Lydia Maria Sesemann - ensimmäinen tohtoriksi väitellyt suomalainen nainen

Viipurista kotoisin ollut filosofian tohtori, kemisti Lydia Sesemann oli ensimmäinen tohtoriksi väitellyt suomalainen nainen ja samalla eräs ensimmäisistä koko Euroopassa. Tämä kirjoitus perustuu pääasiallisesti Marja Engmanin yksityiskohtaiseen kirjoitukseen ”Lydia Sesemann. Finlands första kvinnliga doktor” (Historisk Tidskrift för Finland 1996: 4: 478—491). Eräitä lisätietoja on saatu muista lähteistä.

Naisten yliopistokoulutus alkaa

Naisten yliopistollinen koulutus oli Euroopassa hyvin poikkeuksellista 1700-luvulla. Italialainen Laura Bassi (1711–1778) oli opiskellut fysiikkaa Bolognan yliopistossa ja promovoitu siellä filosofian tohtoriksi vuonna 1733. Saksassa lääkärin tytär Dorothea Christiana Leporin (1715–1762) sai Preussin kuninkaalta erikoisluvan opiskella lääketiedettä Hallen yliopistossa. Avioliiton solmiminen diakoni Christian Erxlebenin kanssa viivytti jonkin verran opintojen loppuun saattamista. Dorothea Christiana Erxleben saattoi kuitenkin jättää väitöskirjansa tarkastettavaksi vuonna 1754, minkä jälkeen hänet promovoitiin lääketieteen tohtoriksi.

Naisten kouluttaminen muihin kuin käsityöläisammatteihin oli alkanut mm. terveydenhuollon piirissä jo 1600-luvulla, jolloin perustettiin ensimmäiset kätilökoulut. Diakonissojen koulutus sairaanhoitajattariksi alkoi 1830-luvulla ja 1850-luvun lopulla perustettiin Euroopassa ensimmäiset koulut uskonnollisista järjestöistä riippumattomien sairaanhoitajattarien koulutusta varten.

Yhdysvalloissa perustettiin naispuolisten lääkärien kouluttamista varten erityisiä lääketieteellisiä kouluja naisille 1850-luvun alusta lähtien. Sitä ennen Englannista Yhdysvaltoihin muuttanut Elizabeth Blackwell (1821–1910) oli päässyt monen yrityksen jälkeen opiskelemaan vuonna 1847 New Yorkin osavaltiossa toimivaan Geneva Medical Collegeen ja suoritti loppututkinnon siellä vuonna 1849. Useimmat Yhdysvaltojen yliopistot poistivat esteet naisten lääketieteen opiskelulta vasta 1890-luvulla.

Euroopassa naisten yliopistolliset opinnot käynnistyivät vähitellen 1860-luvulta lähtien normaaleissa yliopistoissa, mutta yleensä naisten opiskelu aiheutti vastustavia mielipiteitä vielä kauan aikaa. Aluksi suurin osa naisopiskelijoista tähtäsi lääkärin uralle ja opiskeli siten lääketieteellisissä tiedekunnissa. Joukossa oli kuitenkin aina muutamia, jotka pyrkivät opiskelemaan luonnontieteitä filosofisissa tiedekunnissa.

Venäläinen Nadezjda Suslova valmistui ensimmäisenä naisena Euroopassa lääketieteen tohtoriksi Zürichin yliopistosta vuonna 1867. Englantilainen Elizabeth Garret Anderson (1836–1917), joka oli opiskellut lääketiedettä ja toiminut vuodesta 1866 lääkärin tehtävissä apteekkarien seuran jäseneksi hyväksyttynä, sai monien vaiheiden jälkeen lääketieteen tohtorin arvon Pariisissa vuonna 1870.

Lydia Sesemann, tukkukauppiaan tytär

Lydia Sesemannin isoisän isoisän isä Hans David Sesemann (k. 1696) oli muuttanut Saksan Lyypekistä Viipuriin kauppiaaksi vuonna 1661 ja kohonnut pian kaupungin raatimieheksi. Myös seuraavat sukupolvet olivat viipurilaisia kauppiaita tai tukkukauppiaita. Perhekunta sitoutui kaupungin muihin saksalaissyntyisiin ja saksaa puhuviin kauppiassukuihin monien avioliittojen kautta.

Lydia Sesemannin isä Mikael Carl Sesemann (1797–1865) oli tukkukauppias, joka oli osakkaana puutavaraliikkeessä Rosenius & Sesemann ja toimi lisäksi Tanskan konsulina. Mikael Sesemann solmi ensimmäisen avioliittonsa Maria Charlotta Jænisch’in (1811–1837) kanssa vuonna 1829. Avioliitosta syntyi kolme tytärtä ja kolme poikaa. Ensimmäisen puolisonsa kuoltua Mikael Sesemann solmi toisen avioliiton noin vuonna 1842 Antonie (Antonietta) Williams’in (1822–1896) kanssa. Tämän vanhemmat olivat saksalaissyntyinen Karl Williams (1777–1847), joka oli siihen aikaan Rokkalan lasitehtaan johtajana Karjalan kannaksella, ja Christine Holtz. Mikael Sesemannin toisesta avioliitosta syntyi neljä tytärtä ja kolme poikaa. Lydia Sesemann, joka syntyi vuonna 1845, oli näistä lapsista toiseksi vanhin.

Oman ilmoituksensa mukaan Lydia Sesemann oli käynyt yksityistä koulua ja saanut päästötodistuksen sen kurssin suoritettuaan. Viipurissa toimi silloin useitakin yksityisiä saksalaisia kouluja, mutta Lydia Sesemannia koskevia merkintöjä ei ole löytynyt niiden asiakirjoista. Moni varakas perhe pyrki joka tapauksessa tuohon aikaan antamaan koulusivistystä myös tyttärilleen. Toinen tapa oli käyttää kotiopettajia, jotka saksankielisessä porvariyhteisössä olivat usein kotoisin Saksasta tai Sveitsistä. Mikael Sesemannin kuoltua hänen leskensä muutti tyttäriensä Lydia Marian ja Helene Christinan kanssa Stuttgartin kaupunkiin Saksaan.

Tohtoriksi Zürichin yliopistossa

Lydia Sesemann oli ilmeisesti päättänyt jatkaa opintojaan yliopistossa ja otti sitä varten Saksassa yksityistunteja erityisesti matematiikassa ja latinassa. Zürichin yliopisto oli 1860-luvun lopulta se eurooppalainen yliopisto, johon otettiin lisääntyvästi opiskelijoiksi myös naisia. Varsinkin venäläiset naiset käyttivät hyväkseen tätä mahdollisuutta. Osa opiskelijoista tuli Venäjältä, osa oli emigranttiperheiden tyttäriä. Myös Lydia Sesemann pyrki ja hyväksyttiin Zürichin yliopistoon, jossa hän opiskeli filosofisessa tiedekunnassa syksystä 1869 kevääseen 1874 pääaineenaan kemia.

Opiskeluaikanaan Lydia Sesemann asui mm. professorin rouva Ottilie Kapp-Rappardin ylläpitämässä täysihoitolassa ja myöhemmin viinitehtailija ja kauppias Johannes Ottikerin sekä kauppias Lebrecht Bruncon luona. Lydia Sesemannin aikaisiin venäläisiin opiskelijatovereihin kuului mm. lääketieteen opiskelija Vera Figner, joka tunnetaan myöhemmin kansankiihottajana, terroristina ja Pähkinälinnan (Schlüsselburg) linnan vankina.

Venäjällä annettiin vuonna 1873 määräys, jonka mukaan naispuolisten ylioppilaiden oli jätettävä Zürichin yliopisto vuoden loppuun mennessä, mikäli he aikoivat hakea hallituksesta riippuvaisia virkoja tai jos heillä oli aikomuksena suorittaa tutkinto venäläisessä oppilaitoksessa. Määräystä perusteltiin sillä, että Zürichissä opiskelevat naiset viettivät sopimatonta eli siveetöntä elämää. Myös yliopisto määräsi samana vuonna, että kaikkien ulkomaisten opiskelijoiden oli ennen sisään kirjoitusta esitettävä todistus ”korkeammasta valmistavasta koulutuksesta”. Suurin osa venäläisistä naispuolisista opiskelijoista jätti Zürichin ja kevätlukukautena 1874 vain kuusi heistä jatkoi opintojaan, kolme lääketieteessä ja kolme filosofiassa, jälkimmäisistä yhtenä Lydia Sesemann. Tästä voidaan arvella, että Lydia Sesemannilla ei ollut tarkoitusta palata Suomeen.

Lydia Sesemann puolusti keväällä 1874 orgaanisen kemian alaan kuuluvaa väitöskirjaansa ”Ueber Dibenzylessigsäure und eine neue Synthese der Homotoluylsäure” ja sai 15. toukokuuta 1874 filosofian tohtorin arvon. Väitöskirjatyön ohjaajat olivat professorit Victor Menze (1839–1904) ja Wilhelm Weith (1846–1881). Saavutus mainittiin eräissä alan julkaisuissa ja myös kahdessa Suomessa ilmestyneessä sanomalehdessä. Sen jälkeen Lydia Sesemannin elämänvaiheet ovat olleet julkisuudelta piilossa.

Kemian tohtori vailla työtä

Lääkärin uraa lukuun ottamatta tieteellisesti koulutetuilla naisilla ei juuri ollut työskentelymahdollisuuksia tutkijoina. Lydia Sesemann lähti pois Zürichistä keväällä 1874 eikä hänen asuinpaikastaan ja toiminnastaan ole tietoja ennen kuin parikymmentä vuotta myöhemmin. On mahdollista, että hän eli yhdessä äitinsä ja sisarensa Helenen kanssa Münchenissä, jossa äiti kuoli vuonna 1896. Joka tapauksessa Lydia Sesemann asui sisarensa kanssa Münchenissä vuosina 1896–1901 ja vuodesta 1907 edelleen. Välillä sisarukset asuivat vuosina 1903–1907 Lausannessa ja viranomaisille antamiensa selvitysten mukaan he elivät koroillaan. Lausannesta vuonna 1907 lähtiessään Lydia Sesemann ilmoitti matkustavansa Suomeen ja Helene Sesemann Hollantiin. Ilmeisesti molemmat matkustivat kuitenkin Müncheniin, jossa he asuivat lopun elämänsä ajan. Lydia Sesemann kuoli Münchenissä 80 vuoden ikäisenä vuonna 1925 ja Helene Sesemann 67 vuoden ikäisenä vuonna 1928.

Suomessa yliopistossa opiskelleita naisia

Helsingissä asuvan venäläisen kauppiaan tytär Marie Tschetschulin sai vuonna 1870 ensimmäisenä oikeuden suorittaa ylioppilastutkinnon ja luvan aloittaa opinnot Helsingin yliopistossa. Hänestä tuli keväällä 1870 Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäinen naisylioppilas. Maria Tschetschulin kuunteli jonkin aikaa luentoja yliopistossa, mutta siirtyi pian tutkintoa suorittamatta kauppakirjeenvaihtajaksi.

Seuraavaksi komissiomaanmittarin tytär Emma Irene Åström (1847–1934) sai vuonna 1871 luvan suorittaa ylioppilastutkinnon. Hän suoritti tutkinnon vuonna 1873, opiskeli Helsingin yliopistossa vuodesta 1874, valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1882 ja promovoitiin filosofian maisteriksi samana vuonna. Hän toimi Tammisaaren seminaarissa historian ja ruotsin kielen opettajana.

Laamannin tytär Emma Rosina Heikel (1842–1929) oli päättänyt opiskella lääkäriksi jo vuonna 1862. Hän valmistui vuonna 1866 Tukholmassa sairasvoimistelijaksi ja suoritti vuonna 1867 Helsingissä kätilökurssin. Sen jälkeen hän sai vielä Tukholmassa yksityisopetusta luonnontieteissä ja anatomiassa. Kun lääkärin ammattiin pyrkivät naiset oikeutettiin vuonna 1871 saamaan opetusta lääketieteellisessä tiedekunnassa ilman ylioppilastutkintoa ja yliopiston kirjoissa olematta, Heikel aloitti opinnot Helsingin yliopistossa. Hän kuunteli yliopistossa lääketieteen luentoja, osallistui vaadittaviin käytännön harjoituksiin ja suoritti vuonna 1873 lääketieteen kandidaatin tutkintoon liittyvät tentit yksityisesti asianomaisille professoreille. Lääketieteen lisensiaatin tutkintoon vaadittavat kuulustelut hän suoritti vuonna 1878, jolloin hän valmistui lääketieteen lisensiaatiksi ensimmäisenä naisena Suomessa ja Pohjoismaissa.

Rosina Heikelillä ei ollut naisena mahdollisuuksia tulla laillistetuksi lääkäriksi, mutta hänelle myönnettiin anomuksesta ”venia practicandi”, rajoitettu toimilupa. Vasta vuonna 1914 annettiin asetus naisen oikeudesta harjoittaa lääkärinammattia Suomessa. Naispuoliset lääkärit pääsivät täysin samanarvoiseen asemaan miespuolisten lääkärien kanssa vuonna 1925, jolloin annettiin laki lääkärintoimen harjoittamisesta.

Seuraavat naispuoliset ylioppilaat Suomessa olivat Karolina Sidonia Eskelin (1867–1936) ja Alma Josefina (Ina) Rosqvist (1865–1942), jotka suorittivat tutkinnon vuonna 1885. Molemmat ryhtyivät opiskelemaan lääketiedettä Helsingin yliopistossa saatuaan sitä varten erivapauden. Karolina Eskelin puolusti väitöskirjaansa joulukuussa 1895 ja sai joulukuussa 1896 lääketieteen ja kirurgian tohtorin arvon suoritettuaan vähän aikaisemmin lääketieteen lisensiaatin tutkinnon. Karolina Eskelin oli ensimmäinen Suomessa tohtorin arvon saanut nainen. Vain kolme päivää häntä myöhemmin sai filosofian tohtorin arvon Tekla Hultin (1864–1943), joka oli puolustanut väitöskirjaansa toukokuussa 1896.

Lydia Maria Sesemannin isoisän isoisä David Sesemann (1678–1749) on tämän kirjoittajan esivanhempia isän puolelta.