Maria Sallinen ent. Molnberg - Kultasepän leski sai leimankäyttöoikeuden

Kultasepän leski torniolainen Brita Maria Sallinen (1858-1904), ent. Molnberg, o.s. Majava, on jäänyt naiskultaseppien historiaan, koska hänen ensimmäinen puolisonsa kultaseppä Johan Olof Molnberg kuoli vuonna 1892. Johan Olofin puolisolla Marialla oli nimittäin oikeus käyttää edesmenneen aviomiehensä leimaa omissa hopeaesineissä vuosina 1892-1904. Johan Olof Molnbergin nimileima on JOM.

Leimat-sivustolla on sähköisessä muodossa suomalaisten kulta- ja hopeaseppien käyttämät nimileimat vuosilta 1373–1970. Sieltä käy ilmi, että Brita Marialla ei ollut omaa nimileimaa, mutta hänen nimensä esiintyy kuitenkin luettelossa. Ensimmäiset leimaoikeutta käyttäneet naiskultasepät olivat Kristiinankaupungissa asuneet Hulda Rosenblad, leimaoikeus v. 1889 ja Hulda K. Roos leimaoikeus v. 1889-99. Hulda K. Roosilla oli myös leimaoikeus Kaskisissa 1899. Kultasepät valmistuivat ammattiin kisälliperinteen mukaisesti mestarin opastuksella aina vuoteen 1927. Varsinainen kultaseppäkoulu aloitti toimintansa vasta vuonna 1938.

Avioliitto kultaseppä Johan Olof Molnbergin kanssa

Brita Maria Majava syntyi Alatorniolla 15.2.1858. Hänen isänsä oli Kemijärveltä kotoisin oleva Pekka Matinpoika Majava (1820-1865) ja äiti kemiläinen Brita Greta Hansdotter Niemi (1817-1879). Marialla oli yksi veli, Norjassa kuollut Jakob Israel Majava (Pehrson)(1854-1910) ja neljä sisarpuolta isänsä puolelta.

Maria Majava avioitui 27.6.1880 kultaseppä Johan Olof Molnbergin kanssa, joka oli syntynyt Limingassa 30.3.1859. Johan Olof muutti Oulusta 9.2.1880 Tornion seurakuntaan ja hänet vihittiin samana vuonna Marian kanssa. He saivat yhteensä kymmenen lasta, joista neljä kuoli jo lapsena. Johan Olof kuoli Torniossa 6.7.1892 tuberkuloosiin. Maria sai käsityöläisen lesken oikeudella jatkaa miehensä ammattia, joten hän sai käyttää kuolleen aviomiehensä leimaoikeutta hopeaesineiden valmistuksessa ja näin ollen liiketoiminta jatkui.

Kaupungin hierarkiassa Molnbergit kuuluivat käsityöläisiin. Tornion kaupungin väestö jaoteltiin ammattiasemansa mukaan vuonna 1895, kaupungissa oli tuolloin asukkaita 1049, siten että suurin ryhmä oli käsityöläiset 23 %, toiseksi suurin ryhmä oli itselliset 19,1 % kolmanneksi valtion virkamiehet 17,7 % sekä itsellisiä naisia 5,5 %.

Vuonna 1885 Tornion käsityöläisistä kultaseppämestareita oli kaksi, kisällejä ja oppipoikia yhteensä viisi.

Aviomies oli valtuuston ja rauhanyhdistyksen jäsen 

Kultaseppä Johan Olof Molnberg kuului ammattinsa puolesta käsityöläisiin. Hän osallistui myös yhteiskunnalliseen toimintaan. Johan Olof oli mukana edustuksellisen demokratian saamisessa Tornioon. J. O. Molnberg valittiin nimittäin joulukuun 7. päivänä 1889 raastuvankokouksessa Tornion ensimmäiseen valtuustoon. Hän oli valtuuston jäsenenä vuosina 1890-1892.

Vanhoillislestadiolaisuus oli erittäin vahvasti edustettuna torniolaisten arjessa. Niin myös Molnbergin perheessä. J. O. Molnbergistä tuli Tornion rauhanyhdistyksen ensimmäisen johtokunnan puheenjohtaja vuonna 1888. Hän myös oli yksi yhdistyksen sääntöehdotuksen allekirjoittajista. Samoin hänet valittiin rakennustoimikuntaan suunnittelemaan uutta saarnahuonetta lestadiolaisten tarpeisiin. Lestadiolainen liike alkoi hajaantua vuosisadan vaihteen tienoilla vanhoillislestadiolaisiin, esikoislestadiolaisiin ja uudestiheränneisiin. Uudestiheränneiden paikallisia puhujia oli mm. kultaseppä Isak Sallinen, joka oli avioitunut J. O. Molnbergin lesken Brita Marian kanssa vuonna 1898.

Molnbergin monilapsisella perheellä oli käytössä Kirkonmäellä viiden aarin kokoinen juuresten viljelyyn lähinnä perunan viljelyyn tarkoitettu uudisviljelypalsta, joka oli vuokrattu 20 vuodeksi.

Brita jäi varhain leskeksi. Hän oli synnyttänyt 10 lasta, joista neljä oli kuollut jo lapsena. Kultasepän leskellä oli tuohon aikaan harvinainen ylellisyys nimittäin vuonna 1898 kodissa oli puhelin, jonka numero oli 24.

Vuosisadan vaihteessa eli raittiusliike kulta-aikaa ja Tornioon perustettiin yhdistys Säde. Säde-seura piti myös raittiusravintolaa leskirouva Maria Molnbergin talossa Keskikadun ja Sebuloninkujan kulmauksessa. Talossa toimi myös seuran lukusali, johon tuolloin tilattiin peräti 26 eri lehteä. Myöhemmin raittiusravintola siirrettiin Aspegrenin taloon.

Alla olevasta käy ilmi, että Maria jatkoi ensimmäisen miehensä kuoltua liiketoimintaa ja toisen avioliiton solmimisen jälkeen liike siirtyi Isak Sallisen kiinteistöön.

Kaiku-lehdessä 16.12.1898 nro:ssa 144 oli seuraavanlainen ilmoitus: ”Kunnioitettavalle yleisölle, jotka ovat antaneet luottamuksensa, saan täten ilmoittaa, että laajalti tunnetun kulta- ja hopeaseppä O. J. Molnbergin liikkeen olen muuttanut kultaseppä Sallisen taloon saman kadun varrella vastapäätä Kestikievaria. Pyydän sulkeutua arvoisan yleisön suosioon ja toivon, että he yhä edelleen muistavat tilauksillaan. Kunnioituksella Maria Sallinen (Molnberg).”

2. avioliitto Isak Sallisen kanssa

Tornio-lehdessä 5.11.1898 avioliittoon kuulutettiin kultaseppä Isak Sallinen ja kultasepän leski Brita Maria Molnberg. Samana vuonna marraskuun 9. päivänä Maria vihittiin 2. avioliittoon Isak Sallisen kanssa, joka oli syntynyt Lumijoella 1858. Isak Sallinen muutti Oulusta Tornion seurakuntaan vuonna 1894. Heille syntyi tytär Eedit Sofia 1901.  Äitinsä poismenon aikaan Ehdit oli vasta 3-vuotias ja isänsä kuoltua 9-vuotias. Sallinen toimi kultaseppänä Torniossa vuosina 1887-1898 ja mahdollisesti myös 1891-1910. Hän hankki tuloja myös pianon- ja torvensoitolla. Isak Sallinen kuoli vuonna 1910.

Maria Sallisen muistokirjoitus Kolkuttajassa

Isak Sallisen uskonnollinen vakaumus perustui siis uusherännäisiin.  Kun Maria Sallinen kuoli, hänen muistokirjoitus julkaistiin uusherännäisten äänenkannattajassa Kolkuttajassa. Totisen parannuksen ja elävän uskon kannatuslehdessä 18.3.1904 nro 3:ssa.  Muistokirjoitus alkoi sanoilla: ”Yksi kristillisyyden sisar, Maria Sallinen Torniosta, on toista kuukautta kestäneen sairauden perästä vaipunut iäiseen uneen viime helmikuun 24 päivänä, 46-ikäisenä. Hautansa partaalle vainaja jätti suremaan puolison ja seitsemän lasta.”

Myös paikallislehti Perä-Pohjolainen tiedotti Marian kuolemasta 27.2.1904. ”Viime keskiviikkoaamuna klo 6 kuoli Torniossa kauan sairastettuaan rouva Maria Sallinen 46 vuoden ikäisenä. Vainaja jätti jälkeensä paitsi puolison ja seitsemän tytärtä. Joku vuosi takaperin harjoitti vainaja omaa kultasepänliikettä, entisen miesvainajan Molnbergin jälkeen. Vainaja oli tunnettu paikkakunnalla erittäin toimekkaaksi ihmiseksi. Rauha kunnon perheen emännän ja äidin tomulle.”

Isak Sallinen oli laatinut ilmoituksen julkisesta huutokaupasta Tornion uutisiin 4.10.1905. Huutokauppa pidettäisiin 18.10.1905 ja myytävä oli mm. Marian 13/24 osuus talosta nro 16, 3. korttelissa sekä talo ja tontti nro 20, 1. korttelissa sekä mm. kulta-ja uushopeatuotteita, makuuvaatteita, kolme lehmää ja yksi hevonen.

Maria Sallisen kuolinilmoitus julkaistiin mm. Perä-Pohjolainen -lehdessä 27.2.1904 nro:ssa 24. Hänet on haudattu Tornion Suensaaren hautausmaalle Molnbergien sukuhautaan. Samassa haudassa lepää 1. aviomies ja varhain kuolleita yhteisiä lapsia.

Marian lapset

Brita ja Johan Olof Molnberg saivat kymmenen lasta: Väinö Olavi (1881-1882), Hildur Maria (1882-1941), Ada Katariina (1883-1969), Bertha Helena (1884-1947), Johan Olof (1885-1886), Georg Olof (1886-1887), Frida Elisabet (1888-1962), Wera Regina (1890-1978), Wilma Sofia (1891-1894), Lotta Matilda (1899-1923) sekä avioliitostaan Isak Sallisen kanssa syntyi yksi lapsi Eedit Sofia (1901-?), jonka Brita Maria synnytti yli nelikymmenvuotiaana.

Tytär Hildur avioitui kirjailija Ilmari Kiannon kanssa

Tunnetuin Molnbergin lapsista tulisi olemaan Hildur. Hän muutti keväällä 1904 Torniosta Suomussalmelle 22-vuotiaana postiharjoittelijaksi. Hildurilla oli ollut jo ennen muuttoaan kosija, nimittäin 20-vuotias asianajaja Väinö Tanner, joka toimi Torniossa Nordbergin tukkuliikkeen konttoristina.  Hildurin äiti piti tulevaa osuustoimintajohtajaa ja pääministeriä liian köyhänä miehenä tyttärelleen. Tasaisempaa ja vauraampaa elämää olisi ollut Hildurille tuolloin tarjolla, mutta äiti ja kohtalo päättivät toisin.

Niinhän siinä kävi, että lähes 30-vuotias Ilmari Calamnius (Ilmari Kianto, 1874-1970) ihastui viehättävään Hilduriin. Suomussalmen kirkkoherran poika Ilmari Calamniuksen ja kultasepän tytär Hildur Maria Molnbergin kihlaus julkistettiin 7.5.1904 sulhasen 30-vuotispäivänä. Brita Maria oli kuollut samana vuonna helmikuussa ja näin ollen ei saanut koskaan tutustua vävyynsä.

Sulhanen halusi heti naimisiin ja he valitsivat Suomessa tuntemattoman siviilivihkimyksen kirkollisen vihkimisen sijasta. Koska siviilivihkimys ei ollut mahdollista Suomen lakien mukaan, Hildur ja Ilmari matkustivat Ruotsin puolelle Helsinborgiin, jossa heidät vihittiin 14.7.1904 raatihuoneen juhlasalissa. He olivat toinen siviilivihkimyksen ottanut suomalaispari. Valittiin siis muoto, joka turvasi naisen kunnian yhteiskunnan edessä mutta ei loukannut aviomiehen uskonnollista vapauspyrkimystä. Mitähän mietti vanhoillislestadiolaisen kodin kasvatti Hildur ja hänen sisarensa siviilivihkimyksestä?

Avioliitto oli myrskyisä, taloudellista huolta ja muita naisia. Lopulta Hildur muutti Helsinkiin, jossa vanha ihastus, Väinö Tanner, järjesti hänelle työpaikan Elannon konttorista. Hildur Kianto suostui viimein avioeroon vuonna 1933. Hildurin ja lasten asema varmistettiin maistraatin päätöksellä siten, että osa Kiannon velka- ja tekijäntuloista maksettiin automaattisesti entiselle perheelle. Hildur piti tiukasti puolensa.