Maria Furuhjelm - Suomen Naisyhdistyksen esitelmöitsijä

Kun 35 vuotta sitten jouduin opettajaksi pääkaupungin kansakouluihin, oli vielä suuri puute oppikirjoistakin, mutta etenkin sellaisesta kirjallisuudesta, josta voi saada sisällystä juhlien ohjelmiin ja koulun päättäjäisissä oppilaille evästystä. Hankkiakseni heille jotain henkistä hyvää käännyin Kansanvalistusseuran puoleen, ja sieltä annettiin käteeni Marian nimimerkillä varustettuja pieniä kirjasia. Sellaisia olivat ”Muutama sana Suomen äideille” ja myöhemmin ”Tervolan sarja”, ”Tuomikosken ylioppilaat”, ”Oma maa mansikka, muu maa mustikka”, y.m., joita jakelin oppilailleni joululahjaksi. Seuraavan lukukauden alussa tiedustelin heiltä mitä he arvelivat kirjasista. Innostunein mielin he kertoivat kuinka heidän vanhempansakin olivat niistä pitäneet. Etenkin ”Tuomikosken ylioppilaat” olivat saaneet suurta mielenkiintoa. Siitä lähtien tilasin aina Marian kynästä lähteneitä kirjasia, ja minusta tuli Marian innokas ihailija, vaikka en tietänyt kuka hän olikaan. Monta vuotta myöhemmin Suomen Naisyhdistykseen liityttyäni sain tietää, että Maria oli Aleksandra Gripenbergin vanhempi sisar.

”Lehtorska”

Maria Lovisa Gripenberg syntyi 26 p. tammik. 1846 Mustialassa, mistä perhe kuitenkin seuraavana vuonna muutti Kurkijoelle. Karjalassa kasvaneena hän kävi koulua osaksi Pietarin ruotsalaisessa kirkkokoulussa, osaksi Käkisalmessa. Jo aivan nuorena Maria Gripenberg – Milly – omistautui paikkakunnan lapsille pitäen heille pyhäkoulua. V. 1874 hän meni naimisiin Evon metsäopiston lehtorin J. E. Furuhjelmin kanssa. Oman kodin vaalinnan ohella ja vielä useita vuosia hoitaen postitoimistoa oli hänellä kuitenkin aikaa annettavana sivistyksestä osattoman, puutteenalaisen kansan avustamiseen. Missä oli sairautta, köyhyyttä, tietämättömyyttä, siinä Maria Furuhjelm, ”lehtorska”, kulki auttamassa ja opastamassa, samoin syrjäkylissä pyhäkoulua pitämässä. Hevosia ei hänelle useinkaan tarjottu, hänen täytyi siksi tehdä peninkulmanpituisia matkoja suksilla kulkien. Erinomaisen käytännöllisenä hän heti näki missä suurin puute piili, synnynnäisen kasvattajalahjan omaten hän ulotti toimintansa sekä vanhempiin että lapsiin. Reippaalla, ystävällisellä esiintymisellään hän rohkaisi eikä masentanut, ja ennen pitkää oli monen pienen mökin elämä entisestään muuttunut. Puhtaus, järjestys ja hyvinvointi eteni, ja hänen opastamissaan naisissa varttui ahkeruus, työnilo ja velvollisuudentunto. Täten hänen äideissä vähitellen kasvatti omanarvontuntoa ja pyrkimystä kohoamaan henkisestä ja taloudellisesta alennustilasta, herättäen siten uinuksissa olevat hyveet. Erikoisella mielihyvällä ja taidolla hän opasti perheenemäntiä järkiperäiseen taloudenhoitoon osoittaen heille myös kasvitarhaviljelyksen suuret edut. Lasten kasvatus oli hänen hellimmän huolenpitonsa esineenä. Tätä itse valitsemaansa työtä hän katsoi laajalta näkökulmalta, hän tiesi sillä luovansa pohjaa edistykselle muissakin suhteissa ja omalla sarallaan olevansa mukana luomassa maamme tulevaisuutta – niin totta kuin koti laskee luonteen kehitykselle perustan. Myöskin Evon opiston nuorissa oppilaissa on niitä, jotka varttuneemmalla iällä ovat lausuneet hänelle kiitollisuutensa äidillisestä huolenpidosta, minkä hän heille omisti, ja hänen heille usein tarjoamastaan kodin viihdykkyydestä.

Jalostavaa lukemista Suomen Naisyhdistyksen kustannuksella

Jo ennen naimisiin menoaan hän aloitti kirjallisen toimintansa julkaisten ruotsiksi ensimmäiset lastenkertomuksensa. Hänen pyrkimyksensä olikin tällä hankkia kansalle ja lapsille jalostavaa lukemista, josta oli suuri puute. Hän tahtoi opastaa niin lapsia kuin aikuisiakin työteliääseen, onnelliseen elämään. Kirjanen ”Några ord till Finlands mödrar” (1871) herätti siksi paljon huomiota, että se käännettiin norjankielelle, samoin suomeksi nimellä ”Muutama sana Suomen äideille”. Siinä ilmenee niin paljon tervettä järkeä, lämmintä rakkautta kansaan ja isänmaahan, että sitä vielä, vaikka se on kirjoitettu puoli vuosisataa sitten, lukee ilolla ja nautinnolla. Tämän jälkeen ilmestyi useita ruotsinkielisiä kertomuksia, joista monet ovat suomennetut. Erityisen sarjan muodostavat ”Papinrouva ja Tervolan torppa”, ”Tervolan lapset” ja ”Tervolan puutarha”, jotka ilmestyivät Suomen Naisyhdistyksen kustannuksella ja ovat levinneet laajalle kodinhoidon, lastenkasvatuksen ja kasvishoidon oppaina. Edelleen hän on Excelsiorissa julkaissut kirjoitelmia, sitäpaitsi kirjoitellut sanomalehtiin, ja ennen kaikkea muita Koti ja Yhteiskunta lehteen.

Suomen Naisyhdistyksen esitelmöitsijä

Kun oman kodin harja hänen miehensä kuoleman kautta (1901) murtui, hän muutti Helsinkiin ja ryhtyi laajaan esitelmätoimintaan Suomen Naisyhdistyksen palveluksessa. Vaivojaan säästämättä, uupumatta hän kulki viikkomääriä maamme eri osissa sydänmailla, kaukaisilla kulmakunnillakin. Varsinaisen kansan parissa hän tunsikin parhaiten viihtyvänsä, sille hän sydämensä koko lämmöllä jakeli henkensä aarteita ja lietsoi rakkautta kotiin ja isänmaahan. Useimmiten hän oli mukana yhdistyksen eri paikkakunnille järjestämillä ”kodin päivillä” luennoiden naisasiasta, lasten kasvatuksesta, raittiusasiasta ja siveellisyyskysymyksistä. Tämä hänen esitelmätoimintansa on varmaankin hiljaisuudessa kantanut kauniimpia hedelmiä kuin aavistammekaan; erinomaisen kansantajuisena hänen esityksensä tehosi kuulijakuntaan, ja keskusteluissa hänen huumorinsa ja sukkelat käänteensä aina kohottivat mielialaa.

Kun Maria Furuhjelm tammikuussa 1916 täytti 70 vuotta, kutsui Suomen Naisyhdistys hänet juhlaan, jossa kansalaisten puolesta esille tuotiin hänelle kiitos jalosta sivistystyöstä. Hänen vastauspuheestaan mainitsemme seuraavat sanat, jotka valaisevat koko hänen luonnettaan: ”Ei ole syytä minua kiittää työstäni; se on aina ollut jalkaini edessä, minun on vain tarvinnut nostaa se, ryhtyä siihen”.

Joitakin viikkoja myöhemmin pääsi uuras työntekijä ijäiseen lepoon.

Suomen Naisyhdistys omistaa Maria Furuhjelmin lahjoittaman rahaston, jolla on hankittava virkistystä ja lepoa itsensä elättäville naisille. Rahan arvon aleneminen on syynä siihen, että se vielä vain kasvaa korkoa.

Kannattavana voimana Maria Furuhjelmin elämässä on horjumaton velvollisuudentunto sekä rakkaus niihin, jotka vähän ovat saaneet ja kaipaavat parempiosaisten myötätuntoa. Täten hänen koko toimintansa nojasi kristinuskoon ja sen siveellisyysperiaatteisiin, ja esimerkillään hän koetti antaa opetuksilleen tukea.