Piia Vähäsalo – pelastusalan First Lady

Uranuurtava, jämäkkä, avoin, yhteistyökykyinen ja maanläheinen. Nämä ovat muutamia niistä adjektiiveista, jotka  ovat hyviä kuvaamaan Piia Vähäsaloa, joka valittiin pelastusjohtajaksi ensimmäisenä naisena Suomesta. Vähäsalo on myös vaimo ja kahden lapsen äiti.

Palokuntalaisuus verenperintönä

Piia Vähäsalo syntyi 22.10.1972 Keski-Pohjanmaalla, Kokkolassa yrittäjäperheeseen. Perheeseen kuuluu isosisko ja pikkuveli. Vanhemmat ja molemmat sisarukset ovat yrittäjiä. Koti opetti yrittäjyyteen ja antoi työnteon mallin.

Vähäsalon ollessa vain muutaman vuoden ikäinen tuli muutto Pohjois-Pohjanmaalle, Sieviin. Sievi onkin ollut Vähäsalolle sydämessä se kotipitäjä, johon hän halusi palata takaisin opiskeluvuosien ja Ylivieskassa ja Oulussa vietettyjen työvuosien jälkeen. Varhaisin muistikuva Vähäsalolla liittyy pelastusalaan hänen ollessaan isänsä mukana Sievin puolivakinaisen palokunnan harjoituksissa. Pieni tyttö seisoi sammutusauton takapenkillä seuraamassa miten miehet harjoittelivat ihmisen pelastamista kolariautosta. Oli aivan luonnollista, että palokunnasta tulisi osa myös Vähäsalon elämää. Koko perhe sopeutui isän päivystysvuoroihin. Paloasema ja toiminta siellä olivat Vähäsalolle tulleet pienestä tytöstä lähtien tutuksi. Vähäsalon sedistä ja serkuista on moni mukana palokunnan toiminnassa.

Käännytys palokuntapoikaosastosta

Sievin puolivakinainen palokunta pyöritti palokuntanuorisotoimintaa, joka silloin tunnettiin palokuntapoikaosastona. Koska ikää Vähäsalolle oli kertynyt jo sopivasti yhdeksän vuotta, oli tullut aika ilmoittautua palokuntanuorisotoimintaan mukaan. Kumisaappaat jalassa, reippain askelin Vähäsalo marssi paloasemalle nuorisotoimintaan mukaan. Tai niin hän luuli. Toisena harjoitusiltana huomattiin, että poikaosastoon olikin pujahtanut mukaan tyttö. Palokuntapoikaosasto, nimensä mukaisesti, oli tarkoitettu vain pojille ja Vähäsalo lähetettiin kotiin. Kukaan ei silloin osannut aavistaa, että tästä pienestä tytöstä tullaan vielä kuulemaan.

Sen verran traumaattinen kokemus käännyttäminen palokuntanuorisotoiminnasta kuitenkin oli Vähäsalolle, että sinne hän ei myöhemmin enää hakeutunut mukaan, vaikka olisi voinutkin. Monet palokuntapoikaosastot Suomessa muuttivat myöhemmin sääntöjään ja sen myötä osaston nimeksi tuli palokuntanuoriso-osasto. Mukaan tuli yhä enenevässä määrin tyttöjä.

Palokuntatoiminta loi pohjaa tulevaisuuden haaveille

Vuodet kuluivat ja Vähäsalo liittyi palokuntatoimintaan 1990-luvun alussa. Ensin palokuntanaisiin ja sitten hälytysosastoon. Palokunta oli edelleen hyvin miehinen ala ja Vähäsalo olikin hälytysosaston ensimmäinen nainen. Vuosina 1995-2000 hän työskenteli eri tehtävissä palokunnan hälytysosastossa Ylivieskassa.

Vuonna 1991 Vähäsalo suoritti ylioppilastutkinnon. Hän valmistui hallintotieteiden maisteriksi Lapin yliopistosta 1995 jossa gradun aiheena oli ”Pienten palokuntien pelastustoiminnan johtaminen”. Gradussa yhdistyi viimein kaksi sydämen asiaa – johtaminen ja pelastustoiminta. Valmistumisen jälkeen Vähäsalo pyrki Pelastusopistoon Päällystökurssille. Hän olikin ensimmäinen nainen Suomessa, joka opiskeli silloista uusimuotoista päällystötutkintoa Päällystökurssi 3:lla. Samaan aikaan hän suoritti Tampereen yliopistossa aikuiskasvatuksen perusopinnot ja tutki ihmisten johtamista palokunnissa. Syntyi tutkielma ”Puuttuva pala – ihmisten johtaminen suomalaisissa palokunnissa”.

Mielikuvat tulevista töistä pelastusalalla liittyivät lähinnä pelastusalan järjestötoimintaan ja hallintoon. Vaikka lapsena haave palomiehen ammatista siintikin Vähäsalon mielessä, niin myöhemmin se ei ollutkaan enää se työ, jota Vähäsalo oikeasti halusi tehdä. Pelastusopistoaikana palomestarin tehtävätkään eivät tuntuneet kovin houkuttelevilta.

Ensimmäisen kosketuksen alan järjestötoimintaan Vähäsalo sai vuonna 1999 toimiessaan Oulun läänin koulutuspäällikkönä Pelastusliitto ry:ssä, missä hänellä oli tehtävänä koulutuksen kehittäminen, suunnittelu ja organisointi. Hän palasi Oulun läänin Pelastusliitto ry:n toiminnanjohtajaksi tehtyään sitä ennen pienen loikkauksen  Ylivieskan teknilliseen oppilaitokseen projektiasiantuntijan tehtäviin.

Kotiseutu kutsui kuitenkin takaisin Sieviin ja vuonna 2002 hänet valittiin Sievin palopäälliköksi. Hän todellakin oli Suomen sievin palopäällikkö.

Suomen ensimmäinen nainen pelastusjohtajaksi

 Kunnille aikaisemmin kuuluneet pelastustoimen tehtävät siirtyivät vuoden 2004 alussa alueellisten pelastuslaitosten (22 aluetta) hoidettavaksi. Muutos oli Suomen pelastustoimen historiassa yksi suurimmista. Pienet palokunnat yhdistyivät isommiksi pelastuslaitoksiksi. Vähäsalon osaamiselle oli tilausta. Hän sai virkavapaata Sievin palopäällikön tehtävistä ja siirtyi projektitehtäviin, jotka sittemmin olivat pohjana Jokilaaksojen pelastuslaitoksen perustamiselle.

Piia Vähäsalo valittiin Suomen ensimmäisenä naisena pelastusjohtajaksi. Työnantajana toimi tuleva Jokilaaksojen pelastuslaitos ja vuosi oli 2003. Jokilaaksojen pelastuslaitos aloitti toimintansa vuonna 2004. Uuden pelastuslaitoksen alueeseen kuului 17 kuntaa. Pelastuslaitoksena Jokilaaksojen pelastuslaitos ei ollut Suomen suurimpia, mutta tuli tunnetuksi yhtenä edelläkävijänä varsinkin johtamisjärjestelmänsä ansiosta. Pelastuslaitokset olivat hajanainen joukko erilaisia pelastuslaitoksia ja valtakunnallisesti yhtenäisiä käytäntöjä tai lausuntoja oli vaikea saada aikaiseksi. Asia jäi vaivaamaan Vähäsalon mieltä.

Pelastuslaitokset päättivät käynnistää vuonna 2007 Pelastuslaitosten kumppanuushankkeen, jonka päätavoitteena oli kehittää pelastuslaitosten välistä yhteistyötä. Vähäsalo valittiin hankkeen projektipäälliköksi ja hän työskenteli hankkeessa oman toimensa ohella kunnes jäi vuodeksi 2009 pelastusjohtajan virasta virkavapaalle ja teki hanketyötä päätoimisesti.

Pelastuslaitosten yhteistoiminnan kehittäjä

Alueelliset pelastuslaitokset olivat toimineet jo lähes kuusi vuotta, kun Vähäsalo siirtyi pelastusjohtajan tehtävistä virkavapaalle vastaamaan projektista, jonka tarkoituksena oli aloittaa pelastuslaitosten kumppanuusverkostotoiminta.

Kaikki pelastuslaitokset Suomessa olivat alusta asti mukana hankkeessa ja sen voidaan katsoa onnistuneen hyvin, sillä kumppanuusverkosto aloitti toimintansa automaattisesti hankkeen avulla. Yksi suurimmista syistä hankkeen onnistumiselle voidaan sanoa olleen Vähäsalon tapa osallistaa hankkeessa mukana olleet. Kumppanuus perustui alun alkaen vapaaehtoisuuteen. Toisaalta se vaati kuitenkin sitoutumista. Vähäsalo korostikin hankkeen aikana yhteistyön merkitystä ja pelastuslaitokset antoivatkin valtakirjan tälle toiminnalle. Hankkeen loputtua verkosto jatkoi toimintaansa ja voi hyvin edelleen. Pelastuslaitokset olivat toimintamallillaan edelläkävijöitä. Vähäsalon haave oli tehdä vielä väitöskirja pelastuslaitosten valtakunnallisesta verkostoimaisesta yhteistyöstä, kumppanuudesta, joka on edelleenkin Suomessa ainutlaatuinen tapa toimia. Se jäi kuitenkin haaveeksi. Elämässä tuli uusi käänne.

Vuoden palomies olikin nainen

Vuoden palomiestoimikunta valitsi vuonna 2009 Piia Vähäsalon Vuoden palomieheksi. Useat mediat uutisoivat asian ihmetyksenä: ”Vuoden palomies on nainen!” Perusteluissa todettiin, että Vähäsalo on tehnyt mittavan ja ansiokkaan uran alueellisen ja valtakunnallisen pelastusalan kehittäjänä ja vaikuttajana. Hän oli lisäksi toiminut käytännön pelastustyössä yksikönjohtajana ja palopäällikkönä Sievissä. Piia Vähäsalo oli 29. arvonimen ansioistaan saanut pelastusalan ammattilainen. Hän oli myös ensimmäinen hallintouran tehnyt ”Vuoden palomies”.

…jonka jälkeen valinta Vuoden Nuoreksi Johtajaksi

Pelastustoimi on hyvin miehinen ala. Johtaminen pelastuslaitoksissa mielletään usein operatiivisten joukkojen johtamiseen. Vähäsalo toi alalle uusia johtamisen tuulia ja muistutti itseään ja alaisiaan, että oma esimerkki on tärkein vaikuttaja. Vuonna 2010 hän sai ”Vuoden Nuori Johtaja”-palkinnon. Palkinnon myöntää vuosittain Suomen Nuorkauppakamari. Ansio ei tullut suotta. Jo ennen huomionosoitusta ja vielä sen jälkeenkin Vähäsalo tunsi olevansa yksin johtamisfilosofiansa kanssa. Arvostuksen omalle työlleen hän on aina kuitenkin tuntenut saavansa henkilöstön puolelta. Vähäsalo muistutti itseään ja omia työntekijöitään, että asema ei tee taitavaa esimiestä. Avain asiaan on toiminta. Arvostus tulee ansaita joka päivä. Päällystökurssi tai natsat olkapäillä eivät riitä, totesi hän eräässä seminaaripuheessaan. Vähäsalon viesti on ollut aina se, että oma johtajuus täytyy rakentaa itse. Sitä ei voi ostaa eikä se tule kirjojen lukemisella. Kehittyä voi koulutuksen ja kokemuksen avulla vain, jos omaa toimintaa arvioi säännöllisesti. Johtaminen on tietoista työtä eikä voi hoitaa kaiken muun ohella. Yksi tärkeimmistä johtajan ominaisuuksista on kuunteleminen.

Kysyttäessä Vähäsalon työntekijöiltä millainen esimies Vähäsalo itse oli, oli vastauksena: ”jämäkkä, joka kuitenkin antoi luovuudelle tilaa”. Sen seurauksena työntekijä halusikin tehdä parastaan. Ennen kaikkea Vähäsalo oli itse paras esimerkki. Esimerkin voima onkin Vähäsalon tärkein viesti johtamisessa. Jos ei toteuta arjessa hyvää johtamista, niin juhlapuheita on turha puhua.

Vaikka johtamiseen panostettaisiinkin, ei ikäviltä asioilta voi aina välttyä. Kun Vähäsalo sai joskus korviinsa miehistön negatiivista palautetta jostakin ratkaisustaan, hän mietti ääneen mikä johtamisessa meni vikaan. Hän ei koskaan syyttänyt sormella henkilöstöä, vaan tutki itseään ja johtamisprosessia. Ja opiksi otettiin. Sitä sanotaan kehittymiseksi.

Elämä yllätti

Edessä oli suuri elämänmuutos. Vakava sairaus pakotti Vähäsalon jäämään eläkkeelle. Hän oli vasta vähän päälle 40-vuotias. ”Olin kyllä todellakin sydämestäni täysillä mukana, ja työ oli minulle välillä elämääkin suurempaa” totesi Vähäsalo Yleisradion haastattelussa vuonna 2014. Sairauden takia Vähäsalo joutui luopumaan unelma-ammatistaan ja opettelemaan olemista. Normaalisti eläkejuhlat ovat iloinen asia. Vähäsalon eläkejuhlassa tunnelma oli toki lämmin, mutta haikea. Useat pelastusjohtajakollegat ja yhteistyökumppanit olivat mukana. Niin monet olisivat halunneet jatkaa töitä Vähäsalon kanssa.

”Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä”

Kun vakava sairaus vie nuoren ja taitavan ihmisen sänkyyn, voisi päällimmäisenä tunteena olla luovuttaminen ja masennus. Kysyttäessä Vähäsalolta, mistä hän saa voimia jaksaa jatkaa elämää, oli vastaus ”asenne”. Jo työelämässä Vähäsalon mottona oli Mahatma Gandhin toteamus ”Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä”. Motto muistuttaa uuden elämän edessä muistamaan, että oma asenne ja oma arki ovat asioita, joihin voidaan vaikuttaa. ”Miten asennoidun – siltä tuntuu”, totesi Vähäsalo. Sairastuminen on opettanut kärsivällisyyttä ja uskoa elämään. Ennen niin isoilta asioita tuntuvat asiat ovatkin nyt pieniä. Elämä opettaa.

 Luovuus valloillaan                                                                                                    

Vähäsalo on todella myös sairastumisen myötä elänyt, kuten hänen mottonsa sanoo ja on nykyisin osa perheyrityksensä toimintaa, toimien yrityksen luovana johtajana. Hän antaa tarvittaessa johtamisen konsultaatiota ja saa näin hyödyntää johtamiskokemustaan. Samaan aikaan hän on suunnitellut ympäri Suomea myynnissä olevan laukkumalliston, joka tuo iloa itselle, mutta myös monelle muulle. Lisäksi hänen sydämensä sykkii vanhoille kiinteistöille – Vähäsalo ja hänen miehensä Pasi Siipola saivat Viisikanta-palkinnon vuonna 2009 kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Kärjän talon kunnostamisesta Kalajoella ja nyt suunnitelmissa on uusi kohde Raahen suunnalla. Mielekästä tekemistä riittää.

Ihminen

 Nainen johtavassa asemassa pelastusalalla voisi olla monelle vanhan kansan alan miehelle kova pala purtavaksi. Vähäsalon asemaa johtajana ei ole koskaan kyseenalaistettu. Hän sulautui hyvin miehiseen maailmaan. Hän ei johtanut laitosta. Hän johti ihmisiä, hyvin ammattimaisesti. Pienenä tyttönä alkanut ura palokuntamaailmassa johti Vähäsalon pitkälle vaativiin projekteihin ja useisiin luottamustoimiin. Takana on uraauurtava ura naisena pelastusalalla. Se kaikki oli hienoa ja siitä kaikesta on upeat muistot. Ihmisenä Vähäsalo tunnettiin ja tunnetaan kuitenkin edelleen yksinkertaista elämää arvostavana. Ihmisenä, joka kuuntelee.

LUOTTAMUSTEHTÄVÄT

Puheenjohtaja, Lähiesimiestaitojen kehittäminen pelastuslaitoksissa, Suomen Palopäällystöliitto 2104-

Jäsen, Palosuojelurahaston hallitus 10/03 – 5/2013

Varapuheenjohtaja, Pelastusjohtajat, hallitus 2009

Puheenjohtaja, Henkilöjohtamisen kehittämisohjelma, Suomen Palopäällystöliitto  03/07 – 12/12

Jäsen, Turvallisuusalan koulutus tmk 02/07 – 12/09

Jäsen, Valistus- ja tiedotus tmk, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö 01/04 – 12/08

Asiantuntija, Pelastusopiston ulkoinen auditointi 2006

Jäsen, hallitus, Oulun läänin pelastusliitto  2004 – 2010

Jäsen, Palopäällystön koulutusohjelman opetussuunnitelman uudistamistyöryhmä  11/03 – 12/04

Jäsen, Pelastusalan kirjasto –työryhmä, Sisäasiainministeriö 1999

Päätoimittaja, Palopäällystö 1/97 -lehti 1996 – 1997

Rahastonhoitaja, Peekolmoset ry 1996 – 1997

Naisosaston johtaja, Ylivieskan VPK 1995 – 1998

Hallituksen jäsen, Ylivieskan VPK  1996 – 2000

Rahastonhoitaja, Ylivieskan VPK 1996, 1997

Jäsen, Ylivieskan VPK:n vapaa-ajan toimikunta 1996, 1997

Sosiaalipoliittisen jaoston jäsen,Lapin yliopiston Ylioppilaskunta 1993

Opetuksen arviointi-työryhmän jäsen, Lapin yliopiston YTK 1993 – 1994

APURAHAT  JA TUTKIMUSTOIMINTA

Palosuojelurahasto: Alueellisesta valtakunnalliseksi verkostoksi, 2010

Suomen kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahasto: Naisten elämää Kalajoella 1800-luvulla, 2007

Palosuojelurahasto: Ihmisten johtaminen suomalaisissa palokunnissa, 1996 – 1998

Suomen kulttuurirahaston  Keski-Pohjanmaan rahasto, Palosuojelurahasto ja Ylivieskan kaupunki: Pienten palokuntien pelastustoiminnan johtaminen  1995