Lahja Laitinen - ATK-alan pioneeri

Tätä kirjoittaessani olen 77 vuoden ikäinen, pitkä ATK-urani  alkoi kuitenkin  jo 57 vuotta sitten ollessani 20 vuotias. Opin koodaamaan eli ohjelmoimaan v. 1963 Sveitsissä IBM:n ohjelmointikurssilla ja työskentelin Badenissa Brown Boveri & Cie:n tehtailla (nyk. ABB) ohjelmoijana. Kun palasin Suomeen sain tietää, että Suomessa IBM:n tietokoneita oli vain Vaasan Höyrymyllyssä ja Postisäästöpankissa. Valitsin pankin ja toimin siellä 39 vuotta, aluksi ATK-suunnitteluosastolla ja myöhemmin Yrityspankin maksuliikenteen kehittämisosastolla. Eläkkeelle jäin ATK-kehityspäällikkönä v.2003.  

Lapsuus ja nuoruus

Lahja Kyllikki Laitinen (o.s. Mäkinen) s. 1943 Helsingissä, mutta asuimme tuolloin Mäntsälässä.

Synnyin maanviljelijäperheeseen johon kuului isä, äiti ja 2 tyttöä, joista minä olin 4 vuotta siskoani nuorempi. Olin jo lapsena aika tomera, keitin perunat ja tein läskisoosit 6-vuotiaana puuhellan äärellä jakkaralla seisten. Muistan kun huutelin väen heinäpellolta syömään. Kun minulta pieninä kysyttiin, että   kukas se tämä pikkuinen sitten on, niin jostakin keksin sanoa, että ”minä olen Kova likka” ja siitä lähtien minua sanottiin aina Kovaksi likaksi sukulaisten kesken. Varsinkin kummisetäni kiusoitteli siitä minua aina ja näytin hänelle, että uskallan kävellä meidän hevosen alta kumarassa kädet polviin nojaten. Jonkinlaisena osoituksena rohkeudestani pidän myös sitä, että lähdin omin luvin kouluun 6-vuotiaana isoa siskoani metsän läpi salaa seuraten. Koulun pihalla menin opettajan luo ja luin näytteeksi repussani olevasta virsikirjasta sujuvasti jonkun värssyn. Aloin itkeä pelosta, ettei minua hyväksytä kouluun, mutta opettajan sydän heltyi ja sain jäädä – se oli ensimmäinen koulupäiväni. 

Muutimme maalta Hyvinkäälle minun ollessa vielä ensimmäisellä luokalla. Äidistä tuli tehtaantyöläinen Hyvinkään Villatehtaalla ja isä alkoi tehdä muurarin hommia, johon oli jo nuorena kouluttautunut. 

Minä jatkoin Mäntsälässä aloittamaani kansakoulua 5 vuotta ilman ajatustakaan pyrkiä oppikouluun, mutta yllättäen mieleni muuttui ja päätin pyrkiä sinne viidenneltä luokalta. Opettajaltani en saanut siihen suosituksia eivätkä vanhempanikaan nähneet oppikoulua tarpeellisena. Pääsykokeissa jäin varasijalle, mutta onnekseni paikka järjestyi syksyllä. Kouluni oli Hyvinkään Yhteiskoulu, missä kävin keskikoulun ja lukion kielilinjan. Menestyin koulussa kohtalaisesti, kielissä ja liikunnassa kiitettävästi. Ylioppilaaksi kirjoitin vuonna 1962. Ammatinvalintatestien perusteella minulle suositeltiin kielten kirjeenvaihtajan tai sihteerin ammattia, mutta toisin kävi.

Työelämä

Ensimmäiset työpaikat Luotonvalvonta ja Kansallis-Osake-Pankki

Jo lukion aikana kävin kesätöissä Helsingissä Luotonvalvonta nimisessä perintä- ja lakiasiaintoimistossa, missä myös Tarja Halonen tuolloin työskenteli lakiopintojensa ohessa. Lukion jälkeen sain jatkaa siellä kesälomittajana ja miettiessäni jatko-opintoja kollegani alkoivat kannustaa minua lukemaan lakia. Minulle paiskattiin pääsykoekirjat käteen ja pyrin Helsingin Yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan, mutta en läpäissyt pääsykoetta.

Syksyllä pääsin töihin KOP:n Kasarmikadun konttoriin. Ennen pitkää huomasin, että työpäivät venyivät usein pitkiksi. Asiakaskuntamme muodostui pääasiassa Helsingin kaupungin sähkölaitoksen ja Pääesikunnan henkilöstöistä, joiden palkat kirjattiin tileille käsin ennen palkkapäivää ja seuraavana päivänä nostot samoilta tileiltä. Tilikortit poimittiin pyörivästä rumpukortistosta kirjausta varten siis kahtena päivänä peräkkäin, mikä tarkoitti, että parina päivänä istuttiin ylitöissä myöhään iltaan, koska kirjaustyöt ehti aloittaa vasta konttorin sulkemisajan jälkeen. Toisinaan taas meni myöhään kassavirheen takia, sillä kukaan ei saanut lähteä kotiin ennen kuin virhe löytyi ja kassa täsmäsi pennilleen. Tuohon aikaan, vuonna 1962-1963, pankissa käynnistyi ETK-projekti  (Elektroninen  tietojenkäsittely),  joka valmistuttuaan poistaisi konttoreista aikaa vieviä manuaalityövaiheita. En jäänyt odottamaan apua ETK:sta, vaan lähdin KOP:sta ovet paukkuen. Olin saanut tarpeekseni yllättävistä pitkiksi venyneistä päivistä ja työn jakautumisesta epätasaisesti henkilöiden kesken. Ihmettelen vieläkin että minusta löytyi niin paljon kiukkua ja sisua.

Tilastolliseen pääkonttoriin reikäkorttilävistäjäksi

Unelmat atk- urasta alkoivat elää kun pääsin IBM:n lävistyskurssin kautta reikäkorttilävistäjäksi Tilastolliseen päätoimistoon. Siellä huomasin, miten etuoikeutettuna ja hienona työnä reikäkorttikoneita käyttävät henkilöt työtään pitivät. Meidän lävistäjien ja ns. konesalissa työskentelevien välillä oli iso ”hajurako”  ja ilmeisesti myös palkkaero.  Konesali olisi kiinnostanut, mutta sinne ei lävistäjillä ollut asiaa.

Vasta myöhemmin Sveitsissä opin tietämään mitä koneilla tehdään ja miten niitä käytetään.

Reikäkorttikoneiden avulla suoritettiin ennen tietokoneita monenlaisia tehtäviä käsittelemällä reikäkortteja eri vaiheiden läpi, kunnes ne olivat valmiissa järjestyksessä/muodossa käytettäväksi inputina reikäkorttikoneiden ”älykkäimmälle” laitteelle, tabulaattorille. Se pystyi suorittamaan vaikeitakin laskutoimituksia ja tulostamaan listaa. Näille kaikille koneille määriteltiin toimintasäännöt tai laskentakaavat koneeseen asetettavan ”taulun” avulla. Näytti siltä, että taulu oli täynnä ristiin rastiin meneviä piuhoja, joilla taulussa olevia reikiä on yhdistetty, tietyllä logiikalla tietenkin.

Reikäkortteja käytettiin kuitenkin pitkään vielä tietokone-ympäristössäkin. Korteilta syötettiin tietokoneelle ohjelma ja input data, joka ohjelmassa siirrettiin yleensä magneettinauhalle tai levylle jatkokäyttöä varten.

Ks. kirjoituksen lopussa linkki reikäkorttikoneiden historiaan.

ATK-alan työpaikka Sveitsistä varmistuu syksyllä 1963

Tilastollisessa päätoimistossa tutustuin toiseen ylioppilastyttöön, Anriin,  joka oli myös reputtanut yliopiston pääsykokeessa ja tullut välivuodeksi lävistäjäksi samaa reittiä kuin minäkin.

Hänellä oli Sveitsissä kirjeenvaihtotoveri, joka yllytti meitä lähtemään töihin Sveitsiin Brown Boveri & Cie:lle, missä tämä kirjeystäväkin työskenteli. Hän kertoi että siellä olisi mahdollista päästä atk-hommiin, mikä meistä oli tietenkin mahtavaa. Siitä se lähti, sain vanhempani ja poikaystäväni hyväksymään päätökseni lähteä hankkimaan itselleni ’unelmieni ammatti’. 

Kirjoitimme saksan kielellä vapaamuotoiset hakemukset, jotka oli osoitettu tehtaan DV-osaston johtajalle (Daten Verarbeitung = Tietojenkäsittely).  Lävistystaito oli varmaankin eduksi hakemuksissamme, mutta ilmaisimme kyllä selvästi halumme päästä kiinni atk- alaan ja toiveemme saada siitä ammatit itsellemme.  Suomessa alalle pääsi siihen aikaan varmimmin vain yliopistossa matematiikkaa opiskelemalla, joten minulle, kielilinjan käyneelle, se tie olisi ollut mahdoton. Saimme hyväksyvät vastaukset Sveitsistä ja aloimme valmistella lähtöä. Poikaystäväni oli lähtenyt kesäkuussa armeijaan, mikä puolestaan helpotti lähtöäni. Ajatukseni oli hankkia itselleni ammatti hänen armeijavuotensa aikana. 

Syyskuun viimeisenä päivänä 1963 lähdimme Anrin kanssa laivalla Travemündeen ja sieltä junalla Badeniin, missä suuret silloisen Brown Boveri & Cie:n (nykyisin ABB:n) tehtaat sijaitsevat. Asetuimme asumaan Hotel  zum Wilden Mann –hotelliin jakaen yhden pienen huoneen. Keitimme pikakahvia kuumentaen vettä kupissa uppokuumentajalla (Tauchsiederillä) ja ostimme aamiaista leipomosta, kuten yleensä muissakin kaupoissa, osoittamalla haluamaamme tuotetta sanomalla ”ein solches” eli yksi tuollainen, kielitaitomme kun oli rajallinen. Vaikka meillä oli lyhyen saksan opinnot lukiossa, ei Sveitsin saksasta saanut mitään selvää.

Ensimmäisenä työpäivänä meidät erotettiin toisistamme, Anri joutui Rechenzentrumiin ja minä Daten Verarbeitung- osastolle, missä minut ohjattiin ensin työskentelemään lävistyksessä. Tekosyyn varjolla pyysin sieltä pois 2 viikon kuluttua, koska huomasin etten voi oppia siellä puhumaan saksaa, sillä kaikki ympärilläni puhuivat Sveitsin murretta eikä koneiden rätinältä edes kuullut vierustoverin puhetta.

Kunnon kielitaito ehtona ohjelmointikurssille pääsyyn

Ohjelmointikurssille pääsyn ehtona oli saksan kielen taito ja ohjelmointitestin läpäiseminen.

Seuraavalla viikolla minut pantiinkin ohjelmoijatesteihin. Testi koostui monisivuisesta, saksankielisestä pumaskasta, jota minulle tulkkaamaan tuli Urmas. Annetussa ajassa onnistuin ratkomaan yli puolet monivalinta- ja päättelytehtävistä, mikä avasi minulle ovet reikäkorttiosastolle eli juuri sellaiseen konesaliin, minkä olin nähnyt vain päällisin puolin Tilastollisessa päätoimistossa. Osastolla työskenteli muutamia hyvää saksaa puhuvia henkilöitä, joiden puhetta minäkin ymmärsin, mutta minulla oli vielä pitkä matka siihen, että osaisin itse puhua tyydyttävästi saksaa.  Muutaman kuukauden sain oppia käytännössä, mitä kaikkea salissa olevilla koneilla saattoi tehdä ja työn ohessa kielitaitonikin karttui. Brown Boveri &Cie oli jo tuolloin hyvin kansainvälinen työpaikka, siellä oli ihmisiä monesta eri maasta, suomalaisiakin lähes 50. Sähköturbiineja ym. isoja sähkölaitteita valmistava valtava tehdas oli loistava työpaikka sähköinsinööreille ja muille teknisen alan ammattilasille. Toki naisiakin oli monenlaisissa kevyemmissä tehtävissä ja toimistotöissä, atk-tehtävissä kuitenkin vain muutamia Anrin ja minun lisäksi. Herätimme pienessä Badenin kaupungissa huomiota muutenkin liikkumalla yhdessä  – kaksi vaaleaa, pitkätukkaista nuorta naista, usein perässämme kulki joukko italialaisia tai turkkilaisia siirtotyöläisiä.

Tietokonemaailma avautuu, ohjelmointikurssi Zürichissä tammikuussa 1964

Syyskausi 1963 meni kieltä opetellen, ja joululomalla lensin Suomeen tapaamaan läheisiäni. Palattuani Sveitsiin päätin taas käydä johtajan puheilla muistuttamassa minulle luvatusta ohjelmointikurssista ja kertomassa kohentuneesta kielitaidostani. Sanoin, että tulin tänne saadakseni ammatin tai muussa tapauksessa minun pitää palata Suomeen opiskelemaan. Se auttoi asiaa ja pääsin Zürichiin Autocoder -ohjelmointikurssille, mikä oli Brown Boveri & Cie:n silloisen tietokoneen IBM 1401:n kieli. Kurssilla huomasin olevani ainoa nainen 50 miehen joukossa eli tuohon aikaan atk-ala oli miltei täysin miesten ala. Kurssin opettaja oli sveitsiläissyntyinen ja puhui pääosin Sveitsin murteella, mitä en ymmärtänyt, varsinkin kun asia oli minulle täysin uutta ja abstraktia. Kurssilaiset yrittivät auttaa minua pyytäen opettajaa puhumaan kunnon saksaa, mutta hän unohti pyynnön jo viiden minuutin kuluttua enkä siis ymmärtänyt juuri mitään. Niinpä jätin loppukokeessa tyhjän paperin.

Työpaikalleni palattuani kukaan ei koskaan kysynyt minulta kurssista mitään. Osastopäällikkö esitteli minut tulevalle oppi-isälleni, Benny Riz:lle ja sanoi että Herr Riz näyttää miten käytännössä pääsen ohjelmointityön alkuun. Bennystä tulikin vähitellen minulle tosi ystävä ja olemme pitäneet eri tavoin yhteyttä jo 55 vuotta. Hän ja hänen perheensä on vieraillut Suomessa useita kertoja ja Bennyn olen tavannut kymmeniä kertoja vierailuillani Sveitsissä tai hänen lomaillessaan Suomessa.  

Kun Benny otti reikäkortin eteemme pöydälle ja alkoi selittää sen avulla ohjelmoinnin periaatteita, aloin tunnistaa kurssilta tuttuja termejä ja oivaltaa jotenkin mistä ohjelmoinnissa on kysymys. Autocoder -kieli on hyvin lähellä konekieltä, toisin kuin myöhemmät ohjelmointikielet, esim. Cobol , joka  on lyhyitä englanninkielisiä lauseita, joista kone generoi  useita yksityiskohtaisia konekielisiä käskyjä. 

Ensimmäisen ohjelmani, ”Ausländerstatistik” (Ulkomaalaistilasto), yhteydessä törmäsin melkein kaikkiin mahdollisiin virhetilanteisiin, mutta sen kautta opin ja pääsin sisälle tuohon mystiseen maailmaan.

Kollegani olivat kohteliaita ja auttavaisia herrasmiehiä. Aamulla töihin tullessa oli kaikkia tervehdittävä erikseen nimeltä, siinä oli kieli mennä solmuun mieskollegoiden nimiä ja titteleitä luetellessa.

Osastolla oli todella harvoja naisia atk-tehtävissä, lävistäjinä sen sijaan oli pelkästään naisia.  

Paluu Suomeen syksyllä 1964

Paluuni Suomeen tapahtui hieman suunniteltua aiemmin, koska Suomessa viettämäni kesäloman jälkeen huomasin olevani raskaana. Sain puhutuksi kuuden kuukauden irtisanomisajan puoleen ja palasin Suomeen, lähes Suoraan omiin häihini, lokakuussa 1964. Suomessa elettiin tuolloin atk:n alkuaikoja ja puhelu Suomen IBM:lle osoitti, että tuntemaani IBM 1401 tietokonetta oli vain Vaasan Höyrymyllyssä ja Postipankissa. Valitsin Postipankin ja aloitin siellä ohjelmoijana. Postipankki oli tietokoneiden edelläkävijä Suomessa, olihan pankissa ollut tietokone jo ennen 1401:stä, vuonna 1958 hankittu IBM 650. Pankkitoiminnan kannalta tärkeimmät sovellukset, kuten tilien kirjaukseen liittyvät järjestelmät toimivat siellä jo tietokoneella.  Atk-tehtävissä oli 10-20 henkilöä, jotka oli testein valittu henkilökunnan joukosta koulutettaviksi ohjelmoijiksi ja tietokoneoperaattoreiksi, joukossa myös naisia. Osaamistani arvostettiin ja sain heti aika hyvää palkkaa, 850 mk kuukaudessa (nykyrahassa 1656,33 e).  Se oli enemmän kuin merkonomi mieheni palkka OTK:n konttorissa.  Asia harmitti häntä siinä määrin, että hän päätti lähteä opiskelemaan Tampereen yliopistoon taloustiedettä ja suorittaa ekonomin tutkinnon päästäkseen paremmille palkoille. 

ATK-urani Postipankissa 1964 – 2003 (39 vuotta)

Urani pankissa kehittyi, nimikkeet vaihtuivat ohjelmoijasta ohjelmasuunnittelijaksi, suunnittelijaksi, apulaisosastopäälliköksi ja eläkkeelle jäin kehittämispäällikön toimesta. Kävin lukuisia erikoiskursseja, joilla ammattitaitoa atk-alalla yleensäkin pidettiin yllä. Tietokonesukupolvet vaihtuivat kolmeen kertaan ja jokainen vaihdos tiesi koko ammattikunnan kurssitusta. Pankkiurani aikana työskentelin ensin 20 vuotta varsinaisella atk-osastolla, jona aikana yksi tärkeimmistä kehitysprojekteistani oli eläkkeiden ja palkkojen maksaminen tileille käteisen palkkapussin sijaan. Myöhemmin 70-luvulla aloin kehittää pankin ja yritysten välisiä konekielisiä palveluja, ensin saldo- ja tapahtumakyselyt tileistä, sitten konekieliset tiliotteet ja maksaminen. Seuraava kehitysvaihe oli rakentaa samat palvelut uudemmalla tekniikalla, mikä tarkoitti suoraa online-yhteyttä asiakkaan työasemalta modeemin kautta pankin tietokoneelle. Näin syntyi laajalti pankissa ja asiakaskunnassa tunnetuksi tullut Asiakaspäätejärjestelmä (APJ), jonka päälle nykyiset verkkopalvelutkin on pitkälti rakennettu. Tästä sain lisänimen ”APJ:n äiti”. Kuuluin myös pitkään Pankkiyhdistyksen vetämään pankkien väliseen maksuliikennetyöryhmään ja toimin yhteistyössä useiden pankkiyhteysohjelmia myyvien ohjelmistotalojen kanssa. Kehitimme yhdessä tietuestandardit, jotka ovat käytössä edelleenkin.  Voi sanoa, että näiden palvelujen kehittäminen on ollut eräänlaista pioneerityötä, joka on perusta sittemmin yleistyneille pankkiyhteysohjelmille, joilla yritykset hoitavat tilejään ja maksuliikennettään nykyisinkin ajastettuna toimintona.

Merkittäviä projekteja, joista minut muistetaan

Asiakaspäätejärjestelmä, mk- ja valuuttakonsernitilit, Global pool  ja Käyttövaltuudet-tietokanta

Yksi pankin kannalta merkittävä järjestelmä oli edellä mainitsemani APJ, jolla yritysasiakkaat pystyivät hoitamaan päivittäiset pankkiasiansa työpöytänsä ääressä. Aloin käydä asiakkaiden luona käynnistämässä ja opastamassa järjestelmän käyttöä ja pääsin siten tutustumaan asiakkaisiin lähemmin. Palvelualttiuteni ja asiakaslähtöisyyteni ansiosta minut houkuteltiin siirtymään pankin sisällä eri osapankkiin, Yrityspankin maksuliikenteen kehittämisosastolle, vuonna 1984. Jatkoin valitsemallani linjalla suunnittelemalla palveluja suurille suomalaisille konserniyhtiöille. Yhteistyössä heidän kanssaan kehitin monipuolisen tilijärjestelmän nimeltä Markkakonsernitili, joka valmistui 1988. Se nosti Postipankin imagoa suurasiakaspiirissä siitä päätellen, että eräs talousjohtaja kehui, että ”Postipankkikin on nyt pankki”. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin lisäsi, että vastaavanlainen järjestelmä pitäisi saada myös valuuttatileille. Niinpä seuraava haasteeni oli suunnitella Valuuttakonsernitili.  Se oli erityisen vaikeaa, koska valuuttatilien kirjausjärjestelmä toimi pankissa eri koneella ”suljettuna” ohjelmistopakettina, josta oli vaikea saada selvää ja poimia tietoja. Vedin projektin yksin ja raportoin välillä johtoryhmälle, missä mennään. On vaikeaa kuvailla sitä helpotuksen ja tyytyväisyyden tunnetta, mitä tunsin, kun järjestelmä oli valmis tuotantoon vuonna 1992.

Näistä tilijärjestelmistä sain paljon kiitosta ja minut tunnettiin pankissa aina ylintä johtoa myöten. Olin luonut myös hyvät suhteet moniin suurasiakkaisiin, joiden talousjohtajat ja cash-management henkilöt tulivat minulle tutuiksi. Konsernitilejä hallinnoitiin APJ:llä, jonka nimikin muutettiin hienosti Treasury Work Station’ksi  eli TWS:ksi.

Konsernitilijärjestelmällä pystyttiin liittämään emoyhtiön ja tytäryhtiöiden tilit yhteen ja korko laskettiin koko tiliryppään yhteissaldolle, joka maksettiin emoyhtiön tilille. Tämän lisäksi järjestelmä sisälsi konsernitilin sisäisen koronlaskennan, jolla emoyhtiö pystyi määrittelemään tytäryhtiöiden tileille sisäiset luotto- ja talletuskorkoprosentit sekä sisäiset luottolimiitit. Järjestelmä laski näille ns. jäsentileille korot päivittäin ja hyvitti/veloitti jäsentilien ja emoyhtiön tilin väliset korot kuukauden lopussa automaattisesti ja tulosti kuukauden lopussa korkolistat.

Valuuttakonsernitilissä oli sama rakenne ja samat piirteet kuin mk-konsernitilissä sillä erotuksella, että se liitti konsernin pankissa olevat valuuttatilit yhteen ja laski korot päivittäin. Kuukauden lopussa tilien valuuttamääräiset korot muunnettiin päivän kurssin mukaan markoiksi ja hyvitettiin/veloitettiin yksiköiden mk-tileille.

Tehtäväni oli myös suunnitella ajoketjut, joilla varmistettiin, että koronlaskennat etenivät yöajoina oikeassa järjestyksessä. Mahdollisen virheen paikallistamiseksi ohjelmassa tai ajoketjussa oli rakennettava tietynlaisia tarkistuksia. Kiiretilanteissa virheen etsiminen ja korjaus olikin todella haastavaa. Konsernin treasury odotti heti aamulla konsernitilien saldo- ja korkotietoja näkyviin päätteelleen eli TWS:lle ja kuukauden lopussa korkolistoja seuraavan päivän postissa tai lähetin tuomana.

Konsernitilien yläpuolelle kattojärjestelmäksi suunnittelin vielä ns. Global Pool – rakenteen, jolla yhdistettiin mk– ja valuuttakonsernitilit ja muita mahdollisia konserniorganisaatioon kuuluvia tilejä. Tämä oli edistynein kassanhallintajärjestelmä siihen aikaan. Sittemmin vastaava rakenne on yritysten nykyisin käyttämissä PC-pohjaisissa kassanhallintaohjelmissa, joita ohjelmistotalot myyvät. Näillä järjestelmillä oli suuri merkitys suurasiakaspiirissämme, sillä niiden ansiosta pystyimme pitämään ne Postipankin asiakkaina.

Konsernitilien, TWS:n ja monien muidenkin pankin koneella toimivien yritysjärjestelmien kannalta välttämätön ja keskeinen oli ns. Käyttövaltuudet –tietokanta, jonka avulla ohjelmissa tarkistettiin yrityksen henkilöiden käyttöoikeudet tileihin ja toimintoihin järjestelmän sisällä.  Sen suunnittelu ja jatkuva kehittäminen oli yksi avaintehtäväni vuosien ajan. Vielä eläkkeelle lähtiessäni olin projektissa, jossa kyseinen kanta uusittiin verkkopankki-tekniikan vaatimaan muotoon. Kyseinen tietokanta oli todellinen viritys, jonka vain harvat hallitsivat.

Atk-alan arkea: konversiot, testaus, pilotointi ja dokumentointi

Postipankin järjestelmät rakennettiin ennen Windows-aikakautta käytössä olleella 3270 näyttöpääte– standardilla ja reikäkorttipohjaisesti ja peräkkäistiedostoja käyttäen. Urani aikana läpikäytiin kolme tietokonesukupolvea, jotka kaikki vaativat järjestelmien konversion uudelle koneelle. Siirryttäessä tietokantapohjaisiin ratkaisuihin järjestelmät uusittiin kokonaan.  

Sittemmin, vielä myöhemmin, kun internet tuli ja siirryttiin verkkopankkiaikaan, se mullisti koko tietojenkäsittelyn, ohjelmointi muuttui kolmevaiheiseksi eli yksi ohjelmoija teki käyttöliittymäosuuden, yksi sanoman käsittelyn näytöltä keskuskoneelle Java –ohjelmointikielellä ja kolmas käsitteli tietokanta– osuuden keskustietokoneen päässä. Siitä seurasi, että useinkaan ohjelmoija ei tiennyt, mihin hänen käsittelemänsä sanoma reaalimaailmassa liittyi. Tämä teki testauksen ja virheiden paikallistamisen todella vaikeaksi, jokainen kun hallitsi vain oman osuutensa ketjussa.

Järjestelmien testaus ja rinnakkaisajot ennen pilotointia ja käyttöönottoa.

Uuden järjestelmän testaus ennen sen käyttöönottoa vaati tarkkaa testiympäristön ja testitapausten suunnittelua, sillä testin piti, ja pitää edelleenkin, sisältää kaikki mahdolliset vaihtoehdot, joita tosiympäristössä voi kuvitella esiintyvän. Rinnakkaisajoja piti ajaa, kun ohjelmiin tehtiin jokin muutos, uudistettiin koko järjestelmä tai kyseessä oli konversio uudempaan tietokonesukupolveen.  Siirtyminen markasta euroon kosketti kaikkia pankin järjestelmiä, samoin vuosituhannen muutos vuoteen 2000. Silloin tehtiin pitkiä päiviä ja viikonloppuja, myös lomat oli kielletty projektien henkilöiltä. Minullakin oli jo lentoliput valmiina Thaimaan lomalle. Jouduin jäämään kotiin ja mieheni lähti tyttäremme kanssa matkaan.

Järjestelmien dokumentointi.

Kaikista suunnittelemistani järjestelmistä piti tehdä yksityiskohtaiset ja monivaiheiset järjestelmäkuvaukset tietyllä dokumentointijärjestelmällä, jotta kuka tahansa kollega pystyy tarvittaessa perehtymään ja tekemään muutoksia järjestelmään. Se oli projektin ikävin osa, josta usein kiireessä tingittiin, jolloin se jäi jälkikäteen täydennettäväksi. Usein, kuten minunkin tapauksessani, systeemin suunnitellut henkilö oli sidottu suunnittelemaansa järjestelmään, pysyen sen asiantuntijana ja ylläpitäjänä kunnes on pakko luopua. Minulle kaikki suunnittelemani isot järjestelmät olivat kuin omia lapsia, joista ei haluaisi luopua.

Mieleenpainuvia kokemuksia urani varrelta

Mieleenpainuvin kokemus minulle jäi ajalta jolloin kaikki IBM 1401 koneen järjestelmät piti konvertoida IBM s/360:lle eli autocoder–kielestä assembler-kielelle ja minun tehtäväkseni tuli ohjelmoida eräs laskutussovellus uudella kielellä, eikä minulla ollut mitään käsitystä, mistä siihen kuuluvissa  kolmessa  eri ohjelmassa oli kyse. Esimieheni, joka ohjelmat oli koodannut, sanoi usein leikillään, että hän antaa tehtävän pahimmalle vihamiehelleen, sillä hän oli koodannut ohjelmat niin monimutkaisesti, koodia ohjelman sisäisesti muuttaen, ettei siitä ota selvää pirukaan. Ainoa mahdollisuus oli edetä käsky käskyltä ja muuntaa”sokkona” ohjelmat assembler-koodiksi tietämättä mitä ohjelma tekee. Vasta kun ajoin rinnakkaisajon vanhoilla ja uusilla ohjelmilla pystyin näkemään, toimivatko ohjelmani oikein. Kun lopulta sain samat tulokset molemmilla ohjelmaversioilla, totesin selvinneeni urakasta. Pidin suoritustani eräänlaisena urani tulikasteena ja ihmettelen vieläkin, että suoriuduin tehtävästä.  

Yhteenveto työvuosista

Urastani on kaiken kaikkiaan sanottava, että olen tehnyt kovasti työtä ja nähnyt paljon vaivaa onnistuakseni kaikissa tehtävissäni ja uusien asioiden omaksumisessa, se ei ole ollut helppoa. Monesti minua on auttanut sisäinen ääni, joka muistuttaa minun olevan ”Kova likka”. Se on ollut salainen kannustajani monessa tilanteessa. Ulkonäköni ja olemukseni perusteella tuskin arvaisi ammattitaustaani. Olen monesti huomannut vieraan keskustelukumppanin hienoisen hämmästyksen, kun atk-taustani on paljastunut. Enpä olisi itsekään aikanaan uskonut, että kielilinjan käyneenä päätyisin tähän ammattiin. Hyvä onni ja aimo annos suomalaista sisua on kantanut läpi elämän, tai läpi harmaan kiven, niin kuin kauriin luonnehoroskoopissa sanotaan.

Tunnustusta tasavallan korkeimmalta taholta

Palveluvuosieni aikana sain muutamia tunnustuksia työstäni, kultaisen ranneketjun ja kultakellon, jotka jaettiin kaikille tiettyjen palveluvuosien jälkeen, mutta hienoin henkilökohtainen tunnustus kuitenkin oli tasavallan presidentin myöntämä Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali kultaristein 6.12.2001, kaksi vuotta ennen eläkkeelle lähtöäni.

Tasa-arvo toteutui Atk-osastolla hyvin sekä palkkauksessa että sukupuolten kesken, esimiesasemassa olevia lukuun ottamatta. Palkkataso oli yleisesti ottaen korkeampi kuin pankin muilla osastoilla. Sen sain huomata, kun siirryin 20 atk-vuoden jälkeen Yrityspankin puolelle, Maksuliikenteen kehittäminen ja markkinointi-osastolle, missä kaivattiin atk-teknistä osaamista. Siellä työskenteli mm. muutamia jonkin kaupallisen tutkinnon suorittaneita nuoria miehiä markkinointitehtävissä ja kun heille selvisi, että palkkani oli parempi kuin heillä, he kävivät esimiehen juttusilla ja saivat läpi palkkavaatimuksensa. Minä sain pitkään vain nimellisiä korotuksia, joita kompensoitiin nimikkeen muutoksilla.

Eläkeikä

Kun Sampo Pankin (ent. Postipankin) pääjohtajaksi tuli Björn Wahlroos, hän päätti, että kaikki 60 vuotta täyttävät ja vähintään 30 vuotta pankissa työskennelleet pääsevät ns. täydelle eläkkeelle. Lyhyen harkinnan jälkeen päätin hyväksyä tarjouksen, mutta henkisesti en ollut lainkaan valmis eläkkeelle. Aloin heti etsiä uutta työpaikkaa ja olisin päässyt kiinteistönvälittäjäksi Tikkurilaan avautuvaan Huoneistoketju kiinteistönvälitystoimistoon, missä ikäni ei olisi ollut mikään ongelma. Sain viikon miettimisaikaa, lähdenkö mukaan koulutustiimiin, mutta vastaukseni oli lopulta kielteinen. En halunnut sitoutua alan epäsäännöllisten työaikojen vuoksi. Hain myös Veikkauksen online-käyttäjätukeen ja myyjäksi erääseen vaateketjuun.  Myös Eila Kaislalta kyselin osa–aikatyötä, kävin Oma yritys –messuilla ja Talous Summit:ssa Finlandiatalossa, missä istuin entisten esimiesteni kanssa mm. sähköisen taloushallinnon luennolla.  Ajattelin myös suorittaa LKV-tutkinnon Markkinointi-instituutissa ja perustaa oman kiinteistönvälitystoimiston. Mieleistäni osa-aikatyötä ei kuitenkaan löytynyt ja vähitellen aloin sopeutua eläkkeellä oloon. Totesin olevani täysipäiväinen urheilija, olihan minulla paljon erilaisia liikuntaharrastuksia kuten golf, keilailu, tennis, itämainen tanssi ja talvella hiihto, joihin sain kipinän jo pankin liikuntakerhossa ja osallistuessani vuosittain pankkien välisiin moniotteluihin (8 eri lajia).

Perhe

Menin naimisiin 21-vuotiaana vuonna 1964 Sveitsistä palattuani. Mieheni opiskeli Tampereen yliopistossa  ekonomiksi ja toimi KHT– tilintarkastajana ja osakkaana PWC Oy:ssä eläkeikäänsä saakka. Meillä on kaksi aikuista lasta (tytöt 55v ja 47v) ja kummallakin 2 lasta eli meillä on 4 lastenlasta (vanhin 25v ja nuorin 8v). Äitiysloma vanhemman lapseni syntymän aikaan oli 3 kuukautta, toisen lapsen syntymän jälkeen otin 3 kuukautta palkatonta lomaa äitiysloman jatkoksi. Vanhemmasta tytöstämme oli paljon apua nuoremman (ikäero 8 vuotta) siskonsa hoitamisessa silloin kun minulla työpäivät venyivät ja kun miehenikin oli usein työmatkoilla. Pidin työtäni niin mielenkiintoisena, ettei tullut mieleenkään jäädä kotiäidiksi.  Suomessa pystyi silloin, niin kuin nykyäänkin, yhdistämään työn ja perheen hyvän päivähoidon ja kouluruokailun ansiosta. Ystäväni Anri sen sijaan joutui jättämään urahaaveet avioiduttuaan Sveitsissä, missä näitä sosiaalisia etuja ei ollut, tuskin on nykyisinkään.   

Olemme asuneet vuodesta 1967 Tikkurilassa, missä pääsimme heti avioliiton alkuvaiheessa kiinni omaan asuntoon Postisäästöpankin asuntosäästöohjelman ansiosta. Yhdeksän vuotta myöhemmin muutimme rakennuttamaamme omakotitaloon samalle alueelle, eikä lasten tarvinnut vaihtaa koulua tai hoitopaikkaa. Rakensimme mökin Ristiinaan ja sinne piti päästä joka viikonloppu kesä toisensa jälkeen. Vuonna 1988 vaihdoimme järvimaiseman merimaisemaan Särkisalossa. Veneilyäkin harrastimme sekä Saimaalla että merellä, kunnes aloimme harrastaa golfia. Se on edelleenkin yhteinen harrastuksemme kesäisin. Talvisin käymme hiihtämässä Saariselällä.

Liikuntaharrastuksiani ovat golf, itämainen tanssi, tennis, keilailu ja hiihto

Rakkain harrastukseni näistä on golf. Vaikka aloitin sen vasta 50-vuotiaana, olen kehittynyt siinä hyvin ja menestynyt monissa kilpailuissa sekä Suomessa että muutamassa kilpailussa ulkomailla. Vuosien varrella on palkintoja kertynyt runsaasti, kokoelma pokaaleja, kaikenlaisia tavarapalkintoja, viini- ja samppanjapulloja sekä lahjakortteja. Tasoitukseni on nyt 16.3, ja pelit jatkuvat täysillä taas kesällä. Talvisin olemme tehneet golf-matkoja kaukomaille, mm. Uuteen Seelantiin, Malesiaan, Vietnamiin, Etelä-Afrikkaan, Argentiinaan, Meksikoon, Thaimaahan ja Eurooppaan.

Talvisin käyn itämaisen tanssin tunneilla, yhteen aikaan kahdessakin eri ryhmässä. Ryhmämme kävi esiintymässä vantaalaisissa vahainkodeissa ja erilaisissa juhlissa kuten pikkujouluissa, syntymäpäivillä, vanhusten päivätoimintakeskuksissa, ym. ja yksin olen esiintynyt myös monissa juhlissa. Omistan melkoisen määrän erilaisia harrastukseen liittyviä asuja, koruja, peruukkeja, ym. rekvisiittaa. Nykyisin käyn Tikkurilassa Tanssitalo Juulian tunneilla, joilla opetellaan aina uudet koreografiat syys- ja kevätkauden päätösesityksiin. Tennistä pelaan lähes viikoittain vatsatanssiystäväni kanssa ja pari kertaa vuodessa nelinpeliä entisten Postipankki–ystävieni kanssa mukavan tapaamisen merkeissä.

Keilaan helsinkiläisessä Keilaseura Pole:n joukkueessa, joka kilpailee muita helsinkiläisiä keilaseuroja vastaan seniori– ja veteraanisarjoissa. Monipuoliset liikuntaharrastukseni ovat perua Postipankin ajoilta, jolloin osallistuin vuosittain järjestettyihin Postipankin sisäisiin ja pankkien välisiin moniotteluihin.

Aktiivinen yhdistystoimija

Olen kuulunut Vantaan liike- ja virkanaiset yhdistykseen vuodesta 1984 alkaen. Aktiivisinta aikaa on ollut 5– vuotinen puheenjohtajakauteni 1998-2002, minkä jälkeen olen jatkanut hallituksessa ja sihteerinä nyt jo 17  vuotta. Olen osallistunut kattojärjestömme BPW Finlandin moniin kevät- ja syyskokouksiin eri puolella Suomea ja muutamiin kansainvälisiin kongresseihin, mm. BPW European Congressiin Tallinnasa v.2000, Sorrentossa v.2011 ja Sveitsissä Zürichissä v.2016 sekä ollut mukana v.2012 Helsingissä Suomen järjestämässä Kansainvälisessä  Congressissa, mikä oli valtava tapahtuma, johon 52 maata osallistui.

 Vantaan Suomalais-Saksalaiseen yhdistykseen liityin, kun aloin harrastaa saksan kieltä ylläpitääkseni Sveitsin ajoilta hankkimaani kielitaitoa. Toimin edelleenkin yhdistyksen hallituksessa sihteerinä. Vantaan aikuisopiston saksankielen keskustelutunneilla olen käynyt kohta 20 vuotta ja lisäksi luen paljon saksankielisiä kirjoja. Pidän myös edelleen tiivistä yhteyttä kollegaani ja oppi-isääni Bennyyn Sveitsissä.

 Lopputoteamus

On vaatinut aika paljon rohkeutta avautua yksityiselämästään ja kehua itseään näin julkisesti. Oloani helpotti huomattavasti, kun löysin minulle pidetyn eläkkeellelähtöpuheen, jonka ylistyssanat olin jo täysin unohtanut (ks.lisätiedot). Ehkä minun lopultakin on otettava kiitokset todesta ja uskallettava olla ylpeä itsestäni. Urani avautui todella lyhyellä koulutuksella ylioppilaspohjalta ja pääsin nopeasti työelämään. Mielenkiintoni ammattiini säilyi vahvana koko urani ajan, vuodet ovat vierineet ihan huomaamatta. Onneksi olen päässyt eläkkeellä melkein samaan vauhtiin, vapaa-ajan ongelmia ei ole, vaikka sitä etukäteen pelkäsin.