Liisa Kuittinen: Mikään uralla ei ole lopullista

Kun Liisa Kuittinen muutti Helsingistä Lappiin ja lähti palkkatyöstä freelanceriksi, hän arveli, että sopeutuminen kestää muutaman kuukauden. Nyt hän ymmärtää, että muutoksen sisäistäminen kestää vuosia.

Liisa Kuittinen valmistui vuonna 2004 yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereelta ja pääsi imeytymään suoraan työelämään.

– Se oli hyvää aikaa valmistua. Oli nousukausi. Olin tehnyt gradukesänä juttuja Alma Median Lehdentekijöille, ja valmistuttuani he kysyivät minua työhaastatteluun, ja minulle tarjottiin töitä Alman asiakaslehdissä.

Siihen aikaan moni nuori toimittaja oli intohimoinen journalismin kannattaja, eikä asiakaslehtityö ollut yleistynyt. Kuittista ei kuitenkaan haitannut asiakaslehtien tekeminen, vaikka työ ei ollutkaan niin sanottua vapaata journalismia.

– Ajattelin, että sain työpaikan! Työyhteisö oli tosi kiva. Asiakastyö oli myös todella opettavaista. Piti uskaltaa sanoa asiakkaalle suoraan, että en suosittele, jos he halusivat tehdä jonkin huonon ratkaisun.

Palkka määräytyi työehtosopimuksen mukaan ja oli tessin minimipalkka. Jo muutaman kuukauden jälkeen Kuittinen sai asiakasvastuuta. Palkka pysyi kuitenkin samana.

Muutaman vuoden kuluttua Kuittista pyydettiin Sanomille tekemään asiakaslehteä, ja hän siirtyi Sanoma Magazinesin Yritysjulkisuihin. Siihen saumaan osui myös vuoden 2008 finanssikriisi ja sosiaalisen median tulo.

– Palaveripullat lähtivät ensimmäisenä. Sitten alettiin vähentää väkeä.

Asiakaslehti, johon Kuittinen oli tullut, menetettiin hänen entiselle työnantajalleen. Kuittinen siirtyi työkiertoon saman talon sisällä, ensimmäistä kertaa kaupalliseen aikakauslehteen.

– Kodin Kuvalehden toimitus tuntui silloin valtavan isolta. Kaupallisen aikakauslehden tekeminen oli helpompaa kuin asiakaslehden, koska juttuja ei tarvinnut kierrättää asiakkaalla. Kaipasin kuitenkin enemmän vastuuta. 

Toimituspäälliköksi ja uuteen lehtitaloon

Kuittinen palasi Yritysjulkaisuihin työkierrosta, mutta sitten hän näki työpaikkailmoituksen, joka veti puoleensa.

– Voi hyvin -lehteen etsittiin toimituspäällikköä, ja aihemaailma oli lähellä sydäntäni.

Hakuprosessi oli pitkä. Oli monta haastattelua ja psykologiset testit. Kuittinen tuli valituksi, ja ihmetteli sitä hieman, sillä hänellä ei ollut kokemusta päällikkyydestä.

– En epäillyt omia taitojani mutta minulla oli käsitys, että paikka oli tosi haettu.

A-lehdet tuntui pörssiyhtiön jälkeen pieneltä talolta, ja omistajia näki käytävillä.

– Olin hirmu innostunut, ja tuntui kuin olisin ollut siellä aina.

Kun neljän kuukauden koeaika päättyi, Kuittista ja koko muuta toimitusta ihmetytti, että hän oli ollut siellä vasta neljä kuukautta.

Printti oli niinä vuosina yhä ykkönen. Voi hyvin -lehdelle perustetiin Facebook-sivu, joka kasvatti suosiotaan nopeasti. Nettisivutkin oli, mutta ne olisivat kaivanneet uudistusta.

– Aloimme tehdä lukijoille testejä ja mietelauseita, joita jaoimme Facebookissa, Kuittinen muistelee.

Syksyllä 2014 alkoi kuitenkin olla muutoksen aika. Kuittinen oli tavannut Sodankylässä asuvan miehen, ja oli selvää, että suhde ei voisi jatkua etänä kovin kauan. A-lehdissä oli juuri ollut yt-neuvottelut, ja moni tuttu oli saanut lähteä.

Lappiin ja freelanceriksi

– Olin ollut työelämässä kymmenen vuotta ja kaipasin muutosta. Jättäydyin freelanceriksi ja muutin Lappiin. Olin aluksi koko ajan hermona ja pelkäsin, että minulta loppuu työt. Aina, kun tuli hiljainen vaihe, iski paniikki. Kun jälkikäteen katson tilauslistaa, tajuan, että minulla oli paljon töitä.

Kuittinen kaipasi työyhteisöä. Esimerkiksi juttukeikalta tullessa olisi ollut kiva kertoa jollekin, mitä tapahtui.

Hän ehti olla freenä vajaan vuoden, kun Lapin Kansaan Sodankylän toimitukseen haettiin sijaista. Lokakuussa 2015 Kuittinen aloitti työt Sodankylän aluetoimituksessa. Hän työskenteli toimistolla yksin mutta oli päivittäin yhteydessä Rovaniemen toimitukseen.

– Minusta tuli perinteinen uutisreportteri. Menin uraa ikään kuin väärinpäin. Moni aloittaa uutistoimittajana ja päätyy aikakauslehtiin. Minä menin reittiä asiakaslehti, aikakauslehti, sanomalehti.

Kuittisen vastuulla oli kaksi kuntaa, Kittilä ja Sodankylä, ja niiden kuntapolitiikka ja päätöksenteko. Asukkaita kunnissa on vähän, mutta maantieteellisesti alue oli laaja. Pesti alkoi perehdytyksellä Rovaniemellä, jossa käytiin läpi muun muassa työprosessit.

– Tuntui kuin olisin tullut kotiin. Se vuoden ja kolme kuukautta kestänyt pestini oli yksi parhaista kokemuksista työelämässä.

Kuittinen kehuu sitä, että hän ei ole törmännyt ennakkoluuloihin eteläsuomalaisia kohtaan, ja hänet otettiin hirmu hyvin vastaan. Erityisesti hän haluaa kehua Lapin kansan uutispäällikkö Taru Saloa.

Hän myöntää kysyttäessä, että osa sopeutumisesta oli omaakin ansiota.

– En ole eksotisoinut Lappia ja otan aina ihmiset ihmisinä.

Kuntatoimittajan tärkeässä työssä

Kuittinen koki tekevänsä todella tärkeää työtä, sillä kunnan päätöksillä on iso vaikutus ihmisten elämään.

– Kuntapolitiikkaa usein vähätellään. Mutta kuntatoimittajana minun tehtäväni oli kysyä niitä asioita, jotka olivat vaikeita ja tehdä asiat ymmärrettäviksi lukijalle.

Haasteitakin oli: Kittilässä valtuutettuja kutsuttiin kunnanvaltuuston kokouksessa etunimillä. Niiden oppiminen kesti hetken.  

Kittilässä valtuustokautta leimasi myös tulossa oleva virkarikostutkinta. Kunnanjohtaja oli irtisanottu, mutta potkut eivät olleet lainvoimaiset.

– Eräässä kokouksessa Kittilän kunnanvaltuusto päätti erota Kuntaliitosta. Lapin radion toimittajan kanssa meidän piti oikein tarkistaa, kuulimmeko oikein.

Ero ei sitten toteutunut.

Myöhemmin Kuittinen työskenteli vielä Lännen Median toimituksessa Lapin Kansan toimittajana. Silloin yhteyttä pidettiin virtuaalisesti, sillä toimittajat olivat eri puolilla Suomea.

Yt-neuvotteluja ei Kuittisen osalle Lapin kansassa osunut, eivätkä ne määräaikaista olisi koskettaneetkaan. Niitä kuitenkin käytiin sekä ennen että jälkeen hänen määräaikaisuuksiensa. Toimitukset ovat joutuneet koville, kun vielä Lapin Kansa ja Pohjolan Sanomat yhdistettiin.

Aina jotain uutta edessä

Viimeisen määräaikaisuuden jälkeen Kuittinen on jatkanut uraansa freenä Sodankylässä.

– Minulla on nyt eri asenne kuin silloin, kun olin vasta muuttanut tänne. Olen saanut itsevarmuutta ja tunnen, että kyllä minä pärjään. Perustin toiminimen vuoden 2017 lopussa ja koen, että olen yrittäjä. Kivut yksintyöskentelystäkin on käyty, ja olen oppinut nauttimaan vapaudesta. Parasta on, kun olen saanut kiinnostavan juttutilauksen ja olen ajelemassa juttukeikalle vaikkapa Nuorgamiin.

Kuittinen on myös tajunnut, että muutokseen sopeutumiseen, kuten Lappiin muuttoon tai freelancerina työskentelemiseen, menee aikaa.

– Sitä ajatteli, että sopeutumiseen menee kolmisen kuukautta. Ei se niin mene. Polku ei ole suora eikä tämä ole mustavalkoista. Olen oppinut Lapista ja lappilaisista, ja pääni sisällä on tarkka Lapin kartta. Minusta ei koskaan tule lappilaista, mutta olen vähemmän helsinkiläinen. Sekä urassa että elämässä yksi asia johtaa toiseen.

Vuoden 2019 alussa Kuittinen päätti alkaa tehdä podcasteja. Kun ensimmäinen Liisa Lapin ihmemaassa -podcast ilmestyi, Lapin kansasta otettiin yhteyttä ja toivottiin, että Kuittinen tekisi niitä heille, ja näin Kuittinen on siitä lähtien tehnyt

– Aloitin podcastin omaksi ilokseni. Ajattelin, että opettelen ja kehitän itseäni. En saa siitä isoa palkkiota mutta en toisaalta tekisi Lapin kansalle sitä ilmaiseksikaan.

Podcastissa häntä kiehtoo sen erilaisuus kirjoitetun jutun tekoon. Epäsuoralla kerronnalla ei voi paikata puuttuvaa sitaattia, eikä haastateltavalle voi soittaa perään ja kysyä lisää.

– Sitä on pitänyt opetella, Kuittinen naurahtaa.

Samalla Kuittinen luo omaa brändiään. Vaikka brändiajattelu ei ole toimittajalle luontevinta, se on omien vahvuuksien esiintuomista.

Viime vuonna Kuittinen hyppäsi jälleen kohti uutta. Hän aloitti eräopasopinnot Ammattiopisto Lappiassa Muoniossa.

– Tykkään kehittyä ja halusin oppia uutta. Ajattelin myös, että se laajentaa näkymiä yrittäjänä. Lapissa monen toimeentulo tulee pienistä puroista.

Nyt Kuittinen on juuri saanut päätökseen vuoden kestäneet opinnot. Se, mihin eräoppaan tutkinto johtaa työelämän poluilla, selviää vasta myöhemmin. Kuittinen jäi loppukesästä äitiyslomalle, ja vauvaa odotetaan syntyväksi kesän ja syksyn taitteessa.

– Saa nähdä sitten, millainen on työtilanne, johon palaan vanhempainvapaalta. Olen sellaisessa vaiheessa elämässä ja työelämässä, että en jaksa murehtia.