Pirjo Mäkelä saavutti 1960-luvulla kansainvälisesti arvostetun aseman molekyylibiolääketieteen tutkijana ja lasten aivokalvontulehdusta ehkäisevän rokotteen kehittäjänä. Hän toimi vuodesta 1965 kolme vuosikymmentä Kansanterveyslaitoksen bakteriologian osaston johtajana ja teki laaja-alaista tutkimustyötä ja kehitti alan henkilökunnan koulutusta muun muassa julkaisemalla useita oppikirjoja eri aloilta. Kirjoituksissaan hän kosketteli ydinsodan terveysvaaroja, lääkärin etiikkaa ja kehitysmaiden rokotusohjelmia.

Lahtelaisen opettajapariskunnan tytär Pirjo Hautala suuntasi yliopisto-opintonsa lääketieteeseen. Jo opiskeluaikana hän solmi avioliiton opiskelutoverinsa Olli Mäkelän kanssa. Yhdessä puolisot aloittivat myös tutkijanuran ja toimivat samoissa tutkijaryhmissä. Tutkimukset julkaistiin yleisen tavan mukaisesti yhdessä. Olli Mäkelän nimi merkittiin ensimmäiseksi, ja tutkimukset lasketaan tiedeyhteisössä julkaisun ensimmäisenä mainitun hyväksi.

Mäkelöiden aloittaessa tutkijanuraansa 1950- ja 1960-luvun vaihteessa mikrobiolääketiede kehittyi nopeasti. Puolisot pääsivät 1959 tutkimaan Stanfordin yliopistoon nobelisti, professori Joshua Lederbergin ohjaamina. Tuliaisena heillä oli väitöskirja ja uusi tieteenala, mikrobiotekniikka. Se johti parinkymmenen vuoden kuluttua biotekniikkaan ja geenimanipulaatioon. Muutamaa vuotta myöhemmin he tutkivat Lontoossa. Heidän tutkimusryhmänsä huomasivat, miten geenit määräävät bakteerien polysakkaridin monimutkaisen rakenteen. Se oli maailmanlaajuisesti molekyylibiologian keskeinen havainto, ja myöhemmin sen on huomattu olevan yleispätevä niin kasveille kuin eläimillekin. Havainto johti uusien tutkimusmenetelmien käyttöön. Ne tekivät mahdolliseksi infektiotautien syntymekanismien tutkimisen. Nyt pystyttiin tarkastelemaan mikrobin ja sen isännän taistelua olemassaolosta.

Pirjo Mäkelä oli Helsingin kaupungin bakteriologian laboratorion apulaislääkärinä ennen Stanfordin-matkaa ja sen jälkeen Helsingin yliopiston serobakteriologian laitoksen assistenttina ja valtion lääketieteellisen toimikunnan nuorempana tutkijana. Yliopiston laitokselle ei kuitenkaan tuntunut mahtuvan kahta samaan perheeseen kuuluvaa tutkijaa. Mäkelät sopivat silloin, että Olli Mäkelä hakee yliopiston virkoja, ja hänestä tulikin ensin immunologian henkilökohtainen ylimääräinen professori 1968 ja sittemmin bakteeriopin ja serologian varsinainen professori 1972. Olli Mäkelä toimi lääketieteellisen tiedekunnan dekaanina 1987 – 1995 ja jäi eläkkeelle 1995.

Valtion seerumlaitoksessa aukesi 1965 bakteriologian osaston johtajan virka, jota Pirjo Mäkelä haki ja johon hänet nimitettiin. Tässä laitoksessa, jonka nimi vaihtui Kansanterveyslaitokseksi, hän teki merkittävää tutkimusta yhteistyössä korkeakoulujen ja muiden tutkimuslaitosten kanssa. Hänen laaja-alainen tieteellinen tuotantonsa käsittää tutkimuksia veriryhmistä, bakteerigenetiikasta, bakteerin soluseinästä, infektioista ja rokotteista. Hänen kehittämänsä lasten aivokalvontulehdusta ehkäisevän rokotteen ansiosta tämä tauti on hävinnyt länsimaista kokonaan.

Kirjoituksissaan Pirjo Mäkelä pohti ydinsodan terveysvaikutuksia ja lääkärin etiikkaa. Lisäksi hän kirjoitti mikrobiologian ja perinnöllisyystieteen oppikirjoja. Hänellä oli huomattavia kansallisia ja kansainvälisiä luottamustehtäviä. Erityisen läheiseksi hän koki toiminnan kehitysmaiden rokotusohjelmien hyväksi Maailman terveysjärjestön WHO:n asiantuntijaelimissä ja Lääkärien sosiaalinen vastuu -yhdistyksessä. Mäkelä johti asiantuntijaryhmää, joka valvoi geeniteknologisia tutkimuksia, ennen kuin geenitekniikkalaki säädettiin 1995.

Pirjo Mäkelä huolehti myös alan koulutuksesta siten, että Kansanterveyslaitoksella koulutettiin asiantuntijalääkäreitä, mutta samalla myös pidettiin huolta perusterveydenhuollon henkilökunnan asiantuntemuksesta. Kansanterveyslaitos yhdistettiin vuoden 2009 alusta Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen (Stakes) kanssa Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseksi.

Pirjo Mäkelä sai 2003 akateemikon arvonimen ensimmäisenä naisena Suomessa. Hän oli sukupolvessaan poikkeuksellinen nainen lääketieteen miesvaltaisessa tiedemaailmassa. Hän rohkeni asettua esikuvaksi tiedenaisille uran ja perhe-elämän yhteensovittamisessa ja kertoa kipeistäkin ratkaisuistaan. Mäkelöiden perheen kuopus, syöpätutkija Tomi Mäkelä sai 1992 Helsingin yliopiston parhaan väitöskirjan palkinnon ja Anders Jahre -palkinnon 2000. Hänet nimitettiin lääketieteellisen solubiologian professoriksi 2001, biokemian ja molekyylibiologian professoriksi 2003 sekä Biomedicumin johtajaksi 2004. Vuonna 2009 hän aloitti viisivuotiskauden Biotekniikan instituutin johtajana.

Henkilötiedot

Pirjo Helena Hautala, vuodesta 1954 Mäkelä

Syntyi 16.12.1930 Lahti, kuoli 22.11.2011

Vanhemmat lehtori Yrjö Hautala ja lehtori Aili Räikkä

Puoliso vuodesta 1954 bakteeriopin ja serologian professori Olli Mäkelä, syntynyt 1929

Puolison vanhemmat maanviljelijä Valto Mäkelä ja Lyyli Jaakkola

Lapset: Matti, syntynyt 1955, lääketieteen tohtori; Jukka syntynyt 1957, lääketieteen lisensiaatti; Helena syntynyt 1961; Tomi syntynyt 1963, biokemian ja molekyylibiologian professori.

URA. Ylioppilas 1949; lääketieteen kandidaatti 1952, lisensiaatti 1955; lääketieteen ja kirurgian tohtori 1961; kliinisen mikrobiolääketieteen erikoislääkäri 1963. Opinto- ja tutkimusmatkoja: Stanford, Yhdysvallat 1959 – 1961; Lister-instituutti, Lontoo 1963 – 1964; Maryland, Yhdysvallat 1976 – 1977.

Apulaislääkäri Helsingin kaupungin bakteriologian laboratoriossa 1956 – 1959; Helsingin yliopiston serobakteriologian laitoksen assistentti 1959 – 1963; bakteeriopin ja serologian dosentti 1963 – ; valtion lääketieteellisen toimikunnan nuorempi tutkija 1963 – 1965; Valtion seerumlaitoksen ja kansanterveyslaboratorion / Kansanterveyslaitoksen bakteriologian osaston johtaja, professori 1965 – 1991, infektiotautien yksikön päällikkö 1992 – 1996.

Microbial Pathogenesisin päätoimittaja 1992 – .

Lääkintöhallituksen / Sosiaali- ja terveysministeriön / Stakesin rokotus- ja bakteeriasiantuntija 1973 – ; Suomen Akatemian biolääketieteen tutkimusta selvittäneessä työryhmän puheenjohtaja 1976 – 1979; ydinsodan terveydellisiä vaikutuksia selvittäneessä työryhmän puheenjohtaja 1982 – 1983.

Jäsenyydet: Suomen kristillisten ylioppilaiden liiton hallitus 1953 – 1954; Infektiotautien tutkimusyhdistys 1978 – 1982; yhdistelmä-DNA-tutkimuksen asiantuntijaryhmä 1980 – 1991; Max Planck -instituutin (Saksa) tieteellinen neuvottelukunta 1982 – 1992; Lääkärien sosiaalinen vastuu -yhdistyksen puheenjohtaja 1982 – 1997; valtion lääketieteellinen toimikunta 1986 – 1992; Pohjoismaisen ministerineuvoston biotekniikan ohjelmakomitea 1988 – 1992; Medicinska forskningsrådet (Ruotsi) 1992 – 1994; Euroopan mikrobiologisten seurojen puheenjohtaja 1992 – 1995; International Center for Diarrheal Diseases Research (Bangladesh), neuvottelukunta 1993 – 1998; International Union of Microbiological Societiesin puheenjohtaja 1994 – 1999; Geenitekniikan lautakunnan puheenjohtaja 1995 – ; Maailman terveysjärjestön (WHO) useat neuvottelukunnat; useiden kansainvälisten bakteriologisten aikakauskirjojen toimituskunnat.

Kunnianosoitukset: Suomen Leijonan K; Suomen Valkoisen Ruusun R I. Akateemikko 2003. Eläinlääketieteen kunniatohtori Helsinki 1995. Robert Koch -palkinto 1969; Matti Äyräpään palkinto 1980; Suomen Kulttuurirahaston tunnustuspalkinto 1987; MTV:n kulttuuripalkinto 1989; A. I. Virtanen -palkinto 1990; prinssi Mahidolin palkinto (Thaimaa) 2002.

TUOTANTO. Studies on Staphylococcus aureus in Helsinki. 1960; Lääketieteellinen mikrobiologia. 1975, 1983 (toimittaja muiden kanssa); Mikrobiologian perusteet terveydenhuoltohenkilöstölle. 1976, 1980 (toimittaja muiden kanssa); Mikrobiologian perusteet I – II. 1984 – 1986 (J. Mäkelän kanssa); Ydinsodan merkitys. 1985 (toimittaja K. Pitkälän kanssa); Enterobacterial surface antigens : methods for molecular characterization. New York 1985 (toimittaja T. K. Korhosen, E. A. Dawesin kanssa); Mikrobit ja tautien torjunta. 1988 (J. Mäkelän kanssa); Kehitysmaiden terveys ja sairaus. 1989 (toimittaja muiden kanssa; myös englanniksi); Tiede ja etiikka. 1991 (toimittaja P. Löppösen, K. Paunion kanssa); War or Health. London 2001 (muiden kanssa); yli 400 tieteellistä julkaisua pääasiassa ulkomaissa tieteellisissä julkaisuissa.