Lyydi Maria Yliraasakka – sairaanhoitajana rintamalla, kunnankätilönä äitiysneuvolatoimintaa kehittämässä

Maijan elämä poikkesi muiden sukumme voimanaisten elämästä. Hänestä ei tullut talon emäntää eikä hän jäänyt kotitilalleen niin kuin naimattomien naisten ennen oli tapana. Maija oli täti, joka kävi meillä lomillaan ja sukujuhlissa. Hän pukeutui hyvin, käyttäytyi hillitysti, joskus jopa hieman hienostelevastikin ja hurautti autollaan pihaan jo silloin, kun miehet näkivät vasta unta traktorista. Hän oli herkkä mutta sisukas, tarkka rahankäytössä mutta ei visu, sosiaalinen mutta valikoiva ystävissään, itsenäinen luonnostaan, vaatimaton omalla tavallaan ja hieman kadehdittukin. Muistoni Maijasta alkavat hänen toimiessa kunnan kätilönä Uukuniemellä, kun hän oli jo neljänkymmenen ikäinen. Hän kertoi minulle usein lapsuudestaan mutta ei myöhemmästä elämästään. Maijan kuoleman jälkeen v. 1996 sain hänen jäämistöstään valokuvia ja vieraskirjan, jotka kertoivat hänen opiskeluajastaan Viipurissa sekä sairaanhoitajan työstä sotasairaalassa ja rintamalla. Selaillessani niitä mielenkiintoni heräsi, ja halusin tutkia hänen elämänvaiheitaan tarkemmin niiden avulla.

Kasvuympäristö – lapsuuden onnellinen aika

Maija Yliraasakka (Lyydi Maria) syntyi 22.10.1910 Etelä-Iin Raasakan kylässä, Juho ja Ida Yliraasakan kolmanneksi vanhimpana lapsena. Aikaa, jolloin Raasakan suku on Iijokivarteen siirtynyt ei tarkasti tiedetä, mutta he ovat eläneet siellä maata viljellen ja lohenkalastuksella jo ainakin 1500-luvulta lähtien. Tilan nykyinen päärakennus valmistui v.1875 jokitörmälle Raasakkakosken rannalle edellisen talon viereen. Maijan ollessa alle kymmenvuotias talossa asui kaksi veljestä perheineen. Kolmekymmentäluvulla toisen pojan, Aukustin perheelle, valmistui oma talo samaan kylään. Talot rakennettiin suurista hongista aikaa kestämään, nyt niissä asuu jo neljäs sukupolvi.

Elämä Iijokivarressa oli tapahtumarikasta ja nopeatempoista. Joki oli silloin ihmisten tärkeä kulkureitti. Jäidenlähtö oli jokakeväinen jännittävä ja Maijan mielestä pelottava tapahtuma. Tukkilautat tervatynnyreineen laskettiin kevättulvien jälkeen alas jokea. Maija seurasi muiden lasten kanssa lauttojen kulkua rantatörmällä seisten. Lautat laskettiin Iin kirkolle, Haminaan, ja paluumatkalla jokitörmiä takaisin kävellessään ihmiset kävivät talossa levähtämässä ja kertomassa pitäjän tapahtumista.

Maijan tarttui talon töihin jo pienestä pitäen vanhempiensa mukana. Kesän heinänteko luonnonniityiltä oli jäänyt erityisen hauskana muistona hänen mieleensä. Silloin yövyttiin ladossa, heinien pistely, sääskiparvet ja varessaappaat eivät himmentäneet retken hauskuutta. Talossa jokaiselle viikonpäivälle riitti omat työnsä. Oli leipomispäivä, josta Maija erityisesti piti, pyykinpesupäivä ja pirtin siivouspäivä. Syksyisin lahtipäivänä Maija oppi miten palvattiin lihat ja tehtiin makkarat talvea varten, puintipäivänä talon aitat täyttyivät jyvistä. Maija touhusi aina muiden mukana, ellei ollut hänen vuoronsa hoitaa pienempiä lapsia. Sunnuntai oli lepopäivä ja silloin puettiin pyhävaatteet päälle eikä töistä tehty kuin välttämättömät. Sunnuntaina Maija sai istua Antti-papan syliin keinutuoliin ja kuunnella, kun pappa luki Kaiku-lehdestä maailman tapahtumista.

Maijalla ei lapsena puuttunut kavereita. Hänen neljä samanikäistä serkkua ja neljä omaa sisarusta temmelsivät milloin talon suuren pirtin lattialla, milloin juoksivat pihalla leikeissään. Maija oli hento, vaaleahiuksinen tytöntyllerö, äidin silmäterä. Maija kertoi, että hänellä oli äidin kanssa päivittäin yhteinen viilin syöntihetki maitokamarissa, heidän vatsansa tulivat kipeiksi käsittelemättömästä maidosta. Perheeseen syntyi vielä kaksi lasta, Maija auttoi äitiä vauvaikäisten Leevin ja Idan hoidossa.

Surun vuosi 1919 – Tulirokko ja tuberkuloosi, pelätyt kulkutaudit

Talon asukkaat syntyivät, elivät elämänsä ja kuolivat saman katon alla. Näin on ollut Raasakan talossa sukupolvesta toiseen. Vuosi 1919 oli asukkaille erittäin ankara. Tulirokkoepidemia riehui silloin Iissä. Matkailijat vierailivat usein jokivarren taloissa, ja heidän mukanaan taudit levisivät helposti talosta toiseen. Maijan neljästä serkusta kolme kuoli tulirokkoon, vain Antti vanhimpana ja vahvimpana lapsena selvisi. Tuberkuloosi oli tuolloin yksi vaarallisimmista tarttuvista taudeista, johon Ida-äiti kuoli saman vuoden jouluyönä. Antti-pappa kuoli heinäkuussa saavutettuaan 82 vuoden iän. Kun vielä Maijan pienet sisarukset kuolivat alle vuoden ikäisinä, talossa oli kahdeksat hautajaiset vajaan kahden vuoden aikana.

Elämä oli perheelle kovaa aikaa äidin kuoleman jälkeen. Siiri-sisko oli silloin kahdentoista, ja Maija kymmenen vuoden ikäinen. Maija kertoi hätäilleensä kuka hänelle nyt valmistaa viiliä, kun äitiä ei enää ole. Palvelijoiden ja karjakon avulla tytöt selvisivät navettatöistä ja sisäaskareistaan. Seuraavat vuodet tytöt uurastivat kotitöissä ja isä kolmen poikansa kanssa raivasi lähisuot pelloiksi, ei tarvinnut kulkea enää luonnonniityillä.

Joen yli kansakouluun

Maijan syntyessä Suomi oli vielä osa Venäjän keisarikuntaa, ja Aleksanteri II aikana Suomen koululaitos kehittyi nopeasti. Antti-pappa ja Maijan vanhemmat olivat käyneet vielä kiertokoulua mutta vuonna 1893 Ylirannalle, johon Raaasakan kyläkin kuului, perustettiin kansakoulu. Se oli toisella puolen jokea, mutta kuitenkin niin lähellä, että Maija saattoi kulkea siellä. Tytöt menestyivät koulussa hyvin. Löysin Siirin-siskon todistuksen  myöhemmin talon vintiltä, siinä oli rivi pelkkiä kymppejä. Maija oli kuudentoista vuoden, kun isosisko Siiri meni naimisiin lähikylän pojan kanssa, ja Maija jäi yksin kotiin emännän tehtäviä hoitamaan.

Ylitornion kansanopisto – portti maailmalle

Lestadiolaisuus oli saanut tukevan jalansijan Pohjois-Suomessa, niin myös Iissä. Raasakan pirtissäkin pidettiin usein seuroja. Maijan perheessä kaikki olivat hyviä laulamaan ja pirtissä raikuikin usein komea virrenveisuu. Perheen Juho-isästä oli tärkeää, että lapset saivat käydä koulua. Kun Siiri palasi kotiin miehensä kuoleman jälkeen ja otti emännäntehtävät hoitaakseen, Maija oli vapaa lähtemään opintielle. Hänet hyväksyttiin oppilaaksi Ylitornion Kristillinen kansanopistoon, josta hän valmistui v. 1930. Kansanopistossa Maija sai monta pitkäaikaista ystävää. Hän ei kuitenkaan vielä tuolloin arvannut, että yksi heistä oli poika, jonka kanssa hän menisi naimisiin viidenkymmenenkolmen vuoden kuluttua. Kansanopistoajan kaverikuvassa Maijalla on yllään kaunis jakkupuku, jalassa silkkisukat ja hienot kiiltonahkakengät. Hänen hiuksensa ovat vaaleat ja taipuisat, ne oli kammattu muodikkaille laineille. Ulkonäöstä huolehtiminen oli luonteen piirre, joka säilyi hänellä koko elämän ajan. Maija oli taitava käsitöissä, hänen kutomia ryijyjä ja pyyheliinoja on vielä suvun hallussa muistona hänen taidoistaan.

Urasuunnitelmia – Viipurin aika

Kansanopistoaikana Maijalle kypsyi ajatus hankkia ammatti, jossa hän voisi auttaa hädässä olevia ja sairaita ihmisiä. Hän oli keskustellut Oulun diakonissalaitoksesta sairaanhoitajaksi vasta valmistuneen serkkunsa kanssa sairaanhoitajan ammatista. Neuvoteltuaan perheen kanssa opiskelupaikasta he päätyivät Viipuriin, olihan Viipuri Suomen toiseksi suurin kaupunki ja hyvin kansainvälinen. Koulun ankara kuri ja tiukat säännöt pelottivat häntä hieman. Maija aloitti opinnot Viipurin Diakonissakoulussa v.1935 ja sieltä hän lähetti kotiin kaksi valokuvaa. Toinen esittää johtajatar, sisar Siviä Saarista lukemassa lehteä, ja toinen kuva on johtajan perheestä. Tässä kuvassa Maija oli itsekin mukana. Maija kertoi saaneensa vierailla heidän luonaan loma-aikoina, koska ei päässyt usein kotiin pitkän matkan vuoksi. Kuvan takana lukee; Herra sanoo: ”Tyhjät kädet sillä olkoon, joka tekee minun työtäni.” Koesisarten elämä oli hyvin vaikeaa, se muistutti kurinalaista luostarielämää. Oman kutsumuksen ja uskonnollisen vakaumuksen seuraaminen, sekä toisten Pohjanmaalta kotoisin olevien sisarten tukemana hän jaksoi eteenpäin. Maija valmistui diakonissaksi v. 1937 ja jatkoi diakonin ja sairaanhoitajan työtä Viipurissa talvisotaan saakka. Viipurissa hänen osoitteensa oli Haminanportin katu 12, se löytyi Viipurin vuoden 1936 osoiteluettelosta.

Sodan vuodet

Talvisota- kylmin talvi miesmuistiin

Talvisota alkoi viimeisenä päivänä marraskuuta 1939, kaksi vuotta Maijan sairaanhoitajaksi valmistumisen jälkeen. Hänen isänsä Juho Yliraasakka kuoli neljä kuukautta ennen talvisodan alkua. Heti talvisodan alkaessa Viipuri joutui ankaran pommituksen kohteeksi, jolloin ihmisten oli lähdettävä evakkoon. Maijan tehtävänä oli muiden diakonissojen tavoin auttaa ihmisiä evakkotaipaleelle ja huolehtia heidän hyvinvoinnistaan. Hän halusi antaa oman panoksensa Suomen itsenäisyyden turvaamiseksi. Hän toimi sairaanhoitajana sotilassairaalassa ja rintamalla mm. Andrean Haanilan koululla, josta yksi hänen valokuvistansa kertoo. Saman Vuoksen varrella hänen veljensä Valdemar taisteli kiväärikomppanian varajohtajana Vuosalmella. Sotatalvi oli erikoisen ankara, pakkasta oli jopa -40 astetta. Talvisota päättyi 13. maaliskuuta 1940 ja Viipuri menetettiin Venäjälle. Viipurin diakonissalaitos siirrettiin Karkkuun ja jatkosodan jälkeen pysyvästi Lahteen.

Alkoi välirauhan aika. Tästä ajasta ei Maijan vieraskirjassa ole merkintöjä, mutta sairaalan silmätautien osastolla otetussa kuvassa hän on potilaan seurassa toisen hoitajan kanssa.

Jatkosota- ”Voi niitä aikoja entisiä, voi surun päiviä näitä!” 

Jatkosotaan jouduttiin 26. kesäkuuta 1941. Maijan vanhin veli Tauno kaatui sodan ensimmäisissä taisteluissa 31. heinäkuuta Sohjanassa. Maijan asemapaikka oli silloin Suomussalmen Kurimossa, missä hän toimi sotilassairaalassa ja rintamalla sairaanhoitajana. Ensimmäinen merkintä vieraskirjassa on Kurimosta 21. elokuulta: ”Kiitos herttaisesta siviili-illasta ja tervetuloa parakkiin kaffeelle.” Kuusi lottaa oli käynyt vieraisilla. Raasakan pojista serkut, Niilo, Arvo ja Antti sekä Valde-veli kävivät lomillaan Maijan luona Kurimossa.

Vieraskirjan merkintä 6.9.1942; ”Rintamalle” lähtevälle hoitajattarelle pyydämme vielä tänne korpimaille jäävät toivottaa onnea ja kaikkea hyvää uusilla olotiloilla, ja kiittää kaikesta m.m. nyt juodusta 50%:sta kahvista. Lilja Wäisä, Simo Wäisä.

Seuraava merkintä on päivätty Oulaisissa 20. syyskuuta 1942. Maija on saanut siirron Oulaisten sotasairaalaan, ja sieltä hän siirtyi Varkauteen, missä hän oli 19.02.-30.11.1944 välisen ajan.

Helsingin kätilöopistossa

Olen nähnyt niin paljon kärsimystä ja kuolemaa. Kätilön työssä saan vaalia uutta elämää, auttaa alkuun näitä pieniä isänmaan toivoja.” Maija oli tutustunut neuvolatoimintaan Viipurin lääninsairaalassa. Hän halusi osallistua sodanjälkeiseen Suomen jälleenrakentamiseen kouluttautumalla kätilöksi. Maija aloitti opinnot Helsingin kätilöopistossa v. 1947. Sain Maijan perintönä käsin kirjoitetut, paksuksi kirjaksi nidotut muistiinpanot,” Obstetriikka. Tri Apajalahden luennot kätilöopistolla 1940. Synnytyselinten rakenne”. Maija on kirjoittanut oppikirjansa takasivuille kauniilla käsialallaan lääkintäohjeita.

Seuraavat lainaukset ovat Maijan vieraskirjasta; ”Kolmetoista kuukautta on pian kulunut loppuun. Alkaisitko alusta?” Hyvän onnen toivotuksin: tappelukaveri Sirkka.

”Niin Maija, nyt jo erotaan, kun vasta tutuksi tultiin. Tattista sinulle toveruudestasi. Korkein kanssasi!” H:gissä vappuna armonvuonna 1948.  Birit Jomppanen Inari

Kentällä – kätilön työssä

Suomessa annettiin v. 1944 laki kunnallisesta äitiys- ja lasten neuvolasta, sekä lait kunnankätilöistä ja kunnallisista terveydenhoitajista. Siirtymäaikaa oli vuoteen 1949 asti.

Ensimmäisen kätilön toimen Maija sai Uukuniemeltä Laatokan karjalasta v. 1948. Olin hänen luonaan viisivuotiaana lettipäänä kesän 1949. Uukuniemelle oli rakennettu uusi terveystalo, jossa olivat kätilön ja terveyssisaren asunnot, sekä vastaanottotilat. Sain kuunnella alumiinitorvella vauvan sydänääniä, tiirailla veren hemoglobiiniarvoja, ja tutkia vaimojen nilkkoja, ”onko turvotusta?”. Hän joutui ottamaan minut mukaansa yöllä kotisynnytykseenkin, tämä synnytyskokemus jäi pysyvästi mieleeni.

Myöhemmin Maija halusi muuttaa lähemmäksi kotipitäjäänsä ja siirtyi hoitamaan ensin Ruukin, ja sen jälkeen Vihannin kunnan kätilön virkaa. Ruukissa ja Vihannissa käydessäni istuin usein Maijan pyörän tarakalla hänen polkiessa kylien kuraisia teitä, suuri kulmikas kätilön laukku pyöränsarvessa keikkuen. Mentiin kotisynnytykseen tai katsomaan uuden tulokkaan vointia. Sain Maijalta hyvän ”kätilökoulutuksen”. 1960-luvun alussa Maija siirtyi Oulun lääninsairaalaan toimien synnytysosaston osastonhoitajana eläkeikäänsä saakka.

Eläkepäivät

Maija Yliraasakka oli aktiivinen eläkeläinen. Hänellä oli kesämökki kotitilalla Raasakassa, jossa hän touhusi puutarhassa, marjasti ja sienesti syksyisin. Talvet hän vietti Oulussa kaksiossaan ja osallistui kansalaisopiston opintopiireihin. Hän hemmotteli usein itseään matkustamalla ulkomaille kylpylöihin tai etelän aurinkoon. Maija meni naimisiin 73-vuotiaana kansanopistotoverinsa Kalle Sippalan kanssa. He rakensivat uuden talon Saloisiin, jossa elivät elämänsä viimeiset vuodet. Maija kuoli Raahen kaupungin sairaalassa v.1996 ja hänet haudattiin Iin Kruununsaareen, sukuhautaan vanhempiensa ja sisarustensa viereen.