Työ mainostoimistoissa 40 vuotta sitten oli viime hetken päätöksien aiheuttaman sekasortoisen kiireen täyttämää selviytymistä päivästä toiseen. Päätin irrottaa itseni tuosta oravanpyörästä ja ryhtyä itsenäiseksi yrittäjäksi aivan toiselle alalle – kukkakauppiaaksi. Vuoden kokemuksen jälkeen olin kuitenkin valmis siirtymään lähemmäksi aikaisempaa osaamisaluettani ja perustin sopivantuntuisen kumppanin ilmaannuttua av-alan yrityksen. Tällä tiellä kasvoin sitten eteen tulleisiin tilaisuuksiin tarttumalla idänkauppaan ja vientinäyttelyihin keskittyneeksi yrittäjäksi. Opin tuntemaan itäistä mentaliteettia ja ystävystyin lukuisten monilla eri aloilla toimivien ihmisten kanssa.

Kun Baltian maat vuonna 1991 saivat takaisin itsenäisyytensä, olinkin yllättäen ainoa länsimaalainen messujärjestäjä, jolla oli toimivat yrityssuhteet Viroon, Latviaan ja Liettuaan. Edessäni olivat todella kiireiset ja työn täyteiset vuodet. Yhden naisen yrityksessä, jolle onneksi mieheni antoi mahdollisuuksiensa mukaan panoksensa, olin Suomessa messujen markkinoija ja myyjä, Baltiassa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä messupalvelujen ostaja, toiminnan organisaattori, markkinoija ja tiedottaja sekä näyttelyissä niiden johtaja.

Panostin aina voimakkaasti avajaisiin. Kaikkiin messutapahtumiini hankin avaajaksi maan presidentin, pää-, ulko- tai kauppaministerin ja Suomen suurlähettilään sekä kotimaakuntani Uudenmaan maaherran, Helsingin kaupunginjohtajan tai ulkoministeriön korkean virkamiehen.

Perushavainto ”kaiken” puuttumisesta syntyi turistimatkalla Tallinnaan

Vieraillessani ensimmäisen kerran Virossa vuonna 1969 ajattelin, että ovatpa kaupat tyhjiä tavaroista. Naiset jonottivat niitä vähiä tavaroita, mitä kulloinkin kaupoista sai. Periaatteena näytti olevan, että esimerkiksi yksi makkaramerkki ja sen yksi laatu riittää koko valikoimaksi. Miehet puolestaan jonottivat vuosikausia remontti- ja rakennustarvikkeita. Ne, jotka olivat saaneet rakennusluvan omakotitalolle joutuivat seisottamaan talojaan puolivalmiina vuosia, jopa yli vuosikymmenen, koska kaikista tarvikkeista oli pulaa. Tämä oli minusta todella ankeaa. Vain silloin, kun ostajalla oli ”oikea” asema ja tuttava jokaisessa tarpeellisessa kaupassa, oli toivoa saada jotain aikaan. Mutta silloin olikin kyseessä jo etuoikeutettu henkilö, joka saattoi puolestaan tehdä myyjälle vastaavan palveluksen jossain toisessa hankinnassa.

Ajattelin, että mitä minä voisin tehdä helpottaakseni esimerkiksi naisten elämää. Vauvanvaippoja ei ollut, oli vain sideharsoa. Siteitä, joita jokainen nainen tarvitsee, ei ollut. Kosmetiikka oli laadultaan heikkoa. Puutteita näki paljon ja kaikkialla.

Yllättävä ehdotus vei minut messuyrittäjäksi

Olin ehtinyt nähdä ja kokea tarpeeksi virolaisten puutetta, kun minulta ja silloiselta yhtiökumppaniltani kysyttiin Tallinnassa vuonna 1975, emmekö voisi tuoda suomalaisia yrityksiä Tallinnaan esittelemään tuotteitaan ja ehdotettiin vielä muutamia ehdottomasti välttämättömiä aloja. Ilman päivänkään kokemusta vientimessuista ja vientikaupasta vastasin, että yritämme järjestää näyttelyn.

Kun aloin etsiä Suomesta yrityksiä, jotka olisivat kiinnostuneita lähtemään Neuvosto-Viroon etsimään myyntimahdollisuuksia tai yhteistyötä, huomasin olevani todella korkean ennakkoluulojen kynnyksen edessä. Suomihan oli tähän saakka käynyt kauppaa vain keskitetysti Moskovan kautta suurissa erissä muutaman virallisen yhteistyökumppanin kanssa. Idänkauppa oli hallitusten välinen asia.

Onnistuimme kuitenkin saamaan kahdeksan yritystä lähtemään Tallinnaan. Polar Expo pidettiin vuonna 1976 Raatitorin laidalla, Eesti Reklaamfilmin kellaristudiossa ja suosio oli suuri. Olihan se sikäläisten tietojen mukaan ensimmäinen länsimainen vientinäyttely Tallinnassa ja ilmeisesti koko Baltiassa sodan jälkeen. Myös kauppoja syntyi ja yritykset tekivät jälkeenpäin runsaasti neuvottelumatkoja Suomenlahden taakse.

Mutkikkaat järjestelytkään eivät lannistaneet

Sopimuskumppani Neuvostoliitossa oli moskovalainen Exposentr, joka valvoi näyttely- ja messutoimintaa kaikissa neuvostotasavalloissa. Järjestelyt olivat mutkikkaat ja hankalat.

Haimme ensin viisumin Tallinnaan ja kävimme sopimassa alustavasti näyttelypaikan, -ajan ja yleiset suuntaviivat. Seuraavaksi haimme viisumin Moskovaan ja kävimme Exposentrissä uudelleen neuvottelemassa samasta asiasta. Silloin saimme myös hinnan. Palasimme takaisin ja Exposentr kysyi Tallinnasta haluavatko he tällaisen näyttelyn. Saatuaan myönteisen vastauksen he ilmoittivat siitä meille ja kutsuivat jälleen Moskovaan allekirjoittamaan lopullisen sopimuksen. Tämä sopimus kädessä menimme jälleen Tallinnaan ja sovimme yksityiskohtaisesti kaikista näyttelyyn liittyvistä suurista ja pienistä asioista.

Kaikki rahaliikenne tapahtui etukäteen Moskovan kanssa ja Exposentr siirsi pienen osan kokonaishinnasta virolaiselle osapuolelle. Myös näyttelyyn osallistuvien yritysten edustajien kutsut oli hankittava Exposentriltä, jotta yritysten esittelijät ja muut osallistujat pääsivät hakemaan viisumia.

Näin saimme pään auki ja siitä alkoivat asiat mennä eteenpäin. Tuli seuraava vuosi ja seuraava näyttely Tallinnaan. Sieltä siirrymme muutamaksi vuodeksi järjestämään näyttelyjä Moskovassa, kunnes ruplan kurssi äkkiä nousi ja pelästytti suomalaisasiakkaat pois.

Kaikki perustuu luottamukselle ja sitä on vaalittava

Huomasin, että kaikkein tärkeintä jatkuvuudelle oli rehellisyys ja siitä seurannut keskinäinen luottamus. Sopimuksissa pysyminen, lupausten pitäminen, maksujen suoritus ajallaan, jopa pieni pyöreä leima olivat kaikki yhdessä rakentamassa luottamusta. Kun vuonna 1984 myin osuuteni Studio North Presenter Oy:stä ja perustin Prico Oy:n, jatkoin näyttelytoimintaa aluksi Virossa ja Baltian maiden itsenäistyttyä lisäksi Latviassa ja Liettuassa Finnish Expo -nimellä. Valko-Venäjän Minsk ja Venäjän Pietari sekä Donin Rostov saivat aikanaan omat Finnish Exponsa. 1980-luvun jälkipuoliskolla osallistujamäärät Tallinnan näyttelyissä olivat kolmenkymmenen kummankin puolen, mutta kohosivat vuosikymmenen lopulla jo 40–50 osallistujaan ja itsenäistymisen jälkeen jopa 125:teen. Riiassa ja Vilnassa yllettiin 40–70 näytteilleasettajaan.

Olin odotettu vieras myös kadunmiehen näkökulmasta

Etenkin Tallinnassa messuvieraiden kävijämäärät olivat huomattavan korkeita, koska näyttelymme kiinnostivat siellä alun pitäen myös tavallisia kadunmiehiä. Tapahtumamme toivat ihmisille muassaan pienen vapauden tuulahduksen ja sitä osattiin arvostaa. Huolehdin siitä, että Finnish Expoissa oli jatkuvasti muutamana tuntina päivässä pääsymahdollisuus kaikille, koska halusin antaa mahdollisimman monille ihmisille erityisesti neuvostoaikoina tilaisuuden tutustua länsimaisiin tuotteisiin ja toimintatapoihin. Laululavalla pidetyssä näyttelyssä 1988 seisoi talvipakkasessa 300 metriä pitkä nelijono ihmisiä odottamassa vuoroaan päästä näkemään, mitä muualla maailmassa oli tarjolla. Tuolloin ihmisille oli tärkeää kerätä myös muovipusseja ja mainoslahjoja ja he olivat ikionnellisia, kun saivat näitä itselleen harvinaisia ” ylellisyystuotteita ”. Mutta joukossa oli koko ajan myös todellisia päättäjiä, jotka veivät ostopäätöksiä eteenpäin mm. Neuvostoaikoina Gosplanille, jossa sitten tehtiin lopulliset ostopäätökset clearing-pohjaisen kaupankäynnin mukaisesti.

Vuoteen 1996 mennessä olivat Finnish Expot tavoittaneet jo yhteensä 500 000 kävijää Baltiassa, Valko-Venäjällä ja Venäjällä.

Vastaava ennakkoluulojen kynnys, joka oli ilmennyt vuonna 1976 ensimmäistä Viron näyttelyä kohtaan toistui Baltian maiden itsenäistyttyä myös Latviassa ja Liettuassa. Suomalaisille Baltia loppui Viroon, eikä markkinointiponnistuksia haluttu ulottaa siitä eteenpäin, koska maat olivat useimmille täysin tuntemattomia. Sain opettaa vuosikaudet yritysten markkinointijohdolle maantietoa: Missä on Latvia ja mikä on sen pääkaupunki? Missä se Liettua oikein on ja mikä sen pääkaupunki on? Valko-Venäjä oli myös kovin tuntematon.

Koimme yhdessä satojen yritysten edustajien kanssa jopa mustat baretit, mafian pistoolin laukaukset ja näpistelijät. Suurempia onnettomuuksia meille ei koskaan näyttelyiden aikana kuitenkaan sattunut. Tätä varmistaakseni loin hallien johtoon luottamukselliset suhteet, jolloin yhteys vartioinnin, muun hallihenkilökunnan ja näytteilleasettajien välillä toimi suunnitellusti.

Moskovassa rakentajani olivat paikallisia, mutta kaikkialla muualla virolaisia, sillä he ymmärsivät, että markkinataloudessa toimitaan toisin kuin suunnitelmataloudessa, joten pystytys- ja purkamistyöt eivät stressanneet sen enempää kuin Suomessakaan. Virolaisen Expodesignin kanssa rakensimme kymmeniä Finnish Expo -näyttelyjä Itämereltä Donille saakka. Erityisesti haluan antaa tunnustuksen virolaiselle johtaja Tiit Taelille, jonka vankkumaton ammattitaito ja paikallisten olosuhteiden tuntemus loivat näyttelyille myös ulkoisesti vankan ja näyttävän profiilin.

Sadat suomalaisyritykset etabloituivat messujen tuloksena uusille markkinoille

Olen kiitollinen siitä, että olen saanut tehdä työtä, josta olen todella pitänyt ja jota en mistään hinnasta olisi vaihtanut toiseen. Olen varma, että olen aukaissut monia latuja Baltiaan, Valko-Venäjälle ja Venäjälle useille sellaisillekin yrityksille ja yrittäjille, jotka eivät olisi uskaltaneet lähteä lainkaan idän ja Baltian vientiponnistuksiin jonkin suuren organisaation mukana, eivät etenkään 37 vuotta sitten. Finnish Expoihin on osallistunut Suomen suurimpia yrityksiä: Neste, Kesko, Nokia, Rautaruukki, Partek, Kemira, Stockmann, Upo, Danforss, Fazer, Paulig, Meira sekä satoja pk-yrityksiä. Useat myös etabloituivat Baltiaan ja Venäjälle.

Suomalaisen työllisyyden edistäminen on ollut minulle tärkeää. Tiedän, että moni pk-yritys pystyi lama-aikanakin jatkamaan toimintaansa, kun sai Baltiasta tai Venäjältä mukavan kokoisen tilauksen.

Erityisesti Baltian maissa on aina oltu hinta-, laatu- ja muotitietoisia. Vaikka heillä ei itsellään aikanaan ollutkaan suuria valikoimia ja korkeaa laatua, niin meiltä he ovat aina halunneet parasta. Tänä päivänä Venäjällä ja Baltiassa on jo kaikkea saatavana, kun vain on rahaa. Kauppojen ikkunoistakin on ankeus pyyhitty pois ja ne ovat muodikkaita ja hyvällä maulla somistettuja.

Kaikille Finnish Expoissa ja muissa näyttelyissäni mukana olleille tuhansille yritysten edustajille, messuesittelijöille ja yrittäjille esitän kiitokset mukavista, työntäyteisistä näyttelymatkoista.

Haasteet ja toimintatavat vaihtuvat

Kun suomalaiset siirtyivät olojen vakiintuessa 1990-luvun jälkipuolella Baltiassa ja Venäjällä paikallisten organisaatioiden järjestämien teemanäyttelyjen käyttäjiksi, luovuin raskaiden monipäiväisten messujen järjestämisestä. Vuosina 1996 – 1998 yritykseni Prico Oy toteutti Tallinnassa ja Riiassa uudenlaista ”yritystreffit”-tyyppistä yritysten kansainvälistä Ideafoorumia, joka yksipäiväisenä oli nopea ja edullinen tapa solmia yritysten välisiä kontakteja ja kehittää yhteistyötä.

Uusi toimintamuoto, vain naisyrittäjille suunnatut Tullaan tutuiksi -seminaarit yritystreffeineen ovat sovellus Ideafoorumista. Tullaan tutuiksi -tapahtumat aloitin vuonna 1999.

Yhteistyö P. Erkkilä Oy järjesti seminaareja vuoteen 2005 saakka. Seitsemänä vuonna järjestettyyn seminaariin osallistui naisia Virosta, Latviasta, Liettuasta, Venäjältä, Ukrainasta, Moldovasta, Puolasta, Ruotsista ja Suomesta. Paljon on solmittu hyviä kontakteja, on verkostoiduttu ja saatu alihankkijoita valmistukseen ja markkinointiin. Tapaamiset ovat olleet menestyksellisiä ja herättäneet aivan uutta yhteistyötä. Toivonkin, kun nyt olen lopettanut myös nämä seminaarit, että myös naisyrittäjät menevät edelleenkin rohkeasti mukaan Baltiaan ja Venäjälle hakemaan uutta ulottuvuutta toiminnalleen yrittäjinä.

Yrittäjästä yrittäjyyden edistäjäksi

Olin mukana Kirkkonummen kunnanvaltuustossa ja terveyslautakunnassa kahdeksan vuotta. Sain valtuustossa leiman otsaani – yrittäjävaltuutettu, koska ajoin yrittäjien asioita. Nehän minä tietenkin parhaiten tunnen. Olen myös jäsenenä Yrittäjänaisten Keskusliitossa, Helsingin Yrittäjänaisissa, Suomen Yrittäjissä, Uudenmaan Yrittäjissä ja tietenkin Kirkkonummen Yrittäjissä, jossa olin varapuheenjohtajana monta vuotta. Tein Kirkkonummella seitsemänä perättäisenä vuonna yrittäjänaisten Tullaan tutuiksi -seminaareja, jotka olivat erittäin suosittuja.

En ole osannut koskaan pelätä. Olen toki tarvinnut reipasta uskallusta lähteä suureen tuntemattomaan – Neuvostoliittoonkin – ja naisena miesten maailmaan.

Yllättävän monina paloina – pieninä ja vähän suurempina – on yrittäjän leipä maailmalla. Sanotaan, että kerran yrittäjä aina yrittäjä, elämänsä loppuun saakka.

Pirkko Erkkilä

Mainossihteeri, Oy Mainos Taucher Oy, 1962-1972

Yhteyspäällikkö, Markkinointi Topi Törmä Oy 1972-1974

Yrittäjä v. 1974 alkaen:

Pirkon Kukka ja Lahjatavara, Studio North Presenter Oy, Prico Oy

Yhteistyö P. Erkkilä Oy, Tullaan Tutuiksi – tapahtumat Pirkko Erkkilä Tmi

Huomionosoitukset:

SML:n hopeinen ansiomerkki 1973

SML.n kultainen ansiomerkki 1988

Neuvostoliiton Kauppa- ja Teollisuuskamarin diplomit 1978 ja 1979

Viron Kauppa- ja Teollisuuskamarin kunniakirjat 1989 ja 1990

Kirkkonummen vuoden yrittäjä 1991

Kirkkonummen Tuottava Idea -palkinto kansainvälistymissarjassa 1993

Suomen Yrittäjäin Keskusliiton hopeinen yrittäjäristi 1995

Suomen Leijonan Ritarikunnan ansioristi 1996

Suomen Yrittäjien kultainen yrittäjäristi 1999

Uudenmaan Yrittäjien myöntämä palkinto merkittävästä elämäntyöstä 2002

Suomen Yrittäjien yrittäjäristin timanttiristi 30 vuotta yrittäjänä 2005

Suomen Yrittäjien hopeinen ansiomerkki tunnustukseksi yksityisen yrittäjyyden hyväksi suorittamastanne ansiokkaasta työstä 2007

Eestin Kauppa- ja Teollisuuskamarin kunniakirja 2010