Kirsti Niemelä – Raahelaisen posliinikoiraperinteen elvyttäjä

”Katson ulos maailmaan,

isäntääni oottaa saan.

Sitten vasta käännän pään,

kotona kun hänet nään.”

Posliininen koirapari istua nakottaa ikkunalaudalla Katinhännässä ja katsoo lempeän kaihoisasti kaukaisuuteen. Tänä päivänä kyseessä ei välttämättä ole merimiehen koti eikä talon isäntäkään ole takuuvarmasti kaukomailla. Purjelaivakaudella koirien asennosta pääteltiin, onko perheenpää kotona vai merillä.

Raahelainen yrittäjä Kirsti Niemelä (o.s. Näsänen) oli lapsena nähnyt museossa posliinikoirat. Kun hän perusti oman yrityksen vuonna 1982, hän halusi kehittää aivan ikioman tuotteen ja valitsi koirat. Raahe-koirien mallin hän on suunnitellut itse.

Avojalakanen raahelainen

Kirsti syntyi Raahessa vuonna 1946. Koti sijaitsi Velkaperällä, jonne rakennettiin sotien jälkeen rintamamiestaloja. Ernesti ja Elsa Näsäsen talo valmistui vuonna 1952. Lapsirikas alue oli mitä parhain kasvuympäristö. Joka talossa asui neljä tai viisi lasta. Kavereita riitti leikkeihin ja peleihin. Ei ollut puhelimia eikä kännyköitä. Lapset kokoontuivat ulos ja siellä kokeiltiin kaikki metkut, vinkeet ja kujeilut.

Oppikouluun pyrkiminen tuli ajankohtaiseksi kansakoulun neljännen luokan jälkeen vuonna 1957. Kirstille oli itsestään selvää, että hän ilmoittautuu pääsykokeisiin. Tuskin hän ehti sitä vanhemmilta edes kysellä, mutta ei kotiväki sitä kieltänytkään.

Koulutalo (nyk. Keskuskoulu) näytti pikku tytön silmissä suurelta ja pelottavalta. Kouluun pyrkijöitä oli paljon, osa Raahen ulkopuolelta. Välitunnilla Kirsti tutustui Helenaan, joka oli kotoisin Pyhäjoelta. Kummallakin oli paperinukkeja. Koska välitunti kesti 10 minuuttia, Kirsti ehdotti, että sen aikana ehtii käydä Aurion paperikaupassa katsomassa paperinukkeja. Niinpä tytöt pinkaisivat juoksuun. Aurion tarjonta ei ollut häävi, ja tytöt jatkoivat matkaa Roihun paperikauppaan, jossa tarjonta oli silmiä hivelevä. Sitten olikin kiire takaisin kouluun. Vaikka tytöt juoksivat minkä jaksoivat, he myöhästyivät. Piha oli autio. Luokan ovi oli onneksi raollaan. Opettaja käveli edestakaisin hermostuneena. Kaikki olivat odottaneet tyttöjä. Syyksi myöhästymiselle tytöt kertoivat, että menivät ostamaan paperia. Osittain selitys oli totta, osittain ei. Tämän jälkeen Kirsti ei välittänyt leikkiä paperinukeilla, kun hän oli niiden takia melkein menettänyt oppikoulupaikan.

Uuteen kouluun ja ammattiin

Oppikoulun toisella luokalla Kirsti pääsi muuttamaan ihan uuteen koulurakennukseen, kun Raahen Yhteislyseo muutti Merikadulle. – Uusi koulu oli ihana ja valoisa. Se oli paljon kodikkaampi kuin Keskuskoulu, vaikka se oli moderni, hän muistelee ja lisää, että nykyään – aikuisen silmin – Keskuskoulu näyttää upealta ja arvokkaalta. Se onkin Raahen kaunein rakennus.

Kirsti oli pitkän saksan lukija. Vuosikymmeniä myöhemmin hän on arvostanut suuresti sitä tietomäärää, jonka opettaja Hilja Vuola oppilaittensa päähän pänttäsi. Vieraiden kielten opettaminen painottui kieliopin ja kirjoitetun kielen opetteluun. Puhuttua kieltä ei kuullut muualla kuin joissakin iskelmien sanoissa.

Piirustustunnit olivat Kirstille mieluisia eikä kaunokirjoituskaan tuottanut tuskaa. Opettajana toimi Pentti Tuikkala. Hänellä oli tapana antaa lukiolaisille kotitehtäviä.

Maanantai-illan kohokohta oli radiokuunnelma, jota kuunnellessa Kirsti sai samalla piirtää. Hän muistuttaa, ettei televisiota vielä ollut. Kirsti pääsi ylioppilaaksi vuonna 1965.

Jatkokoulupaikaksi valikoitui Raahen Porvari- ja Kauppakoulu käytännön syistä. Koulun käynti onnistui kotoa käsin, koska koulu oli kiven heiton päässä. Toisella paikkakunnalla opiskelu olisi pitänyt rahoittaa lainarahalla.

– Koulu kesti vain vuoden ja sitten pääsi töihin ja tienaamaan omaa rahaa.

 Toimistotyön ja kotiäitiyden jälkeen yrittäjäksi

Kirstin ensimmäinen työpaikka oli Oulussa Hankkijalla. Raahen aluesairaalan valmistuttua hän pääsi sinne töihin ensimmäisten joukossa.

Kirsti jäi kotiäidiksi, kun Kirstin ja Pentin esikoinen syntyi. Hän päätti perustaa oman yrityksen, Porsliinan, kun Ilkka-poika meni toiselle luokalle kouluun. Oli vuosi 1982.

Porsliinan ensimmäinen toimipaikka oli Soveliuksen kräämäpuoji (nyk. Ortodoksiseurakunnan tsasouna) Brahenkadulla. Vuonna 1991 Porsliina sai omat tilat Cortenkadulta.

Kirsti halusi kehittää ihan ikioman tuotteen myyntivaltiksi. Posliinikoirien tarinaan hän oli tutustunut museossa. Hän ei halunnut kopioida museokoiria, vaan suunnitteli oman koiramallin.

Raahe-koira on omanlaisensa rotukoira. Oisko tuo peräti Raahe-rotua?

Ensi alakuun Eeva-Liisa ja Susanna Nissinen valoivat koiria. Cortenkadulla Kirstillä oli kaikki tarvittavat vermeet itsellä.

Raahe-koirat on suunniteltu nakottamaan ikkunalaudalla kuten esikuvansakin. Siksi niin etu- kuin takapuolikin on tehty esittelykelpoisiksi. Niitten perusväri on valkoinen tai pikkuisen kellertävä, pilkut ovat kuparin värisiä. Raahe-koirat ovat varsinaisia Raahe-lähettiläitä. Niitä on viety ympäri maailmaa.

Kirsti lopetti yritystoiminnan ja jäi eläkkeelle vuonna 2009. Raahe-koiria valmistaa nyt Tuija Rajamäki. – Halusin, että koirien valmistus jatkuu, Kirsti sanoo helmikuussa 2024.

Porsliinan tuotevalikoimaan kuuluivat 12 vuoden ajan vuosilautaset, joihin Antti Saarimäki piirsi kuvan.

Yritystoiminnan ohella Kirsti on toiminut Raahen työväenopistossa posliininmaalauksen opettajana yli 20 vuotta. Cortenkadun toimitilojen valmistuttua hän siirsi koulutustoiminnan sinne, ja piti siellä posliininmaalaus-, posliininukke- sekä nallekursseja. Kirstiä voi kutsua nukketohtoriksi, sillä hän korjaa vanhoja nukkeja ja nalleja vieläkin.

– Nallesairaalaan on tällä hetkellä pitkä leikkausjono, hän nauraa. Vaikka hän on jättänyt yritystoiminnan, nuket ja nallet eivät ole jääneet.

Saksan-talvet ja Suomen-kesät

Niemelöiden Ilkka-poika lähti vaimonsa Lauran kanssa Saksaan 2000-luvun alussa saadakseen kansainvälistä työkokemusta. Suunnitelmissa oli viipyä ehkä viisi vuotta. Lähtiessä ei kumpikaan osannut ajatella, että Saksaan jäädään pysyvästi. Lapset ovat syntyneet siellä.

Kirsti kertoo, että joskus oli ollut Lauran kanssa puhetta, että he Pentin kanssa voivat tulla hoitamaan lapsia, jos tarve vaatii. Eräänä päivä Laura sitten soitti ja kysyi, että pääsettekö te tulemaan. Hänen äitiyslomansa päättyi ja lasten hoitajaa kaivattiin.

– Me olimme jo eläkkeellä. Seuraavana päivänä soitin, että tulemme, Kirsti kertoo.

Niemelät viettivät Saksassa 12 vuotta. Kaksi vuotta sitten he paluumuuttivat Raaheen.

– Saksan-vuodet ovat olleet elämämme parasta aikaa, kun saimme nähdä lapsenlasten kasvavan ja olla osa heidän elämäänsä. Poikamme perhe asuu Wedelissä, joka on Hampurin viereinen kaupunki. Luppoaikoina meille oli tarjolla upeita teatteriesityksiä ja musikaaleja. Kiertelimme eri puolilla Saksaa, Kirsti muistelee. Saksan kieli sujuu hyvin. Edelleenkin hän soittelee ystäville Saksaan.

Yhtä asiaa Saksassa oli ikävä: kesämökkiä. Niinpä Niemelät kiiruhtivat aina kesän koittaessa Raaheen. Myös Ilkan perhe on viettänyt kesälomansa Raahen-mökillä.

Kesäparatiisi Pitkässäkarissa

Kirsti ja Pentti Niemelä ovat asuneet koko ikänsä Raahessa, meren äärellä. Mutta aivan merenrantaan teki mieli ja niinpä he ostivat kesäpaikan Pitkästäkarista vuonna 1978. Mökki rakennettiin Niemelöiden toiveiden ja suunnitelmien mukaan. – Meillä oli hyvä kirvesmies mökkiä rakentamassa, Kirsti kiittelee. Pihapiiri on rakentunut vähitellen nykyiseen viihtyisään muotoonsa.

– Odotan kesää ja kesävieraita, Kirsti sanoo helmikuussa 2024.

Tunnustuspalkinto

Vuonna 2021 Raahen kaupunki antoi Kirsti Niemelälle Pro Raahe -mitalin nro 114 tunnustuksena raahelaisen posliinikoiraperinteen elvyttämisestä.