Äitini Mervi Arsiola tunnetaan parhaiten urastaan voimistelun parissa. Kahdenkymmenen vuoden työkokemus Suomen Voimisteluliitossa on mahdollistanut upeita työtehtäviä, lukuisia uusia tuttavuuksia sekä ikimuistoisia kokemuksia. Mutta millainen Mervi on työnsä takana?

Mervi on lapsesta asti ollut liikunnallinen. Mummini vei äidin satubalettiin hänen ollessaan vasta kolmevuotias. Jumppakärpänen puraisi ja tanssi vaihtui iän myötä voimisteluun ja oma harrastaminen valmentamiseen. Lopulta Mervi päätti tehdä rakkaasta harrastuksestaan itselleen ammatin ja on jäänyt sille tielleen.

Itsensä haastamista ja hassuttelua

Ihailen äidissä nimenomaan sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta. Hän on esimerkki siitä, kuinka omien unelmien eteen tulee tehdä töitä ja uskoa niihin. Jos yksi suunnitelma epäonnistuu, Mervi ei jää murehtimaan, vaan valitsee nopeasti uuden suunnan ja seuraa valitsemaansa polkua.

Mervi on myös rohkea. Hän ei pelkää muutoksia tai uuden kokeilemista. Siitä esimerkkinä hänen vuosi sitten aloittamansa vuorotteluvapaa, jonka aikana Mervi kouluttautui pilatesohjaajaksi ihailemansa Jarmo Ahosen opissa. Tällä hetkellä haaveena olisi oppia lisää pilateksesta ja kehittyä siten ohjaajana sekä kouluttautua lisää.

Positiivisuus on piirre, jota ihailen suuresti äidissäni. Hän ei valita tai murehdi turhasta, vaan näkee kurjimmissakin asioissa aina jotakin hyvää. Olipa kyseessä sitten peruuntunut tapaaminen tai huono sää, Mervin mielestä on vain asennekysymys, kuinka ikäviin asioihin suhtautuu.

Äiti on kaunis. Hänellä on aina iloinen ilme ja hymy huulillaan. Hän ei valita, jos hiukset ovat huonosti tai paita väärinpäin, vaan korjaa pienet virheet säteilevällä hymyllään. Juuri tuo aitous tekee hänestä kauniin. Äiti on myös ystävällinen. Hän ei puhu pahaa muista ihmisistä, ja kunnioittaa aina toisia.

Mervi on aina ollut idearikas. Pitäisi päästä interreilaamaan, opiskella lisää, tai vähintäänkin ostaa pieni punainen mökki. Myös energiaa Mervillä riittää vaikka muille jakaa; paikallaanhan voi olla korkeintaan viisi minuuttia. Jos suunta ei ole kuntosalille tai uimaan, lähtee tämä ikiliikkuja vähintäänkin lenkille tai leikkii oman elämänsä Joseph Pilatesta kotona.

Myöskään huumorintajua ei tältä naiselta puutu. Pieni pilke silmäkulmassaan Mervi lisää ripauksen lapsenomaista hulluttelua jokaiseen päivään. Joko hän syö jäätelöä aamupalaksi tai irvistelee peilikuvalleen hampaita pestessään.

Eväitä elämään

Mitä minä sitten olen oppinut äidiltäni? Ainakin kärsivällisyyttä ja malttia, sitä ettei kaikkea voi saavuttaa hetkessä. On tehtävä töitä asioiden eteen ja pidettävä tavoite mielessä, vaikka kohtaisi esteitä matkallaan kohti päämäärää. Olen oppinut äidiltä myös hetkessä elämistä. Pyrin itse aina suunnittelemaan joka ikisen asian ja stressaan helposti. Äiti on opettanut minulle, etteivät seinät kaadu päälle, vaikka välillä eläisi fiiliksen mukaan, välittämättä suunnitelmista ja minuuttiaikatauluista.

Elämää liikunnan innoittamana

Vuonna 2007 olimme äidin kanssa kansainvälisessä voimistelutapahtumassa Gymnaestradassa, joka järjestettiin kyseisenä vuonna Dornbirnissä, Itävallassa. Äiti pääsi esiintymään Pohjolan iltaan, jossa esiintyi suomalaisten lisäksi ruotsalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia voimistelijoita.

Ihaillessani äitini esiintymistä kansainvälisten joukossa, päätin, että minäkin esiintyisin jonain päivänä Gymnaestradassa. Kahdeksan vuotta myöhemmin unelmani toteutui, kun kyseinen tapahtuma järjestettiin ensi kertaa Suomessa. Esiinnyin Olympia-stadionilla pidetyissä avajaisissa Elämän jälki -koreografiassa 30 000 katsojalle. Kokemus oli yksi elämäni parhaimmista. Osallistuin myös kansainväliseen World Team -ohjelmaan, jossa 2000 voimistelijaa 30:stä eri maasta esitti yhteisen koreografian. Kansainvälisten voimistelijoiden joukossa esiintyessä tunne oli ainutlaatuinen ja ikimuistoinen. Hetken kruunasi se, että oma äiti seurasi esityksiä katsomossa.

Kaikista tärkein asia, mistä olen kiitollinen äidilleni, onkin liikunnallisuus. Äiti on vienyt minua pienestä pitäen balettiin, tanssiin ja voimisteluun. Hän on maksanut harrastusmaksuni ja kisamatkani. Hän on ollut kriitikko, kannustaja ja kehuja.

Äiti on myös opettanut minut hyödyntämään arkiliikuntaa. Muistan, kuinka kävelimme yhdessä puolen tunnin koulumatkan ala-asteelleni päivittäin, käyden samalla läpi kertotauluja. Hänen ansiostaan liikunnasta on tullut minulle elämäntapa. Seuraan äitini jalanjälkiä tanssijana, voimistelijana ja valmentajana, aina työelämään saakka. Jos joku kysyisi minulta kuka on esikuvani, vastaisin ehdottomasti äiti.