Kirsti Pohjonen - lahjomaton toimittaja

Tamperelainen Kirsti Pohjonen on tehnyt yli 40 vuotta kestäneen toimittajan uran. Valtaosan siitä – 37 vuotta – hän on ollut Aamulehdessä uutistyössä, vuoropäällikkönä, politiikan toimittajana ja ay-aktivistina. Seurannut tiiviisti viiden pääministerin ja kolmen presidentin kausia. Haastatellut ja seurannut heitä koti- ja ulkomaan matkoilla.

Työstään ja harrastuksistaan hän on saanut monta tunnustusta, politiikan seuraajana yhden, mutta sitäkin arvokkaamman: lahjomaton toimittaja.  

Kirsti Hannele Jarla syntyi Tampereella helmikuussa 1946. Isä Axel Jarla oli valtion virkamies, äiti Kyllikki Jarla farmaseutti. Molemmat vanhemmat olivat kiinnostuneita kulttuurista: isä kuvataiteista – hän oli harrastajamaalari – äiti musiikista ja teatterista. Molemmat myös lukivat paljon.

Vanhempien sivistys vaikutti myös tyttären elämään. Kirsti muistaa käyneensä teatterissa ja konserteissa jo pienenä. Viuluakin hän opetteli soittamaan ja tanssi balettia kahdeksan vuotta.  

Tampereella oli 1940–50-luvuilla kaksi merkittävää tanssitaiteilijaa: Liisi Hallas ja Ester Naparstok. Kirsti kävi Liisi Hallaksen balettikoulua, joka toimi tuolloin Tampereen Teatterissa. Balettiajalta Kirstin mieleen on jäänyt Nalle Puh -näytelmä, jossa balettikoululaiset tanssivat kaneina.  ”Näytöksiä oli 23, ja niistä maksettiin markka kerralta. Ostin ansioilla uudet kengät kevätjuhlaan.”

Vaikka Kirstin kouluajan inhokki oli voimistelu, ryhmäliikuntaa hän on harrastanut vuosikymmenet. Mieleen jääneenä kokemuksena hän mainitsee tanssitaiteilija Taru Arhon kehon muokkaustunnit, joille rytmin antoi milloin Georg Friedrich Händelin, milloin Astor Piazzollan tai Miles Davisin musiikki. Viime vuosina hän on pitänyt kuntoaan yllä eläkeläisten vesijumpassa.

Lapsuusvuosien muistoihin kuuluu myös Kirstin varhaisin ihmisoikeusteko: ”Näin kuinka nuoret pilkkasivat romaaninaista. Menin tomerasti heidän eteensä ja sanoin: ´Ihmisiä ne on mustalaisetkin´. Romaaniäiti herkistyi kiittämään ja antoi minulle rahaa jäätelöön.” 

Toimittajaopinnot alkavat vauhdilla

Kirstin koulutie alkoi Tammelan kansakoulussa ja jatkui Kalevan yhteiskoulussa, josta hän kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 1965. Nuorta naista kiinnostivat yhteiskunnalliset asiat, joten hän aloitti opintonsa Tampereen yliopistossa aineinaan lehdistö- ja tiedotusoppi, sosiologia, valtio-oppi sekä tilastotiede.

Kirsti kertoo vieneensä opintoja hyvällä vauhdilla eteenpäin, mutta osallistuneensa myös opiskelijapolitiikkaan liityttyään vuonna 1968 kokoomuslaisen Tuhatkunnan jäseneksi.

Lehdistöopin opintoihin vaadittiin tuolloin myös harjoittelua lehdessä. Kirstin poikaystävän Pentti Pohjosen isä oli Oriveden Sanomalehti Oy:n hallituksen puheenjohtaja, joten Kirstille aukeni paikka Oriveden Sanomissa kesätoimittajana vuonna 1967. Hän pääsi sinne myös kahtena seuraavana kesänä.

Orivesi oli oiva opettelupaikka toimittajalle, sillä se oli vireä paikkakunta Klemetti-opistoineen ja Purnuineen. Kirsti tunsi hyvin myös seudun; olihan hän sukuloinut siellä monena kesänä,

Kirsti Jarlan opinnot olivat gradua vaille suoritettu, kun lehtityö imaisi hänet kokonaan. Hän sai vastaavan toimittajan paikan Lempäälän-Vesilahden-Tottijärven Sanomista vuoden 1972 alusta.

”Olin ensi alkuun lehden ainoa toimittaja. Muusta toiminnasta vastasi monitaitoinen, Pohjanmaalta kotoisin oleva Anni Kaunisto.  Yhteistyö sujui hyvin, ja kieleeni tarttui muutama pohjalainen sanakin.”

Harjoittelun paikallislehdessä pitäisi kuulua Kirsti Pohjosen mukaan toimittajan opintoihin. ”Siellä oppii monipuoliseksi, kun kaikesta on kirjoitettava.” 

Kymmenen rankkaa tv-kuukautta

Paikallislehdessä Kirsti Pohjonen – hän oli avioitunut vuonna 1971 yrittäjä Pentti Pohjosen kanssa – oli helmikuun 1974 loppuun. Tuolloin hän sai tilapäisen paikan TV2:n Ajankohtaisesta kakkosesta.

Alkoi mielenkiintoinen mutta rankka kymmenen kuukautta.

”Sain jo Lempäälään soiton kakkosen toimituspäälliköltä, joka ilmoitti, että he panevat minut boikottiin. Valintani ei heitä miellyttänyt. Yhteiskunnallinen näkemykseni oli väärä, eikä minulla ollut kokemusta tv-työstä.”

1970-luvun puolivälissä elettiin voimakkaan poliittisuusaallon viimeisiä aikoja, ja se näkyi tv:ssä. Osa työtovereista suhtautui Kirstiin hyvin, osa ei aamupalavereihin tullessaan edes tervehtinyt.

Juttuja Kirsti Pohjonen sai kuitenkin tehdä, ja kokemuskin karttui. Hän oppi, miten tv-juttu syntyy, mutta sai myös missio-journalismiin elinikäisen rokotuksen: ”Yksi toimitussihteereistä komensi minut keräämään aineistoa juttuaan varten. Materiaalin saatuaan hän väänsi sen väittämiinsä sopivaksi”.

Kun vuosi 1974 umpeutui, Kirsti Pohjosta ei vakinaistettu. Kakkoskanavan johtaja oli vaihtunut, ja Kirstin paikan sai keskustalainen toimittaja.

Ajankohtainen Kakkonen olisi saavuttanut 2010-luvulla 50-vuoden iän, ellei sitä olisi lopetettu paria vuotta aiemmin. Toimittajat Hannu Vilpponen ja Seppo-Heikki Salonen keräsivät ”syntymäpäiväjuhliin” 2019 ison joukon ohjelman toimittajia seminaariin ja illallisille. Kirstikin sai kutsun ja muistaa, kuinka mukavaa oli tavata paljon tuttuja. ”Erityisesti minua ilahduttivat keskustelut silloisen huonetoverini Heikki Vuohelaisen kanssa. Hän oli aikanaan iso tukeni.  

Ura Aamulehdessä avautuu  

Kun Kirsti Pohjosen TV-ura päättyi, hän kysyi työtä Aamulehdestä. Päätoimittaja, professori Raino Vehmas tunsi hänet opiskeluajoilta ja artikkelitoimittaja, sittemmin päätoimittaja Eero Syvänen taas poliittisesta harrastuksesta. Kahden kuukauden päästä Kirsti oli Aamulehden uutisosastolla.

Vakityön saatuaan Kirsti Pohjonen lopetti poliittisen harrastuksensa, mutta ei hylännyt kokoomuksen jäsenkirjaa. ”Päätin, että minulla saa olla vakaumus, mutta se ei saa vaikuttaa työhöni toimittajana. Omasta mielestäni olen tässä onnistunut.”

Työ Aamulehden uutisosastolla oli monipuolista, mistä Kirsti piti. ”Naisasiakin vilahti välillä esille, kun soittaja – armeijan mies – halusi keskustella ´oikean toimittajan´ kanssa.”

Ehkä tämä jäi toimittajan mielen pohjalle muhimaan.

Journalistiliitto tarjosi 1986 jäsenilleen muutaman erityisalueen koulutusohjelmia. Kun tarjolla oli myös Toimittajat puolustusvoimissa -kurssi, Kirsti muistaa soittaneensa hyvälle ystävälleen Aino Suholalle Lievestuoreelle ja ehdottaneensa tällä lähtöä armeijaan. Molempien työnantajat suostuivat.

”Kolme viikon pituista jaksoa antoivat kattavan kuvan puolustusvoimien toiminnasta. Aluksi kuuntelimme Helsingissä luentoja, sitten pääsimme viikoksi valinnaiseen tutustumiskohteeseen. Halusimme Ainon kanssa Dragsvikiin Tammisaareen. Ruotsinkielinen koulutus ja paikka antoivat lisäväriä tähän osioon. Kolmas viikko vei sitten junamatkalle Sodankylään, jossa seurasimme muun muassa tykistön harjoituksia.”

Parinkymmenen hengen joukko viihtyi yhdessä niin, että jatkossakin tutustuttiin armeijan eri kohteisiin ympäri Suomea. Puolustusvoimien tiedotusosaston päällikkö, everstiluutnantti Olli Nepponen hoiti myös nämä jatkotapaamiset.

Kirsti Pohjosen työ Aamulehden uutisosastossa vaihtui alkuvuodesta 1980 saman osaston vuoropäällikkyyteen. Kirjoittaminen jäi muutamaa juttukeikkaa lukuun ottamatta.

”Työhöni vuoropäällikkönä kuului vastaaminen annista seuraavan päivän lehteen. Linjat luotiin aamun kokouksessa päälliköiden kanssa, ja työt jaettiin uutisosastossa. Siitä eteenpäin kaikki kulki vuoropäällikön – meitä oli neljä – kautta. Aamuvuorossa oleva käynnisti työt. Puolilta päivin tuli loppupäivän vetäjä ja iltapäivällä taitosta vastaava. Näiden työpäivä kesti lähelle puolta yötä. Vetovuorossa oleva tuli seuraavana aamuna tynkäpestiin.”  

Tunne kokonaisuuden hallinnasta kuului Kirsti Pohjosen mielestä vuoropäällikön työn hienoihin puoliin. Käsien läpi kulkivat koko päivän kotimaiset uutiset. Stressaavaa taas oli tiukka aikataulu. Jos jokin asia ei sujunut odotetulla tavalla, rajallisessa ajassa piti nopeasti löytää uusi, toimiva ratkaisu.

Jälkeenpäin hän on oivaltanut, että aika jätti varmaan jälkensä siviilielämäänkin: ”Kun jokin asia ei etene halutulla tavalla, pitää hakea toinen tie, joka johtaa perille”.

Nyttemmin Aamulehden uutisia tekevät toimittajat ovat perustaneet Akkakerhon, joka kokoontuu muutaman kerran vuodessa. 

Politiikan toimittajaksi Helsinkiin

Tuli syksy 1994. Aamulehden politiikan toimittaja kaipasi Helsingistä takaisin Tampereelle. Kun Kirsti Pohjonen kuuli siitä, hän kertoi toimituspäällikkö Pentti Etu-Seppälälle halustaan lähteä Helsinkiin.

”Paluu kirjoittamaan houkutti, ja politiikkahan kiinnosti minua jo lukioaikana. Kun myös päätoimittaja Raimo Seppälä suostui, Matti Mörttinen tuli Tampereelle ja minä aloitin työn Aamulehden Helsingin toimituksessa Aleksanterinkadulla lokakuun alussa.”

Lähtö Helsinkiin oli iso käänne Kirsti Pohjosen elämässä. Työtoverit eivät tahtoneet uskoa, että hän vaihtoi maisemia ja töitä. Olihan hän viihtynyt uutisosastolla jo 19 vuotta. Nyt hän kertoo olevansa onnellinen, että uskalsi ottaa uuden suunnan. Eikä vain hän: puoliso Pentti muutti myös – yhteispäätöksellä.   

Juuri ennen Helsinkiin siirtymistään Kirsti Pohjonen oli käynyt EU-kurssit. Jäsenyyden voimaan tultua hän pääsi heti käymään Strasbourgissa ja Brysselissä tarkkailemassa, miten suomalaiset mepit aloittivat kautensa, ja haastattelemassa näkyvillä paikoilla toimivia suomalaisia.

Kirsti Pohjosen ura politiikan toimittajana alkoi komeasti: ”Osallistuin presidentti Martti Ahtisaaren Norjan valtiovierailulle Osloon ja Tromssaan. Kuljin hänen perässään myös Moskovassa, jossa näin presidentti Boris Jeltsinin lähietäisyydeltä. Mitään tavallinen toimittaja ei voinut kuitenkaan häneltä tivata.”

Aamulehden Helsingin toimituksessa oli syksyllä 1994 kaikkiaan seitsemän toimittajaa. Joukkoa veti taloustoimittaja Martta Nieminen, taloustoimittajina olivat myös Jorma Salminen ja Anita Simola, sosiaaliasioihin ja lääketieteeseen oli perehtynyt Raija Pessala, politiikkaan Riitta Järventie, Pekka Tiinanen ja Kirsti Pohjonen.  

Pienessä toimituksessa jokainen joutui ja oppi joustamaan. Rajat eivät estäneet jutuntekoa oman päälinjan ulkopuolella, kun siihen on tarve. Kirsti muistaa kieltäytyneen vain kerran juttukeikasta: ”Suomi oli voittanut jääkiekon MM-kisat, ja juhlat olivat Kauppatorilla. En lähtenyt jutuntekoon, koska en tiedä mitään urheilusta enkä tuntenut voittajista ainuttakaan.”

Pian tämän jälkeen Kirsti Pohjonen oli lähdössä Presidentinlinnaan tekemään juttua itsenäisyyspäivän juhlista. Kynnyksellä hänen miehensä muistutti, että linnassa on vieraina myös Tapparan kiekkoilijoita. Kirsti arveli heidän haastattelunsa olevan hänelle ylivoimainen. Toisin kävi: ”Seisoin tungoksessa, kun huomasin vieressäni seisovan kauniin nuoren naisen. Mieleeni juolahti kysyä, onko hän jonkun kiekkoilijan seuralainen. Hän oli. Samalla hän kertoi, että tamperelaiset olivat alhaalla eteisaulassa lähdössä pois. Kipaisin sinne ja sain haastattelut.”

Linnassa Kirsti Pohjonen oli töissä toisenkin kerran ja kaksi kertaa vieraana: ”Vuonna 2010 sain kutsun presidentti Tarja Haloselta ja kaksi vuotta myöhemmin presidentti Sauli Niinistöltä.”

Päätyöksi eduskunta ja lainsäädännön seuranta

Ajan mittaan Kirsti Pohjosen pääkohteeksi tuli eduskunta, mutta toimeksiantoja Aamulehdestä tuli milloin onnettomuuspaikalle, milloin taas kulttuuritapahtumaan.  

Värikäs parin päivän jutturypäs osui Kirstille loppuvuonna 1995: ”Olin lähdössä eduskuntaan, kun tuli soitto. Helsingin asemarakennuksessa oli ollut ravintolapalo, josta piti saada juttu. Siis sinne! Palopaikalla pääsin palomestarin kanssa jopa pimeään ravintolatilaan katsomaan tuhoa, hiiltyneitä rakennusjätteitä. Vasta jälkikäteen oivalsin, että mahdoin olla hullunkurinen näky marjapuuron värisessä, tyylikkäässä ulsterissa ja leveälierisessä mustassa hatussa. Palomiesten pokka onneksi piti.”        

Seuraavana iltapäivänä tuli eduskuntaan Tampereelta uutispäälliköltä soitto. Pekka Kuusisto oli illalla voittanut Sibelius-viulukilpailun, mutta lehti oli tyystin unohtanut voiton jatkohoidon ja pyysi apua. ”Onnekseni olin seurannut kilpailua tv:stä, joten lupasin tehdä jutun”, Kirsti muistelee. ”Pekka Kuusistoa en saanut haastatteluun, koska hän valmistautui illan konserttiin. Sain kuitenkin arviot voittosoitosta niin isä Ilkka Kuusistolta kuin veli Jaakko Kuusistolta. Tuli ihan kelpo juttu.”

Aamulehden poliittisten toimittajien seurantavastuuta keskitettiin 1990-luvulla mahdollisimman paljon. Vaikka Kirsti Pohjonen seurasi kaikkia puolueita, tiiviimmän sihdin alla olivat sosiaalidemokraatit ja keskusta. Ohuin yhteys jäi pienempiin kristillisiin ja perussuomalaisiin.

Eduskunnassa korostui tietysti lainsäädäntötyön seuranta. Kirsti Pohjonen seurasi esimerkiksi perustuslain muutosprosessia hyväksymiseen saakka, samoin vuosittaisia budjettineuvotteluja. Myös työttömyys, ydinvoima ja kuntauudistus kuuluivat työhön,  samoin Venäjän tilanne ja turvallisuuspoliittiset ratkaisut. Naisasiastakin hän sai kirjoittaa, kun naiset pääsivät armeijaan.

Kirsti Pohjosen laajassa juttuarkistossa on runsaasti lehtileikkeitä myös puoluevaltuustoista, ministeri- ja eduskuntaryhmien kesäkokouksista, puoluekokouksiin valmistautumisesta ja itse puoluekokouksista. Rautatie- ja lentoasemat sekä hotellit tulivat vuosien mittaan toimittajalle tutuiksi, itse kaupungit jäivät sen sijaan vieraiksi. Toki väliin hän ehti piipahtaa ostoksilla: ”Minulla on yhä keskustan Rovaniemen puoluekokouksen aikaan ostettu pusero ja toinen, joka muistuttaa vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kokouksesta Kainuussa”.  

Helsingin uransa aikana Kirsti Pohjonen ehti seurata viidet eduskuntavaalit. ”Haastattelin puolueiden kärki-ihmisiä heidän tavoitteistaan ja koostin heistä ennen ja jälkeen vaalien henkilökuvia ja isoja profiileja. Puolueiden asemaa arvioin niin ikään.”

Paavo Lippostakin Kirsti uskaltaa roimia

SDP:ssä alkoi vuonna 1995 Paavo Lipposen valtakausi, joka kesti vuoteen 2003. Hän toimi kaksi kautta pääministerinä ja oli tuolloin myös puolueensa puheenjohtaja.

Kirsti Pohjonen teki Paavo Lipposesta isoja haastatteluja ja pieniä juttuja. Hän myös matkasi pääministerin seurueessa pääministerikokoukseen Norjan Moldeen. Yksityiselämäkin tuli valotettua, kun Paavo Lipponen meni pääministerinä ollessaan naimisiin Päivinsä kanssa.

Vaikka Kirsti Pohjonen roimi joskus jutuissaan Paavo Lipposta, hän kertoo arvostaneensa ja edelleen tätä arvostavansa: ”Paavo Lipposella oli selvä näkemys, mihin hän tahtoo maata johdattaa ja myös tahto toimia sen edestä. Hän on valtiomies. Toki omat kotkotuksensa hänelläkin oli. Olemme kollegojen kanssa arvioineet, että vallantäyteys alkaa näkyä kaikilla pääministereillä toisen kauden puolivälissä.”

Vastaavasti Paavo Lipponen arvosti häntä roiminutta toimittajaa toteamalla, että Kirsti Pohjonen on lahjomaton.  

Paavo Lipposta seurasi pääministerinä keskustan Anneli Jääteenmäki vain reilut kaksi kuukautta. Hänen kautensa hurjaa alamäkeä Kirsi Pohjonen ei päässyt raportoimaan, koska oli lomalla. Mutta muistaa, kuinka se häntä tuolloin harmitti.

Anneli Jäätteenmäen tilalle tuli Matti Vanhanen lähes kahdeksi kaudeksi. Edeltäjistään poiketen hän suhtautui ymmärtävästi mediaan, mistä Kirstillä on oiva esimerkki: ”Kun en kerran eduskunnan takapihalla päässyt kuuloetäisyydelle, juoksin rapuille ja pyysin pääministeriä vastaamaan uudestaan kysymykseen, kun en lyhyenä ihmisenä ollut mitään kuullut. Hän vastasi.”   

Mari Kiviniemen kausi Vanhasen kauden loppukauden täyttäjänä jäi lyhyeksi, kun keskustan äänimäärä ei riittänyt kärkipaikkaan.

Viimeiseksi ”pääministerikseen” Kirsti Pohjoselle jäi kokoomuksen Jyrki Katainen, joka viikkokausia kestäneiden hallitusneuvottelujen jälkeen kokosi kuuden puolueen hallituksen.   

Aamulehti-ura päättyy negrologiin

Paavo Lipposen hallituksen ministereistä kaksi, ulkoministeri Tarja Halonen sekä oikeus- ja valtiovarainministerinä ollut Sauli Niinistö, valittiin perä perää presidenteiksi. Kirsti Pohjonen seurasi tiiviisti varsinkin Tarja Halosen pyrkimistä toiselle kaudelle: ”Matkustin valokuvaajan kanssa hänen perässään Lahteen, Kuopioon, Joensuuhun, Seinäjoelle ja Keravalle. Maan ensimmäinen naispresidentti sai toisen kauden.”

Presidentti Halonen tarjosi perässään kulkijalle paikkaa matkalleen Kiinaan, mutta päätoimittajalta ei herunut lupaa.

Kirsti Pohjonen kertoo yllättyneensä juttuarkistoaan selatessaan, miten paljon juttuja siellä on Sauli Niinistöstä. ”On juttuja Niinistöstä kokoomuksen puheenjohtajana, valtiovarainministerinä, eduskunnan puhemiehenä, presidenttiehdokkaana ja presidenttinä.”

Ensimmäisen kerran Kirsti Pohjonen haastatteli Sauli Niinistöä kollegansa Riitta Järventien kanssa vuoden 1995 vaalien kynnyksellä. Niinistö oli tuolloin tuore kokoomukseen puheenjohtaja, jonka myöhempiä presidenttipyrkimyksiä Aamulehti seurasi tiiviisti. Voitto toiselle kaudelle osui vähän ennen Kirstin eläköitymistä. Siihen vedoten hän pyysi haastattelua presidentin kansliasta. Lupa tuli, ja hän marssi kollegansa Anita Simolan kanssa Linnaan jutun tekoon.

Viimeisen juttunsa Aamulehteen Kirsti Pohjonen teki Pietarin talousfoorumista juhannuksena 2012.

”Osallistuin presidentti Niinistön Pietarin vierailulle, missä hän tapasi naapurimaan mahtimiehen Vladimir Putinin. Toistamiseen presidentit neuvottelivat Sosnovassa eli entisessä Raudussa. Tapana oli, että suomalaiset toimittajat saivat kysyä kaksi kysymystä. Asialle valittiin porukalla venäjänkielen taitoinen. Venäläiset toimittajat saivat niin ikään kysyä saman verran. Kirjoitin molemmat jutut töissä juhannuspäivänä typötyhjässä toimistotalossa.”

Saatuaan Niinistö-jutut valmiiksi Kirsi Pohjonen kirjoitti vielä presidentti Mauno Koiviston negrologin. Aamulehti oli pyytänyt ex-presidentiltä 85-vuotishaastattelua, mutta ei saanut. Kirsti oli tuolloin kirjoittanut jutun hänen elämästään ilman haastattelua. Nyt hän muokkasi siitä muistokirjoituksen, vain kuolinpäivä jäi auki, ja lähetti sen Niinistö-annin perään Tampereelle. Sitten hän keräsi tavaransa, lähti kesälomalle ja sen jälkeen eläkkeelle.

”Aika presidentillinen päätös uralleni”, Kirsti Pohjonen hymyilee nyt.  

—-

Alkuvuodesta 2017 tuli soitto Kirsti Pohjoselle. ”Aamulehdestä varmistettiin, että tieto tekemästäni jutusta piti paikkansa. Illalla saman vuoden toukokuussa tuli radiosta tieto Koiviston poismenosta. Avasin seuraavan aamun Aamulehden – ja siellä oli vuosia aiemmin tekemäni juttu. Sanasta sanaan.” 

Aapon kanssa Tampereelle

Kun Kirsti Pohjonen aloitti työnsä poliittisena toimittajana, palkan hänelle maksoi Aamulehti-Yhtymä, myöhemmin Alma Media. 

Tämä kuten muutkin maakuntalehtien muutokset näkyivät myös Helsingin toimituksissa.

”Syksyllä 1997 aamulehteläisille tuli muutto Aleksanterinkadun toimituksesta Pikku Roobertinkadulle Turun Sanomien tiloihin”, Kirsti Pohjonen kertoo. ”Tässä yhteistyössä oli jonkin aikaa mukana myös Savon Sanomat. Kaikki juttumme menivät tuolloin ensin kolmeen, sitten kahteen lehteen. Meillä olikin monta päällikköä Helsingin toimituksen ulkopuolella, eikä ristiriidoilta aina vältytty, koska päälehdillä oli joistakin linjoista ja tavoista tehdä juttuja eriäviä näkemyksiä.”

Yhteistyö päättyi vuonna 2007, kun Alma Media kokosi omien lehtiensä Helsingin toiminnot yhteen ja sijoitti aamulehteläiset Pohjoisesplanadille. Samassa talossa toimi myös Kauppalehti. Nyt kaikki jutut lähtivät kuuteen konsernin lehteen: Aamulehden lisäksi Kauppalehteen, Satakunnan Kansaan, Kainuun Sanomiin, Lapin Kansaan ja Pohjolan Sanomiin.  

Viisi vuotta myöhemmin, heti kesälomansa jälleen, Kirsti Pohjonen siirtyi eläkkeelle. Takana oli lähes 42 vuoden toimittajaura, josta Aamulehdessä 37. Elämäntyöstään hän sai lehdeltä Kultainen kirjoituskone -palkinnon.  

Kirsti Pohjosen läksiäisjuhla oli komea: ”Työtoverini ehdotti, että menisimme käymään eduskunnassa. Suostuin. Sinne päästyämme hän kertoi, että käväisemme ensin alakerrassa. Ihmettelin pyyntöä, mutta menin perässä. Perillä minua odotti yllätys: kymmeniä työtovereita, kansanedustajia, ministereitä, kuohuvaa ja puheita…”.

Helsingissä Kirsti asui marraskuuhun 2014, jolloin palasi Tampereelle.  Hänen miehensä Pentti oli kuollut yllättäen kesäkuussa 2010. Paluumuutossa Kirstiä seurasi Aapo-koira. Nimensä se on saanut Seitsemästä veljeksestä.  

Yhdistyshai taitaa myös räpin  

”Eräs työtoverini tokaisi kerran, että Kirsti on yhdistysihminen”, Kirsti Pohjonen kertoo. ”Se pitänee paikkansa.”

Suomen Sanomalehtimiesliiton, nykyisen Journalistiliiton, jäsen Kirsti Pohjosesta tuli jo Lempäälän Sanomien aikana. Aamulehdessä hän oli ensin toimitusosaston hallituksessa ja sen sihteerinä, sitten viisi vuotta pääluottamusmiehenä, mikä oli työlästä: ”Luottamusmiehen työ oli hyvin konkreettista. Oli opeteltava työn ohella työlainsäädäntöä, neuvoteltava paikallisesti näyttöpääteasioista ja keskusteltava muutaman päihdeongelmaisen jatkohoidostakin.”

Tampereen Sanomalehtimiesyhdistyksen hallituksen jäsenenä Kirsti Pohjonen aloitti vuonna 1977 ja oli varapuheenjohtajana kuusi vuotta. Suomen Sanomalehtimiesliiton valtuustoon hänet valittiin Tampereen edustajana vuonna1986, ja kaksi seuraavaa kautta hän oli liiton valtuuston puheenjohtaja.

Aikalaistensa mukaan Kirsti Pohjonen oli kuunteleva puheenjohtaja, jonka periaatteisiin kuului, ettei paineita pidä padota: ”Jos asia oli oikein kipeä, se piti puhua ulos. Muuten jää piikkejä lihaan.”

Valtuustotyön lisäksi Kirsti Pohjoselta riitti energiaa toimia liiton järjestörakennetoimikunnassa, viestintäpoliittisessa ja teknisessä valiokunnassa, Sanomalehtimiesliiton ja Kirjaliiton teknisessä yhteistyöryhmässä sekä opetusministeriön viestintätoimikunnassakin.   

Kun Kirsti Pohjosen kausi valtuuston puheenjohtajana vuonna 1995 päättyi, hän esitti jäähyväispuheensa räppinä Djavos Heppes-yhtyeen eli Timo Vuortaman, Lauri Kerosuon ja parin muun juristin säestyksellä. Räpissä oli 10 säettä, joista yksi, Eila Hyppöselle omistettu, kuului näin: 

”Valtuusto, hallitus, asiamiehet

se meidän pyhä kolmiyhteys.

Langat lukuisat, solmut lujat

tätä pakettia koossa pitelee.

Yksi tiukka, luja säie muistetaan,

Mitä oltaisiinkaan ilman Hyppösen Ellua.

Ruusun annamme myös hänelle,

osapuolesta kaikki kiitellyiksi saamme.”

Aamulehti-konsernin hallintoneuvostossa Kirsti Pohjonen edusti henkilöstöä vuosina 1994–1996. Koska hän oli ainoa nainen talousjohtajan lisäksi, hän istui illallisilla toimitusjohtajan vieressä, mikä oli ”erinomainen paikka epäviralliseen lobbaukseen” 

Toisenkin tärkeän paikan Kirsti sai Aamulehden johdon kautta: ”Päätoimittaja Matti Apunen soitti kerran Helsingin toimitukseen ja patisti minut sijaisekseen Suomen Kulttuurirahaston Olavi Veistäjän rahastoon. Olinkin kahdeksan vuotta hoitokunnassa, joka palkitsi ansioituneita teatterintekijöitä ja taiteilijoita.”

Kirsti Pohjonen on toiminut myös politiikan toimittajien yhdistyksen sihteerinä ja puheenjohtajana. Nykyään hän on sen kunniajäsen. Hän on kuulunut myös porvarillishenkiseen Suomalaiseen lehtimiesliittoon ja ollut sen hallituksessakin. Liiton jakaman Olli-palkinnon hän sai vuonna 2006 tunnustuksena ”pitkäaikaisesta, tuloksellisesta työstä politiikan uutiskentillä sekä journalistien yhteistoiminnassa”.    

Eläköidyttyään Kirsti perusti syksyllä 2012 muutaman kollegan kanssa Politiikan toimittajien vapaamuotoisen eläkeläisklubin, johon kuuluu nykyään 40 toimittajaa eri välineistä. ”Kokoonnumme nelisen kertaa vuodessa, kuuntelemme politiikkoja tai muita asiantuntijoita, keskustelemme.”

Kirsti Pohjonen on kuulunut Naistoimittajat-yhdistykseen kahteenkin otteeseen ja ollut myös sen hallituksessa. Suomalaiseen Naisliittoon hän liittyi 2010-luvun alussa ja on ollut liiton ja sen Helsingin yhdistyksen hallituksessa ja muutamassa toimikunnassa sekä kirjoittanut liiton Minna-lehteen. Hän on ollut mukana kirjoittamassa liiton 110-vuotishistoriaa Valkoisia variksia ja helmikanoja – Suomalaisen Naisliiton 100-vuotisjuhlakirja.  Kirjan toimitti Minnan päätoimittaja Maija Kauppinen.

Viime vuosina hän on juontanut Naisliiton Ajankohtais- ja Minna Canth -seminaareja sivistyneesti ja huolellisesti niihin valmistuen.

Yhteiskuntatieteitten maisteri matkustelee

Aktiivisia yhdistystoimintavuosia seurasi Kirsti Pohjosen elämässä muutama opiskelun ja ulkomaan matkojen täyttämä vuosi.

2000-luvun alussa Tampereen yliopiston professori Kaarle Nordenstreng kutsui kymmenkunta entistä opiskelijaa luokseen. Kaikkien opinnot olivat tyssänneet loppumetreillä. Professori ehdotti nyt niiden loppuun viemistä. 

Kirsti Pohjonen suostui ehdotukseen. Pohjan tutkielmalleen hän sai Suomen Akatemian mediakulttuurin tutkimusohjelmaan kuuluvasta monikeskisestä Media Economics, Content and Diversity -tutkimuksesta. Siinä selvitettiin median muutosta osana sodanjälkeisen Suomen yhteiskunnallista kehitystä.

”Koodatessani tutkimusta laventui pohja gradulleni, jonka otsikoksi tuli Journalismin muutos Helsingin Sanomissa ja Aamulehdessä vuosina 1995, 1970, 1990 ja 2000. Kultakin tutkimusvuodelta selvitin, mitä juttuja oli julkaistu viikolla 46 asumisesta, työmarkkinoinnista, sosiaali- ja terveydenhuollosta ja ympäristöstä. ”

Kirsti Pohjosen gradu hyväksyttiin joulukuussa 2003. Parin kielikurssin uusimisen jälkeen hän oli vuonna 2005 yhteiskuntatieteiden maisteri. Pitkäaikainen ”haava” opintojen keskeytymisestä oli parantunut. Hän kertookin kiittäneensä professoria monipuolisesta tuesta. Samoin sisartaan, taiteen maisteria Ulla Jarlaa, joka auttoi gradun valmistusvaiheessa. 

Ammattitaitoaan tuore maisteri kartutti matkustelemalla. Hän osallistui Erkki Tuomiojan mukana ulkoministerikokoukseen Espanjan Câceresissa ja ulkoministeri Alexander Stubbin Israelin matkalle. EU:n konservatiiviryhmän kokouksia hän seurasi Toulousessa ja Roomassa.

Näiden virallisten lisäksi Kirsti matkusti stipendien turvin kahden kollegansa ja ystävänsä Pirjo Kukko-Liedeksen ja Maarit Raunion kanssa EU-maihin, joissa he tutustuivat parlamenttien toimintaan ja niiden tapaan käsitellä EU-asioita. ”Kävimme Strasbourgissa, Nizzassa, Pariisissa, Brysselissä, Roomassa, Budapestissä, Berliinissä, Dublinissa ja Ljubljanassa”, Kirsti Pohjonen luettelee ja lisää, että viimeinen matka suuntautui Kanadaan, Ottawaan ja Quebeckiin, jossa he tutkivat kaksikielisyyttä. 

Kolmikko matkusti aina lomapäivinä, joten työnantajaa matkat eivät rasittaneet.  Koska tarkoituksena oli tietojen kartuttaminen, juttuja he eivät matkoiltaan tehneet – paria poikkeusta lukuun ottamatta.

”Ranskan lähetystön lehdistöattasea Joël Ferrand auttoi meitä matkan järjestelyissä ja hankki haastateltavaksemme Ranskan hallituksen EU-asioiden apulaisministerin Noëlle Lenoirin. Ei siitä voinut kieltäytyä.

Toisen kerran matkustimme Dubliniin, ja koneessa oli tuttu poliitikko, komissaari Erkki Liikanen. Kävi ilmi, että hänet nimitetään matkan aikana Suomen Pankin pääjohtajaksi. Pyysimme häneltä haastattelua, mikä järjestyi. Komission tiloissa Dublinissa teimme jutut.”

Saskiat tuovat eläkepäiviin ytyä

Vuonna 1980 Kirsti Pohjonen liittyi jäseneksi kuvataiteita tukevaan Tampereen Saskiat -yhdistykseen. Viisi vuotta myöhemmin häntä pyydettiin yhdistyksen puheenjohtajaksi.

Kirsti oli jo sanomassa ei, mutta puoliso kannusti ottamaan haasteen vastaan. ”Olen koko ikäni käynyt taistelua ujoutta vastaan, ja päätin suostua ehdolle. Olin sitten Saskioiden puheenjohtajana kuusi vuotta, ja varapuheenjohtajana vuosina 2015–21.”

2000-luvun alussa Saskiat pyysivät Kirsti Pohjosta kirjoittamaan yhdistyksen 50-vuotishistorian juhlistamaan syntymäpäivää. Kirja Huone ei saa keikahtaa – Tampereen Saskioiden taival kuvataiteilijoiden tukijärjestönä 1954–2004 valmistui syksyllä juuri ennen juhlia.

Kirjan valmistumisen aikoina Kirsti Pohjosen rinnasta löytyi kasvain. Se osoittautui syöväksi, joka leikattiin Helsingin Marian sairaalassa huhtikuun lopussa. Sytostaatti-hoidot alkoivat heinäkuussa ja olivat tosi kovia. Töistä hän oli poissa seitsemän kuukautta.

Tuolta ajalta Kirstillä on kuva, jossa hän makaa sohvalla ja viereisellä pöydällä on pino papereita ja kansioita. Kuvatekstissä lukee: Historia kyttää kivuista kärsivää potilasta.  ”Välillä minua todella pelotti, etten saa kirjaa ajoissa valmiiksi. Selvisin. Juhlissa esittelin yleisölle juuri valmistunutta historiaa peruukki päässä. Tukka oli lähtenyt heti hoitojen alussa.”             

Toisenkin kirjan Kirsti Pohjonen on tehnyt saskioille, edellisen tapaan ilmaiseksi. Eläköön Galleria – Taidetalkoita 50 vuotta -kirja valmistui viime vuoden heinäkuussa.

Kirjassa kerrotaan, että Galleria Saskia on Tampereen pitkäikäisin galleria. Samalla se on harvinaisuus koko valtakunnassa: kunnianhimoinen taidekeskus, jonka arki pyörii talkoolaisten eli Tampereen Saskioiden omien jäsenten varassa.

”Saskiat tarjoaa jalat maasta kohottavia taide-elämyksiä ja aherrusta, jonka tiimellyksessä on solmittu lujia ystävyyssuhteita”, Kirsti Pohjonen tiivistää saskioiden annin. ”Se on ollut hyvä vastapaino toimitustyölle.”