Lina Snellman - Suomalaisen diakonissan perushahmo

Sofia Karolina (Lina) Snellman syntyi Oulussa vuonna 1846. Hän oli koulutukseltaan diakonissa ja hän toimi Helsingin Diakonissalaitoksen johtajattarena vuosina 1883-1924. Sanotaan että hänestä tuli suomalaisen diakonissan perushahmo.

Kauppaneuvoksen tytär

Lina Snellmanin Suomussalmella syntynyt isänsä, Johan Wilhelm Gerhardsson Snellman (1809-1881), oli arvostettu kauppaneuvos Oulussa. Äiti oli oululainen Jeannette o.s. Enbom (1817-1878), jonka isä oli lääninrahastonhoitaja J. H. Enbom. Linan vanhemmat oli vihitty avioliittoon vuonna 1840. Perheessä oli yhdeksän lasta, viisi poikaa ja neljä tytärtä. Linan isä oli suomalaisuuden suuren herättäjän, valtiomies Johan Vilhelm Snellmanin (1806-1881) serkku.

Johan Wilhelm syntyi papin poikana. Hän jäi 12-vuotiaana orvoksi ja hänet lähetettiin sukulaisten luo Ouluun ja myöhemmin kauppiaan oppipojaksi Kokkolaan. Johan Wilhelm lähti merille 16-vuotiaana, haki Vaasan merikouluun ja valmistui merikapteeniksi. Merikapteenina hän purjehti merille ensimmäisen kerran 23-vuotiaana, jolloin hän sai laivuriporvarin oikeudet Uudestakaarlepyystä.

Johan Wilhelm Snellman avioitui oululaisen Jeannetten kanssa ja hän perusti vuonna 1842 Ouluun kauppahuoneen harjoittaakseen laivanvarustusta ja ulkomaankauppaa. Pian hän kohosi yhdeksi kaupungin vaikutusvaltaisimmista kauppiaista ja sai kauppaneuvoksen arvon vuonna 1859.

Snellmanin perhe vietti talvikuukaudet avarassa Oulun kaupunkikodissaan, mutta kesäksi siirryttiin Hannala-nimiseen huvilaan Toppilan salmen suulle. Kesähuvilasta tuli myöhemmin vuonna 1921 Oulun diakonissakodin sisarten lepokoti. Linan veli, kauppaneuvos K. A. Snellman testamenttasi Hannalan diakonissakodille.

Koulunkäynti

Lina Snellmanin koti oli varakas ja lapset koulutettiin. Sivistyneiden kotien lapset Oulussa kävivät ensin kaksivuotista merikapteenin lesken Roneliuksen musterin pikkukoulua, jossa opeteltiin tavaamaan, lukemaan ja saatiin katkismuksen ja Raamatun historian opetusta.

Pirteä ja hyvä oppilas jatkoi yksivuotisessa Lundbergin musterin koulussa oppien maantiedettä, historiaa ja laskentoa. Seuraavaksi oli vuorossa Marie Juneliuksen valmistava tyttökoulu. Lina oli kolmetoistavuotias vuonna 1859 aloittaessaan Ruotsalaisessa tyttökoulussa Oulussa, ja oli sen ensimmäisen vuosikurssin oppilas. Kolmivuotinen tyttökoulu päättyi 1862, Lina Snellman oli ollut koulun parhaita oppilaita.

Parikymppisenä hän seurasi isäänsä kauppamatkoille varsinkin Helsinkiin. Siellä hän majoittui mm. tätinsä Sofien luokse, joka oli naimisissa asessori, sittemmin revisionioikeuden ylikomisarius Anders Johan Chydeniuksen (1795-1865) kanssa.

Isänsä serkun maankuulun J.V. Snellmanin perheessä Lina myös vietti aikaansa ja pääsi tutustumaan sivistyselämän tunnetuimpiin perheisiin. Vielä vanhemmalla iälläänkin Lina muisteli näitä vierailuja, kuinka hän nuorena kuunteli opettavaisia ja syvällisiä keskusteluja. Yksi pysyvä muisto jäi myös vierailusta. Nimittäin Walter Runeberg (1838-1920) teki Linasta medaljongin vierailun yhteydessä.

Lina Snellman osallistui myös hyväntekeväisyystoimintaan, mikä ei suinkaan ollut vaatimatonta puuhastelua. Ouluun oli nimittäin perustettu vuonna 1848 koulu työväen lapsille ja Lina toimi siellä apuopettajana 1860-luvulla. Samoin 1870-luvulla ystävättärensä Nanna Fogelholm kanssa he olivat apuopettajina ruotsinkielisessä valmistavassa yhteiskoulussa.

Lina täydensi yleissivistystään soitto- ja kieliopinnoilla Tukholmassa 25-vuotiaana vuonna 1871. Siellä hän majoittui kristillisistä harrastuksistaan tunnetussa arkkivaari (arkistonhoitaja) Wilhelm Bergmanin ja hänen vaimonsa Angelikan (o.s. Pyron) perheessa, jossa hän sai myös englannin kielen oppitunteja.

Tukholmassa Linan koki hengellisen kriisin. Hänet valtasi synkkämielisyys ja alakuloisuus, hengellinen hätä. Hän epäili Jumalan hylänneen hänet, synkistyi ja kärsi syvää sielullista tuskaa. Vähitellen kuukausien jälkeen tapahtui käänne valoisampaan suuntaan. Linan isä haki tyttärensä kotiin Ouluun.

Linan ollessa 34-vuotias lapsuudenkoti sai uuden isäntäväen. Nimittäin Linan äiti sairastui keväällä 1878 ja kuoli kesäkuussa samana vuonna.

Isänsä voimat heikentyivät kesällä 1879, puhekyky ja tajunta heikkenivät vähitellen ja tammikuussa 1881 hän kuoli. Perheen lapset olivat jo aikaisemmin lähteneet lapsuudenkodistaan ja Linalla edessä tuntematon tulevaisuus.

Diakonissakutsumus on Jumalan lahja

Lina Snellman lähti ulkomaille opinto- ja virkistysmatkalle yhdessä ystävänsä Nanna Fogelholmin kanssa 1881. Matkan tarkoituksena oli perehtyä kristilliseen rakkaudentyöhön sen eri muodoissa Skandinaviassa ja Saksassa. Lina oli uskonnollinen ihminen ja hän oli jo Oulussa asuessaan käynyt köyhien ja sairaiden luona auttamassa ja lohduttamassa sekä valvonut omaisten sairasvuoteiden äärellä.

Matkallaan Saksassa hän tutustui mm. pastori ja saksalaisen diakonian edistäjään Friedrich von Bodelschwinghiin (1831-1910) Biedefeldissä ja kävi eri diakonissalaitoksissa vierailulla. Paluumatkallaan Tukholman kautta elämänkutsumus vahvistui ja hän päätti ottaa vastaan tarjotun johtajattaren työpaikan Helsingin Diakonissalaitoksessa, joka oli perustettu everstinna Aurora Karamzinin toimesta vuonna 1867 Katajanokalle. Helsingin diakonissalaitoksen johtajattaren paikka oli täytetty väliaikaisesti ensimmäisen johtajattaren Amanda Cajanderin (1827-1871) kuoleman jälkeen. Mutta ensin diakonissaopinnot Tukholmassa.

Lokakuun puolessa välissä 1881 Lina Snellman alkoi opiskella diakonissaksi Tukholman diakonissalaitoksessa. Suomessa ei tällaista koulutusta vielä ollut. Tammikuussa 1883 sisar Lina otettiin koesisareksi ja toukokuussa helluntaiaattona samana vuonna hän osallistui diakonissavihkimykseen.

Naisten ääni siteerasi Lina Snellmanin päiväkirjaa tästä päätöksestä numerossaan 22-23 vuonna 1927 seuraavasti: ”Askel on nyt astuttu, ja jollei Jumala päätä toisin, tahdon lopun aikaani palvella Herraa mielelläni ja kiitollisesti tässä uudessa muodossa, tässä uudessa puvussani”.

Helsingin diakonissalaitoksen johtajatar 

”Niin, nyt olen siis täällä. Ps. 32:8” kirjoitti sisar Lina muistelmissaan aloitettuaan työnsä Helsingin diakonissalaitoksen johtajattarena 23.9.1883. Raamatunkohta kuului silloin näin: ”Minä opetan sinua ja opastan sinut tielle, jota sinun tulee vaeltaa; minä neuvon sinua, minä valvon sinua silmilläni.”

Diakonissalaitoksen varsinainen toiminta alkuvuosina oli sairashoito. Sairaalan ylihoitajattarena sisar Lina valvoi sairashoitoa kokonaisuudessaan. Myös sairaiden sielunhoito oli uskottu hänelle. Hän hoiti myös laitoksen rahavaroja alkuvaiheessa. Pääasialliset tulot olivat sairashoitomaksut ja everstinna Karamzinin kuukausiavustus. Laitos sai myös lahjoituksia ja vähitellen rahastotkin tuottivat. Sisar Linan tullessa ei diakonissalaitoksella ollut edes vesijohtoa. Juoma- ja kylpyvesi kannettiin saaveilla merestä. Vesijohto saatiin vuonna 1885 ja se oli kallis investointi.

Helsingin diakonissalaitos oli siinä mielessä poikkeuksellinen, että diakonissaopetus oli kaksikielistä ja luonnollisesti vaikeutti arkista työtä, jopa pienetkin ilmoitukset tehtiin sisarille suomeksi ja ruotsiksi.

Sisarvalmistus sen aikaista sanaa käyttäen oli alusta alkaen käsitetty diakonissalaitoksen päätehtäväksi. Mutta vaikeaa se oli johtuen pätevien opettajien vähyydestä ja sopivien oppilaiden soveltuvuudesta. Sisarvoimia ei ollut suoranaiseen sairashoitoon eikä uusien oppilaiden perehdyttämiseen. Siksi pyydettiin apua ja sitä saatiin Skandinavian sisarlaitoksilta.

Ensimmäinen diakonissavihkimys sisar Linan aikana oli vasta vuonna 1894, siis 11 vuotta hänen tulonsa jälkeen. Diakonissalaitoksen vahvuus oli tuolloin vain 7 diakonissaa, 9 koesisarta ja 6 oppilasta. Lina Snellmanin kuolinvuotena sisaria oli jo 270.

Viimeinkin vuonna 1893 sai diakonissalaitos oman papin, oman sielunhoitajan, kun Kurkijoelta pastori Carl Gustaf Olsoni (1862-1923) perheineen muutti Helsinkiin. Hänestä sisar Lina sai pidetyn työtoverin, jonka tehtävänä oli diakonian, sielunhoidon ja Raamatun tuntemuksen opettaminen.

Diakonissalaitoksella oli kansainvälisiä yhteyksiä. Sisar Linahan oli kielitaitoinen ja ja hänelle oli suotu puhetaidon lahja. Vuonna 1895 kesäkuussa järjestettiin diakonissalaitoksen ensimmäinen pohjoismainen diakoniakonferenssi.  Keskustelunaiheina oli pääasiassa kasvatuskysymykset ja kokemusten vaihtaminen. Vieraita oli Tukholmasta, Kööpenhaminasta, Kristianista (Oslo). Viipurin, Sortavalan ja Pietarin diakonissalaitokset olivat myös edustettuina sekä luonnollisesti joukko oman maan edustajia.

Diakonissalaitoksen tilat Katajanokalla kävivät vähitellen liian pieniksi ja uusia tiloja varten Helsingin kaupunginvaltuusto päätti luovuttaa tontin diakonissalaitoksen uudisrakennusta varten Kalliosta kortteli numero 304:stä. Valtiolta saatiin lainaa yhteensä 350 000 silloista markkaa. Arkkitehti Magnus Scherfbeck laati sairaalan ja arkkitehti K. A. Wrede sisarkodin ja kirkon piirustukset. Muutto uuteen sairaalaan tapahtui kesällä 1897, potilaspaikkoja oli 76. Oma kirkko valmistui keväällä 1898 ja juhlallinen vihkiminen toteutui vuosijuhlan merkeissä. Lähes 90-vuotias everstinna Aurora Karamzini oli vieraiden joukossa. Hän lahjoitti Dagmar Furuhjelmin maalaaman muotokuvansa sisarille. Taulu sijoitettiin diakonissalaitoksen ruokailuhuoneeseen.

Rakentaminen jatkui myös vuonna 1904, kun diakonissalaitokselle läheinen ihminen lahjoitti suuren rahamäärän lastensairaalaa varten. Piirustukset laati arkkitehti Magnus Scherfbeck, tilaa oli noin 40 lapselle. Lastensairaala valmistui 1906 ja oli tarkoitettu kirurgisia tapauksia varten.

Sisar Lina antoi omista varoistaan syksyllä 1901 rahat hautakappelin rakentamista varten samalle tontille kuin muut diakonissalaitoksen rakennukset.

Lina Snellmanin omaiset maalauttivat muotokuvan Linasta hänen täyttäessään 70 vuotta. Muotokuvan maalasi Hanna Frosterus-Segerstråle. Kuva sijoitettiin johtajattaren työ- ja vastaanottohuoneeseen.

Sisar Linan viimeiset vuodet olivat raskasta aikaa, voimat loppuivat, näkö heikkeni. Hän vaipui ikuiseen uneen 14.8.1924. Sisar Lina oli Söörnäisten ruotsalaisen seurakunnan jäsen. Sen sunnuntaijumalanpalveluksessa elokuun 17. päivänä omistettiin hänen muistolleen.

Lääninrovasti Samuel Wilhelm Roos (1858-1944), Diakonissalaitoksen johtokunnan varapuheenjohtaja, muisteli sisar Linaa seuraavin sanoin: ”Tässä aivan lähellämme Diakonissalaitoksessa vallitsee nyt suru. Laitoksen kokenut ja koeteltu johtajatar ja tuon suuren kodin kunnioitettu ja rakastettu äiti on saanut kotiinkutsun. – – Hänen sielunsa ja sydämensä olivat aina avoinna Herran uuden armon ja voiman antimille, ja siksi hänen voimansa, hänen rakkautensa ja harrastuksensa riittivät kaikkeen ja kaikkialle, ja hän saattoi olla Jumalan välikappaleena valmistamassa monia sisarpolvia.”

Elokuun 19. päivänä diakonissalaitoksen kirkko koristeltiin juhla-asuun. Tilaisuudessa piti rovasti A. Palmroth hengellisen puheen, hautauksen toimitti pastori Edvin Wirén.

Sisar Lina on haudattuna Malmin hautausmaalle sisarhautariville.

Sisar Linan kirjallinen tuotanto

Sisar Linalta on jäänyt jälkipolville laaja kirjeenvaihto niin kotimaisille tahoille kuin ulkomaisillekin. Ensimmäinen julkinen kirjoitus on vuodelta 1892, siinä hän kehoittaa rovasti L. Wennerströmiä julkaisemiaan laatimiaan diakoniaa käsitteleviä kirjoituksia Menniskovännen-nimiseen aikakauslehteen. Lisäksi hän piti päiväkirjaa koko elämänsä ajan.

Kirjallisen tuotannon markkina- ja painoarvon hän ymmärsi. Yhdessä pastori Olsonin kanssa hän alkoi toimittaa ja kirjoittaa artikkeleita aikakauslehti ”Diakonissalaitoksesta Helsingissä” vuonna 1894 ja se ilmestyi tämän nimisenä aina vuoteen 1903. Lehti alkoi samana vuonna nimenvaihdon jälkeen ilmestyä nimellä ”Betania” ja siitä tuli Helsingin Diakonissalaitoksen, Helsingin Kaupunkilähetyksen, Evankeelis-luterilaisen Pyhäkouluyhdistyksen ja Suomen Lähetysseuran yhteinen äänenkannattaja. Yhteistoimitus vähitellen päättyi ja uudistuksen jälkeen lehti ilmestyi nimellä ”Viesti Helsingin Diakonissalaitoksesta”. Alkuperäistä sisar Linan antamaa nimeä kunnioitettiin.

Lehden toimittamisen rinnalla sisar Lina julkaisi muistokirjoituksia ystävistä ja sisarpiirin jäsenistä.

Vuonna 1896 hän julkaisi kirjan ”Menneen ja nykyajan diakonissatoimi” ja ”Theodor Fliedner, hänen elämänsä ja vaikutuksensa”. Ja hyvin kunnioitetusta everstinna Aurora Karamzinistä hän kirjoitti teoksen nimeltään ”Everstinna Karamzinin muisto”,1909. Lisäksi teos professorin rouva Anna Hermansonista ja vuosina 1911 ja 1912 muistelmat Cecilia Blomqvistista ja Charlotta Molinista.

”Sisarillemme” ilmestyi 1912 ja teoksessa luodaan yleiskatsaus diakonian historiaan, diakonissakutsumuksen edellyksiä valoitetaan ja siinä on myös ohjeita sen tehtävän täyttämiseen.

Pastori Edvin Wirén on kirjoittanut elämäkerran Lina Snellmannista WSOY:n julkaisemana vuonna 1927.