Liisa Ahola - terveyssisarena Kainuussa 1950-luvulla

1950-luvulla Kainuun terveystilanne, samoin koko Pohjois-Suomen, oli muuta maata heikompi johtuen elinolojen niukkuudesta, hygienian heikosta tasosta, epäterveellisista ruokailutottumuksista, erityisesti eläinrasvojen ja suolan runsaasta käytöstä sekä miesten runsaasta tupakoimisesta.

Myös sota vaikutti terveystilanteeseen. Monet miehet olivat rintamalla 4-5 vuotta ja jotkut nuoret miehet olivat lähes neljänneksen elämästään rintamalla. Kaikesta oli pulaa. Elintarvikkeiden säännöstelyllä turvattiin peruselintarvikkeiden saanti ja käytössä oli elintarvikekortit.

Vuosi 1952 antoi uskoa paremmasta. Sotakorvaukset saatiin maksetuksi, Helsinki sai olympialaiset sekä erityisesti Pohjois-Suomea ilahdutti, kun muhoslainen Armi Kuusela valittiin Miss Universumiksi. Vuonna 1954 Suomi oli toipumassa sodan traumoista ja silloin aloitin terveyssisartyöni.

Terveyssisartyö 1950-luvulla

Terveyssisaret vastasivat pääosin väestön terveydenhoidosta työskentelemällä neuvoloissa ja kouluissa sekä kiertämällä kodeissa hoitamassa sairaita ja neuvomassa terveydenhoidosta. Terveyssisartyö kohdistui yksilöön, perheeseen ja kyläyhteisöön. Maalaiskuntien yleisen terveydenhoidon käsikirja kiteytti olennaiset tehtävät tuolloi 1950-luvulla:

”Jos tarkastelemme maalaiskuntien yleistä terveydenhoitoa, esim. sellaisia seikkoja  kuin terveydenhoitolautakunnan toimintaa, talousvesi-, käymälä- ja syöpäläiskysymystä, on myönnettävä, että niiden suhteen on paljon parannettavaa. Tätä jo suorastaan vaatii asemamme eteenpäin pyrkivänä sivistyskansana.”

Tarttuvat taudit, kuten tuberkuloosi, kurkkumätä, hinkuyskä ja polio levisivät laajalti ja olivat yleisin kuolinsyy 1950-luvulla. Taistelu tuberkuloosia vastaan parani, kun Pohjois-Suomeen oli saatu tuberkuloosiparantola Päivärinteelle vuonna 1932. Terveyssisaren tehtäviin kuului seurata tuberkuloosia sairastavien yleistä kuntoa, opastaa yskösten hävittämisessä, ottaa yskösnäytteitä ja neuvoa tarvittaessa eristyksestä. Hygieniataso vaati paljon neuvontaa. Neuvoloissa ja kouluilla oli opastavia tauluja. Arkkiatri Arvo Ylppö oli laatinut hauskan terveysaapisen. Esimerkiksi E:n kohdalla luki: ”Ensin kädet, kasvot pestään. Ihmistä ei tule kestään, joka tämän toimen estää.”

Terveyssisaren tehtävä oli auttaa omalta osaltaan muuttamaan olosuhteita ja elintapoja terveyttä edistävään suuntaan. Terveyssisar tunnustettiin ennaltaehkäisevän terveydenhoidon asiantuntijaksi.

Terveyssisarena Kainuussa 1950-luvulla

Minut valittiin 21-vuotiaana vastavalmistuneena terveyssisarena pienen kainuulaisen kunnan ainoaksi terveyssisareksi. Kunnan asukasluku oli vajaa 4000 ja se merkitsi, että kunnassa oli yksi terveyssisarpiiri. Viiden vuoden kuluttua kuntaan saatiin toinen terveyssisar. Kunnankätilö oli läheisin työkaverini. Kunnanlääkäri asui 45 kilometrin päässä. Kunnan väestörakenne oli maatalousvoittoinen. Perheet olivat monilapsisia. Usein samassa taloudessa asui kolme sukupolvea. Kunnassa oli kymmenen kansakoulua. Muita oppilaitoksia ei ollut.

Kunnassa oli aikaisempina vuosina ollut polio-epidemia. Se aikaansai rokotusmyönteisyyttä, mutta myös varovaisuutta pientenkin sairauksien kanssa. Ensimmäisen työvuoteni aikana tutustuin kaikkiin yleisimpiin lasten tarttuviin tauteihin.

Lastenneuvolavastaanotot olivat Terveystalolla. Lähiseutujen lapset tuotiin neuvolaan terveystarkastuksiin, joilla seurasin lapsen fyysistä ja henkistä kehitystä sekä aistien toimintaa. Rokotusohjelmaa toteutin valtakunnallisen rokotusohjelman mukaisesti. Syrjäkylien lapset rokotin pääasiassa kotikäynneillä, koska perheet olivat monilapsisia ja kulkuyhteydet olivat huonot. Kotikäynnillä seurasin lasten kokonaisvaltaista kehitystä heidän omassa elinympäristössään.

Pian huomasin, että kotikäyneillä syntyi luottamuksellinen suhde perheen ja minun välille. Huomasin myös, että alkuvuosina minua tarkkailtiin: voiko noin nuori nainen olla pätevä terveyssisaren vaativaan tehtävään. Luottamus piti hankkia tekemällä työt hyvin.

Koululaisten terveystarkastuksia oli vuosittain. Kaikki kymmenen kansakoulua tulivat tutuiksi, samoin opettajat. Opettajat olivat usein mukana tarkastuksissa ja osallistuivat omalta osaltaan terveysneuvontaan. Koululaisten yleinen terveydentila oli hyvä. Koululaiset kulkivat koulumatkat pyörällä tai hiihtäen ja välitunneilla oltiin ulkona. Koululaisten yleinen vaiva oli lapamadot.

Toinen yleinen huolenaihe oli täit. Koulutarkastuksissa tarkastin hiukset. Saivareita ja täitä oli runsaasti. Annoin kotiin ohjeeksi täikamman käytön ja hiusten pesun täisampoolla. Yleensä ohjeita noudatettiin. Muistan erään perheen, jossa kävin useita kertoja pesemässä lasten hiukset täisampoolla, koska täiden runsaus ei loppunut muuten.

Koulutarkastuksissa kiinnitin huomiota myös kouluympäristöön. Luokkahuoneiden tuuletus ja valaistuksen riittävyys olivat tärkeitä. Kouluilla oli oma koulukeittolansa ja sen siisteyteen ja ruoka-aineiden käsittelyyn kiinnitin huomiota. Käymälöiden kunto oli myös tärkeä tarkastaa.

Kotisairaanhoitoa oli paljon, koska perheet olivat tottuneet turvautumaan terveyssisaren apuun. Kunnanlääkäri asui 45 kilometrin päässä. Terveyssisaren työaika oli 24/7. Kotikäyntejä oli usein iltaisin ja viikonloppuisin. Lääninterveyssisar varoitti, että ei saa mennä pitkän matkan päähän yksin vaan tuli käyttää taksia. Varovaisuus johtui osittain siitä, että lähikunnassa oli vasta murhattu nuori nainen syrjäisellä metsätiellä. Se murha lienee selvittämättä vieläkin.

Työmatkat kuljin alussa pyörällä ja linja-autolla. Parin vuoden kuluttua olin hankkinut ajokortin ja auton. Se nopeutti ja helpotti matkantekoa. Sairausvakuutusta ei ollut ja matka lääkäriin oli itse maksettava. Kylällä oli vain yksi taksi ja jos se oli ajossa, vein joskus vakavasti sairastuneen omalla autolla lääkäriin tai sairaalaan.

Yhteiskunnallinen toiminta tuli myös tutuksi. Olin Suomen Punaisen Ristin paikallisosaston hallituksessa ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisosaston hallituksessa ja sihteerinä. Osallistuin myös Kirkon Lähetystyöhön. Maatalous-ja kotitalousnaisten ompeluseuroissa tutustuin paikallisiin ihmisiin. Osallistuminen yhteiskunnalliseen toimintaan avarsi maailmankuvaani ja siten palveli päätehtävääni, tukea kuntalaisia terveyttä edistävässä toiminnassa.

Minulla oli terveyssisaropiskelijoita käytännön opiskelussa. He olivat sairaanhoitajia, jotka erikoistuivat terveyssisariksi. Heidän kanssaan kävimme mielenkiintoisia keskusteluja ennaltaehkäisevästä terveydenhoidosta, kotikäynneistä ja sairaanhoidosta.

Seitsemän terveyssisarvuoden aikana kunta ja kuntalaiset tulivat tutuiksi. Sain hyviä ystäviä. Menin naimisiin ja sain siellä ollessa kolme lasta. Ainoastaan nuorin lapsi syntyi Oulussa. Äitiysloma oli tuolloin kuusi viikkoa. Ensimäisen lapsen syntymän jälkeen menin lapsuudenkotiin oppimaan äidiksi ja saamaan äidiltäni tukea ja turvaa. Silloinkin kävin torstaisin pitämässä neuvolavastaanoton, koska sijaista ei ollut.

Terveyssisaresta terveydenhoitajaksi

Terveyssisaren ammattinimike muuttui terveydenhoitajaksi, kun Kansanterveyslaki tuli voimaan vuonna 1972. Terveyssisaren tuli suorittaa äitiyshuollon opinnot ja kätilöiden tuli osallistua sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajaopintoihin. Näin terveyssisarista ja kätilöistä tuli terveydenhoitajia. Terveydenhoitajan työ toteutettiin alakohtaisesti, kuten äitiyshuolto, lastenneuvolatyö, kouluterveydenhoito, kotisairaanhoito.

Opettajavuosinani olin mm. terveydenhoitajakoulutuksen opettaja. Kerroin opiskelijoille esimerkkejä monipuolisesta terveyssisaren työstä ja kokonaisvaltaisesta ihmisten kohtaamisesta usein alkeellisissa oloissa. Terveyssisarvuosiltani sain hyvän pohjan myöhempiä tehtäviä varten. Syvällä sydämessäni olen edelleen terveyssisar.

FAKTALAATIKKO

Liisa Ahola

Syntynyt Utajärvellä v. 1933, asuu Oulussa

Sairaanhoitaja-terveyssisarkoulu.
Sairaanhoidonopettajakoulutus.
Terveydenhuollon hallinnon koulutus.
Opintoja Oulun yliopistossa.

Terveyssisarena seitsemän vuotta.
Sairaanhoidonopettajana eri koulutusaloilla, apulaisrehtorina ja aikuiskoulutusjohtajana yhteensä 33 vuotta.

Leski, neljä lasta, 12 lastenlasta ja kaksi lapsenlapsenlasta.