Olga Bremer - Ensimmäinen raastuvanoikeuden naistuomari

Ensimmäiseksi raastuvanoikeuden naistuomariksi nimitettiin 1946 Olga Bremer (1909-2001), tuomarin tytär, joka valmistui oikeustieteen kandidaatiksi 1937 ja pääsi auskultantiksi Viipurin hovioikeuden alaiseen Rannan tuomiokuntaan. Työ alkoi Koiviston käräjillä. Työstä maksettiin matkakorvausta, asumiskulut käräjäpaikalla ja vähän palkkaakin arkistotyöstä, mikä ei ollut aivan tavallista.

Kesällä tuomiokuntaan tuli miespuolinen auskultantti, joka sai heti oikeusneuvosmiehen viransijaisuuden Viipurin raastuvanoikeudesta. Myös Olga oli pyrkinyt samaan virkaan, mutta tuloksetta. 1930-luvulla edellytettiin, että auskultantti seuraa käräjiä puoli vuotta, ennen kuin pääsee itse notaariksi. Notaarina piti olla vuosi, ennen kuin sai istua käräjät, mikä oli edellytys varatuomarin arvonimen saamiselle. Syksyllä, kun yhden tarjolla olleen notaarin paikan täyttö oli käsillä, hovioikeudessa äänestettiin, ja puheenjohtajan äänin Olga voitti. Kun tieto hänen nimityksestään tuli käräjäpaikalle, miespuoliset kollegat lakkasivat puhumasta hänelle, ja lopulta kilpakumppani muutti pois paikkakunnalta. Vähitellen tuomiokuntaan tuli uusia auskultantteja, ja työ pääsi jatkumaan normaalina.

Seuraavana kesänä Olga Bremer ei ollut vielä pätevä kihlakunnan tuomarin kesäsijaiseksi, vaan sijainen tuli Mikkelin lääninhallituksesta. Hänelle oli vakuutettu, että paikalla oli lähes täysinoppinut notaari. Sijaisen saapuessa Olga Bremer oli häntä vastaanottamassa. Sijainen kysyi häneltä, missä itse notaari mahtaa olla. Kuultuaan totuuden sijainen huokasi, että hänellä on ollut elämässä niin hyvä onni, ettei ole tarvinnut vielä ketään naista tuomariksi tituleerata. Notaari vakuutti, ettei tarvinnut vieläkään.

Viimeiset Olga Bremerin istumat käräjät osuivat talvisodan syttymiseen. Vuorossa olivat Kuolemanjärven käräjät. Kun Bremer saapui paikalle, käräjätalo oli otettu sotaväen käyttöön. Sovittiin, että yksi huone tyhjennetään päiväsaikaan käräjäsaliksi. Joka ilta Olga Bremer pakkasi käräjätarvikkeet matkalaukkuihin, jotka poliisi kantoi apteekkiin, Bremerin kortteeriin. Viimeisenä käräjäpäivänä Viipurista tulleet asianajajat kertoivat, että sota oli syttynyt ja että Viipuria oli pommitettu. Olga Bremer istui kuitenkin käräjät loppuun ja matkusti sitten Viipuriin sotilaita ja siviilejä täynnä olevassa junassa käräjäpapereitaan vaalien. Sodan vuoksi Bremer joutui yksin pakkaamaan koko tuomiokunnan kanslian ja siirtämään sen turvaan Lappeenrantaan. Sodan jälkeen paperit löytyivät Simpeleeltä.

Sodan vuoksi juristeista oli kova puute, mikä muutti naistenkin aseman. Naisjuristeja oli noin 40, ja kaikille oli töitä. Olga Bremer hoiti Tuusulan tuomiokuntaa ja sitten Helsingin raastuvanoikeuden arkistoa ja pääsi virkaa tekeväksi notaariksi raastuvanoikeuteen. Kun notaarin velvollisuutena oli vain yksi istuntopäivä viikossa ja palkka sen mukainen, Olga etsi muutakin tekemistä. Hän näki lehdessä asianajotoimiston työpaikkailmoituksen ja vei vastauksensa lehden konttoriin. Kun sama ilmoitus tuli lehteen uudelleen, hän soitti toimistoon ja kysyi, voiko nainen tulla valituksi. Vastauksena oli: ”Se saa olla mikä vaan, kunhan tulee tänne ihan heti.” Töitä löytyi, mutta naisjuristille maksettiin asiallista palkkaa vasta, kun hän oli osoittanut kyvykkyytensä.

Olga Bremer haki kaiken aikaa myös oikeusneuvosmiehen paikkaa. Jyväskylän kaupunginvaltuusto valitsi hänet raastuvanoikeuden tuomariksi 1946. Myöhemmin hän siirtyi Porin raastuvanoikeuteen oikeusneuvosmieheksi, ja 1954 hänet valittiin Helsingin raastuvanoikeuteen vanhemmaksi oikeusneuvosmieheksi. Tästä virasta hän jäi eläkkeelle vuonna 1972.