Raija Pelttari - Muistoja Keskipohjanmaasta

Tässä oma tekemäni juttu kulttuuritoimittajan vuosistani Keskipohjanmaassa.

Viivyin ja viihdyin Keskipohjanmaassa lähes 40 vuotta eli täsmällisesti ilmaistuna 37, 5 vuotta vuodesta 1968 vuoteen 2005 saakka. Koko ajan kulttuuritoimittajana ja myöhemmin sen esimiehenä.

Koulutukseltani olen filosofian maisteri (s.1940 Lapualla) Helsingin yliopistosta ja tavoitteenani oli äidinkielenopettajan ura. Kokeilinkin opettajana muutaman vuoden pohjoisessa Lapissa ja viihdyin lasten kanssa. Mutta koulumaailma oli silloin niin kovassa murroksessa, että pelotti jäädä loppuelämäksi. Viimeinen varoitus tuli kun Pyhäjärven yhteiskoulun kello kilisi ruokatunnille ja oppilaat säntäsivät hetikohta ulos ovesta niin reippaasti,että useampi tuoli ja pulpetti kaatui siinä rytäkässä. Olin jo hakenut Keskipohjanmaahan kulttuuritoimittajaksi.

Kun tulin Keskipohjanmaa-lehteen kulttuurissa olin ainoa toimittaja. Piti hallita kaikki kulttuurin ja taiteen alueet ainakin siten, että pystyi juttuja, uutisia ja haastatteluja tekemään. Mielenkiintoni kohdistui aluksi enemmän kirjallisuuteen, josta oli korkein yliopistollinen arvosanakin. Uutuuksien runsas esittely hämmensi joitakin lehden johtoportaassa, joten jouduin niitä karsimaan. Ilokseni pääsin kuitenkin joskus haastattelemaan kuuluisia kirjailijoita, jotka vierailivat Kokkolassa tai Pietarsaaressa kuten Inkeri Kilpistä, Märta Tikkasta, Hannu Salamaa ja Pirkko Saisiota. Keski-Pohjanmaalla kirjailijoita on harvassa. Lastenkirjailija Inkeri Karvonen on suotta jäänyt suurelle yleisölle tuntemattomaksi. Kokkolalaislähtöinen runonruhtinas Tuomas Anhava suostui haastatteluun siten, että lähetin paperilla kysymykset, joihin hän vastasi. Omaa tekstiäni sain juttuun otsikon verran.

Arvosteluja ryhdyin sitten kaikessa viisaudessani laatimaan myös teatterista. Seurasin Kokkolan lisäksi Seinäjoen ja Vaasan teattereiden ensi-illat sekä kävin joka kesä Tampereen Teatterikesässä, jossa sain ilokseni viipyä useamman vuorokauden puolella päivärahalla.

Kulttuurikenttä on laaaja kuten tiedetään; Kokkolassa työllistivät hiljattain perustettu musiikkiopisto, sittemmin konservatorio, museot, taidetoimikunta ja kaupunginteatteri, joka viimeksi mainittu toimi tuolloin yhden palkitun henkilön varassa, siis harrastajavoimin. Erkki Poikonen tuli johtajaksi Seinäjoelta ja piti kyllä yhteyttä toimitukseen, puhvityrkytyksin vähintään kerran viikossa.

Kulttuuritoimittajan reviirille luettiin kaikenmaailman juhlat, päättäjäiset ja rahanjaot. Niinpä 1970- ja 1980-lukujen Keskipohjanmaasta saa lukea tarkat selostukset maakunnan juhlista, esiintyjät ja soitetut kappaleet, puheen referaatit sekä apurahansaajaluettelot mainiten. Monin kuvin elävöitettyinä.

Erityisellä mielenkiinnolla odottelin aina valtakunnallisesti tunnetun Ykspihlajan työväennäyttämön ensi-iltoja, joista mieleen jäi esimerkiksi Gorki-dramatisointi Äiti ja monet muut. Samaa intoa ja paneutumista ei juuri muualla tavannutkaan kuin harrastajanäyttämöillä.

Kaustisen festivaalit olivat oma lukunsa eikä 1970-luvun persoonia kuten Otto Hotakaista ja Konsta Jylhää koskaan unohda. Ottohan soitti Lokakuun polkkansa viulu polvella. Kun Konsta itsekin liikuttui Vaienneen viulun tulkinnasta, kostuivat jokaisen kuulijan silmät täpötäydellä Kalliopaviljongilla.

Kaustiselta tehtiin aina joka päivä aukeama ja sunnuntaina neljä sivua, joista kaksi oli kuvaajien kooste viikosta. Ja ne olivat niitä isoja sivuja vielä silloin. Ehkä voidaan pitää Kaustisen huikeaa menestystä vuosikymmenten mittaan myös jonkin verran oman maakuntalehden ansioksi. Toimittajat kun fanittivat kansanmusiikkia. Olimme koko viikon kuin horteessa…

Näyttelijöitä ja ohjaajia, tunnettujakin houkuteltiin Kokkolaan ja heidän haastattelunsa olivat työn kohokohtia, Hannu Salama, Laura Jurkka, Ossi Räikkä, Jorma Uotinen, Kalervo Nissilä mainitakseni sekä tietysti Jukka-Pekka Rotko, joka kahteen otteeseen johti Kokkolan teatteria. Leea Klemola nousi kuuluisuuteen Kokkolasta. Sympaattisimpina näyttelijöistä muistan Lauran ja Jorman.

Esityksistä koskettavimpina palautuvat mieleen Anne Franckin päiväkirja ja mielisairaalakuvaus Yksi lensi yli Käenpesän. Ossi Räikän ohjaukset olivat aina tapauksia, niistä mainittakoon Pentecost- helluntainaatto, Anna Karenina, Cabaret ja Viimeiset kiusaukset. Kokkolan teatteri ei häpeä muihin verrattuna tasossaan. Monet pitkäaikaiset näyttelijät kuten esimerkiksi Silja Saarimaa ja Eija Varima olisivat menestyneet, missä tahansa, mutta jäivät onneksemme Kokkolaan.

Kuvataitelijat ovat oma laatunsa, sillä joskus vaikka olivat näyttelynsä avajaisissa paikalla eivät juurikaan avanneet teoksiaan, vaan kehottivat vain katsomaan. Yhteisnäyttelyistä kehkeytyi usein kiistaa siitä, ketkä ovat oikeita taiteilijoita, ketkä amatöörejä. Siluettitaiteilija Kerttu Meriläinen ja kuvataiteilija Justus Sarisalo keikkuivat kahden vaiheilla, koska olivat leipätyössään opettajia, silti taitavia kuvataiteen tekijöitä. Nousevista kyvyistä Hannu Leimusta ja Pekka Jylhästä tein kannustavat haastattelut. Tinataiteilija Rauha Eklund ja moniosaaja Bo Aurèn kertoivat aina mieluusti teoksistaan. Kun taas Esa Riippa on ollut kriittinen sekä Keskipohjanmaan juttuihin että kuviin. Outi Heiskanen ei edes saapunut oman näyttelynsä tiedotustilaisuuteen. Bo Aurènista tein pyynnöstä eläkkeellä elämäkerran.

Keski-Pohjanmaalla musiikilla on suuri rooli ja ihmettelenkin, kuinka näin kirjallinen ihminen kulttuuriosastoon palkattiin. Muutaman vuoden kuluttua kulttuuriin saatiin erikoistoimittaja, joka huolehti kritiikeistä. Musiikin asiantuntijat eivät kuitenkaan toimituksessa kauan viipyneet, joten arvostelijoita joutui jatkuvasti metsästämään.

Haastattelin itse tunnettuja muusikoita, jopa maailmantähtiä, kuten Martti Talvela ja Eero Heinonen, Taru Valjakka, Heimo Haitto, Soile Isokoski. Paikalliset suuruudet olivat säveltäjä P.H. Nordgren ja Juha Kangas, molemmat selväsanaisia ja avuliaita selittämään musiikkikappaleiden taustaa. Haastattelut eivät olleet mitään syvähaastatteluja, vaan usein tiedotustilaisuuden ohessa tehtyjä. Kamariorkesterin solisteiksi ja johtajiksikin saapui joskus ulkomaalaisia, joten ruotsin, saksan ja englanninkielikin tuli tarpeeseen.

Päätoimittajat Pentti Pulakka ja Lassi Jaakkola olivat kulttuurimyönteisiä eivätkä puuttuneet kulttuuritoimituksen sisältöön mitenkään. Aivan vapaasti sai temmeltää. Joskus Pulakka toi terveisiä taiteilijoilta tai maakunnasta, mutta ei kieltänyt tai ehdottanut mitään. Ehkä joskus tarjosi aiheen.

Lukijoilta olisin odottanut enemmänkin palautetta. Ärhäkimmät puheenvuodot aiheuttivat Salaman Juhannustanssit ja Dario Fon monologi Mysteerio Buffo. Laajempaa polemiikkia käytiin lehden palstoilla Jusa Peltoniemen Kokkola-aiheisesta näytelmästä Täältä melkein Tokioon, jonka olin kuulemma käsittänyt aivan väärin.

No, erehtyminen on inhimillistä!

Raija Pelttari, Kokkolassa helmikuussa 2021