Mirja Helenius - kotikoulu syrjäytyneille nuorille

Kotikoulu syrjäytyneille nuorille on yhteiskunnallinen keksintö, yhteiskunnan varoja säästävä, inhimillinen vaihtoehto, tulevaisuuden visio. Näin esittelin innovaatiotani kotikoulusta osallistuessani Tuottava-idea kilpailuun vuonna 1995. Kilpailun järjestäjät, kovat kaupalliset tahot olivat kanssani samaa mieltä. Tulin siinä kilpailussa palkituksi yhteiskuntasarjassa.

Palkintojen jakotilaisuudessa sain esitellä ideaani syrjäytymisen ehkäisemiseksi suurelle yleisölle. Seuraavana vuonna 1996 menestyin Nordisk Idé- kilpailussa. Koska toimintani ei ollut enää idea-asteella, sain esitellä saavuttamiani tuloksia. Kun Kotikoulu oli toiminut tuloksellisesti kymmenen vuoden ajan, osallistuin vielä kerran kilpailuun. Tällä kerralla olin voittajien joukossa Innosuomi-Uusimaa kilpailussa vuonna 2003.

Osallistumalla kilpailuihin ja menestymällä niissä, olin päässyt kertomaan kokemuksiani syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Suomalainen koulutus on saanut tunnustusta kansainvälisessä vertailussa. Hyvin ammattitaitoinen opettajien ja auttajien ”armeija” on turvaamassa peruskoululaisen tietä 17. ikävuoteen asti, jolloin oppivelvollisuus päättyy.

Kuitenkin on todettava, että tämän kaikenlaisia mahdollisuuksia tarjoavan koneiston kyydistä putoaa nuoria, joita ei perinteisin keinoin voida kouluttaa. Tämän minä tiesin jäädessäni säädetylle eläkkeelle.

Olin monipuolisesti kouluttautunut sopeutumattomien ja häiriintyneiden lasten ja nuorten opettamiseen. Olin tehnyt opintomatkoja eri maihin yleensä omalla kustannuksellani ja seurannut alani kehitystä. Olin oman työni ohella työskennellyt monien erityisryhmien kanssa. Niitä olivat mm. kehitysvammaiset, romanit ja pakolaiset.

Urani aikana olin työskennellyt mm. tarkkailuluokan opettajana 20 vuotta eri luokka-asteilla, viimeksi yläasteella. Siinä työssä olin tehnyt eri hallinnonalat ylittävää yhteistyötä ongelmanuoria ja heidän perheitään auttavien tahojen kanssa. Yhteistyötahojen, laaja-alaisen työkokemukseni sekä kokonaisnäkemykseni kautta loin edellytykset uudelle työuralle eläkkeellä.

Elettiin 1990-luvun lamavuosia. Työuran jatkamisesta ei puhuttu, päinvastoin. Kehotettiin tekemään tilaa nuorille työttömille. Puhe oli edesvastuutonta, sillä pätevistä erityisopettajista oli pulaa maanlaajuisesti. Tiesin, että alalleni mahdollisesti valittavasta epäpätevästä työntekijästä ei olisi apua ongelmanuorien kouluttamisessa. Haitta voisi olla suurempi. Oman alani eläkeikä oli seurausta työn vaativuudesta.

Innovaatio syntyy

Olin terve ja työkykyinen. Olin menestynyt hyvin työssäni ja viihtynyt siinä. Katsoin olevani osaamiseni huipulla ja oman alani asiantuntija. Oli luonnollista, että etsin mahdollisuutta jatkaa tavalla tai toisella minulle niin tärkeäksi käynyttä työtäni vaikeuksiin joutuneiden lasten ja nuorien parissa.

Avuksi tuli innovaationi yrittäjyydestä. Perustin opetus- ja kasvatusalan konsultointia harjoittavan yrityksen, jonka päätoimialana oli Kotikoulu syrjäytyneille nuorille. Käymättä ensimmäistäkään kurssia yrittäjyydestä, hakematta miltään taholta taloudellista tukea, loin Kotikoulun pystyyn oman idean varassa, omin varoin, omaan kotiin.

Aluksi toimin yksin, mutta opettajamieheni tuli toimintaan mukaan muutamia vuosia myöhemmin eläkkeelle päästyään. Sen jälkeen yhä useampi apua tarvitseva nuori pääsi toimintamme piiriin ja tuli autetuksi elämän alkuun.

Kotikoulun palvelupaketti

Yrityksemme palvelupakettia tarjottiin viimeisenä avohuollon mahdollisuutena nuorelle, jonka koulunkäynti oli katkennut totaalisesti ja jonka kohdalla kaikki muut keinot oli käytetty loppuun. Joskus nuori ja hänen perheensä oli kieltäytynyt laitoshoidosta, joskus nuori oli jo tullut sieltä heitetyksi ulos toivottomana tapauksena.

Siirtyminen Kotikouluun tapahtui yhteiskunnan aloitteesta. Yksityisiä sopimuksia ei tehty, paljon talkootyötä kylläkin. Mainontaa toiminnasta ei suoritettu, sillä kaikkia tulijoita ei olisi voitu ottaa. Koulutoimi, sosiaalitoimi, pakolaisista vastaavat tahot jne. olivat informoituja toiminnasta ja ostivat palveluja niistä eniten hyötyville.

Nuori asui kotonaan. Koti oli sitoutettu toimintaan. Oppilaat tulivat aluksi vain kotikaupungista, mutta palveluja ostettiin myös naapurikuntiin, jos kuljetus järjestyi. Edellytyksenä oli, että nuori voi käydä koulua kotoa käsin.

Kotikoulun toiminta oli hyvin kurinalaista, kannustavaa ja välittävää. Se toimi täyden vastuunottamisen periaatteella. Kotikoulussa noudatettiin vallitsevaa opetussuunnitelmaa. Oppilaat olivat ongelmineen harvoin toistensa kaltaisia. Jokaiselle laadittiin tavoitteellinen, realistinen aikataulu ja henkilökohtainen ohjelma. Opiskelumateriaalia valmistettiin paljon yksilölliseen opetukseen. Siinä otettiin huomioon mahdollinen erityisvaikeus jonkun oppiaineen kohdalla.

Usein kuitenkin joutui tekemisiin erityisosaamisen kanssa. Pinnaushistoria oli yleensä pitkä. Työtä takautuvasti oli tehtävä, mutta varovaisesti, ettei motivaatio eteenpäin pääsemiseksi kadonnut. Kotikoulussa oli kerrallaan vain yksi oppilas ja häntä varten kaksi monipuolisesti pätevöitynyttä opettajaa.

Opetustoimi osti yksityisopetusta tietyn tuntimäärän viikossa. Tuntimäärä oli hyvin rajallinen oppilasta kohti. Tätä sopimusta saattoi täydentää sosiaalitoimen oma paketti, jonka tarkoituksena oli tukihenkilötoiminta. Käytännössä sekin paketti jouduttiin käyttämään opetukseen ja oppilaan kaikinpuolinen tukeminen ja asioiden hoito tehtiin vapaaehtoistyönä ilmaiseksi.

Oppilaita ei määrällisesti voitu ottaa paljon, sillä toimenpiteet jokaisen oppilaan kohdalla teettivät paljon töitä ja olivat vaativia. Vaatimuksena oli suorittaa kokonaisia koululuokkia opetettavine aineineen. Vaikka koko yläaste saattoi olla rempallaan, piti Kotikoulussa saada nopeasti tuloksia. Yläasteen oppilas saattoi urakoida yhden lukuvuoden aikana kaksi kokonaista luokkaa.

Kotikoulu sitoutui kokonaisvaltaiseen asioiden hoitoon täyden vastuunottamisen periaatteella. Nuori ja hänen perheensä olivat loppuun asti väsyneitä kulkemaan luukulta toiselle, palaveristä toiseen jopa laitoksesta toiseen usein vuosikausia. Siksi uusi mahdollisuus koettiin helpottavana.

Kotikoulu joutui toimimaan joskus myös ”viranomaiskielen” tulkkina. Vanhemmat ja nuoret olivat kokeneet, että kehenkään ei voinut luottaa. Tämän luottamuspulan johdosta heidän oma käytöksensä viranomaisia kohtaan oli muuttunut hyökkääväksi ja vähemmän sovittelevaksi. Kotikoulussa piti opettaa paitsi oppilaita myös vanhempia keskustelemaan asiallisesti ja kohteliaasti. Siihen piti antaa itse malli, johon vedota.

Kotikoulussa pantiin asiat tiukasti järjestykseen ja vedettiin ”kaksi viivaa” sen ongelmavyyhden alle, joka nuoren elämää rasitti. Ei käyty huutokauppaa siitä, mitä nuori haluaisi, sillä se tie oli kuljettu loppuun. Loimme tiukat raamit, otimme vastuun. Vain siten saavutettiin lopullinen tavoite, nuori otti vastuun tekemisistään, lopulta omasta elämästään. Se oli pyrkimys.

Vaatimustaso oli Kotikoulussa kova. Poissaoloja ja myöhästelyjä ei sallittu. Ennen paljon sairastelleet tervehtyivätkin nopeasti, kun kerrottiin, että sopimus katkeaa ja tilaisuus annetaan toisille. Näin ei koskaan käynyt.

Kouluumme oli tultava siististi ja asiallisesti pukeutuneena. Siitäkin annettiin ohjausta, vaikka kyseessä olisi ollut aikuisopiskelija. Tehtäviä eri oppiaineissa oli paljon. Kotitehtäviä oli tehtävä kotona suuria määriä, kuitenkin niin, että asiat ensin tunnilla oli hyvin opetettu. Viikonloppuja ei tunnettu. Se oli parasta työaikaa. Silloin oppilaat urakoivat kotona laajojen tehtäväsarjojen kanssa. Se myös piti nuoret pois kaduilta.

Kokeet järjestettiin poikkeuksetta maanantaisin. Opiskelu Kotikoulussa vaati oppilaalta hyvin suurta omatoimisuutta. Oppilaan ongelmia ei käsitelty, emme antaneet oppilaankaan sitä tehdä. Siihen ei ollut aikaa, sitä aikaa nuoren elämässä on jo tarpeeksi tuhlattu. Emme käsitelleet psykologien ja lääkäreiden raportteja, olimmehan opettajia.

Nuoret olisivat hyvin sujuvasti käsitelleet ongelmiaan. Siihen he olivat vuosien varrella oppineet tarvittavan terminologian. Meitä ei kiinnostanut, mitä nuori ei osaa. Emme yleensä tutkineet aikaisempia todistuksia. Halusimme muodostaa oman käsityksemme, aloittaa puhtaalta pöydältä. Sitähän uusi alku tarkoitti. Etsimme oppilaan vahvuudet ja rakensimme toimintamme sen varaan. Siihen meillä oli riittävästi ammattitaitoa ja kokemusta.

Kotikoulussa hoidettiin kaikki opetettavat aineet tentteineen ja lopulta arviointeineen. Jos oppilas suostui vielä yhteistyöhön entisen koulunsa kanssa siinä määrin, että suoritti valinnaisaineita siellä, se helpotti meidän urakkaamme.

Vaikka suoritukset ja arviointi tapahtuivat Kotikoulussa, sai nuori todistuksensa siitä koulusta, josta hän oli lähtenyt. Näin syrjäytymisvaihe ei jäänyt näkymään ja rasittamaan nuoren koulutushistoriaa. Tämä oli Kotikouluinnovaation ydinajatus. Tämä todisti hyvää yhteistyökykyä ja syvää luottamusta työtämme kohtaan viranomaisten taholta.

Kotikoulussa järjestimme alku- ja päättökokoukset, joissa informoimme yhteistyötahojamme. Oppilaiden huoltajat olivat sitoutettu toimintaan. Yhteydenpito oli päivittäistä, koko aikaista. Jos oppilaan koulunkäyntiä häiritsi jokin ongelma kotitilanteessa, siihen otettiin rohkeasti kantaa ja pyrittiin korjaamaan tilanne. Perheväkivalta oli joskus kysymyksessä.

Peruskoulua päättäville oppilaille hankittiin jatkokoulutuspaikka. Jälkiseurantaa annettiin niin kauan, että voitiin todeta asioiden sujuvan. Tämä ei kuulunut yhteenkään sopimukseen. Sen teimme talkootyönä.

Me luulimme asettaneemme oppilaille tiukat raamit ja korkean vaatimustason. Näin ei lopulta ollut. Oppilaat vaativat itseltään huomattavasti enemmän. Heillä oli valtava tarve hoitaa asiansa kuntoon ja ottaa kiinni menneiden vuosien menetetty aika. He arvostivat aidosti uutta mahdollisuutta ja halusivat itse puolestaan olla luottamuksen arvoisia. Monen oppilaan suusta kuulimme tunnustuksen, että juuri tätä he halusivat, näyttää mihin pystyivät. He myönsivät tunteneensa, että me oikeasti välitämme heistä ja heidän menestyksestään. Siinä he olivat oikeassa. Työ oli äärettömän palkitsevaa.

Kotikoulun oppilas

Kotikoulun oppilaalla harvoin oli ongelmatausta. Työttömyys ei juurikaan rasittanut Kotikoulun oppilaan kotioloja. Usein hän tuli hyvin, jopa erittäin hyvin toimeentulevasta kodista. Iältään oppilaat olivat 10–23-vuotiaita. Useimmat olivat ylä-asteikäisiä.

Puolet oppilaista oli tyttöjä. Tänä naismenestyksen aikana näyttää siltä, että pahin syrjäytyjä voi olla tyttö, jolla oli aikaisemmin saattanut olla kiitettävä koulumenestys ja monipuolinen harrastustoiminta. Asiat eivät monista mahdollisuuksista huolimatta olleet kantaneet ja vähäisinä alkaneet ongelmat olivat alkaneet kasaantua.

Rakastuminen kymmenen vuotta vanhempaan mieheen, joka tarjosi ”amerikanraudan” kyytiä perjantai- iltana, saattoi koitua tytön kohtaloksi. Nämä kokeneet kaverit pitivät pihdeissään monia Kotikoulun tyttöjä, jotka ennen pitkää saivatkin kyytiä enää pankkiautomaatille. Vanhemmat olivat yleensä näissä tilanteissa voimattomia.

Eräs tyttö kertoi koulusta poissaolojensa syyksi mallikurssit, joista kouluviranomaiset eivät tietäneet. Eräs nuori mies pinnasi siksi, että oli aamuisin töissä sukulaisensa huoltofirmassa. Koulu, joka ei tiennyt todellista syytä, syytti häntä epäsäännöllisestä elämästä ja koulutyön laiminlyönnistä. Totta olikin. Asiasta piti vaieta, sillä työpaikkaa poika ei halunnut menettää. Tälle nuorelle miehelle sopi Kotikoulu erinomaisesti, kun työteko ja opiskelu yhdistettiin. Nelosen keskiarvo vaihtui kunnon todistukseen.

Eräs anorektikoksi luokiteltu tyttö toipui nopeasti Kotikoulussa, kun koulupelot jäivät entiseen luokkaan, johon tyttö kuitenkin palasi kymmenen viikon jälkeen ”toipuneena”. Pojat Kotikoulun oppilaina olivat helpompia ja vähemmän monimutkaisia. Murrosikäisiä poikia eivät vielä rakkausasiat olleet horjuttaneet.

Koulukiusaaminen oli ilmiö, jonka seurauksia Kotikoulussa jouduttiin paikkailemaan. Eräänä vuonna kävivät koulukiusaaja ja hänen kiusaamansa oppilas peräkkäisillä tunneilla Kotikoulussa toisistaan tietämättä. Kun asia lopulta paljastui, oli kiusaajalla huomattavasti vaikeampi tilanne. ja onneksi hyvin häpeällinen olo. Molemmat selviytyivät jatkossa.

Kotikouluun tuli myös lapsia, joita voidaan kutsua vallan sokaisemiksi. Nämä oppilaat tulivat kodeista, joissa äidin ja isän entiset ja uudet avio- tai avopuolisot parveilivat. Näin muodostuneissa kuvioissa lapsi ei välttämättä löydä paikkaansa. Pahimmillaan hän oppii taktikoimaan tilanteita ja käyttämään valtaa tavalla, joka ei toimi kodin ulkopuolella esimerkiksi koulussa. Vaikeudet saattavat pahimmillaan ajaa lapsen täysin sivuraiteelle, jolloin hän syrjäytyy koulusta. Opettajien on vaikea tunnistaa tätä ongelmaa, joka on yhteiskunnassamme menossa niin normaalina ilmiönä.

Kotikoulussa kokenut opettaja saattoi puuttua tilanteeseen käymällä suoraan käsiksi asiaan. Harvoin vanhemmat olivat yhteistyökyvyttömiä, ymmärtämättömiä kylläkin. Oppilaamme olivat mielenkiintoista joukkoa, joista ei puuttunut romaneja eikä pakolaisia. Kotikoulun joulujuhlassa kuultiin oppilaan esittämä sellosoolo. Kevätjuhlassa vanhemmat ja hallintoviranomaiset saivat hämmästellä oppilaan esittämää Chopinin Vallankumousetydiä. Oma oppilaamme soitti taustamusiikin pianolla Kotikoulun esittelyvideossa. Oppilasjoukossamme oli kilpatanssija, mallikoululainen ja monia erikoisten pallopelien taitureita.

Kotikoulusta moni nuori eteni ammatillisiin opintoihin tai lukioon. Myöhemmin heitä on opiskellut ammattikorkeakouluissa ja yliopistossa. Eräs tyttöoppilas suoritti menestyksellisesti armeijan. Musiikki oli monen nuoren intohimo ja joku eteni niissä opinnoissa ammattiin asti. Monista on tullut hyviä äitejä ja isiä.

Jälkiseurantaa on ollut palkitsevaa suorittaa. Syrjäytymistä yhteiskunnasta on heidän kohdallaan tapahtunut myöhemmin korkeintaan saman verran kuin yleensä yhteiskunnassa. Kun puhutaan syrjäytyneistä lapsista ja nuorista, pitäisi käyttää ilmaisua syrjäytetyt lapset ja nuoret. Siihen syrjäyttämiseen ovat erilaisuutta sietämättömät aikuiset kautta aikojen syyllistyneet.

Syrjäytymisen hinta.

Suomi on tullut surullisen kuuluisaksi huostaan otettujen lasten lukumäärien suhteen. Sumeilematta kunnat internoivat lapsiaan pois kodeistaan halvempia keinoja tutkimatta. Kun uusi lastensuojelulaki vuonna 2008 voimaan, syntyi maahamme laaja huostaan otettuja lapsia vastaan ottava laitosverkosto. Voidaan puhua huostaanottobisneksestä. Kuntien taloutta asia ei näkynyt rasittavan edes lamatilanteessa. Uusi lastensuojelulaki antoi myös koululle mahdollisuuden poistaa yhteisöstään ns. ei- toivotut tapaukset, erilaiset lapset.

Peruskouluajattelun peruspilari alkoi horjua siellä työskentelevien työntekijöiden asenteellisuuden vuoksi ihan lakisääteisesti. Onkin todettava, että koululaitos, niin kehuttu ja erinomainen kuin se onkin, on eräs lasten ja nuorten syrjäytymistä aiheuttava ja edistävä taho, joka osallistuu kiitettävästi huostaanottobisneksen pystyssä pitämiseen järjestämällä sille asiakkaita. Pisa-huuma on lakaissut ikävät asiat maton alle.

Kotikoulu oli toiminnassa kahdenkymmenen vuoden ajan vuosina 1993 – 2013. Toiminnan katsotaan olleen hyvin tuloksellista. Jokainen sen piirissä ollut saavutti hänelle asetetun tavoitteen, joka useimmiten oli peruskoulun päästötodistus. Syrjäytyminen näyttää estyneen, kun elämästä on saatu uudelleen kiinni. Kun elämänpituinen syöksykierre näytti katkenneen, voidaan puhua suurista summista ihmiselämän hintana.

Kun oppilas tuli Kotikouluun, oli vaihtoehtona ollut yleensä laitos. Jos tällaisen lapsen koulunkäynti sujui alusta alkaen Kotikoulussa, oli meillä tapana puhua Kotikoulun ”portailla parantuneista”. Sairaiden hoitoa en ole koskaan vastustanut, mutta kyllä nuoria oli tullut sijoitettua laitoksiin väärin perustein.

Kouluihin ja päiväkoteihin on pesiytynyt käsitys, että erilaisuus on jotenkin hoidettavaa, kun sitä ei osata kohdata. Tämä lapsiemme elämää rampauttava ilmiö tulisi tunnistaa ja tunnustaa. Kotikoulussa erilaisuus ja luovuus koettiin voimavarana, eikä sairautena.

Peruskoululainen maksoi silloin ja maksaa nyt 4500– 000 euroa vuosi kunnasta riippuen. Psykiatrinen hoito puolestaan oli 15 kertaa kalliimpaa. Lapsia sijoitettiin ja sijoitetaan yhä jopa vieläkin kalliimpiin laitoksiin.

Kotikoulun palvelupakettia tarjottiin alle halvimman hinnan, mitä peruskoululainen jossakin kunnassa maksoi. Jos jonkun lapsen kohdalla toimenpiteitä tarvittiin sovittua enemmän, ne tehtiin talkootyönä omaa työpanosta ja kekseliäisyyttä lisäämällä.

Vaihtoehtoinen sijoitus lapselle, joka pääsi Kotikouluun, oli ollut yleensä laitos. Lapsi olisi joutunut kotoa pois ehkä vuosikausiksi, puhumattakaan kustannuksista, jotka yhteiskunnalle olivat langenneet. Ihmisen itsetunto ja ihmisarvo eivät ole enää rahalla mitattavissa.

Estimme toiminnallamme noin sata huostaanottoa. Kun huostaanoton hinnaksi lasketaan miljoona euroa, teimme sitä kautta jälleen huomattavia säästöjä. Kotikoulutoiminnan kautta yhteiskunta sai kahdenkymmenen vuoden aikana satojen miljoonien säästöt.

Kotikoulu-idea on innovatiivinen muullakin tavalla. Se on aikaansa edellä oleva malli työuran jatkamisesta. Työuran jatkamiseen tarvitaan uudenlaista ajattelua ja uudenlaisia innovaatioita mieluimmin ikääntyneiltä itseltään. Eläkeläisiä ei ole varaa enää pitää ”ongelmajätteenä”, joista olisi päästävä eroon. Ilmapiiri on muuttunut.

Teimme mieheni kanssa molemmat 53 vuotta pitkän työuran. Edelleen teen vapaaehtoista lastensuojelutyötä maanlaajuisesti. En kuulu alan järjestöihin, vaan toimin yksin. Hyvin suurta luotettavuutta vaativat asiat eivät hoidu tiimityönä. Kokemukseni mukaan syrjäytymisen ehkäisemisen ei pitäisi olla niin vaikeaa, sillä onhan se niin aiheutettua.

Yhteiskunnasta syrjäytyminen on yleismaailmallinen ilmiö. Sen estäminen tulee olemaan uusien sukupolvien haaste. Nykyaikana jokainen on syrjäytymisvaarassa riippumatta iästä, sukupuolesta. varallisuudesta tai oppineisuudesta. Kotikoulu-idea ei edustanut uuden sukupolven uudenlaisia ajatuksia, vaan vanhan sukupolven uudenlaisia ajatuksia, joita tulevat sukupolvet tarvitsevat.