Meillä ei ollut pakkoruotsia Suonenjoen yhteiskoulun lukiossa, sillä meillä oli Suti-täti! Millä ihmeellä sait meidät pitämään kielestä, josta ei yleensä pidetty?

Kun astelit luokkaan reippaana ja hymyilevänä, niin luokka rauhoittui. Jo käytävästä kuuluivat tarmokkaat askeleesi. Käytit korkokenkiä ja olit aina asiallisen tyylikkäästi pukeutunut, tumma kapea hame ja paitapuseron päällä jakku. Muistan erikoisesti beigen värisen, kuin vanutetun nutun, jossa oli ruskeaa kuviointia helmassa. Tukkasi oli lyhyt, musta ja kiiltävä, hieman luonnonkihara, ei permanenttia. Huulet punatut. Korvanapit korvissa. Poskesikin punoittivat usein, opettamisen innostuksestako, sillä sitä sinä olit, vai keski-ikäisen naiset kuumottelusta?

Muistan, kuinka seisoit nojaten kateederiin, Anders Collinin Ruotsin oppikirja kädessä ja sinkoilit kysymyksiä luokkaan tehokkaasti ja tasapuolisesti. Olit samalla kertaa lämmin ja äidillinen ja kuitenkin tehokas ja vaativa, mutta niin että ei kenenkään tarvinnut jännittää, pelätä vääriä vastauksia tai tulla nolatuksi. Kerran sinulta lipsahti ”du som gäspar där”, mutta sitä ei tainnut monikaan ymmärtää.

Sinulla ei ollut lempilapsia eikä silmätikkuja. Sinä halusit meidän kaikkien oppivan ja sait meidät tekemään parhaamme. Olit rehti, kannustava ja määrätietoinen opettaja. Opetit käytännönläheisesti. Taisit opettaa meitä kuin äiti lapsiaan, ruotsin kieltä äidinmaidossa.

Ruotsin tunnit olivat selvästi suositumpia kuin esimerkiksi saksan ja englannin tunnit. Sinä oli ns. epäpätevä opettaja, äidinkielesi oli ruotsi ja olit tullut poliisimiehesi mukana keskelle Savoa, jossa ei ruotsia puhuttu. Sinulla oli jokin ilmiömäinen kyky opettaa, eikä ylioppilas-kirjoituksissa monikaan reputtanut vuosien varrella. Sen sijaan laudatureja tuli aivan valtava määrä. Gaussin käyrät saivat huutia! Vuonna 1962 yli puolet eli 33 oppilasta 61:sta kirjoitti laudaturin ruotsista. Oppilasaines ei ollut valikoitu, vaan kouluun olivat tulleet kaikki Suonenjoen ja lähikuntien nuoret.

Itseäsi et säästänyt tippaakaan! Sinä luit kaikkien harjoitusvihkot ja tarkastit, ettei niihin jäänyt virheitä, joita sitten oikeina vastauksina pänttäisimme ylioppilaskirjoituksiin. Miten sinä jaksoit, ehdit ja viitsit? Eihän sinun olisi ollut pakko. Kukaan muu opettaja ei ole tehnyt niin.

Olen miettinyt, mikä tuo tehokas opetusmenetelmä oli. Ei mikään kummallinen. Ei kielioppia erikseen, ei ole ainakaan jäänyt mieleeni. Toistoa, toistoa, yksinkertaista pänttäämistä. Kertaus oli opintojen äiti, sananmukaisesti. Sinä todella halusit meidän parastamme, halusit että me opimme, välitit meistä, sait meidät ponnistelemaan. Varmaankin annoit tunnustusta ja kiitit.

Olit syntynyt Oulussa ja päässyt siellä ylioppilaaksi 1938. Miehesi Veikko Sutisen tapasit Oulussa ja naimisiin menitte jo 1940 ja muutto keskelle Savoa Suonenjoelle tapahtui jo 1941. Perheeseen syntyi neljä lasta, kaksi poikaa ja kaksi tyttöä, joista nuorin, Raija, menehtyi kätkytkuolemaan.

Aluksi olit töissä kansanhuollossa. Tyttäresi Tuula kertoo, että rakastit pappoja ja mummoja, jotka kävivät toimistolla asioimassa. Sinulla oli siis empatiaa myös vanhoja, ei vain nuoria kohtaan. Paikallinen yhteiskoulu jäi ilman ruotsinopettajaa ja rehtori tuli sinua pyytämään. Epäröit, koska et ollut opiskellut opettajaksi. Lupauduit kuitenkin, mutta ennen työn alkua olit kerrannut ruotsin kielioppia ja miettinyt, miten kielen saisi parhaiten oppilaiden päähän. Sinusta tuli lempiopettajamme. Opetit ruotsia Suonenjoen yhteiskoulussa 1949–1962.

Tyttäresi Tuula oli meidän luokalla. Aika usein istuin Tuulan huoneessa iltaisin, kun asuin lähes naapurissa ja muistan, että pojillakin oli kavereita. Työhuoneestasi kaivauduit aina jossakin välissä ja tarjosit meille nuorille teetä ja ihania makkaravoileipiä. Senkin jaksoit! Kaikkea tekemääsi työtä olen oppinut arvostamaan todella oman opettajaurani aikana ja olen ehkä yrittänyt vähän ottaa malliakin sinusta. Työsi määrän ymmärsin vasta kun itse tein samaa työtä. Miten paljon kotityötä se vaatikaan!

Mutta sinä olit aivan liian hyvä ja liian pidetty! Aiheutit kateutta muissa opettajissa ja menetit paikkasi pätevälle nuorelle opettajalle tuon ennätysvuoden jälkeen. Sinun opetuksestasi pääsivät nauttimaan naapuripitäjien lukiolaiset juuri kun minulla oli enää viimeinen vuosi lukiota jäljellä. Me jäimme itkemään kaipauksen kyyneleitä!

Päivittäinen matkustaminen ”lättähatussa”, joka pysähtyi jokaisen luudanvarren kohdalla ja jatkomatka bussissa Siilinjärvelle vei voimiasi. Päivittäinen työmatka 1960-luvun liikennevälineissä ja sorateillä on täytynyt kestää ainakin 4 tuntia. Teit varmaan koulutöitä tullen mennen junassa ja bussissa, jossa kuulemma usein toimit myös postin heittäjänä kuljettajan apuna. Kävit Siilinjärvellä peräti kolme vuotta ennen kuin onnenkantamoinen toi paikan lähempää kotoa Karttulan lukiosta. Et sielläkään luopunut tehokkuudestasi ja annoit kaikkesi oppilaiden hyväksi kymmenen vuotta.

Perheelläsi oli kesäpaikka Vehvilän kylällä. Tuula kertoo, että ehtolaiskursseista päästyä menitte kuorma-autossa tavaralastin kanssa maalle. Siellä varmaan latasit akkusi talveksi. Mielipaikkasi oli toisen kerroksen parveke, josta aukesi näkymä järvelle. Siellä istuit miehesi kanssa ja nautit suvesta ja Suonteen järven maisemasta. Ei ollut kännyköitä eikä televisioita eikä muitakaan nykyajan härpäkkeitä.

Eräänä päivänä tapahtui omien sanojesi mukaan onnekas kuperkeikka. Liukastuit lattialle kaatuneeseen hernekeittoon ja jouduit lonkkaleikkaukseen ja sitä myötä varhaiseläkkeelle. Kuitenkin sait viettää vain kolme leppoisaa huilivuotta. Varmaan vaadit itseltäsi liikaa ja sydämesi ei kestänyt, vaan menehdyit aivan liian nuorena, alle 60-vuotiaana. Meille kaikille jäi sinusta valoisa muisto. Kiitos Suti-täti!