Pirkko Keskinen – lähtö Kainuuseen oli työuran paras päätös

”Parhaimmillani olen toimittajana ollut, kun on pitänyt juosta pää kolmantena jalkana.”

Näin toteaa vuosikymmeniä päätoimenaan kahta maakuntalehteä – Hämeen Sanomia ja Kainuun Sanomia – palvellut Pirkko Keskinen, itsemääräämisoikeutensa pitänyt varanotaari-toimittaja. 

Pirkko Anneli Tolvanen syntyi joulukuussa 1945 mummilassaan Puirookankaalla Nurmeksen maalaiskunnassa. Isoäiti Aino Nevalainen, sairaanhoitaja, auttoi hänet maailmaan. Viikon päästä isoisä, ”ukki”, toi hänet hevoskyydillä kotiin, Ylikylän Pyysärkkään, joka vielä tuolloin oli monen sukupolven perheyhteisö. Pirkko oli talon ensimmäinen vauva 22 vuoteen. Sittemmin lapsia syntyi taloon nopeaan tahtiin, joten hänen lapsuusympäristöönsä kuului omien sisarusten ohella useita serkkuja.

Pirkon vanhemmat Aila ja Esko Tolvanen olivat maanviljelijöitä. Hänen ollessaan 9-vuotias isä kuoli, ja viiden vuoden kuluttua äiti avioitui uudelleen. Tuolloin Pirkko ja kolme nuorempaa siskoa kävivät jo oppikoulua 15 kilometrin päässä Nurmeksen kauppalassa.  

”Oli itsestään selvää, että menimme oppikouluun”, Pirkko kertoo ja lisää olleensa tästä aina äidilleen kiitollinen. Ensimmäisen vuoden hän asui Nurmeksessa täysihoidossa, mutta sen jälkeen kotona. Tässäkin itsenäisellä äidillä oli sormet pelissä. ”Hän meni naapurin isännän kanssa pyytämään paikalliselta liikennöitsijältä, että tämä aloittaisi linja-autoliikenteen Ylikylän ja Nurmeksen välillä. Tämä suostui”, Pirkko kertoo ja hymyilee muistaessaan, että bussipysäkille oli matkaa vain sata metriä. 

Toimittajaksi mutkan kautta

Ylioppilaaksi Pirkko pääsi vuonna 1965, laudaturina. Koska hän ei oikein tiennyt, mitä alkaisi lukea, hän päätti pitää välivuoden ja matkusti kesäksi Saksaan, josta kirjeenvaihtokaveri hankki hänelle työpaikan hotellisiivoojana Itä-Friisien saariin kuuluvalta Baltrumilta. ”Sen jälkeen olin toimistotöissä Tampereella ja kesällä uudelleen Saksassa”, hän muistelee.

Syksyllä 1966 Pirkko Tolvanen aloitti oikeustieteen opinnot Helsingin yliopistossa. Kesätöissä messityttönä suomalaisessa kauppalaivassa hän tapasi tulevan miehensä, Veijo Keskisen. Koti perustettiin Parolaan.

”Kun sain alemman oikeustieteen tutkinnon valmiiksi, oli luonnollista, että hain töitä Hämeen lääninhallituksesta”, Pirkko Keskinen kertoo ja lisää, että yhdeksän kuukauden ikäinen Nikke pääsi päivähoitoon naapurin lapsiperheeseen. Kaikki sujui hyvin.

Kun Ville syntyi vajaat viisi vuotta myöhemmin, alkoivat ongelmat. ”Yliaikaisena syntynyt lapsi oli vain kuusiviikkoinen, kun minun oli palattava töihin”, Pirkko muistelee. ”Meillä oli hoitaja kotona, mutta vauvan ollessa puolivuotias koko perhe oli kypsynyt talouden pyörittämiseen. Kun mieheni sai samoihin aikoihin opintonsa päätökseen ja lähti kauppalaivaan, päätimme, että jään toistaiseksi kotiin.”

Kotiäitiys ei kuitenkaan energistä naista tyydyttänyt. ”Kun näin paikallislehdessä ilmoituksen Yleisradion ohjelma-avustajakurssista, sytyin sille. Kun myös vanhempaa poikaa hoitanut naapuri oli halukas ottamaan molemmat pojat osa-aikaiseen päivähoitoon, ilmoittauduin kurssille”, Pirkko kertoo. Sen käytyään hän alkoi saada juttukeikkoja Hämeen alueradiolta.

Tämä ennakoi ammatin vaihtoa.

Pirkko kertoo viihtyneensä notaarina lääninhallituksessa ja olisi varmaan jäänyt valtionhallinnon palvelukseen loppuiäkseen, jos äitiysloma ja päivähoitojärjestelmä olisivat olleet nykyisellä tolalla.

Mutta kun hänelle avautui mahdollisuus toimittajan työhön, hän päätti unohtaa valtionhallinnon ja alkoi kouluttautua kesä- ja avoimessa yliopistossa sekä yksittäisillä kursseilla Tampereen yliopistossa. Erityisesti hänen mieleensä on jäänyt Hämeenlinnan kesäyliopiston kurssi, jota veti Helsingin Sanomien aluetoimittaja Jyrki Maunula: ”Hänen vinkkinsä liittyivät toimittajan työhön. Eräs niistä kuului: Kun aihe on suuri, selvitä yksi asia kerrallaan. Samalla kokonaisuus selviää. Myös neuvot, että toimittajan on oltava johonkin mittaan suurpiirteinen, on ollut oiva. Samoin tarkista, tarkista, tarkista sekä kuuntele, korjaa virheet”.

Uutistoimittajana Hämeen Sanomissa

Tehtyään Ylelle juttupalkkaisia keikkoja ja määräaikaisuuksia viitisen vuotta Pirkko Keskinen pääsi toimittajaksi Allan Liuhalan päätoimittamaan Hämeen Sanomiin: ”Olin ensin kesätoimittajana, sitten määräaikaisena, kunnes minut vakinaistettiin.”

1980-luvulla Suomen lehdistössä – myös Hämeen Sanomissa – tapahtui iso tekninen murros: integroituun tekstinvalmistusjärjestelmään siirtyminen.  Sen lastentauteihin kuului, että jopa valmis juttu saattoi kadota bittiavaruuteen. ”Minultakin katosi iso sunnuntaisivujen artikkeli eräänä perjantaina illan suussa eikä tekninen tukikaan sitä löytänyt”, Pirkko kertoo ja muistaa edelleen raivonsekaisen kiukun, kun juttu oli kirjoitettava uudelleen.

”Sittemmin en ole hirveästi kiinnittänyt huomiota työn tekniseen puoleen, vaan sujuvasti ja vanhaa haikailematta olen opetellut käyttämään kulloistakin toimitusjärjestelmää ja hyödyntämään teknisen kehityksen tuomia mahdollisuuksia.”

Hämeen Sanomissa Pirkko Keskinen aloitti uutistoimittajana. Aika pian hän sai siirron kolmen hengen taajamatoimitukseen ja pian sen esimieheksi ja uutispäällikön sijaiseksi. 

”Taajamatoimitus seurasi niitä Hämeenlinnan ulkopuolisia Kanta-Hämeen kuntia, jotka eivät kuluneet aluetoimituksille”, Pirkko kertoo. ”Seurasimme tiiviisti muun muassa kuntien kunnallispolitiikkaa. Kiinnostuin siitä valtavasti ja sain vahvan pohjan myöhempään toimittajan uraani. Jo tässä vaiheessa huomasin, että myös oikeustieteen opinnoistani on ollut hyötyä.”

Hämeenlinnassa hän oppi arvostamaan maakuntalehden toimittajan työtä.  ”Työ oli monipuolista laidasta laitaan. Myös kollegojen tuki oli tärkeää. Luimme toistemme juttuja ja kommentoimme niitä.”

Toinen Pirkko Keskisen kiinnostusta herättävä aihe oli tasa-arvolaki, joka tuli Suomessa voimaan vuonna 1987. ”Synnynnäisenä feministinä aloin naureskelusta huolimatta sitä innolla seurata ja mahdollisuuksien mukaan myös kommentoida sen toteuttamista julkisessa hallinnossa. Se tarjosikin paljon mielenkiintoista kirjoitettavaa tuolloin ja myöhemminkin – itse asiassa koko urani ajan.”

Sukutila Ylikylässä omaksi

Vuoden 1990 alusta tapahtui Pirkko Keskiselle – ja samalla koko perheelle – jotakin odottamatonta: muutto Kainuuseen. 

Päätös oli monella tapaa sattumien summa, sillä Pirkko ei ollut koskaan kuvitellut palaavansa Itä-Suomeen. Hän oli miehensä kanssa ostanut Nurmeksesta kotitilansa ja vuonna 1961 rakennetun talon, jossa hänen äitinsä ja isäpuolensa asuivat. Paikkaa koskevat tulevaisuuden suunnitelmat olivat tosin hatarat. ”Tiesin vain sen, että vuosisatoja suvulla ollut tila pysyy suvussa minun elinaikani. Isänpuoleista Tolvasen sukua on asunut Ylikylässä 1630-luvulta lähtien.”

Kun Pirkon äiti vajaan vuoden sairastettuaan kuoli loppukesällä 1989, elämän rajallisuus konkretisoitui. ”Minuun iski keski-iän paniikki, sillä seuraavana syntymäpäivänäni täyttäisin 44 vuotta. En havitellut ammatinvaihtoa enkä muutakaan elämänmuutosta. Rakastin työtäni, ja perheessä kaikki oli hyvin. Aloin kuitenkin kypsytellä ajatusta, että etsin toimittajan töitä Itä-Suomesta, lähempää kotipaikkaa.”

Kun Kainuun Sanomat syksyllä 1989 ilmoitti hakevansa kahta uutistoimittajaa, Pirkko Keskinen pani paperit vetämään ja soitti ”markkinointipuhelun” lehden varapäätoimittaja Veikko Valennolle. Hän sai paikan. 

Myös Pirkon perhe oli työpaikan vaihdolle myötämielinen. ”Mieheni Veijo ei hakemistani vastustellut”, hän muistaa. ”Hän oli tuolloin konepäällikkönä kauppalaivassa ns. kolmansien maiden välisessä liikenteessä ja siirtymässä Itämeren liikenteeseen. Kotimatka Helsingistä vain pitenisi.” Myös pojat olivat myötämielisiä: ”Vanhempi oli jo opiskelemassa ja asui omillaan. Nuorempi oli yläasteella, mutta ei hänkään muuttoajatusta vastustellut; olihan Kajaanissa Suomen paras judoseura ja hienot mahdollisuudet urheilusukeltamiseen.”

Kun Keskisen pojat aikanaan menivät naimisiin ja saivat lapsia, Pihlajikko Nurmeksessa osoittautui oivaksi kesänviettopaikaksi. ”Kun pojat perheineen asuvat kaukana meistä ja toisistaan, pidimme tärkeänä, että serkukset saavat olla yhdessä”, Pirkko kertoo. ”Lasten ollessa pieniä järjestimme kesälomilla mummila-viikkoja niin isolla joukolla kuin mahdollista.” 

Kajaani ja Kainuu tutuiksi

Vaikka Pirkko Keskisen lapsuudenkoti oli vain runsaan sadan kilometrin päässä Kajaanista, kaupunki oli hänelle vieras. ”Kainuun Sanomien työpaikkahaastattelu oli vasta elämäni toinen käynti siellä”, hän vieläkin muistaa ja jatkaa, että ”hyppäys Kainuuseen ja sen päälehteen oli hyppy aivan toisenlainen maailmaan. Selkäytimessä oleva ammattitaito oli ainoa, minkä toimitukseen vein.”

Kun Pirkko Keskinen aloitti Kainuun Sanomissa, se sijaitsi vielä 1980-luvun puolivälissä rakennetussa toimitalossa viitostien varrella. Journalistista henkilökuntaa oli runsaat 40, päätoimittajana legendaarinen Otso Kukkonen, professori. Aluetoimituksia oli viidellä paikkakunnalla: Kuhmossa, Sotkamossa, Suomussalmella, Hyrynsalmella, Puolangalla ja Vaalassa.

”Maantieteellisesti alue on laaja ja harvaan asuttu. Aluetoimitukset olivat kaukana, esimerkiksi Suomussalmelle oli matkaa Kajaanista noin sata kilometriä”, Pirkko kertoo ja lisää, että hän tottui pitkiin välimatkoihin aika nopeasti.

Uutispöytä oli myös hyvä paikka uuden toimittajan perehtyä Kainuun maakuntaan. Pirkko pääsi aika pian tekemään lehden viikkoliitettä kollegansa Simo, Simppa, Hyttisen kanssa. ”Meillä oli yhteinen työhuone toimituksen toisen käytävän perällä.  Saimme suunnitella liitteen sisällön vapaasti ja käytössämme oli resurssit, joita missä tahansa toimituksessa nyt kadehdittaisiin.”

Kainuuseen ja kainuulaisuuden syvimpään olemukseen Pirkon tutustutti Simpan ohella pari muuta sukkelasanaista mieskollegaa, jotka pitivät lähes päivittäin tarinatuokion heidän työhuoneessaan.

Toimittajalla oltava suuri suvereniteetti 

Kainuun maakunnan tultua tutuksi Pirkko Keskinen siirtyi seuraamaan Kajaanin kunnallispolitiikkaa ja alkoi kirjoittaa kerran viikossa kolumnin pääkirjoitussivulle. Päätoimittaja Matti Piiraisen uudistaessa toimituksen organisaation Pirkko siirtyi politiikka ja pääkirjoitukset -ryhmään, jossa olivat hänen lisäkseen artikkelitoimittaja Leena Kymäläinen ja pitkäaikainen politiikan toimittaja Raimo Viirret. Kun Leena siirtyi vuonna 2005 Aamulehteen, ryhmää ei täydennetty, vaan Pirkko ja Raimo vuorottelivat.

”Pääkirjoitus-ryhmä oli hyvä näköalapaikka ja myös hyvä paikka tehdä töitä, vaikka ihmisten kohtaaminen jäi vähemmälle”, Pirkko Keskinen toteaa nyt.  

Myös Kainuun Sanomien työilmapiiri sopi Pirkko Keskiselle: ”Toimituksessa oli hyvä henki. Otso Kukkonen, joka jäi eläkkeelle muutamia kuukausia taloon tuloni jälkeen, sanoi myöhemmin tekemässäni haastattelussa, että toimittajalla pitää olla suuri suvereniteetti.”

”Tätä olen saanut omassa työssäni toteuttaa eli aina tehdä haluamani jutut.”

Pirkko Keskinen on toiminut työn ulkopuolella aktiivisesti vain tasa-arvojärjestöissä ja Ylikylän Tolvasten sukuseurassa.

Hyvä työkulttuuri takaa viihtyvyyden 

Pirkko Keskinen kiittää Kainuun Sanomien työkulttuuria, jossa konfliktitilanteessa pysyttiin asiassa eikä livetty henkilökohtaisuuksiin.

 ”Olin neljä vuotta toimitusosaston puheenjohtaja. Tähän jaksoon sattuivat 1990-luvun alun lamaa seuranneet yt-neuvottelut ja valtakunnalliseenkin julkisuuteen nousseet ristiriidat toimituksen ja päätoimittaja Keijo Korhosen välillä. Asiat olivat erittäin vaikeita ja monimutkaisia, enkä minä ole sen rohkeampi kuin muutkaan, mutta en kokenut omaa asemaani uhatuksi”, hän kertoo ja muistaa hämmästyneensä, kun vanhempi sukulainen ihmetteli, eikö tuosta jo tule potkut. 

Viihtyvyydestä kertoo myös se, että Pirkko Keskinen harkitsi vain kerran Kajaanista lähtöä: ”Viidenkympin rajapyykin häämöttäessä hain uutispäällikön paikkaa Savon Sanomista. Pääsin haastatteluun ja soveltuvuustestiinkin, mutta en tullut valituksi”, hän kertoo ja lisää, että jälkeenpäin ajatellen sekin meni kohdalleen. ”Työni kirjoittavana toimittajana sopi minulle todennäköisesti paremmin kuin päällikkötoimittajan työ.”

Hieman ennen eläkkeelle lähtöä Pirkolle tarjoutui yksi toimittajauran kiinnostavimmista jaksoista, kun hän pääsi 2008–2009 puoleksi vuodeksi Helsinkiin Alma Median yhteistoimitukseen, joka seurasi muun muassa valtakunnan politiikkaa. ”Olin iloinen, ettei ikääni, 63 vuotta, pidetty komennukselle esteenä.”

Lääkkeitä ikä- ja identiteettikriisiin

Vuonna 2011 Pirkko Keskinen jäi Kainuun Sanomista eläkkeelle. Viimeisen työpäivän hän muistaa hyvin. ”Se oli pääsiäispyhien alla, kiirastorstaina. Edellisenä sunnuntaina olivat olleet eduskuntavaalit, joten takana oli poikkeuksellisen kiireinen kevät.  Kiirastorstainakaan ei ollut varaa löysäillä, koska koko viikonlopun pääkirjoitusaineisto oli käsiteltävä. Päätoimittaja totta kai tiesi, että päivä oli minulle poikkeuksellinen ja kysyi, kuka kirjoittaa huomisen pääkirjoituksen. Sanoin, että minä, ellei toisin määrätä. Iltapäivällä joimme kolmen toimittajan läksiäiskahvit ja illalla oli toimitusosaston pirskeet, joiden jälkeen ajoin kotiin Nurmekseen.”

Vaikka Pirkko Keskinen oli eläköitymistään ennakoinut siirtämällä jo pari vuotta yksityiselämäänsä Kajaanista Pohjois-Karjalaan Nurmekseen ja opetellut myös sanomaan silmää räpäyttämättä sanan vanhuuseläke, identiteettikriisi yllätti.

”Siltä pelastivat kotimaakunnan Karjalainen, jota avustin viime vuosiin asti, ja Kainuun Sanomat, jossa kuuluin useita vuosia toimituspäällikkö Pekka Vasalan ja taloustoimittaja Ahti Saarelan kanssa eläkkeelle jääneiden kainuunsanomalaisten kolumnistirinkiin. Olen tehnyt juttuja myös paikallislehti Ylä-Karjalalle, jonka verkkolehdessä minulla on blogi. Korona-hiljaisuuden olen tosin ollut aika laiska bloggari.”

Väitetään, että jokaisen toimittajan unelma on kirjoittaa kirja. Vaikka Pirkko Keskinen ei sellaisesta haaveillut, hänen oli helppo sanoa kyllä, kun legendaarinen kajaanilainen Heikkisen leipomo ehdotti 100-vuotisjuhlavuotensa kynnyksellä kirjan kokoamista. Tarinoita leipomosta: hyvvää sen olla pittää ilmestyi vuonna 2013.

Pirkko kertoo kirjoittavansa edelleen, vaikkakin harvakseltaan ja lähinnä vapaaehtoistyönä. Keskisillä on kaupunkikoti Hämeenlinnassa, jonka Suomalaisen Naisliiton yhdistykseen Pirkko liittyi 2010-luvulla kollegansa ja ystävänsä Kirsti Pohjosen ehdotuksesta. Hän kuuluu nykyisin liiton äänenkannattajan Minnan avustajiin ja edustaa Hämeenlinnan yhdistystä sen toimitusneuvostossa.

”Jaan mielelläni kokemuksiani ja annan juttuvinkkejä”, hän kertoo ja lisää iloitsevansa uudesta työyhteisöstä. ”Vaikka olemme joutuneet koronan vuoksi tekemään jo kaksi Minnaa tapaamalla toisemme Teamsissa, yhteistyö on ollut sujuvaa ja hauskaa.”

Aikaansa toimittaja kertoo seuraavansa ja olevansa edelleen median suurkuluttaja. ”Luen uutisia ja verkossa useita päivälehtiä, mutta en arvostele nykyjournalismia. Sen olen luvannut itselleni.”

”Rakastin työtäni kaikissa vaiheissa”

Työnsä Pirkko Keskinen kertoo olleen juuri sellaisen kuin toimittajan työn sanotaan olevan: mielenkiintoisia paikkoja, herroja ja narreja, ei kahta samanlaista päivää. ”Ja aina olen saanut tehdä töitä itseäni fiksumpien kanssa.”

Käydessään ennen koronaa Kansallisteatterissa katsomassa sen ja Helsingin Sanomien yhteistyönä tehtyä Mustaa laatikkoa, hän kertoo miettineensä, kertoisiko hän näyttämöllä ”itse hankkimistaan skuupeista. Pitkää penkomista vaatineista paljastusjutuista? Hankalista haastateltavista? Ihanista haastateltavista? Vaikuttamisyrityksistä? Linnan juhlista? Saamistaan haukuista tai kehuista?”

Päällimmäisiksi kokemuksiksi nousevat kuitenkin äkkilähdöt tilanteisiin, joita hän ei ole osannut odottaa eikä niihin etukäteen valmistautua: ”Kun piti kiireessä ja paineessa saada kokoon kaikki mahdollinen tieto ja kirjoittaa juttu, jota seuraavana päivänä ei tarvitse parsia. Kun esimerkiksi Otanmäessä ryöstettiin pankki ja satuin olemaan ensimmäinen, joka toimituksen käytävällä käveli uutispäällikköä vastaan tämän huhuillessa jotakuta lähtemään rikospaikalle. Tai kun Saksan Winnendenissä nuori mies meni aseistautuneena entiseen kouluunsa ja surmasi toistakymmentä ihmistä ja meidän valokuvaaja Joel Maisalmen kanssa piti saada paikan päältä juttua verkkoon jo samana päivänä ja paperilehtiin seuraavana.”

”Rakastin työtäni kaikissa vaiheissa ja erityisesti Kainuun Sanomissa, joka oli työpaikkana yliveto”, Pirkko Keskinen tiivistää työhistoriansa. ”Sinne siirtyminen oli työurani paras päätös.”