Maria Lehtinen – kahden sukupolven taloudenhoitaja

Olihan niitä ennen apulaisia

Meillä on tapana ihannoida menneisyyttä, moittia nykyisyyttä ja kohdistaa toiveemme tulevaisuuteen. Onhan siinä perää, että menneisyydessä on voinut olla paljonkin hyvää, jota seuraava aika on haudannut raunioittensa alle, mutta sen ajan varjopuolet on jo aikoja sitten unohdettu. Meillä on tapana ihaillen puhua noista entisaikojen talousapulaisista, jotka pysyivät samassa perheessä koko ikänsä ja ihan kuin kasvoivat kiinni isäntäväkeensä ja heidän lapsiinsa. Se riippui useistakin seikoista mm. siitä, että moni sellainen nainen, joka ennen antautui palvelemaan, nyt saa jo tilaisuuden valita muitakin työaloja, ja myöskin siitä, että kotielämä niin monella tavalla on muuttanut muotoansa, käynyt enemmän ulospäinsuunnatuksi ja irrallisemmaksi.

Vielä löytyi 

Onhan noita ihmeellisiä ja uskollisia talousapulaisia vieläkin – naisia, jotka ovat vuosikymmeniä olleet samassa paikassa ja kyntäneet siellä syvän vaon.

Sellainen oli Maria Lehtinen, joka syntyneenä 1864 Sääksmäellä, tuli tohtori Liliuksen perheeseen Hämeenlinnaan ja oltuaan siellä 12 vuotta, kunnes vanha tohtori kuoli, muutti hänen tyttärensä kanssa Helsinkiin, jossa hän oli 18 vuotta. Täten hän on tullut palvelleeksi 30 vuotta samassa suvussa. Ja aivan ihmeellisesti hän paikkansa täytti, hoiti kaikkia hänelle uskottuja töitä niin omantunnontarkasti, että se herätti iloa ja tunnustusta kaikille, jotka hänet ovat nähneet ja hänestä kuulleet.

Kun Maria Lehtinen joutui tohtori Liliukselle, oli tämä jo 78-vuotias ja hyvin raihnainen. Ei tohtori enää liikkunut juuri missään, eikä jättänyt kotiaan. Häntä ei koskaan voinut jättää aivan yksin, sillä ei sitä tiennyt minä hetkenä hän tarvitsi apua. Nurkumatta otti Maria Lehtinen ollakseen aina kotona ja istui kauniina kesäiltoinakin, jolloin muut nuoret olivat ulkona, talon kuistilla, ollen valmiina heti tulemaan, kun häntä kutsuttiin. Marialla oli useimmiten kirja kädessään, sillä hän piti paljon lukemisesta. Joskus tuli joku tuttavakin häntä tervehtimään, mutta Maria Lehtinen itse ei tahtonut mennä mihinkään, olisihan vanha isäntä sillä aikaa voinut tarvita jotain.

Kaikissa askareissa on Maria Lehtinen hyvin taitava. Hän ylläpiti mallikelpoista puhtautta ja järjestystä talossa, keitti hyvää ruokaa ja oli päälle päätteeksi näppärä käsitöissä. Kun vanha tohtori viimein, elettyään 90 vuotta, muutti majaa, jäi Maria Lehtinen, kuten sanottu, hänen tyttärensä rouva Brinckmanin luo, joka oli ollut isän luona hänen viimeiset elinvuotensa. Kun rouva Brinckman siirtyi Helsinkiin, seurasi Maria Lehtinen häntä ja pysyi hänen luonaan sekä surun ja ilonpäivänä.

Suvunkin tukija

Jotta ihminen aina voisi uskollisesti ja iloisesti täyttää tehtävänsä, tarvitsee hän paljon sisäistä voimaa, valistunutta järkeä ja velvollisuuden tunnetta. Hänen täytyy katsoa työtään korkeammalta kannalta kuin  pelkkänä raatamisena oman leipäpalan ansaitsemiseksi ja ymmärtää, että työ on kaiken edistyksen ehto ja että juuri hänenkin työtään välttämättä tarvitaan kokonaisuuden ylläpitämiseksi. Sellainen katsantokanta edellyttää yhtämittaista sisällistä kasvamista ja oman itsensä kehittämistä. Sitä Maria Lehtinen ei koskaan laiminlyönyt. Hän aina mielellään luki hyödyllisiä ja opettavaisia teoksia ja ymmärsi tietojen arvon. Itse Maria Lehtinen tosin jäi hyvinkin vähille koulutiedoille, mutta sen innokkaammin hän koetti avustaa sisarentyttäriään, jotta he, vaikka äiti olikin leski, olisivat voineet saada hyvän koulukasvatuksen.