Päivi Alasuutari: Osa asioista on menossa hyvään suuntaan

Toimittaja Päivi Alasuutari on toiminut toistakymmentä vuotta Kalevassa työsuojeluvaltuutettuna ja kymmenisen vuotta luottamustehtävissä Journalistiliitossa. ”Jos työpaikoilta ei löydy niitä, jotka neuvottelevat, ollaan pian saneluyhteiskunnassa”, hän sanoo. Vuosien varrella suhde omaan työhön on kirkastunut: ”Pidän yhä työstäni. Osaan olla tyytyväinen ja päästää irti, kun juttu on valmis.”

 Päivi Alasuutari aloitti sosiologian opinnot Tampereen yliopistossa vuonna 1981. Hän oli vuotta aiemmin pyrkinyt lukemaan erittäin suosittua tiedotusoppia mutta ei päässyt sisään. Tampereella opiskeleva isoveli ja hänen kaverinsa onneksi neuvoivat, että tiedotusopin ei tarvitse olla pääaine, jos aikoo toimittajaksi.

– Olin saanut koulusta hyvän kirjoittajan itsetunnon, ja minua kiinnostivat yhteiskunnalliset asiat. Olen kotoisin duunariperheestä, joten jo opiskelemaan lähteminen oli saavutus.

Ajatukset toimittajan työstä olivat käytännöllisiä ja arkisia.

– Silloin alalla oli suhteellisen hyvät palkat, myös naisilla, ja ajattelin, että ainakin journalismista voi saada töitä.

Hän vietti huoletonta opiskelijanuoruutta. Hyvän kirjoittajan itsetunto ei kuitenkaan ihan riittänyt puskemaan toimittajan töihin, ja Päivi koki, että kynnys hakea toimittajaksi oli iso.

– Kun tulin raskaaksi, aloin ajatella käytännöllisesti.

Äitiyslomalla Päivi Alasuutari haki ensimmäistä kertaa kesätöihin toimittajaksi. Koko perhe muutti Rovaniemelle Päivin vanhempien luokse, ja Päivi työskenteli Kansan Tahdon aluetoimituksessa. Kesän jälkeen hän jatkoi ensin Kansan Tahdossa puolen vuoden pätkän ja teki sitten useita tuurauksia Hämeenkyrön Sanomissa.

Työpaikka Kansan Tahdossa ei kuitenkaan ollut mikään unelmien täyttymys.

– Se oli aika hirveä tulikaste. Uutistyössä pitää tehdä monimutkaisista asioista yksinkertaisempia. Minä olin parempi tekemään yksinkertaisista asioista monimutkaisia. Olen kyllä myöhemmin oppinut arvostamaan uutistyötä.

Ouluun, lähemmäksi lunta

Toukokuussa 1989 koko perhe muutti Ouluun. He halusivat olla lähempänä isovanhempia ja – lunta.

– Talvi loppui Tampereella liian aikaisin. Pohjoisessa on paremmat hiihtokelit, perustelee Päivi, intohimoinen hiihtäjä.

Kesäksi Päivi pääsi töihin Kansan Tahdon Oulun-toimitukseen. Syksyllä työsuhdetta jatkettiin seuraavan vuoden tammikuulle. Se oli mieluinen asia, sillä kuukausipalkka takasi paremman äitiyspäivärahan. Toinen lapsi teki tuloaan.

Poliittisesti sitoutunut lehti kuitenkaan ei ollut hänelle mieleinen työpaikka.

– Olen vasemmistolainen, mutta lehden työyhteisö oli puolueen sisäpiiriläisiä. Koin ilmapiirin tunkkaiseksi ja tunsin, että ei edistys ainakaan täällä istu.

Ennen 1990-luvun lamaa Päivi Alasuutari ehti tehdä Tervareitti-lehdessä kaksi pitkää sijaisuutta. Sitten hän alkoi palata aiempiin unelmiinsa aikakauslehtiin kirjoittamisesta. Freelancerina hän kirjoitti isoimmille naistenlehdille, kuten Annaan, Kodin Kuvalehteen ja Kotilieteen. Hän kiersi kuvaajatyöparinsa kanssa paljon pohjoisessa ja myös Venäjän-Karjalassa juttukeikoilla.

– Opettelin reppareiden teon yksin. 90-luvun lama oli juuri alkanut, mutta juttuja kyllä ostettiin. Verkostojen rakentaminen Oulusta ei tosin ollut ihan helppoa.

Laman aikana perheessä oli kaksi pienyrittäjää.

– Olimme taloudellisesti tiukilla.

Verkoston rakentaminen ja työkokemuksen kertyminen aikakauslehtiin kirjoittavana toimittajana kuitenkin kasvatti Päivin itsetuntoa.

– Uskalsin vihdoin ottaa yhteyttä Kalevaan.

Päivi Alasuutari oli hakenut kerran Kalevaan kesätöihin, mutta ei ollut saanut mitään vastausta, joten hän ajatteli, että ei ole tarpeeksi hyvä. Kalevaan ei myöskään koskaan haettu toimittajia lehti-ilmoituksella. Soitto toimituspäällikölle kuitenkin kannatti.

– Silloin oli vuosi 1998, ja lama alkoi helpottaa. Sain vuoden vuorotteluvapaasijaisuuden.

Kesällä 1999 odotti iloinen yllätys.

– Tapasin lomalla kaupassa työkaverin, ja hän totesi, että onneksi olkoon!

Työkaveri onnitteli Päiviä vakinaisesta työpaikasta. Vakinaistamisesta ei ollut Päiviltä kysytty, mutta se kelpasi. Samalla vakinaistettiin lähes 10 muuta toimittajaa.

– Olin onnellinen. Tuntui ylelliseltä saada joka kuukausi palkkaa!

Päivi Alasuutari on työskennellyt siitä lähtien Kalevassa lukuun ottamatta yhtä vuotta, jonka hän kävi ammattikorkeakoulussa opettamassa journalismia.

– Töissä oli silloin hankala vaihe. Päätoimittaja oli vaihtunut, ja ihmiset olivat ahdistuneita. Ilmapiiri oli kriittinen ja söi voimia. Vuoden poissaolo teki hyvää, ja sain etäisyyttä työpaikan ilmapiiriongelmiin.

Opettajan työ toi myös oivalluksia:

– Opettajuuden raskas puoli on se, että aina on joku jotakin vailla, ja siitä tulee helposti riittämättömyyden tunne. Toimittajan työn tulos on konkreettinen.

 Taitava neuvottelija tietää ja tahtoo

Päivi Alasuutari on toiminut toistakymmentä vuotta Kalevassa työsuojeluvaltuutettuna. Hän myöntää, että taustalla saattaa olla vähän perheen kulttuurin perintöä.

– Isäni oli lihanleikkaaja. Hän oli ensin työpaikallaan työsuojeluvaltuutettu ja sitten luottamusmies.

Kalevassa työsuojeluvaltuutetun rooli on vienyt Päivi Alasuutarin kerran johtoryhmään ja vuosiksi yt-neuvottelukuntaan.

Kolmesti hän on ollut mukana neuvottelijana yt-neuvotteluissa. Aiemmin kaikki tunsivat toisensa, kun mukana oli vain yhden talon porukka. Nykyisin Kaleva on konserni, ja viimeksi neuvotteluissa oli mukana viisi henkeä työntekijäpuolelta.

Vuonna 2017 Kalevan omistukseen siirtyivät Raahen Seutu, Raahelainen ja Pyhäjokiseutu -lehdet ja vuonna 2018 Lapin Kansa, Uusi Rovaniemi ja Lounais-Lappi -lehdet sekä Joutsen Media.

– Osasimme olla aika viisaita, kun neuvoteltiin konsernia rakennettaessa luottamusmiesrakenteesta. Sen ansiosta pääluottamusmiesasemassa on konsernissa yhteensä kolme henkilöä: konsernin paikallislehtien, Rovaniemellä ilmestyvän Lapin Kansan ja Kalevan pääluottamusmiehet. Työsuojeluvaltuutettuja on kaksi: minä, eli Oulun ja eteläisen alueen ja Rovaniemellä pohjoisen ja koillisen alueen työsuojeluvaltuutettu.

Päivi on ollut mukana aktiivisesti myös Journalistiliitossa. Hän on ollut SJL:n hallituksen jäsenenä 2011–2014 ja 2015–2018. Hallitusvuosiin kuului myös työelämävaliokunnan puheenjohtajuus. Nykyisin hän on jäsenenä SJL:n järjestövaliokunnassa. Se miettii, miten kehittää liittoa niin, että se pystyy entistä paremmin vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin.

Vuoden 2020 keväästä hän on ollut JOKESin eli journalistisen kulttuurin edistämissäätiön hallituksessa.

– On kivaa, kun saa jakaa rahaa! Olen lukenut ja arvioinut jo kaksi kertaa noin 300 hakemusta, Päivi summaa.

Liitto on muuttunut hänen työelämänsä aikana reippaasti.

– Aiemmin pressikortin koki saavutukseksi, sillä liiton jäseneksi ei päässyt kovin helposti, ja piti olla työkokemusta. Nyt haasteena on saada mediakentässä työskentelevät ihmiset järjestäytymään.

Freelance-aikanaan Päivi osallistui liiton koulutuksiin ja kävi nuorten journalistien päivillä.

Hän pitää tärkeänä sitä, että työpaikoilla riittää väkeä, joka tuntee työehtosopimuksen.

– On kullanarvoista, että sopimukset tunnetaan. Työnantajakaan ei välttämättä nykyisin tunne sopimuksia. Olen pystynyt esimerkiksi rohkaisemaan ihmisiä ottamaan liittoon yhteyttä, kun olen tiennyt, että työnantaja ei ole toiminut lakien mukaan, ja on ihmisiä, jotka ovat saaneet korvauksia siitä, että työnantaja on toiminut laittomasti. Sopimusyhteiskunta on sivistyneen demokratian perusta.

 Vaatimukset kiristyvät, mutta tasa-arvo etenee

Päivi Alasuutari on omassa työssään kokenut koko ajan kiristyvän tehokkuuden vaatimuksen. Tällä hetkellä vaatimus on, että featurepuolella työskentelevän pitäisi saada ulos kaksi pitkää juttua viikossa.

– Etenkin viime vuosina vaatimus jatkuvasta tehokkuudesta on osunut kovaa. Toimittajan työ on tietointensiivistä ja vaativaa. Pään pitää olla kirkas, että pystyy kirjoittamaan.

Viime yt-neuvottelujen jälkeen koko Kalevan toimitus Oulussa on yhdistetty yhdeksi osastoksi. Ainoastaan urheilu on oma osastonsa. Kahden viikon välein jokaista odottaa uusi työnkuva, vuorotellen uutisissa ja taustoittavassa työssä.

Päivi Alasuutarin mielestä pitäisi ottaa huomioon myös se, että firmassa on paljon yli 55-vuotiaita.

– On aika hurja ajatus, että vanhanakin pitää puurtaa aina kybällä. Palautuminen kestää pitempään kuin nuorena. Kun on ensin kirjoittanut jutut ja on usein jo uuvuksissa, pitää siihen vielä kyetä hakemaan hyvät hakusanat ja keksiä klikkejä houkutteleva otsikko.

– Toki on oikein, että ne, jotka ovat tehneet pitkään päivittäisiä uutisia pääsevät välillä myös tekemään pitempää ja syvällisempää työtä, hän sanoo.

Päivi Alasuutari arvelee, että elämme nyt kerta kaikkiaan hankalaa aikaa. On samaan aikaan ajateltava sekä paperilehden että verkon lukijoita, ja ansaintalogiikka on koko alalla hukassa.

Hän on kuitenkin sitä mieltä, että on myös asioita, jotka ovat menneet ja menossa parempaan suuntaan.

– Ennen esimies päätti, onko juttu hyvä vai ei. Mutta nyt, jos juttu alkaa vetää verkossa, sitä kunnioitetaan siksi, että se kiinnostaa ihmisiä.

Ainakin Kalevassa on huomattu, että pitkät ja perusteelliset jutut vetävät myös verkossa. Sisällön tärkeys luo painetta myös toimituksessa ja herättää toiveita, Päivi tuumaa.

Myös sukupuolten tasa-arvo edistyy.

– Kalevan uusi päätoimittaja on ensimmäinen, joka ottaa vakavasti sen, että haastateltavissa pitää olla riittävästi naisia asiantuntijoina. Siihen on myös työkalu, joka antaa suoraa dataa.

Aiemmin oli niin, että joku saattoi tuoda asian esiin ja pomot sanoivat ”niin, kyllä pitäisi kiinnittää huomiota”, ja sitten asia jäi.

– Nyt asia ei enää unohdu.

Vielä 2000-luvun alussa oli toisin. Silloin Kalevan toimittaja oli tehnyt jutun Oulun Suomalaisesta Klubista, ja jutun väliotsikko kuului: Naiset ei tervetulleita. Palaverissa toimittaja sai kritiikkiä siitä, että juttu oli liian provokatiivinen.

– On hienoa ja tärkeää, että sukupuolten tasa-arvo on nykyisin tärkeä asia, Päivi Alasuutari iloitsee.

Hän toivoo, että jo vuosia jatkunut valeuutisointi otettaisiin valtion tasolla vakavasti ja ymmärrettäisiin sen uhka demokratialle.

– Se saisi toivottavasti valtiovallan näkemään entistä paremmin journalismin demokratian liimana, Päivi Alasuutari miettii.