Kristiina Hämäläinen o.s. Pekkala löysi ammatillisen tiensä jo varhain. Hän aloitti hoitoalan työt viiisitoistavuotiaana hoitoapulaisena Hauhon vanhainkodissa. Valmistuttuaan sairaanhoitajaksi Kristiina on työskennellyt lähihoitajana ja sairaanhoitajana Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän keskussairaalassa vuodesta 2001. Hän on tehnyt työkeikkoja myös yksityissektorilla hoitovapaiden aikana sekä opettanut alansa opiskelijoita.

Vuodesta 2014 lähtien Kristiina on toiminut Päijät-Hämeen keskussairaalan päätoimisena työsuojeluvaltuutettuna eli ”kädet savessa” ihmisten jaksamisen, ergonomian  ja sisäilma-asioiden parissa.

”Edunvalvontaroolia minulla ei ole, ne ovat luottamusmiesten heiniä, mutta työturvallisuuslakia valvon. Vakituinen  paikkani on kyllä edelleen leikkaussalissa”, Kristiina taustoittaa työtään.

”Lapsena haaveilin muistakin ammateista. Ainakin poliisin, arkeologin, hammaslääkärin ja ihmisoikeuslakimiehen urat olivat haaveissa. Lisäksi olin joskus sitä mieltä, että maailma menetti minussa lahjakkaan etsivän”, Kristiina kertoo.

Päättäjäksi. Miksi niin kävi?

Kristiina on ajautunut elämänsä varrella usein hoitamaan yhteisiä asioita ja saanut suunsa auki. Tämän ominaisuuden vuoksi on rapaakin lentänyt niskaan, mutta tekeminen on ollut hänelle parempi vaihtoehto kuin tekemättä jättäminen. Kuunteleminen matkan varrella kehittyi ja särmät hioutuivat, mutta tahto vaikuttamiseen ei sammunut. Omien lasten myötä se vain kasvoi.

”Monet ovat jälkeenpäin todenneet, ettei politiikkaan lähteminen kohdallani ollut kovinkaan suuri yllätys. Itselleni se aikanaan kuitenkin oli. Yksi sähköpostiviesti sairaalatyön kahvitauolla muutti suunnan vuonna 2010”, Kristiina muistelee.

Sen jälkeen vauhti on ollut nopeaa. Ensimmäisissä kunnallisvaaleissa vuonna 2013, tuoreena hollolalaisena, hänet valittiin valtuustoon ja sai samalla paikan viiden kunnan yhteisen perusturvalautakunnan johdossa. Matka jatkui edelleen kunnanhallitukseen.
Vuoden 2017 kunnallisvaaleissa Kristiina sai ennätyksellisellä äänimäärällään kärkipaikan ja  sen jälkeen Hollolan kunnanhallituksen puheenjohtajuuden, maakuntahallituksen varapuheenjohtajuuden sekä kansainvälisen luottamustehtävän.

Kristiina sanoo olevansa rakentaja. Ollut sitä koko poliittisen polkunsa ajan. Kanssaihmiset tähdentävät, että hän on haasteita pelkäämätön, suora, helposti lähestyttävä, oikeudenmukaisuutta hakeva, nyansseja ymmärtävä ja arvopohjaisista päätöksistä pitävä. 

”Kannan kasvavaa huolta yhteiskunnasta ja maapallosta, jonka olemme jättämässä tuleville sukupolville. Minun on pitänyt elämäni aikana hoitaa ja selvitä isoista ja vaikeista asioista. Suurista kokonaisuuksista. En luovuta herkästi enkä kavahda vaikeitakaan asioita”, Kristiina perustelee yhteiskunnallista osallistumistaan.

Mikäs porvari se sinä olet?

Edellä olevaan kysymykseen Kristiina on joutunut usein vastaamaan.

”En ole syntynyt ruiskukka rinnassa, enkä kultalusikka suussa, eikä meillä kotona ole myöskään harrastettu aktiivista politiikkaa. Jos yleistä käsitystä voisi verrata, pitäisi poliittisen kotini olla aivan jossain muualla – vai pitäisikö kuitenkaan?”

Kristiina sanoo oppineensa elämänsä aikana arvostamaan asioita, jotka eivät ole kaikille itsestään selvyyksiä.  ”Polkuni on tehnyt minusta ihmisen, jonka toiminta perustuu vahvasti arvoihin.”

”Uskon yksilön vapauteen ja vastuuseen. Uskon ihmisten kykyyn tehdä itsenäisiä päätöksiä. Tahdon, että jokaisella on oikeus menestyä elämässään omalla toimeliaisuudellaan. Kahden pienen pojan äitinä, iäkkään omaisen asianhoitajana sekä siviilityötä päivittäin tekevänä olen vahvasti elämässä mukana. He ovat myös tärkein syyni olla vaikuttamassa Hollolan, maakunnan ja yhteiskunnan tarinaan.” Kristiinan mielestä jokaisella on oikeus menestyä elämässään omalla toimeliaisuudellaan. Tämä on hänen oppinsa myös omille pojilleen – sitkeä työnteko ja ahkeruus. Kunkin tulee osallistua voimavarojensa mukaan yhteisen tulevaisuuden rakentamiseen.

”Heikoimpia kuuluu auttaa ja jokaisella on ihmisarvonsa. Minulla ei ole ollut tapana katsoa poliittisten yhteistyökumppaneitteni takataskussa olevaa jäsenkirjaa, rotua tai uskontoa. Muutos tehdään ihmisten kanssa yhdessä. Mitä enemmän on näkemyksiä, sen monipuolisempia pohdinnat ja ratkaisut ovat.” Kristiina uskoo, että ihminen kehittyy siinä missä ajattelukin edistyy. Hän pitää niin elämässä kuin politiikassakin tärkeänä oman vajavaisuuden hyväksymistä. Kaikkea ei voi tietää, eikä pidäkään. Oleellista on osata hakea puuttuva tieto tai saada ympärilleen ihmisiä, jotka täydentävät osaamisellaan kokonaisuutta.
”Yhteistyökyky, suvaitsevaisuus ja joustavuus ovatkin mielestäni ominaisuuksia, joiden merkitys politiikassa kasvaa. Joskus se tarkoittaa myös taitoa tehdä kompromisseja. Kyky kompromissien tekoon ei ole sama asia kuin selkärangattomuus. Yhteistyökyky yli puoluerajojen on perusedellytys tämän päivän päätöksenteossa”, Kristiina täydentää.

Jokainen henkäys on muistutus toivosta

Kristiina Hämäläisen sukujuuret hänen äitinsä puolelta tulevat Hämeen ytimestä,  Hauhon kirkonkylästä, sen vanhalta raitilta. Hauho on hänelle tuttu paikka myös monista mökillä vietetyistä kesistä ja talvista. Hänen isänsä suvun juuret ovat Karjalassa,  Äyräpäässä. Kristiina syntyi Lahdessa 1978 samassa talossa, jossa on ollut töissä. Hän asui koko lapsuutensa ja nuoruutensa Lahden ydinkeskustassa.

”Lapsuudessa ja nuoruudessa saimme harrastaa vapaasti kerrostalojen sisäpihoilla neppailua, aspien ampumista ja pihaleikkejä. Poikavoittoinen naapurusto lienee vaikuttanut ainakin osaan leikkien valikoimasta”, Kristiina kertoo. Hän sai harrastaa monipuolisesti eri lajeja, joista pisimpään kilpauintia. Myöhemmin hän myös valmensi omia uimareita aina sairaanhoitajaksi valmistumiseensa saakka. 

Vanhemmistaan Kristiina on joutunut luopumaan jo varhain. Hän joutui kokemaan myös lähiomaisensa itsemurhan. Se on omaiselle tyly, lopun elämää kestävä isku vasten kasvoja. Lapselle se on myös konkreettinen osoitus elämän peräseinän näkemisestä: olet sukupolven ketjussa seuraava. Kristiina on pohtinut siihen johtavia syitä paljon.

”Uskon, että juuri tuolla hetkellä toivo unohtuu. Joskus, oikein valtavan väsyneenä lasten valvottaessa vauva-aikoina, olen jopa ymmärtänyt miltä se tyhjä ja toivoton tila tuntuu – kun ei millään meinaa jaksaa. Nyt siitä jo uskaltaa puhua, mutta neuvolassa sitä ei koskaan kehdannut sanoa ääneen. Pieni määrä unta, piristävä ystävän soitto ja uusi päivä teki pelkän ajatuksen mustasta aukosta pelottavaksi – miten saatoin niin ajatella?” 
Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia. Niin paljon syytöksiä, mutta niin vähän vapautusta niistä. Tapahtuneen prosessointi on kestänyt vuosia ja sisältänyt polun häpeästä yksinäisyyteen, täydelliseen kieltämiseen, vihaan, katkeruuteen ja lopulta useinkin läikähtävään ikävään omien lasten kasvua seuratessa. Silloin aikanaan ei yhteiskunnan verkoilla ollut keinoja auttaa tilanteen purkamisessa eikä ehkä riittävästi ymmärrystäkään.

”Nyt olen ollut jo pitkään prosessini siinä pisteessä, että pystyn puhumaan tapahtuneesta, myöntämään sen ja tukemaan muita. Vaikkei tarvetta sattunutta korostaa olekaan.”

Vapaalla

Vapaa-aikaansa Kristiina viettää perheensä tai ystäviensä kanssa luonnossa, mökkeilemässä, marjastamassa, lasten harrastuksissa kuskin roolissa, kirppareilla, jääkiekkopelissä tai jossakin kivassa kahvilassa. Kotona hän kuuntelee mieluusti livemusiikkia laidasta laitaan. Kirjallisuudessa häntä viehättävät elämäkerrat.
Kristiinan perheeseen kuuluu kaksi kouluikäistä poikaa, kissa ja mies. Hän hoitaa myös paljon iäkästä sukulaistaan. Perhe asuu puutalossa ja elää normaalia lapsiperheen ruuhka-arkea kaikkine iloineen, kiireineen, unelmineen ja huolineen.

”Vaikka työni politiikassa on julkista, olemme perheessämme päättäneet, etteivät he esiinny vaalimainoksissa tai sosiaalisessa mediassa. Se on ollut myös tietoinen tapa suojella lasten omaa digitaalista jalanjälkeä. On tärkeää erottaa keskenään poliittinen rooli ja henkilökohtainen elämä. Se on oman jaksamisen kannalta aivan välttämätöntä”, Kristiina sanoo. 

Hänen tärkein oma harrastuksensa sekä fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin ylläpitäjä on yoga. Yogasalille Kristiina ajautui, kun omassa kodissa todettiin homevaurio – sen ollessa pahimmassa alkujärkytysvaiheessa – kun ajatukset piti välillä saada muualle.

”Joogan avulla pysyy mieli ja keho kunnossa. Kroppani toimii nyt nelikymppisenä paremmin kuin koskaan. Olen joutunut joogan myötä opettelemaan tässä maailman tietotulvassa ja kiireessä pysäyttämään mieleni ja työntämään ajatukset kokonaan pois puoleksitoista tunniksi. Joogaharjoituksella olen matolla yksin itseni kanssa. Harjoitus vie minun omaan sisäiseen maailmaani, jossa vastassa on vain oma keho ja mieli.  Mielen tyhjentäminen ei ole aivan helppoa mutta sen opettelunvaiva on kannattanut. Nykyään pystyn ennen kokousta viidessä-kymmenessä minuutissa rauhoittamaan mielen ja ja kasaamaan ajatukset taas seuraavaan. Käytän tätä lähes päivittäin. Pienikin tauko joogasta vaikuttaa heti yöunien laatuun ja keskittymiskykyyn ja tuntuu myös kropassa. Monet erehtyvät luulemaan, että hotyoga olisi jotain hymistelyä paikallaan istuen, siinä he ovat väärässä. Kyllä joogasta saa fyysistäkin haastetta – rajattomasti”, Kristiina vakuuttaa.

Superfoodin pauloissa

”Olen tänään tehnyt kolme reissua metsään. Voidaan kai syyllä todeta, että minuun on iskenyt superfood-hulluus. Mustikoita on valtavasti ja ne ovat isoja. Samoin on lakkoja. Marjat tuntuvat pomppivan silmissä päivin ja öin”, Kristiina kirjoittaa blogissaan. Hän on yrittänyt juurruttaa intoa metsässä käyntiin myös lapsiinsa ja siinä ainakin toistaiseksi onnistunutkin.

”Tänään pojat olivat taas mukanani. Kun pienet mahat olivat pullollaan mustikoita, vierähti seuraava tovi muurahaiskekoa ihmetellessä. Kyllästymisen iskiessä olikin aika jo syödä eväät. Puolitoista tuntia reissussa vierähti, eikä unta tarvinut illalla metsästää. Illalla hymyilytti lasten aito ilo ja innostus pieniin ihmeisiin. Vaikka matkaa kotitalolta reissukohteeseemme olikin vain satakunta metriä, tuntui kuin olisimme olleet jossain kaukana poissa. Kotona vielä fiilisteltiin omalla lapsuuteni herkulla, mustikkamaidolla.”
Kristiina sanoo, että metsä on hänen ilmainen terapiansa. Hän on mennyt sinne usein väsyneenä, kiukkuisena, pettyneenä tai kaipaavana. Joskus kysymyksiä täynnä.

”Mättäällä tai kannolla istuessa tai marjoja kerätessä pääsen joka kerta ihmeelliseen flow- tilaan, jossa en tule enää miettineeksi mitään. Paitsi päässäni virtaa tajunnan merkityksetön virta. Luonnossa tulee tunne, että elän tässä hetkessä. Juuri tässä ja nyt. Se on tämän hetken oravan pyöräisessä maailmassa käsittämätön tunne. Ei elä tulevaisuutta, ei laahaa menneessä, vaan on juuri tässä. Sitä tunnetta on vaikea kuvailla järkevästi. Sen vain tuntee. Luonnossa on käsittämätön määrä voimaa.”

Luonnon edessä Kristiina kokee olevansa juuri osa suurta kokonaisuutta. Samaa voi kokea muullakin tavalla. Hänestä tärkeintä on, että jokaisella on tapa tai paikka purkaa paineita, rentoutua ja ladata akkkuja. Kuunnella itseään.