Kerttu Kultala - Kinkereillä ja väkivelekasilla

Kultalanperän vanahin asukas Kerttu Kultala (o.s. Honka) oli topakka tokaluokkalainen, ku se muutti Salosista Kultalanperälle. Sittepä sitä ei oo tarvinnu mihinkään muuttaakaan. – Salosiin voisin muuttaa, mutta en muuvalle, maaseuvun rauhasta nauttiva emäntä raataa. Salosista Kultalaan Kertun isä Johan Honka rakensi vuonna 1923 pikku mökin Salosiin. Paikka on nykyseltä Esson huoltamolta jonku matkaa Vihantiin päin. Kerttu nimittää paikkaa Kurjen mökiksi. Maata oli pottumaan verran ja rapiat päälle. Maito oli omasta takkaa, ku navetasa ammu kaks lehemää. Lisäksi Hongalla oli vasikka ja pari lammasta. Isä tienas elantua pesueelleen Lapaluovosa laivojen lastauksesa. Illat se suutaroi kenkiä ja ompeli vaatteita. Ku isä kävi kauppareissulla, se toi tuliaisiksi ”uskovaistenpastilleja”. – Jokkainen sai yhen pastillin, Kerttu kertoo ja lissää, ettei oo oppinu vieläkään kaipaamaan makiaisia. Ku Hongan perheeseen siunaantu lissää sakkia, isä osti Niemi-nimisen tilan Janne Ollilalta Kultalanperältä, että pääsi vilijeleen maata. Siihen aikaan Kultalanperällä oli yheksän talua, kymmes oli rakenteilla. Nyt taloja on yli 40. Kerttu oli alottanu kansakoulun Salosisa. Kaks luokkaa oli käytynä, ku tytöstä tuli Kultalanperän asukas ja kouluun oli taaperrettava Piehinkiin. – Poukkulan Tellervo meillä oli opettajana, Kerttu muistelee. Matkaa Kultalanperältä Nurkkalan kouluun kerty nelisen kilometriä. Koulutaival oli hilipastava jalakasin, muuta kulukuneuvoa eijjollu tarijolla. Talavisin koulukkaat tarpo paksusa lumesa, ku teitä ei aurattu. Kengät oli lunta täynnä. Joskus koulumatka otti voimille. Kerrattain Kerttu ja Martinin Selma heittäyty Ärijänkankaalla selälleen paksuun lummeen ja teki lumienkeleitä. – Siinä vähä levähettiin, että jaksettiin kotia asti, Kerttu muistelee hymysä suin. Omat evvät hääty rettuuttaa völijysä. Joskus innokas koululainen puulas semmosella hötäkällä opintielle, että evväät unohtu. – Isommat pakkas kiusaamaan, Kerttu huokaa. Koulukiusaaminen eijjoo siis mikkään uus keksintö. Joku vintiö kasteli pikku tyttöjen hammeet, joku nälävi vaatteista. Nelivuotisen kansakoulun käynti oli vappaaehtosta ja jokku käviki vaan kiertokoulua sen verran, että oppi laskeen, lukkeen ja kirijottaan. Kerttu tykkäs koulunkäynnistä ja urakoi vielä kaks vuotta jatkoluokkiaki, joita pijettiin muutamana iltana viikosa Nurkkalasa. Kinkereiltä rippikouluun Seurakunnat oli jaettu kinkeripiireihin, joisa pijettiin kinkereitä säännöllisesti. Kultalanperä oli Kertun nuoruuvesa oma kinkeripiiri. Jos aiko päästä rippikouluun, oli selevittävä papin pitämistä kuulustelluista kinkereillä. – Katekismusta ja Raamatun kertomuksia sielä tentattiin, Kerttu selevittää. Kerttua ei meinattu huolia kinkereille, ku soli pienikokonen. – Minä oon jo kuuvennellatoista, vakkuutti tyttö ja niin se pääsi rippikouluun. Sinä vuonna kaikkiaan 51 nuorta käyvä leppasi rippikoulua Salosisa. Yks poika jäi pois rippikoulusta, ku sei saanu panna maate kirkon penkille. Kirkosa hääty käyvä kymmenen kertaa. Kirkkomatkat käveltiin. Rippikoulun laistaneita mollattiin ruunankummeiksi. Ojatoistelle palavelukseen Rippikoulun jäläkeen Kerttu pääsi palavelukseen Juho Kultalan omistamalle Ojatoisten maatilalle, joka on kans Kultalanperällä. Kerttu ahersi kaikisa talon töisä. Tyttö oli ahane arpeetille, ku soli tottunu tekkeen töitä pahasesta sikiästä asti. – Pottumaalla ja heinäpellolla mennä renttastiin vanahempien völijysä muutaman vuojen vanahasta asti, Kerttu porisee ja painottaa, että siinä sitä oppi tekkeen töitä. Ojatoisten navetasa ammu kymmenen lypsävää lehemää. Maito laskettiin separaattorin läpi. Käsin veivattava vekotin erotti maijosta kerman ja kurrin, joka ryystettiin makijoihin suihin. Kermasta kirnuttiin voita. Kertun tehtäviin kuulu toimittaa voita kaupunkilaisille. Vakituisia akorttipaikkoja oli kaikkiaan 20. Kerttu vei voikilon tai kaks kuhunki paikkaan ja keräs rahat. – Joku oliki kysyny Kultalan emännältä, että tuoko se piika kaikki rahat. Emäntä oli vastannu, että se on rehellinen tyttö. Niinku olinki, Kerttu sannoo. Voireissut piika sai ajjaa huristella Pehkosen linija-autolla, joka oli ruvennu liikennöimään Raahen ja Pyhäjoen väliä. Halakojaki vietiin kaupunkiin. Kerttu muistaa joskus istuneensa halakokuorman päällä isän turkkiin käärittynä. Sota lopetti voikaupan. Ku elintarvikkeet meni kortille, maalta ei saanu myyvä suoraan voita eikä muutakaan sapuskaa kellekkään. Palakollisesta tuli miniä, ku Kerttu Honka ja Ojatoisten talon poika, Aarne Kultala, kävi papin aamenilla marraskuusa 1940. – Miniänä oli oikeen hyvä olla, Kerttu muistelee 15 miniänä elettyä vuotta, jollon Juho ja Aukusta Kultala piti jöötä talosa. Miniästä tuli talon emäntä Aukustan siirryttyä ajasta ikkuisuuteen. Pariskunnalle siunaantu yheksän lasta. Kerttu jäi leskeksi vuonna 1998. Korviketta rännärillä Ojatoisten tilalla oli vilijeltyä pinta-allaa 20 hehtaaria. Vilijat niitettiin ja varastoitiin elosuojiin olokineen. Ne puitiin Kultalan- ja Hurnasperän yhteisellä, ennen sotia ostetulla Ryskyllä, puimakonneella, joka kiersi talosta talloon. Puintityöhön tarvittiin iso sakki ja jokkainen vilijelijä hommas ihte puintiporukan. Oltiin väkivelekasilla. Se talo, jonka vilijaa puitiin, pistouvas sapuskat puintiväjelle. – Koko syksy siinä meni, että kaikkien vilijat saatiin puitua. Jyvät jauhettiin Sippalan myllysä. Ensimmäinen mylly oli Haapakylällä jokivarresa. Sitte Sippala rakensi myllyn Rautionmäelle. Kaurasta ja ohorasta saatiin myös ryynejä. Sota-aika oli ankiaa. Maalla ei nähty näläkää, ku leipää ja pottuja piisas. Yhtenä vuonna, ku tuli huono vilijasato, pottuja survottiin leipätaikinan sekkaan. Pettuleipään ei Piehingisä tarvinnu turvautua. Ostoset elintarvikkeet oli kortilla, niinku esimerkiksi sokeri ja kahavi. Ohorista ja rukkiista paahettiin rännärillä korviketta. Ei kai se kahavilta maistunu. Kahavia eijjollu vara ostaa läämältään sittekään, ku se vappautu säännöstelystä. Hällän nurkalla porisi sakkapannu, josa pöönit keitettiin monneen kertaan. Sakkavetteen lisättiin höystöjä. – Ei sitä puhtaaseen vetteen ollu vara kahavia keittää. Aarne joutu rintamalle ja talon paras hevonen vietiin sotatantereelle. – Hevonen tuli sielä vihaseksi, Kerttu muistelee ja arvelee, että sitä oli koheltu sotahommisa huonosti. Hevonen on viisas elläin ja sillä on hyvä muisti. Sotavuosina naisten oli tartuttava kaikkiin maatilan töihin. Ojatoisten tilalle oli iso etu siitä, että Kerttu osas valijastaa ja ajjaa hevosta. Sovan aikana ja sen jäläkeen maito toimitettiin meijeriin. Maitopänikät hääty kuskata maantien varteen oottaan kulijetusta. Kyllähän se kesällä luonnistu hyvin. Mutta talavella oli vaikeuksia, ku sivuteitä ei aurattu. Monitaitonen emäntä Yks Kertun täti oli ammatiltaan turkkuri ja se opetti tytön ompeleen vaatteita: ensin läninkejä ihtelle ja sitte kamppeita koko perheelle. – Minä ompelin aina kaikki vaatteet ihte, Kerttu kertoo. Kerttu muistaa ajan, jollon vaatteista oli pula. Soli ihan pahanen tyttö vielä, ku vehenäjauhosäkkejä ostettiin ja värijättiin. Niistä ommeltiin alusvaatteita ja mekkoja. Kouluvaatteet ommeltiin paremmasta kankaasta. Sotavuosina lakanoita värijättiin ja niistä ommeltiin pojille vaatteita. Vaatteet käytettiin monneen kertaan: takit ratkottiin ja ommeltiin uuvestaan. – Kyllä sitä piti olla kekseliäs, ku eijjollu etes kirpputoreja, Kerttu huomauttaa. Ku ajat parani, ostettiin kokonainen pakka ranelia ja siitä kätevä emäntä tekasi alusvaatteet kaikille. Sovan jäläkeen elintaso parani kovalla tohinalla. Sähköt tuli Kultalanperälle 1960-luvulla. Kultalan tilalta hävitettiin lehemät vuonna 2000. – Kyllä se tuntu ouvolta. Aluksi ei tahtonu osata ostaa oikiaa määrää maitua kaupasta, emäntä nauraa. Kerttu Kultala on korkiasta iästään huolimatta hyväsä kunnosa. Ihte se arvelee tämän johtuvan siitä, että on lapsesta asti ahertanu työn touhusa. Muisti on pysyny kohtalaisen hyvänä, vaikka välillä joku asia tahtooki unohtua. Kerttu nukkui ikiuneen vuonna 2010.