Lilly von Heideman - Suomen Naisyhdistyksen tukija

Kauniilla Urajärveen pistävällä niemekkeellä on samanniminen vanha herraskartano. Vuodesta 1672 alkaen omisti tilan von Heidemanin suku. Eräs jälkeläinen neljännessä polvessa, luutnantti Axel von H., joka Suomen valloituksen jälkeen oli muuttanut Ruotsiin, palasi Suomeen ja ryhtyi äitinsä v. 1837 tapahtuneen kuoleman jälkeen sukukartanoa hoitamaan. Hänen tyttärensä oli yllämainittu Lilly, täydelliseltä nimeltään Axelia Fredrika Amalia, s. 1849. Luutnantti von H:n toinen vaimo, Frederique Becker, Lillyn ja Hugon äiti, oli luonteeltaan hyvin vilkas. Hyväsydämisenä ja sääliväisenä hän suurella myötätunnolla kohteli kaikkia vääryyttä kärsiviä, ja lapsiin hän juurrutti jalomielisyyttä ja oikeudentuntoa. Omaten erinomaisen muistin ja kertomalahjan hän pitkinä talvi-iltoina maalaiskartanon yksinäisyydessä esitti kertomuksia, useimmiten tosisatuja suvun historiasta. Tällöin lapset istuivat jakkaralla hänen jalkainsa juuressa hartaasti kuunnellen. Lilly, jolle perinnöksi oli jäänyt äidin kertomalahja, toisti myöhemmin näitä satuja ja kertomuksia koulutovereilleen.

Tiedonkaipuu oli kova

Äiti ja lapset olivat niin läheisellä rakkaudella kiintyneet toisiinsa, että Lilly vasta 12 vuoden ikäisenä lähetettiin kouluun Heinolaan. Tottumattomana jäykkään koulukomentoon ja koti-ikävän painamana hän parin vuoden kuluttua lopetti koulunkäynnin ja palasi kotiin, mutta ei suinkaan toimettomaksi jäädäkseen. Koulu oli hänessä herättänyt valtavan tiedonkaipuun, jota hän alussa tyydytti ilman suunnitelmaa ja arvostelukykyä; mutta pian hän hankki itselleen selvän yleisen sekä kirjallisuushistorian yliopistokursseista järjestäen opiskelunsa niiden mukaan, niin että hän muutamia vuosia myöhemmin suoritti yliopiston opettajille tutkinnot ruotsin kielessä ja kirjallisuudessa sekä yleisessä historiassa. Näistä opinnoistaan hänellä oli suuri hyöty, kun – isän kuoleman jälkeen – kartanon raha-asiat olivat huonossa kunnossa. Lilly päätti silloin itse huolehtia toimeentulostaan ja otti vastaan opetustunteja sekä reali- että tyttökoulussa Heinolassa. Ero kodista tuntui hänestä kuitenkin raskaalta, ja ainoastaan hänen voimakas kunniantuntonsa auttoi hänet pysymään päätöksessään.

”Emancipationsklubben”

Heinolassa Lilly von Heideman kirjallisten harrastustensa ja hienostuneen, miellyttävän olemuksensa perusteella pian tuli keskipisteeksi nuorten tyttöjen seurapiirissä. He kokoontuivat hänen ympärilleen ja muodostivat lukuseuran. Tämä tapahtui 80-luvun alkupuolella, jolloin Ibsenin ja Björnsonin näytelmät kaikkialla pohjoismaissa herättivät harrastusta. Täällä niinkuin muualla ne antoivat aihetta innokkaisiin keskusteluihin synnyttäen pienen suomalaisen kaupungin nuorissa mitä hartainta mielenkiintoa. Kun siellä ei todellakaan oltu totuttu siihen, että naisilla olisi kirjallisia harrastuksia, joutuivat nämä keskustelevat naiset ivan esineiksi, ja heidän yhdistyksellensä annettiin nimi ”Emancipationsklubben”. Lukuseuran jäsenet hyväksyivät kuitenkin tämän nimityksen. Mainittu klubi liittyi v. 1896 Heinolan Naisyhdistyksen nimellä Suomen Naisyhdistykseen samalla laajentaen harrastuspiirinsä käsittämään seudun vähäväkisten naisten keskuudessa tehtävää valistustyötä. – Haaraosaston toiminta jatkui vuoteen 1906, jolloin Lilly von Heideman jätti puheenjohtajan toimen.

Suomen Naisyhdistykselle lahjoitus

Suuri muutos oli tapahtunut Heidemanin sisarusten elämässä; erään velipuolen kuoltua he saivat melkoisen perinnön, joten he saattoivat järjestää elämänsä oman mielensä mukaan ja tyydyttää kauneudenkaipuutaan tutustumalla sekä luonnonihanuuksiin että taiteen tarjoamiin aarteisiin. Siksi he tämän jälkeen aina suuren osan vuotta olivat matkoilla, jotka käsittivät koko Euroopan, jopa Egyptin ja Palestiinankin. Urajärvellä he kuitenkin suurimmaksi osaksi viettivät kesänsä. Siellä he ryhtyivät laajoihin töihin kartanon kaunistamiseksi ja antoivat korjata 1600-luvulta peräisin olevaa rakennusta parhaan ymmärryksensä mukaan. Hugo ja Lilly von Heideman olivat nimittäin päättäneet luovuttaa rakennukset sekä siihen kuuluvan maa-alueen Muinaismuistoyhdistykselle, jotta tämä heille niin rakas koti säilyisi vanhanaikaisen herraskartanokulttuurin muistona. Tähän liittyi ehto, että Urajärvi järjestäisi kesäisin vastaanottamaan taiteilijoita ja kirjailijoita, jotka siellä saisivat joko levätä tai antautua häiritsemättömään työntekoon. Sangen suuria summia varoistaan sisarukset jälkisäädöksessään määräsivät m. m. sävellyskilpailupalkinnoksi. Suomen Naisyhdistys on Lilly von Heidemanille kiitollisuudenvelassa hänen lahjoittamastaan rahastosta, jonka korot on käytettävä matka-avustuksi naisille. Lahjoituksella hän muisti myöskin Sairaanhoitajataryhdistystä.

Lilly v. Heidemanin lämmin mieli askarteli vielä ajatuksissa, miten hän useammalla yleishyödyllisellä tavalla voisi käyttää suurta omaisuuttaan, kun kuolema äkkiä katkaisi hänen suunnitelmansa. Hän erosi täältä syyskuun 30 p:nä 1916 [1917] ja on haudattuna mausoleessa, minkä hän oli rakennuttanut Urajärvelle lepopaikaksi äidillensä ja veljellensä.