Vivi Marttila: Kunnanjohtajana Lapissa - aina omana itsenä

Olen Vivi Marttila ja toimin Simon kunnanjohtajana. Olen Sodankylässä syntynyt ja varuskunta-alueella varhaislapsuuden vapaana viettänyt äidin puolelta karjalainen ja isän puolelta puoleksi karjalainen. Perheen keskimmäisenä lapsena olen jo nuorena kuulemma ollut kovatahtoinen ja omasta mielestä oikeudenmukainen.

Peruskoulun oppeja olen ammentanut Kemissä Paattion kartanossa 1-3 luokkien ajan ja sitten muutettuamme vuonna 1975 Simoon Simoniemen turvallisessa kyläkoulussa 3-4 luokat, Viantien kyläkoulussa 5-6 luokat ja sitten asemankylälle yläaste ja lukio. Olen rakastanut koulunkäyntiä ja oppimista, jota edelleen työssäni lähes päivittäin tarvitsen.

Lukion jälkeen jatkoin Vaasaan opiskelemaan kauppatieteitä ja siitä kauppatieteiden maisteri ajautui tilintarkastajaksi. Opintojen välissä työskentelin hetken pääkirjanpitäjänä enkä oikein hommaa osannut vaan pyysin johtajalta, että saisin kysyä tilintarkastajaltamme neuvoa. En saanut lupaa kysyä, joten ryhdyin sitten itse tilintarkastajaksi. Entinen pomoni tästä oli ehkä kaikkein hämmästynein.

Vuoden 1990 kesällä menimme lukioaikaisen poikaystäväni Juha Marttilan kanssa naimisiin kotiseudullamme Simossa perinteisesti Suvivalssin tahtiin. Tilintarkastajan työura KPMG:llä Helsingissä alkoi juuri 1990-luvun laman aikoihin. Työskentelyilmapiiri oli kovin miehinen ja auktorisoiduista KHT-tilintarkastajista naispuolisia oli alle 20 %. Silloisessa työssäni kuitenkin arvostettiin ahkeraa, osaavaa ja huolellista sekä ystävällisellä tavalla kommunikoivaa tarkastajaa – oli tämä sitten nainen tai mies. Vastuuta ja vastuullisia työtehtäviä sain kiitettäväsi. Pidin työstäni ja työkavereistani KPMG:llä kovasti ja uskon, että tunne oli molemminpuolinen.

Oikeudenmukaisuus ja laillisuus on ollut elämässäni ja työtehtävissäni läsnä aina. Isäni oli majuri ja hänen myötään suuri isänmaanrakkaus on luonnollista ja sisäsyntyistä. Äitini puolestaan korosti aina, että kaikki työ on arvokasta ja kaikkia ihmisiä tulee kunnioittaa. Mummoni eli liki 101 vuotiaaksi ja antoi hilkun satakuntalaista periksiantamattomuutta perintönä. Mummoltani sain kuntajohtajavalinnasta onnittelukortin, johon hän oli mietelauseeksi kirjoittanut moniulotteisesti: ”Sinussa on enemmän voimaa kuin uskotkaan ja sano viimeinen sana niin hiljaa, ettei toiset kuule.” Tätä sanontaa olen usein miettinyt enkä sitä mummoltani koskaan huomannut kysyä, että mitä hän tuolla hiljaa sanomisella tarkoitti. Karjalaiset juuret omaavana hiljaa oleminen on yksi vaikeimmista tehtävistä. Joskus olen itse mielessäni kuitenkin todennut, että aivan kaikkea ei ole hyvä ääneen sanoakaan, varsinkaan, jos ei mitään positiivista ole sanomassa.

Perheemme muutti takaisin Simoon vuonna 2000 mieheni kotitilan kulmille. Lapissa tilintarkastajan työmatkat muodostuivat kahden pienen lapsen (poika s. 1995 ja tytär s. 1997) äidille kohtuuttomiksi ja vuoden jälkeen vuonna 2001 hakeuduin Tornion kaupungille talousjohtajaksi. Lapsien kannalta oli ihanaa, että mummola sijaitsi samassa pihapiirissä ja mummolassa oli aina koulusta tultaessa lämmin vastaanotto ja ruoka odottamassa. Tästä kaunis kiitos anopille! Mieheni työ vei hänet puolestaan viikoittain takaisin pääkaupunkiseudulle.  Talousjohtajana työskentelin kymmenen vuoden ajan. Yksityissektorilta siirtyminen julkisyhteisön palvelukseen avasi silmäni monelta osin ja työ tuntui saavan lisää ulottuvuutta ja merkityksellisyyttä. Koin tuolloin ja koen edelleen suurta tyydytystä, että saa tehdä kuntalaisten elämään oikeasti vaikuttavaa työtä.

Talousjohtamisesta siirryin viiden vuoden ajaksi takaisin tilintarkastajaksi ja suoritin JHTT-tutkinnon kymmenen vuotta hyllyllä olleen KHT-tutkinnon lisäksi. Vastuullisena kuntatilintarkastajana sain olla Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan kunnissa ja kuntayhtymissä näköalapaikalla upeissa työtehtävissä. Tosin nyt jo lapset kotoa poislentäneinä, mutta pitkät työmatkat jälleen uuvuttivat. Tilintarkastajana työskentely on tasapainoilua ajankäytön, jatkuvien vaatimusten ja asiakkaiden odotuskuilun täyttämistä, mutta silti niin antoisaa ja tyydyttävää. Tuossa työssä saa tavata hurjasti uusia ihmisiä eri rooleissa. Kaikessa korostuu kuitenkin toisten arvostaminen ja huomioon ottaminen sekä oikeudenmukaisuus.

Syksyllä 2014 tuli kotikuntani Simon kunnanjohtajan paikka avoimeksi. Pienen hetken mietittyäni päätin uskaltaa tätä virkaa hakea. Vähemmän tuolloin vielä naisia kuntajohtajana oli ja Lapissa vielä vähemmän. Kovin nöyränä saamastani luottamuksesta olen saanut nyt kotikuntaani kehittää ja johtaa kohta vuosikymmenen ajan. Ja ennen kaikkea puolustaa meitä simolaisia. Kirjaimellisesti kahta samanlaista työpäivää ei ole tullut eikä kovin montaa rauhallistakaan. Ihanaa ja samalla raskasta ja rakasta työtä. Pienessä kunnassa on ollut upeaa työskennellä. Erityisesti hyvä ja rakentava yhteistyö ja yhteinen suunta luottamushenkilöiden kanssa on suuri voimavara. Kunnassa saan myös työskennellä huikean pitkien, jopa 40 vuotta omassa kunnassa työuran tehneiden henkilöiden kanssa. Lujaa uskoa on tulevaisuuteen. Olen iloinen saadessani tätä työtä kuntalaisten ja kunnan hyväksi tehdä.

Pienen kunnan kuntajohtajana olen saanut vuosina 2016-2023 toimia näköalapaikalla Suomen kolmanneksi suurimman rahoituslaitoksen, Kuntarahoitus Oyj:n hallituksen jäsenenä. Hallitustyöskentelyni alkoi samaan aikaan, kun Kuntarahoitus siirtyi Euroopan keskuspankin valvottavaksi. Nämä EKP:n valvonnan alkuajat uusine vaatimuksineen olivat yhtiön hurjaa kehittymisaikaa, jossa oli suuri kunnia olla mukana. Hallitustyöskentely ja tarkastusvaliokunnan jäsenyys kasvattivat ja haastoivat myös ammatillisessa mielessä.

Kuntajohtajuus sekä tilintarkastajan ura ovat olleet myös LähiTapiola Lapin hallitusjäsenyyden taustalla, jossa olen saanut toimia samoin vuodesta 2016 alkaen. Lappilaisten asialla.

Naisjohtajana olen aina työskennellyt omana itsenäni ja omalla persoonallani erilaisissa tehtävissä. Harrastuksiini tuli kuntajohtamisen myötä myös metsästys. Pitihän perinteikästä Simon jahtia jatkaa. Metsästyksen myötä olen erilaisissa jahdeissa saanut tutustua aivan uudenlaisiin ihmisiin, mikä on laajentanut verkostoja suuresti. Metsästävänä naisena olen saanut osakseni kohteliasta arvostusta. Mieheni työn myötä on ollut hienoa laajentaa verkostoja juuri Simon kunnanjohtajana.  Toisaalta korona-aikana vuonna 2020 alkanut neuloosi on johtanut villapaitakaaokseen ja tällä hetkellä on valmistumassa paita nro 46. Villapaitoja olen läheisteni lisäksi kutonut muutamia lämpiminä yllätyslahjoina. Vastaanotto on ollut kirjaimellisesti lämmin.

Olin kovin hämmentynyt ja otettu, kun Marja-Riitta Tervahauta pyysi minua mukaan tähän Naisten Ääni- kampanjaan. Koen oman tarinani kovin pieneksi. Toivon kuitenkin, että tästä jäisi viestinä positiivinen luotto jokaisen omaan tekemiseen ja omaan persoonaan –me pärjätään, hymy huulilla.

Simossa 3.1.2024
Vivi Marttia