Paula Kivinen (o.s. Mela) teki mittavan elämäntyön kuvaamataidonopettajana, mutta laajemmin tunnetuksi hän tuli Tampereen jugendin tutkijana ja tuntijana.

Opettajana

Paula Mela syntyi Kärkölässä, mutta hänen nuoruutensa kotipaikka oli Mäntsälä, jonne perhe muutti hänen ollessaan pieni lapsi. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Lahden yhteiskoulusta 1925 hän pyrki ja – esitettyään hyviksi todettuja piirustuksiaan – myös pääsi Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun (”Ateneumiin”) opiskelemaan kuvataiteilijaksi. Hyväksymisestä kertoneen opettajan mainittua jotakin naistaiteilijan ohdakkeisesta urasta Paula Mela selitti tarkoittaneensa hakeutua opiskelemaan piirustuksenopettajaksi. Kun erehdys ilmeni, hän siirtyi saman tien samassa rakennuksessa toimivaan Taideteollisuuskeskuskouluun ja valmistui sen opettajaosastolta piirustuksenopettajaksi 1929.

Jo samana vuonna vain 23-vuotiaana hän aloitti uransa opettajana Tyrvään yhteiskoulussa Vammalassa. Ylimmän luokan oppilaat eivät silloin olleet häntä paljonkaan nuorempia, ja hän taisi olla vielä ikäistäänkin nuoremman näköinen. Vammalassa hän toimi vuoteen 1936 saakka. Pääaineittensa – piirustuksen ja kirjoituksen – ohella hän toimi siellä myös tyttöjen voimistelun ja käsityön opettajana. Solmittuaan vuonna 1935 avioliiton tamperelaisen Eero Kivisen kanssa hän muutti Tampereelle ja toimi siellä piirustuksen ja kirjoituksen opettajana – myöhemmin kuvaamataidon lehtorina – Tampereen II lyseossa 1936–1945, Tampereen tyttökoulussa 1945–1954, Tampereen lyseossa 1954–1967 sekä Tampereen normaalilyseossa 1966–1970. Opettajana hän toimi siten kaikkiaan 41 vuotta.

Paula Kivinen oli hyvä ja pidetty opettaja. Eräs hänen tuhansista oppilaistaan on kouluaikaansa kymmeniä vuosia myöhemmin muistellessaan kirjoittanut: ”Minulla on ollut useita opettajia urani aikana, mutta ei ketään hänen vertaistaan. –  –  –  Me odotimme hänen tuntejaan, me toivoimme, etteivät ne koskaan loppuisi. –  –  –  Hän puhui luonnollisin sanoin kauneudesta ja opetti meidät sitä rakastamaan. Hän kasvatti näkemään. Hän oli henkinen äitini.”

Heti Paula Kivisen aloitettua työnsä Vammalassa tapahtui Suomen sisävesiliikenteen historian vakavin onnettomuus: höyrylaiva Kuru kaatui 7.9.1929 myrskyssä Näsijärvellä ja melkein 140 ihmistä hukkui. Tämä hirvittävä tapaus liittyy Paula Kivisen elämään siten, että hänellä oli ollut aikomus lähteä tuolla laivalla juuri sillä vuorolla ystävänsä luo Kuruun, mutta silloisen poikaystävänsä, tulevan miehensä pyynnöstä hän ei myrskyn vuoksi lähtenytkään. Todennäköisesti matka olisi jäänyt hänen viimeisekseen, sillä laivassa olleista vain 22 pelastui. Heidän joukossaan oli eräs 11-vuotias koulupoika.

Harrastuksissa ja muissa toimissa

Taiteellisten kykyjensä ja opettajantaitojensa ohella Paula Kivisellä oli myös monia muita lahjoja. Hänen liikunnallisuutensa ilmeni muun muassa siten, että hän heti Vammalaan muutettuaan liittyi Tyrvään Naisvoimistelijoihin ja toimi tämän yhdistyksen piirissä voimistelijoiden johtajana 1929–1936 sekä sen jälkeen Tampereen Naisvoimistelijoissa 1936–1942 tyttöosaston ja myös vanhimpien voimistelijoiden johtajana. Tässä tehtävässä hän suunnitteli ja toteutti kokonaan uudenlaisen äiti ja lapsi -parien esittämän ohjelman, jota sitten esitettiin eri tilaisuuksissa 1930-luvun lopulla ja myös jatkosodan aikana. Nämä esitykset hän myös itse säesti.

Paula Kivisen taitavuudesta ja myös tunnettuudesta voimistelijana kertoo sekin, että häntä pyydettiin mukaan Suomen naisten voimistelujoukkueeseen, joka esiintyi Berliinin olympiakisoissa 1936. Nuorella opettajalla ei kuitenkaan ollut taloudellisia mahdollisuuksia osallistua tähän matkaan.

Myös partioaate oli hänen sydäntään lähellä: hän oli keskeisesti mukana Vammalan Nuotiosiskot -nimistä järjestöä perustettaessa, toimi tuon järjestön ensimmäisenä johtajana 1930–1936 ja suunnitteli sille lipunkin. Ansioistaan partioliikkeen piirissä hän sai Suomen Partiotyttöliiton kiitollisuudenmerkin.

Talvisodan aikana Paula Kivinen toimi lääkintälottana sotasairaalassa. Jatkosodan aikana hänellä ei ollut mahdollisuutta jatkaa lottatyötä, koska ensimmäinen perheen kolmesta lapsesta oli syntynyt. Palveluksistaan lottana hän sai 2. luokan vapaudenmitalin ja talvisodan muistoristin.

Sairastuttuaan 1950-luvulla Paula Kivinen joutui jättämään piirtämisen ja maalaamisen, joissa hän oli hyvin lahjakas, sekä liikuntaharrastuksen ja myös pianonsoiton, jossa hän niin ikään oli taitava.

Tutkimustoiminta

Harrastukset suuntautuivat nyt toisaalle: Paula Kivinen ryhtyi jatkamaan jo opettajaksi opiskellessaan harjoittamiaan taidehistorian opintoja, koska oli hyvin kiinnostunut tästä aihepiiristä. Hän kääntyi Helsingin yliopiston taidehistorian professorin Lars Petterssonin puoleen ja sai tältä tehtäväkseen laatia proseminaariesitelmän Tampereen tuomiokirkosta, joka oli hänelle hyvin läheinen ja tuttu. Koulu, jossa hän tuohon aikaan työskenteli, oli aivan tuomiokirkon naapuruudessa ja sitä paitsi tuo kirkko oli perheen kotikirkko. – Professori Pettersson oli se entinen 11-vuotias koulupoika, joka oli pelastunut höyrylaiva Kurun onnettomuudesta…

Paula Kivisen 1957 valmistuneen laudaturtyön aiheena oli Tampereen tuomiokirkon asema Lars Sonckin kirkkoarkkitehtuurissa. Tutkimustyö jatkui. Professori Petterssonin innostamana hän paneutui aikaisempaa perusteellisemmin Tampereen tuomiokirkon arkkitehtuuriin ja rakennusvaiheisiin sekä mm. kirkon maalauksiin ja ornamentiikkaan – ja myös kirkkoon kokonaistaideteoksena. Tämän työn tuloksena ilmestyi 1961 Kivisen ensimmäinen kirja Tampereen tuomiokirkko.

Jo televisiotoiminnan alkuaikoina, vuonna 1963, TV 1 esitti Pirkko Kullbergin tuottaman ohjelman Siveltimen sanomaa, jonka teemana olivat Tampereen tuomiokirkossa olevat Hugo Simbergin ja Magnus Enckellin tunnetut freskomaalaukset. Asiantuntijana ohjelmassa oli Paula Kivinen, jonka edellä mainittu teos oli todennäköisesti antanut sysäyksen ohjelman tekemiseen. – Vuonna 1971 televisiossa esitettiin Lisa Kuhlbergin ja Marjatta Leporinteen toimittama ohjelma Lars Sonck – rakennustaiteen mestari. Myös tässä ohjelmassa Paula Kivinen esiintyi asiantuntijana.

Jugendtyylisen Tampereen kauppahallin virastotalon suojelemiseksi perustettiin 1972 Pirkanmaan perinnepoliittinen yhdistys, joka pyrkii rakennushistoriallisten ja muidenkin kulttuuriarvojen suojeluun ja säilyttämiseen. Paula Kivinen oli aktiivisesti mukana tämän yhdistyksen toiminnassa.

Syksyllä 1973 Tampereen Taideyhdistys järjesti Tampereella laajan näyttelyn Tampereen jugend, jossa esiteltiin Tampereella ja sen ympäristössä Pirkanmaalla jugendin aikakaudella syntynyttä arkkitehtuuria, kuvataidetta ja tuon ajan koteihin kuulunutta esineistöä. Näyttelyssä oli esillä yli 500 teosta ja esinettä. Paula Kivinen oli keskeisesti mukana näyttelyn rakentaneessa työryhmässä ja kirjoitti noin 200-sivuiseen näyttelykirjaan arkkitehtuuria koskevan osan. Tämä näyttely ja Paula Kivisen kirjallinen tuotanto vaikuttivat merkittävästi siihen, että Tampereen vanhaa arkkitehtuuria alettiin arvostaa ja rakennuksia, joita purkaminen oli uhannut, päätettiinkin säilyttää. Tämä koskee jopa Tammerkosken vanhaa punatiilistä tehdasmiljöötä, jonka ympäristöministeriö on nyttemmin valinnut yhdeksi maamme kansallismaisemista.

Vuonna 1974 Paula Kivinen sai Tampereen kaupungin hopeisen ansiomitalin tunnustuksena ansioistaan tamperelaisen taideteollisuuden ja arkkitehtuurin tunnetuksi tekemisessä.

Suomen rakennustaiteen museossa järjestettiin 1981 Lars Sonckin elämäntyötä esittelevä näyttely. Tämänkin näyttelyn työryhmässä Paula Kivinen oli mukana ja kirjoitti näyttelykirjaan artikkelit Sonckin elämänvaiheista ja hänen tuotantonsa varhaiskaudesta.

Jugendarkkitehtuurin tutkimus jatkui. Vuonna 1982 Paula Kivinen julkaisi laajan teoksen Tampereen jugend : arkkitehtuuri – taideteollisuus. Kaupungin jugendajan keskeisten arkkitehtien Wivi Lönnin, Lars Sonckin ja Birger Federleyn tuotanto on teoksessa keskeisessä asemassa, mutta myös monien muiden tuotantoa esitellään. Kirja kattaa Tampereen jugendarkkitehtuurin varsin perusteellisesti, mutta siinä käsitellään sen ohella laajasti myös saman aikakauden käsityötä ja taideteollisuutta. Tämän teoksen julkaisemisen johdosta opetusministeriö myönsi 1983 Paula Kiviselle valtion tiedonjulkistamispalkinnon.

Suomen Naisarkkitehtien Yhdistys Architecta puolestaan kutsui Paula Kivisen niin ikään vuonna 1983 kunniajäsenekseen hänen ansioistaan arkkitehtuurin ja etenkin Wivi Lönnin tuotannon tutkijana. Itsenäisyyspäivänä 1985 Tampereen kaupunki palkitsi hänet kaupungin jugend-tyyliä koskevan tuotantonsa perusteella Kalevalan juhlavuoden mitalilla.

Aiemmin mainitun Tampereen tuomiokirkkoa esittelevän kirjan oltua pitkään loppuunmyyty sen kustantaja pyysi Paula Kivistä kirjoittamaan samasta aiheesta uuden laitoksen. Tämä johti siihen, että hän julkaisi vuonna 1986 – neljännesvuosisata alkuperäisen jälkeen – samannimisen, mutta aikaisempaa vielä huomattavasti laajemman, runsaasti kuvitetun tutkimuksen.

Edellä mainittujen teosten lisäksi Paula Kivinen laati runsaasti artikkeleita, kannanottoja ja myös mielipidekirjoituksia sanomalehtiin ja muihin julkaisuihin, etenkin Tampereen kotiseutulehteen Tammerkoskeen. Yleensä ne koskivat Tampereen jugendarkkitehtuuria, mutta myös muut asiat saivat toisinaan hänet ottamaan kynän käteensä.

Vuonna 1988 tasavallan presidentti myönsi Paula Kiviselle professorin arvonimen. Tätä pääkirjoituspalstallaan kommentoidessaan Aamulehti kirjoitti: ”Nyt jos koskaan on tällainen elämäntyöstä annettu tunnustus osunut kohdalleen. Asiastaan innostunut, vaatimaton nainen on tehnyt elämäntyön, joka säilyy. Paula Kivinen on tutkinut Tampereen rakennettua ympäristöä. Hän on kirjoittanut uupumatta tämän kaupungin kasvoista. Hänen tekemänsä kulttuurityön arvon ymmärtävät täysin ehkä vasta meidän jälkeemme tulevat. Paula Kivinen on pelastanut tutkimustyöllään palan Tampereen jugendkeskustaa ja hän on myös saanut monet päättäjät katsomaan kaupunkia uusin, säilyttävin silmin.”

Paula Kivinen kuoli Tampereella 91-vuotiaana 9.2.1998. Toimittaja Maila-Katriina Tuominen päätti Aamulehdessä julkaistun muistokirjoituksensa seuraavin sanoin: ”Paula Kivinen antoi teoksillaan kotikaupungilleen ja sen asukkaille silmät, joilla katsoa Tamperetta senkin jälkeen kun hänen oma, valpas katseensa on sammunut.”