Martta Ritvanen – Kaunis Korun perustaja

Suomen vanhin uusi ylioppilas Guinnessin ennätysten kirjaan

– Koskaan en ole syntymäpäivistäni elämää pitänyt, mutta nyt aion oikein koketeerata iälläni, sanoo Martta Ritvanen Helsingin Sanomien haastattelussa 28.5.1995, kun hän 84-vuotiaana valmistelee lakkiaisiaan yhdessä pojantyttärensä kanssa. Martasta on tulossa maan kaikkien aikojen vanhin uusi ylioppilas iltalukiosta Helsingissä.

Martta päätti keskikoulun vuonna 1927. Vanhempien mielestä koulutusta oli tarpeeksi tytölle ja keskiarvokin oli laskenut alle 9, joten töihin oli päästävä. Koko elämänsä Martta oli haaveillut ylioppilaslakista, mutta vasta eläkeiässä oli aikaa lukioon, jossa Martta sai kannustusta sekä opettajilta että oppilailta. Yleisarvosanaksi tuli kunnioitettava cum laude approbatur, vaikka lukion suorittamiseen meni vain kaksi vuotta. Historiasta hän piti eniten, sanoihan hän itsekin olevansa tsaarinaikainen. Matematiikassa tarvittiin miniän preppausta, mutta hienosti meni sekin.

Martta ihmetteli koulunkäynnin muuttumista. – Opettaja pyyhkii nykyään taulunkin! Minä en kehdannut mennä, vaan kehotin vieruskaveria, joka tokaisi, että kyllä opettaja pyyhkii. Ihmeesti sai Martta pidettyä opintonsa ystäviltään ja tuttaviltaan salassa lakkiaisiin asti.

Martta oli lakkiaisten jälkeen yhä kiinnostunut monista asioista: arkeologiasta, sukututkimuksesta, opiskelusta maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa sekä Sibelius-akatemian musiikkikasvatuksesta. Mikä laaja-alaisuus ja tiedonjano vielä yli 80-kymppisenä!

Martta oli koko ikänsä kiinnostunut myös historiasta ja erityisesti synnyinkaupunkinsa Helsingin historiasta. Ylioppilaskokeiden historian vastaukseen hän kertoi kuvanneensa omia kokemuksiaan ja muistikuviaan Helsingistä vuonna 1918. On siinä ylioppilaslautakunnalla ollut ihmettelemistä!

Yrittäjyys veressä

Martta avioitui 1934 rakennusmestari Hannes Ritvasen kanssa. Martan isän vaatimuksesta nuoret olivat joutuneet odottamaan useamman vuoden, jotta Hannes sai ammatin ja työpaikan. Hannes joutui sotaan Vienan Karjalaan ja Martta oli Kannaksella rintamalottana. Hannes kuoli Lapin sodan jälkeen 1946 neljä kuukautta ennen ensimmäisen lapsensa Hannun syntymää.

Talvisodan aikana Martta piti Ritva-nimistä siirtomaatavarakauppaa, josta hän vei pärekorissa ihmisille ruokaa pommitusten aikana. Hanneksen kuoleman jälkeen Martta olisi halunnut jatkaa miehensä yritystä. Hän oli ensin rakennusliike Tektorissa konttoripäällikkönä. Sitten hän pyrki Teollisuuskouluun, mutta tyttöjen pääsy rakennusmestarin oppiin ei ollut silloin helppoa ja Marttakin jäi rannalle, vaikka oli koko kesän ollut rakennuksilla harjoittelemassa seinän muuraamista. Yritystä ei nuorelta naiselta puuttunut. Martta oli aktiivinen Kalevalaisten Naisten Liitossa ja hänet valittiin Kalevala Korun toimitusjohtajaksi 1951!  Siinäpä todellinen ammatillinen loikka!

Parin vuoden ajan Martta opiskeli korukiviä ja kaivannaisia professori, arkeologi Ella Kivikosken opastuksella. Viiden vuoden kuluttua Martta oli valmis perustamaan oman koruliikkeen Kaunis Korun vuonna 1956, mihin häntä ajoi voimakas oma näkemys modernista korusta.  Liikkeen alkupääomana oli Hannekselta saatu perintö.

Martta rakasti kauneutta, ajatteli rohkeasti ja suunnitteli itsekin koruja ja otti korukäyttöön kauniita suomalaisia kiviä mm. spektroliitin, joka taitavasti hiottuna loistaa sateenkaaren väreissä. Professori Aarne Laitakari opasti Marttaa Kaunis Korun aikana näiden suomalaisten korukivien tuntemuksessa. Kaunis Koru valmisti moderneja koruja suomalaisille naisille, mutta niistä pidettiin ulkomaillakin. Tuotteista 70 % meni vientiin ja omia liikkeitä löytyi Helsingin lisäksi niin Münchenistä kuin San Franciscostakin. Naisyrittäjillä oli monenlaista estettä matkalla eikä yhteiskunta siihen aikaan tukenut tällaisia kasvuyrityksiä. Martta johti liikettään taistellen 33 vuotta ja myi sen jatkajan puutteessa Kalevala Korulle. Ympyrä oli sulkeutunut.

Kaunis Korun ja Kalevalaisten Naisten Liiton lisäksi Martalla oli muitakin harrastuksia. Nuorena hän harrasti lausuntaa ja kuorolaulua ja perehtyi sittemmin myös kansanrunouteen. Erityisesti hän rakasti teatteria ja taidenäyttelyitä. Hän piti 1950‒1960 luvuilla myös lettukellaria Helsingissä ja oli osakkaana höyrylaiva Leppävirta II:ssa, joka teki kesäisin Viikko Saimaalla -risteilyjä. Hän oli aktiivinen soroptimisti ja toimi muun muassa SI Helsinki-Erottajan soroptimistiklubin puheenjohtajana. Myöhemmin ”eläkkeelle jäätyään” hän oli aktiivinen myös veteraaneissa ja Kansallisessa senioriliitossa, jolle hän suunnitteli ja valmistutti Suomen 80-vuotisjuhlavuotta varten Porras portaalta -korun.

Nuori riehakas Martta

Hannes oli isäni setä. Isäni on kertonut monista hauskoista yllätyksistä, joita Martta ja Hannes järjestivät Hanneksen isossa perheessä ja kotitalossa Konneveden Sirkkamäessä. Pihaan hurautettiin yllättäen autolla, jollaisia ei juuri paikkakunnalla ollut. Eräänä jouluna Martta puuttui autosta, mutta koko joukon yllätykseksi illan joulupukista sukeutuikin toimekas Martta, joka lienee piilotellut jossain ladon heinissä koko päivän. Siitäkös riemu repesi! Tuon ajan perhekuvista näkee, että hauskoja kepposia järjestettiin mieluusti isommalle joukolle. Myöhemmin Martta toimi vuosia Helsingin Rakennusmestarien joulujuhlassa ja lastenlapsilleen joulupukin muorina.

Millainen oli sitten Hannes? Isäni kuvailun mukaan hän oli hyväntahtoinen ja avulias, mutta myöskin rohkea ja aikaansaava, koska oli jo rakennuttanut nuorella iällä kerrostaloja Helsinkiin.  Sodan jälkeen Hannes oli mukana myös Lapin jälleenrakentamisessa.  Martta menetti kahden vuoden sisällä sekä molemmat vanhempansa että miehensä ja sai kauan odotetun lapsen. Martta suri loppuelämänsä sitä, ettei Hannes ehtinyt nähdä poikaansa.

Äidillinen Martta

Hannu-poika oli varmasti Martalle kaikki kaikessa. Hannusta hän odotti työlleen jatkajaa, mutta pojan kiinnostus suuntautui muualle. Martta avusti myös meitä sukulaislapsia, jotka olimme tulleet Helsinkiin opiskelemaan. Minutkin hän otti Aleksanterinkadun liikkeeseensä auttamaan hopeakorujen puhdistamisessa ja muissa pienissä töissä. Hän otti minut mukaansa pienille liikematkoille, opiskelinhan Kauppakorkeakoulussa ja antoi elämänohjeita. Niiden viisauden olen vasta jälkeenpäin ymmärtänyt.

Martta opasti minua aikanaan, että naimisiin ei pidä mennä, ellei ole todella niin rakastunut, että muuta mahdollisuutta ei ole. – Hanneksella ja minulla ei  ollut aluksi kuin sänky ja pakkilaatikko pöytänä, mutta meillä oli rakkautta, hän kertoi silmät loistaen.  Heti sodan jälkeen Martta kuitenkin jäi leskeksi ja yksin oli selvittävä. Martta ei mennyt koskaan uusiin naimisiin.

Hannu hankki Annukkansa kanssa neljä lasta, joten Martallakin oli lopulta suuri perhe ja iso ilo kaikista lapsenlapsista, jotka kaikki olivat hänen mielestään ihmeellisiä. Lapsenlapsenlapsistaan (tällä hetkellä 9) Martta ehti nähdä kaksi.

Business-Martta

Martta oli epätavallinen suomalainen nainen. Hän oli valoisa, luova, älykäs, utelias ja seurallinen. Hän oli karismaattinen ja suorapuheinen ja teki rohkeita valintoja eikä kätkenyt kynttiläänsä vakan alle. Hänessä oli suuren maailman tyyliä. Hän puski vasten vastatuulta monta kertaa ja tarvittiin lujaa luonnetta, jotta liikemaailmassa pärjäisi.

Martta tunnettiin

Martta tunnettiin Suomessa ja ulkomaillakin. Muistan, kun hakiessani paikkaa Suomen Vientiluotosta, johtaja kysyi mahdanko tuntea Martta Ritvasen, jota hän kovasti ihaili ja kunnioitti. Mahdoinko saada paikan ihan sukulaisuutta, vaikkakin vain sukuun naitua?

Jottei rasittaisi omaisiaan, Martta valitsi ”ajoissa” itselleen sopivan palvelukodin, jossa hän vietti aivan viimeiset vuotensa tarmokkaana. Hän kertoi käyvänsä joka päivä rollaattorilla lenkin ja valitteli, ettei talon asukkaista ollut oikein tarpeeksi virkkua seuraa. Hän suunnitteli vakaasti elävänsä 100-vuotiaaksi ja siitä jäikin puuttuman vain vajaat kolme vuotta. Palvelukodin huone oli kaunis, täynnä muistoja ja kirjoja. Muistan viimeisellä käynnillä Martan arvioineen minulle asiantuntevasti juuri lukemaansa elämäkertaa jo edesmenneestä ihmisestä, jonka hänkin oli aikoinaan tuntenut.

Martan elämänfilosofia oli ”Sydän unelmista itää/sydän muuten köyhäks jää/ siksi sateen langeta pitää / ja poudan lämmittää.” (Bo Bergmanin runosta Sydän)