liiton kunniapuheenjohtajaksi vuonna 1989, mikä antoi oikeuden osallistua kaikkiin liiton kokouksiin. Sen lisäksi hän kuului Opetusneuvos Hilja Vilkemaan stipendisäätiön hallitukseen ja oli Naisliiton edustajana Arkadian yhteiskoulun omistavassa Ada Äijälän koulu Oy:ssä lähes kuolemaansa saakka.

Naisliitosta lentoa ajatuksille

Raija Virtanen toimi Naisliitossa näkyvästi yli 40 vuotta. Tästä ajasta hän on usein todennut, että ilman liittoa hän olisi ollut erilainen ihminen: ”Seminaarit ja keskustelut ovat antaneet ajatuksille avaruutta ja lentoa”.

Ilman naapuria hän olisi kuitenkin jäänyt tästä kaikesta paitsi. Oli vuosi 1970, kun Vantaan Martinlaaksoon juuri muuttaneen Raijan puhelin soi. Hänelle aivan tuntematon nainen soitti ja kertoi saaneensa puhelinnumeron hänen naapuriltaan. Naisella oli kolme kysymystä: Liitytkö liberaaliseen puolueeseen? Lauletaanko yhdessä? Liitytkö Suomalaiseen Naisliittoon?

Raija vastasi ensimmäiseen kysymykseen kielteisesti: hän oli opettaja ja halusi pysyä puolueettomana. Toiseen hän myönteli, että saatetaanhan laulaa, sillä hän kuului tuolloin kuoroon. Kolmas eli Suomalainen Naisliitto oli sen sijaan Raijalle aivan tuntematon, joten hän uteli, mikä se on. Ja kuuli, että sillä on elokuussa Kuopiossa seminaari, johon voisi tulla tutustumaan. Seminaarin ohjelma kuulostikin niin kiinnostavalta, että hän soitti sihteerille ja ilmoittautui.

Kuopioon Raija ei kuitenkaan päässyt, sillä elokuussa häneltä murtui käsi. Syksyllä hän meni sitten Naisliiton jäseniltaan ja liittyi jäseneksi. Raija Virtanen totesikin myöhemmin, ettei hän valinnut Naisliittoa, vaan se valitsi hänet. Hän ei ollut aktiivinen järjestöihminen, mutta tuli pian siksi.

Huomispäivä on naisten

”Huomispäivä on naisten, oli johtava teema 1980-luvulla Naisliiton toiminnassa. Keskustelimme paljon naisen asemasta ja tasa-arvosta, jonka uskoimme pian toteutuvan”, Raija Virtanen luonnehtii Helsingin Osaston 100-vuotisjuhlakirjassa vuosikymmentä 1980 – 1989, jolloin hän johti Suomalaista Naisliittoa.

Eikä toiminta rajoittunut keskusteluun. Liitto antoi julkilausumia ja lausuntoja yksin ja yhdessä muiden naisjärjestöjen kanssa muun muassa naispappeudesta, joka saatiinkin. Syntyi uusia ideoita, ja perustettiin osastot Lahteen ja Tampereelle. Hämeenlinnaankin sellaista yritettiin, mutta jouduttiin odottelemaan vielä kymmenen vuotta otollista aikaa. Kuopion osastoa yritettiin pitää hengissä, mutta ei onnistuttu.

Pian Naisliitossa kävi ilmi, että myös tiedotusta on tehostettava. Niinpä vuonna 1980 perustettiin oma lehti, Minna, ja naisasiasta järjestettiin seminaareja, jotta ”jäsenemme osaavat kysyttäessä vastata”.

Teema näkyy myös aktiivisuudessa, millä naisliittolaiset avasivat puheenjohtajansa johdolla ikkunoita Pohjoismaihin, Eurooppaan ja maailmalle. Vuonna 1988 parinkymmenen naisliittolaisen joukko osallistui Pohjoismaiden naisten Forumiin Oslossa. Tapahtuma oli jatkoa Nairobissa kolme vuotta aikaisemmin pidetylle YK:n kansainvälisten naisten vuoden päätöskonferenssille, jonka yhteydessä järjestettyyn Forumiin Raija Virtanen osallistui Naisliiton edustajana 18 muun kansalaisjärjestöihin kuuluneen naisen kanssa.

Forum ja sen yhteyteen järjestetyt retket olivat Raijalle elämyksiä, joista hän raportoi näyttävästi Minna-lehdessä ja kävi osastoille puhumassa. Forumin pääteemat – tasa-arvo, kehitys ja rauha – antoivat uutta sisältöä liiton ja Helsingin Osaston toimintaan. Ulkomaiset yhteydet poikivat myös kaksi erikois-Minnaa: Keksijä- ja Kehitys-Minnan. Molemmissa näkyy liiton puheenjohtajan kädenjälki.

Raija Virtanen olikin Naisliiton puheenjohtajana yhteiskuntaan vahvasti suuntautuva, täysin verrattavissa Liiton aikaisempien vuosikymmenten vaikuttajiin Maikki Fribergiin ja Hilja Vilkemaahan. Eikä ihme: olihan myös hän ammatiltaan opettaja.

Musiikki ja teatteri sydäntä lähellä

Musiikki oli aina osa Raijan elämää. Raija haaveili jopa laulajan urasta, mutta jätti isän tahdosta opiskelun Sibelius Akatemiassa kesken opettajien estelystä huolimatta. Isä piti ammattia maatalouden parissa taloudellisesti varmempana.  Aikuisiällä hän opiskeli yksinlaulua ja opettajansa kehotuksesta lähti myös musiikkikursseille Savonlinnaan, jonka oopperakuorossa lauloi kolmena kesänä Ludwig van Beethovenin Fideliossa ja Giuseppe Verdin Trubaduurissa. Ne olivat elämyksiä samoin kuin muistot laulajista Kim Borgista, jonka kanssa hän istui usein samassa veneessä matkalla saareen, ja Usko Viitasesta, joka tuli tervehtimään Raijaa kuultuaan, että tämäkin oli kotoisin Orimattilasta.

Raijan laulunlahjasta myös Naisliitto sai usein nauttia. Vappu Isosomppi-Hakkarainen, Maijaliisa Kaistila ja Riitta Sivenius kirjoittavat muistopuheessa, että liiton keväinen vuosikokous avartui uusiin maailmoihin, kun Raija kauniilla äänellään lauloi ennen virallisiin asiapapereihin syventymistä auringon valaisemassa Aurorankadun kokoushuoneessa Aamulaulun Kaiu, kaiu, lauluni, kaiu korkealle ja nosti kuulijat hetkeksi Toivo Kuulan sävelten siivin arjen ulottumattomiin.

Raija Virtanen rakasti teatteria. Eläkevuosinaan hän oli myös ahkera teatterissa kävijä. Hän kuului Helsingin Teatterikerhoon, oli kahdeksan vuotta sen puheenjohtajana ja kirjoitti kerhon historiikin.

Raijan idea oli kuvaelma, jonka Naisliitto valmisti 90-vuotisjuhlaansa ja jota esitettiin myöhemmin myös Aurorankadulla. Hän laati tekstin, valitsi jäsenkunnasta rooleihin sopivat henkilöt ja veti suvereenisti muutaman harjoituskerran. Mukana olijat kertovat, että vaikka heistä ei ihan näyttelijöitä tullut, Raija sai jokaisesta esiin kaiken, mihin he pystyivät.

Harrastustensa annin Raija Virtanen on tiivistänyt lauseeseen: ”Teatterikerho on merkinnyt minulle samaa kuin Suomalainen Naisliitto: kummassakaan ei ole tarvinnut olla yksin”.

Valtteina huumori ja avoimuus

Raija Virtanen on jättänyt Naisliittoon vahvan jäljen. Hänellä oli muistokirjoituksen mukaan ainutlaatuinen kyky asettua jäsenten ristiriitojen yläpuolelle. Hän oli hyvin sovitteleva ja oikeudenmukainen. Raija huomasi nopeasti, jos asiat olivat menossa väärään suuntaan, ja pelasti tilanteen.

Tätä ominaisuutta on tarvittu erityisesti liiton ja maakuntien osastojen välisissä suhteissa. Eri osastot toimivat omilla tavoillaan, ja yhteisen sävelen löytämiseen tarvittiin diplomatiaa ja neuvottelutaitoa. Kenties tarkkailuluokan opettajuus oli juuri se pohja, jota tarvittiin sangen itsepäisen naislauman ruodussa pitämiseen vihastumatta ja ääntä korottamatta.

Diplomaattisten taitojen lisäksi Raija Virtasella oli erinomainen huumorin taju ja ennakkoluuloton luonne. Näistä pari tarinaa, joista ensimmäinen liittyy edellä mainittuun opettajuuteen. Luokassa oli vain poikia, ja kun tuli aika pitää voimistelutunti, Raija pukeutui voimistelutrikoisiin ja astui luokkaan. Pojat henkäisivät: ”Oo-la-laa, mitkä linjat!”. Kun Raija kertoi tapahtumasta, viesti tuli selväksi naisliittolaisille: rohkeasti tehtävään käsiksi. Ennakkoluulottomuuteen taas liittyy tapahtuma Oslon Foorumissa, jossa Raija totesi istuvansa lesboseminaarissa, ainoana naisliittolaisena.

Hampaattomuus hylättävä 

Raija oli myös erittäin pidetty, ja hän tuli toimeen kaikkien kanssa. Hän osasi aikalaistensa mukaan kannustaa kanssasisariaan aidosti ja sai heidät uskomaan, ettei mikään ole mahdotonta. Oli hyvin raijamaista saada häneltä tervehdyskortti, jossa kirahvi kurkotti puun lehtiä, ja takana oli teksti: ”Pidetään pää pystyssä ja kurkotetaan korkealle”. Toinen tervehdys liittyi merkkipäiviin ja tuli Naisliiton viirin mukana: ”Jatketaan liput liehuen”.

Kunniapuheenjohtajana ollessaan Raija Virtanen painotti rohkeutta ja ennakkoluulotonta ajattelua ja varoitteli hampaattomuudesta. Hän siteerasi usein Paavo Haavikon sanoja: ”Missä rahat loppuvat, ajattelu alkaa”.